Agronet

Keskusteluaiheet => Metsätalous => Aiheen aloitti: laurivaara1927 - 09.01.16 - klo:16:10

Otsikko: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: laurivaara1927 - 09.01.16 - klo:16:10
Eräällä keskusteluareenalla muutamat nimimerkit vertaavat metsätaloutta sadun Keisarin uusiin vaatteisiin. Niistä minäkin löysin yhden selityksen väitöstutkimukseni pääkysymykseen: Miten on mahdollista, että Suomen metsätaloutta kiitellään maailman tehokkaimmaksi, vaikka metsätalous todellisuudessa on kaaoksessa sekä yritystaloutena että elinkeino-oloina ja metsien käsittelynäkin? Päädyin tulokseen, että metsäalalla johdetaan harhaan poliittisia päättäjiä ja yleistä mielipidettä keisarin uudet vaatteet menetelmillä. Väitöskirjan luvussa ”Metsätalouden toimintaympäristön ohjaus” sivulla 354 kirjoitan näin:

”Yhteiskunnan ohjaamista mielikuvilla on kuvattu metaforan keinoilla sadussa ’Keisarin uudet vaatteet’. Satu soveltuu havainnollistamaan myös metsänomistajien ja yhteiskunnan päättäjien ohjaamista mielikuvilla.

Sadun keisari on metsänomistajien etujärjestö MTK. Metsänhoitajien yhteisö sadun kankureina valmistaa metsänomistajille edistyksellisen metsätalouden vaatteita. Etujärjestöksi naamioituneet metsänhoitoyhdistykset keisarin palvelijoina avustavat vaatteiden pukemisessa. Poliittiset päättäjät sadun hallitusherroina kiittelevät metsätalouden edistyksellisyyttä, sillä edistykseen liittyvän taian mukaan vain kykenemättömät henkilöt eivät näe edistystä. Sadun lakeijoja ovat metsänomistajien luottamusmiehet, jotka kannattelevat kritiikiltä suojelevaa katosta hallinnon ja etujärjestön toimielimissä. Puuttuu vain pieni lapsi, joka huudahtaa, että eihän keisarilla ole lainkaan vaatteita.” (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38458, s. 354; ks. kuvio 7 s. 385).

Lauri Vaara
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: peräkammarin poika - 09.01.16 - klo:16:40
Kaupunkilaiset, usein vasemmistolaisesti suuntautuneet, metsää omistamattomat luulevat meidän metsänomistajien vuolevan kultaa puukaupoilla. Kyllä suurin hyötyjä on valtio myyntiveron muodossa, sitten tulee uudistuskulut. Hitosti työtä vuosikausiksi. Myyrä- ja hirvituhot taimikoissa, eikä vielä seuraavakaan sukupolvi pääse sieltä uutta tukkia myymään.

Suurimpia huijauksia oli pinta-alaveron muuttaminen myyntiveroksi. Ensin maksettiin kymmeniä vuosia veroa ja nyt samasta uudestaan veroa kun myydään.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: FMJ - 09.01.16 - klo:17:38

Erittäin hyvin todettu siellä peräkamarissa  ;)

Nyt kun tukin läpimittarajoja meinataan muuttaa, putoaa kannattavuus lisää. Nyt moni on jo topannut harvennusten teon, odotellen parempia hintoja. Se on myyntiveron etu, että jos et myy - et maksa jatkuvasti veroa. Onneksi moni ehti siirtymäajan aikana putsata yli-ikäiset metsät pois.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: vms1 - 10.01.16 - klo:17:16
On tää metsänomistus jännä näköala kun ei muka yhtään kannata. Ihmetyttää vallan suuresti että ennenvanhaan ei myöskään oltu iljonäärejä vaikka mukamas maksettiin niin paljon paremmin suhteessa. Jotenkin tuntuu että jotain unohdetaan kertoa tässä yhtälössä. En vaan itse osaa sitä tosiasiaa kertoa.

