Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 09.03.16 - klo:08:42
-
Eilen turpakäräjillä pohdittiin MTK:n tekemisiä, pahimmat mokat.
Yksimielinen loppupäätös oli, että pahin MTK:n maataloudelle aiheuttama moka on ollut valtiovarainministeri Sauli Niinistön tarjouksen torppaaminen.
Niinistö tarjosi EU-jäsenyyden alkuvuosina maataloudelle mahdollisuutta siirtyä alempaan energiaveroluokkaan, missä teollisuutemme jo oli. Tämä muutos olisi ollut pysyvä eikä olisi vaatinut EU:n hyväksyntää.
MTK torjui esityksen ja vaati tilalle uuden ha-tuen, mutta vain C-alueelle !!!!!
Sen myös sai.
EU katsoi kuitenkin, että kyseinen ha-tuki ei ole EU-päätösten mukainen ja määräsi sen poistettavaksi. Lopputuloksena Niinistön hyvästä tarjouksesta ei maataloudelle jäänyt edes kaluttua luuta käteen.
Toinen paha moka "etujärjestöltä" oli juntata pois EU:n AB-alueelle määräämät korotetut investointituet, mitkä olivat vastine C-alueen korkeille tulotuille. Komissaari Fischler ihmetteli, että eikö Suomen maatalous tarvitsekaan tukia, kun itse niitä poistaa. Määräsi ne palautettavaksi. Fischlerin virkakausi päättyi kuitenkin ennen kuin palautusta ehdittiin tehdä asia jäi silleen.
MTK on AB-alueen tuottajan vihollinen numero yksi!
Nyt sitten MTK-herrat kehtaavat porata, kun maatalous on vaikeuksissa.
-
...joutua veppimaisterin torppaamaksi... ::)

Käytitkö pelkkää peiliä vai nettikameran kanssa pidit turpakäräjät?
-
no, eipä pahemmin sitten mtk olekaan mokannu viljelijän tasolla... tuo enerkiahyvitys olis maksannu tuplat ja tuo nuorituki on jo satua alun alkaen... ei jälkeen 1991 ole maksettu tuolla seudulla muutenkaan...
-
Eilen turpakäräjillä pohdittiin MTK:n tekemisiä, pahimmat mokat.
Yksimielinen loppupäätös oli, että pahin MTK:n maataloudelle aiheuttama moka on ollut valtiovarainministeri Sauli Niinistön tarjouksen torppaaminen.
Niinistö tarjosi EU-jäsenyyden alkuvuosina maataloudelle mahdollisuutta siirtyä alempaan energiaveroluokkaan, missä teollisuutemme jo oli. Tämä muutos olisi ollut pysyvä eikä olisi vaatinut EU:n hyväksyntää.
MTK torjui esityksen ja vaati tilalle uuden ha-tuen, mutta vain C-alueelle !!!!!
Sen myös sai.
EU katsoi kuitenkin, että kyseinen ha-tuki ei ole EU-päätösten mukainen ja määräsi sen poistettavaksi. Lopputuloksena Niinistön hyvästä tarjouksesta ei maataloudelle jäänyt edes kaluttua luuta käteen.
Toinen paha moka "etujärjestöltä" oli juntata pois EU:n AB-alueelle määräämät korotetut investointituet, mitkä olivat vastine C-alueen korkeille tulotuille. Komissaari Fischler ihmetteli, että eikö Suomen maatalous tarvitsekaan tukia, kun itse niitä poistaa. Määräsi ne palautettavaksi. Fischlerin virkakausi päättyi kuitenkin ennen kuin palautusta ehdittiin tehdä asia jäi silleen.
MTK on AB-alueen tuottajan vihollinen numero yksi!
Nyt sitten MTK-herrat kehtaavat porata, kun maatalous on vaikeuksissa.
Kuivurikauppoja tehneenä eri tukialueillekin voin sanoa, että korotettua tukea on ollut. C4 alueelle en valitettavasti ole myynyt yhtään viljankuivaamoa saati edes tuultokonetts.
-
Veetin kello ruvennut jätättämään..ettei vain olisi joutunut "pakkolomalle", missä herätys aamulla kello seitsemän ja illalla napilla nukkumaan.. ???
-
ottanappi?
-
> Kuivurikauppoja tehneenä eri tukialueillekin voin sanoa, että korotettua tukea on ollut.
Oma näkemys on että niitä hintojakin koroteltu jollain käsittämättömällä kertoilmella.Siinä ei pii riitä ollenkaan.
-
Eilen turpakäräjillä pohdittiin MTK:n tekemisiä, pahimmat mokat.
Yksimielinen loppupäätös oli, että pahin MTK:n maataloudelle aiheuttama moka on ollut valtiovarainministeri Sauli Niinistön tarjouksen torppaaminen.
Niinistö tarjosi EU-jäsenyyden alkuvuosina maataloudelle mahdollisuutta siirtyä alempaan energiaveroluokkaan, missä teollisuutemme jo oli. Tämä muutos olisi ollut pysyvä eikä olisi vaatinut EU:n hyväksyntää.
MTK torjui esityksen ja vaati tilalle uuden ha-tuen, mutta vain C-alueelle !!!!!
Vanhat katkerat miehet net jaksaa vinkua. Olis kannattannu nuorena rohkeasti yrittää,niin nyt ei kaikki sitten olis Mtk:n ja kepun "syytä" ;D ;D
Sen myös sai.
EU katsoi kuitenkin, että kyseinen ha-tuki ei ole EU-päätösten mukainen ja määräsi sen poistettavaksi. Lopputuloksena Niinistön hyvästä tarjouksesta ei maataloudelle jäänyt edes kaluttua luuta käteen.
Toinen paha moka "etujärjestöltä" oli juntata pois EU:n AB-alueelle määräämät korotetut investointituet, mitkä olivat vastine C-alueen korkeille tulotuille. Komissaari Fischler ihmetteli, että eikö Suomen maatalous tarvitsekaan tukia, kun itse niitä poistaa. Määräsi ne palautettavaksi. Fischlerin virkakausi päättyi kuitenkin ennen kuin palautusta ehdittiin tehdä asia jäi silleen.
MTK on AB-alueen tuottajan vihollinen numero yksi!
Nyt sitten MTK-herrat kehtaavat porata, kun maatalous on vaikeuksissa.
-
Veetin kello ruvennut jätättämään..ettei vain olisi joutunut "pakkolomalle", missä herätys aamulla kello seitsemän ja illalla napilla nukkumaan.. ???
veeti ottana akronetti-antapusta. pitteehän net kylvöt suaha muahan. ;D