Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Pottunokka - 09.02.16 - klo:23:17
-
Kävimme paikallisessa Prismassa ostoksilla, ja maitohyllyjen äärellä, maitojen hintoja vertailtaessa kävi ilmi, että halvinta maitoa oli Valion kevyt maitojuoma, joka käytännössä on ihan samanlaista kevytmaitoa, kuin kaikki muutkin kevytmaidot. 1,5 litran tölkin hinta oli 98 senttiä, joten litrahinnaksi tulee 65 senttiä, päihittää siis 5 sentillä S-ryhmän kotimaiset-sarjan kevytmaidon. Valio siis laittanut kovan kovaa vastaan ja aikoo pärjätä maidon hintakilpailussa.
Hienoa Valio, meidän perheessä aiotaan jatkossakin suosia Valion tuotteita, onhan se suomalaisen elintarviketeollisuuden HELMI.
-
Kevyttuotteet saadaan usein lisäämällä vettä sekaan ja veden lisääminen lisäksi parantaa kilohintaa. Jatketaan samalla mallilla.
-
Kävimme paikallisessa Prismassa ostoksilla, ja maitohyllyjen äärellä, maitojen hintoja vertailtaessa kävi ilmi, että halvinta maitoa oli Valion kevyt maitojuoma, joka käytännössä on ihan samanlaista kevytmaitoa, kuin kaikki muutkin kevytmaidot. 1,5 litran tölkin hinta oli 98 senttiä, joten litrahinnaksi tulee 65 senttiä, päihittää siis 5 sentillä S-ryhmän kotimaiset-sarjan kevytmaidon. Valio siis laittanut kovan kovaa vastaan ja aikoo pärjätä maidon hintakilpailussa.
Hienoa Valio, meidän perheessä aiotaan jatkossakin suosia Valion tuotteita, onhan se suomalaisen elintarviketeollisuuden HELMI.
kauppa päättää hyllyhinnat.
-
päättäköön ja sehän määrää mitä kansa ostaa, ja tapani myös!

Eli kauppa päättää hyllyhinnat, mutta jos kyseessä on pikkumeijerin maito niin silloin kyseessä on dumppaus >:(
-
Höh, Lidlissä ylivoimaisesti halvin maitu.
-
Kävimme paikallisessa Prismassa ostoksilla, ja maitohyllyjen äärellä, maitojen hintoja vertailtaessa kävi ilmi, että halvinta maitoa oli Valion kevyt maitojuoma, joka käytännössä on ihan samanlaista kevytmaitoa, kuin kaikki muutkin kevytmaidot. 1,5 litran tölkin hinta oli 98 senttiä, joten litrahinnaksi tulee 65 senttiä, päihittää siis 5 sentillä S-ryhmän kotimaiset-sarjan kevytmaidon. Valio siis laittanut kovan kovaa vastaan ja aikoo pärjätä maidon hintakilpailussa.
Hienoa Valio, meidän perheessä aiotaan jatkossakin suosia Valion tuotteita, onhan se suomalaisen elintarviketeollisuuden HELMI.
Ei se valiun maito oo maitua, vaan maitu valmistetta. Onneksi muut ei oo lähteneet tällaiselle pelleilyn tielle kuluttajia kusettamaan. :D
-
Maetojuomaa löytyy lähes joka merkiltä.
-
Maetojuomaa löytyy lähes joka merkiltä.
http://yle.fi/uutiset/uusi_maitojuoma_hammastyttaa_mutta_kiinnostaakin_kuluttajia/7061987

Niin pari vuotta sitten se oli uusi asia..ei enää tänään... ::)

Vähän sama asia kun kävisin vettä Tallinnasta. Vakioitu Viru Valgee. ;D

Jos Valion maito on halvinta on Sepi erittäin vahingoniloinen, mutta jos se ei sitä ole, silloin on Sepi erittäin vahingoniloinen

... ;) :D ;D ::)

Höpö höpö pörrö. Valio Arki maitu ei oo maitua. ;)

taijat olla vähä yksinkertanen. rasva ja valakuvainen vakioitu. ei mulla muuta. ;D ;D ;D
-
Ois muuten suuri menetys viihde mielessä, jos maito ois samanhintaista joka kaupassa.