Sen tiedän että nykyisen hoidetun metsän tuotto on kaikille osapuolille tuottoisampi kuin 60 luvulla. Silloin taisi osa bisneksestä perustua varastamiseen ja ilmaiseen työhön.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: Hervast - 10.01.16 - klo:18:16
Tuntuu se monella olevan sitäkin, että nykyään on noita törsäämiskohteita enemmän. Ei jää sitä ylimääräistä kun törsätään mönkijöihin ja muuhun turhuuteen.

Ja suomalainenhan jaksaa nalkuttaa vaikka sais metsätulot tuplana. Toki metsäteollisuus käyttää häikälemättä hyväkseen sitä, että metsiä on hoidettava säännöllisesti ja tehokkaaseen metsänkasvatukseen ja hyvään metsänhoitoon sitoutunut metsänomistaja myy puuta säännöllisesti hinnasta huolimatta.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: Cynic - 11.01.16 - klo:20:52
Ei metsä kannata oikein mitenkään muuten kuin jos sen saa väärällä hinnalla tai lahjana. Se on suhteellisen vakaa vipu vakuuksille mutta nettovoittoa ei hehtaarilta saa oikein millään, keskimäärin pitkän ajanjakson yli. Ajattelee vaikka 100 vuoden sykli, isä ostaa palstan, hoitaa, (pojan)poika hakkaa ja myy palstan pois istutettuna. Tulot ovat karkeasti 5m3 vuodessa x 100 vuotta, kaksi harvennusta joista ensimmäinen maksaa nettorahaa, toisesta saa vähän pikkutukkeja ja massapuuta eli nämä kuittaavat toisensa. Vasta päätehakkuu tuottaa nettoa. Mutta kustannukset juoksevat koko sadan vuoden ajan; tiet, istutukset, hoito, matkat, ojitukset, taimet, tuhot, kaksi omistajanvaihdosta veroineen sekä myyntiverot ja kirjanpitokustannukset ja luonnollisesti hakkuukustannukset. Ei jää edes kolminumeroista tulosta hehtaarille.

Verottaja paskin välistävetäjä ja teollisuus seuraava. Metsä tuottaa jos sattuu olemaan se toinen/kolmas sukupolvi joka päätehakkaa ja myy pois, mutta ne kaksi edellistä jotka ovat säästäneet eivät saa oikein millään rahansa takaisin.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: kylmis - 11.01.16 - klo:21:32

Pääoma-arvo?
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: icefarmer - 11.01.16 - klo:23:43
tuo metsän arvo ja tuotto on mielenkiintoinen juttu kun kuunteleee näitä tuulivoimayhtiöiltä tulevia vuokria, valehteleekohan joku :'( :'( :'( :'(
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: Cynic - 12.01.16 - klo:19:03
Lainaus
Pääoma-arvo?

Pohjan arvo on olematon ja kasvavissa puissa oleva pääoma on huonompi kuin lähes minkä tahansa osakkeen samalla 100v jaksolla, pl Talvivaaran konkurssit yms mutta moneen metsään mahtuu yksi metsäpalokin tai muu täystuho.

Mutta sinänsä lainojen takuuna paljon metsää on ok, mutta niin on monta asuntoakin tai jos on osinkoja tarpeeksi ei lainaa tarvitsekaan.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: ijasja2 - 12.01.16 - klo:19:15
tuo metsän arvo ja tuotto on mielenkiintoinen juttu kun kuunteleee näitä tuulivoimayhtiöiltä tulevia vuokria, valehteleekohan joku :'( :'( :'( :'(

??

Mä tiedän mitä saa vuokraa, ja mun metsät sais tikuttaa täyteen tuulivoimaloita näillä hinnoillaKIN. Edellyttäen että tuuliyhtiö laittaa jokaista myllyä vastaan jollekin lukitulle tilille 300 000€, jos lipeävät sopimuksesta, rahat jää myllyn purkamista varten. Suurin peikkohan näissä, että yhtiöt pesee kätensä homman loputtua ja maanomistajalle jää ihana rautatötterö. Niitä jo kaks on kunnan alueella, eikä omistajaa saa kiinni että purkaisi pois. Ne niitä pieniä 90-luvun myllyjä, nää nykyiset eri kaliiberia kaikin puolin.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: 42 - 16.01.16 - klo:12:07
tuo metsän arvo ja tuotto on mielenkiintoinen juttu kun kuunteleee näitä tuulivoimayhtiöiltä tulevia vuokria, valehteleekohan joku :'( :'( :'( :'(

Tuskinpa olematon tuulimylly määrittää metsän arvon.

Mä tiedän mitä saa vuokraa, ja mun metsät sais tikuttaa täyteen tuulivoimaloita näillä hinnoillaKIN. Edellyttäen että tuuliyhtiö laittaa jokaista myllyä vastaan jollekin lukitulle tilille 300 000€, jos lipeävät sopimuksesta, rahat jää myllyn purkamista varten. Suurin peikkohan näissä, että yhtiöt pesee kätensä homman loputtua ja maanomistajalle jää ihana rautatötterö. Niitä jo kaks on kunnan alueella, eikä omistajaa saa kiinni että purkaisi pois. Ne niitä pieniä 90-luvun myllyjä, nää nykyiset eri kaliiberia kaikin puolin.
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: 42 - 16.01.16 - klo:12:09
Eräällä keskusteluareenalla muutamat nimimerkit vertaavat metsätaloutta sadun Keisarin uusiin vaatteisiin. Niistä minäkin löysin yhden selityksen väitöstutkimukseni pääkysymykseen: Miten on mahdollista, että Suomen metsätaloutta kiitellään maailman tehokkaimmaksi, vaikka metsätalous todellisuudessa on kaaoksessa sekä yritystaloutena että elinkeino-oloina ja metsien käsittelynäkin? Päädyin tulokseen, että metsäalalla johdetaan harhaan poliittisia päättäjiä ja yleistä mielipidettä keisarin uudet vaatteet menetelmillä. Väitöskirjan luvussa ”Metsätalouden toimintaympäristön ohjaus” sivulla 354 kirjoitan näin:

”Yhteiskunnan ohjaamista mielikuvilla on kuvattu metaforan keinoilla sadussa ’Keisarin uudet vaatteet’. Satu soveltuu havainnollistamaan myös metsänomistajien ja yhteiskunnan päättäjien ohjaamista mielikuvilla.

Sadun keisari on metsänomistajien etujärjestö MTK. Metsänhoitajien yhteisö sadun kankureina valmistaa metsänomistajille edistyksellisen metsätalouden vaatteita. Etujärjestöksi naamioituneet metsänhoitoyhdistykset keisarin palvelijoina avustavat vaatteiden pukemisessa. Poliittiset päättäjät sadun hallitusherroina kiittelevät metsätalouden edistyksellisyyttä, sillä edistykseen liittyvän taian mukaan vain kykenemättömät henkilöt eivät näe edistystä. Sadun lakeijoja ovat metsänomistajien luottamusmiehet, jotka kannattelevat kritiikiltä suojelevaa katosta hallinnon ja etujärjestön toimielimissä. Puuttuu vain pieni lapsi, joka huudahtaa, että eihän keisarilla ole lainkaan vaatteita.” (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38458, s. 354; ks. kuvio 7 s. 385).

Lauri Vaara
Pälää pälää
”ohjaamista mielikuvilla….  metaforan keinoilla ”

Pakko sanoa ääneen
en tajunnut tuosta mitään!

Tulee mieleen poliitikko joka puhelee sanomatta mitään.

Eihän Lauri Vaaralla ole lainkaan vaatteita.
(http://media.tivi.fi/incoming/fe55ex-sulkakynä-455V/binary/sulkakynä-455V)
42
Otsikko: Vs: Keisarin uudet vaatteet
Kirjoitti: Last Man Standing - 16.01.16 - klo:16:11
>tulee uudistuskulut. Hitosti työtä vuosikausiksi. Myyrä- ja hirvituhot taimikoissa, eikä vielä seuraavakaan sukupolvi pääse sieltä uutta tukkia myymään

Siksi just on kannot nypittynä omallakin hakkuuaukolla.Kevään mittaan sitten kivien keruuseen ja..

 8)