Ois se kans kähverätä seurata, ko sepeteos-perhe laukkaa ympäri kyliä tarkastamasa päivän hinnat... ;) :D ;D ::)
-
Maetojuomaa löytyy lähes joka merkiltä.
http://yle.fi/uutiset/uusi_maitojuoma_hammastyttaa_mutta_kiinnostaakin_kuluttajia/7061987
Niin pari vuotta sitten se oli uusi asia..ei enää tänään... ::)
Vähän sama asia kun kävisin vettä Tallinnasta. Vakioitu Viru Valgee. ;D
Jos Valion maito on halvinta on Sepi erittäin vahingoniloinen, mutta jos se ei sitä ole, silloin on Sepi erittäin vahingoniloinen
Höpö höpö pörrö. Valio Arki maitu ei oo maitua. ;)
kallajärjellä uateltuna kaapassa eijjoo sitte maitua ollenkaan. sen punasen maitunki rasva on vakijoitu. vuan eihän kallajärki ookkaan oikijaa järkiä. ;D ;D
-
Ois muuten suuri menetys viihde mielessä, jos maito ois samanhintaista joka kaupassa.
Muuten monella agron vakioasiakkaalla ei olis mitään mielenkiintoo, masentuisivat ;)
-
Minkäslaisilla siridipaameilla nettisivupersoonat saadaa noudattamaan nettietikettiä?
-
Ois muuten suuri menetys viihde mielessä, jos maito ois samanhintaista joka kaupassa.
Muuten monella agron vakioasiakkaalla ei olis mitään mielenkiintoo, masentuisivat ;)
Joillekin on alkoholi ongelma,Sepeteukselle on maito ongelma ja jokapäiväinen.
Minulle on maito ongelma silloin jos sitä ei ole jääkaapissa,ja aamukahviin tarvitsen aina kermaa.

Maito ei ole ennen ongelma kuin sitten vasta kun loppuu... ja Sepellähän se loppuu monta kertaa päivässä, ainakin jutuista päätellen. ???

Jostakin mansikkakaupasta edelleen katkera . Ei kannata välittää .

Mitäs se mansikoista nyt noin kovasti maitonsa nosti?? Olis kannattanut myydä halvemmalla.. ::)
-
mansikat nyt on vaan niin yliarvostettu juttu. ainakin samppanjan kanssa ihan hirveää moskaa.
-
niin, mansikka maidon kera on niiin namia! samppakalja sitten vain joskus muun kanssa...
-
Ois muuten suuri menetys viihde mielessä, jos maito ois samanhintaista joka kaupassa.
Muuten monella agron vakioasiakkaalla ei olis mitään mielenkiintoo, masentuisivat ;)
Joillekin on alkoholi ongelma,Sepeteukselle on maito ongelma ja jokapäiväinen.
Minulle on maito ongelma silloin jos sitä ei ole jääkaapissa,ja aamukahviin tarvitsen aina kermaa.
Maito ei ole ennen ongelma kuin sitten vasta kun loppuu... ja Sepellähän se loppuu monta kertaa päivässä, ainakin jutuista päätellen. ???
Siitä taitaa olla ainakin vuosi, kun viimeksi maitua maistoin. Silloinkin toisten puolesta koemaistoin onko juotavaa,,,,, lusikallisen. Just kestin sen koettelemuksen. ;D
-
No hittojakos siitä maidosta sitten joka päivä urputat.En minäkään jatkuvasti tyrnimarjoista ja mansikoista viitti jauhattaa tulee niistä paska muutenkin.Tosin en tyrniä ja mansikkaa suuhuni laita.Banaania ja appelsiinia sekä ananasta.Mitään suomalaistamarjaa en syö enkä juo,ovat niin allergisoivia ja aiheuttaa ripulia että ei kiinnosta.

Mutta olis kiva jos joka päivä mainitsisit. Mulla ei oo mitään suhdetta noihin. Mutta Atten marjoja voisit mainostaa.
https://www.facebook.com/Aten.lahituotemyymala
-
Maetojuomaa löytyy lähes joka merkiltä.
http://yle.fi/uutiset/uusi_maitojuoma_hammastyttaa_mutta_kiinnostaakin_kuluttajia/7061987
Niin pari vuotta sitten se oli uusi asia..ei enää tänään... ::)
Vähän sama asia kun kävisin vettä Tallinnasta. Vakioitu Viru Valgee. ;D
Jos Valion maito on halvinta on Sepi erittäin vahingoniloinen, mutta jos se ei sitä ole, silloin on Sepi erittäin vahingoniloinen
Höpö höpö pörrö. Valio Arki maitu ei oo maitua. ;)
kallajärjellä uateltuna kaapassa eijjoo sitte maitua ollenkaan. sen punasen maitunki rasva on vakijoitu. vuan eihän kallajärki ookkaan oikijaa järkiä. ;D ;D
Kalajärven Pekko se puvaa viisahia. Ookkonää käyny lavalla tansseisa. ;D
-
Siitä taitaa olla ainakin vuosi, kun viimeksi maitua maistoin. Silloinkin toisten puolesta koemaistoin onko juotavaa,,,,, lusikallisen. Just kestin sen koettelemuksen.
Siis puolitoista litraa mennee per istunto. Sen laatukkaan vävypoijan kans. Nuin olet itte selevittäny täälä... ::)
-
eiks ponaparten vävykokelaat oo jo kaekki entissii kokelaita aenahi net laatukkaammat. ;D ;D

Jääpii tyttäret pian aikaa vanahaksipiiaksi. Ko on semmonen mikä on, tuo appikokelas... ::)
-
mansikat nyt on vaan niin yliarvostettu juttu. ainakin samppanjan kanssa ihan hirveää moskaa.
Yks tuttu laitto mansikoeta ja Viru Valageeta pulloon. ½ vuoden päästä maisteli. Ei tullu likööriä, helekutin pahhaa. :o

tuon olisin tiennyt kokeilemattakin.

Kaikkia muuta voi kokeilla paitsi anoppia. ;)

vieläkö se ellää. ::)

on yks toinenkin. seon se kepujuttu. sepähä tanhu.

Jo vain se. ;)
-
Yks mummu laitto mansikoeta ja Viru Valageeta pulloon. ½ vuoden päästä maisteli. Ei tullu likööriä, helekutin pahhaa.
Jahah... ::)
-
Kävimme paikallisessa Prismassa ostoksilla, ja maitohyllyjen äärellä, maitojen hintoja vertailtaessa kävi ilmi, että halvinta maitoa oli Valion kevyt maitojuoma, joka käytännössä on ihan samanlaista kevytmaitoa, kuin kaikki muutkin kevytmaidot. 1,5 litran tölkin hinta oli 98 senttiä, joten litrahinnaksi tulee 65 senttiä, päihittää siis 5 sentillä S-ryhmän kotimaiset-sarjan kevytmaidon. Valio siis laittanut kovan kovaa vastaan ja aikoo pärjätä maidon hintakilpailussa.
Hienoa Valio, meidän perheessä aiotaan jatkossakin suosia Valion tuotteita, onhan se suomalaisen elintarviketeollisuuden HELMI.
Erinomaista.
-
Siitä taitaa olla ainakin vuosi, kun viimeksi maitua maistoin. Silloinkin toisten puolesta koemaistoin onko juotavaa,,,,, lusikallisen. Just kestin sen koettelemuksen.
Raskasta elämätä se on hällä... 🎅
-
ja tuon urhotyön jälkeen meni varmasti mooonta tölkkiä krahverkeriä että ei jääny isompaa traumaa!
-
Ois muuten suuri menetys viihde mielessä, jos maito ois samanhintaista joka kaupassa.
Muuten monella agron vakioasiakkaalla ei olis mitään mielenkiintoo, masentuisivat ;)
Joillekin on alkoholi ongelma,Sepeteukselle on maito ongelma ja jokapäiväinen.
Minulle on maito ongelma silloin jos sitä ei ole jääkaapissa,ja aamukahviin tarvitsen aina kermaa.
Maito ei ole ennen ongelma kuin sitten vasta kun loppuu... ja Sepellähän se loppuu monta kertaa päivässä, ainakin jutuista päätellen. ???
Siitä taitaa olla ainakin vuosi, kun viimeksi maitua maistoin. Silloinkin toisten puolesta koemaistoin onko juotavaa,,,,, lusikallisen. Just kestin sen koettelemuksen. ;D
Oot elävä esimerkki siitä miten ihiminen mennee plalle kun eei uo maetoa Valijon maeto .Kaekki oikiat miehet juo vaen sitä. Naoratta.