Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: maraani - 21.12.15 - klo:22:02

Otsikko: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: maraani - 21.12.15 - klo:22:02
Alkaa vissiin isännällä huumori loppua kun täytyy tällaisesta avautua. Onpa muutenkin ollut melkoisen rankka vuosi, ainakin henkisesti. Pari viikkoa sitten vituiksi mennyt kyyttölehmän vasikointi päättyi kohdun ulosluiskahdukseen ja tiesi lehmälle raatoauton kyytiä. Tänään aamulla oli reilu puolivuotias vasikka kuolleena ryhmäkarsinassa. Eihän näissä mitään, sillä jolla eläimiä on, myös tapahtuu eläimille, hyvää ja pahaa vuorotellen. "Mutta pohja se on minunkin säkissäni"!

Reilu viikko sitten jouduin auto-onnettomuuteen ilman omaa syytäni. Tai no, jälkiviisasteluna voisi todeta "en osannut väistää". Moni myös lohdutti "onneksi kukaan ei kuollut" ja "peltiä saa uutta". Totta, mutta...

Ajoin kantatiestatuksen omaavaa uraa kohdassa, jossa nopeusrajoitus vaihtuu taajamamerkin kautta kuuteenkymppiin. Vasemmalta sivukadulta änkes KOLMION TAKAA joku kossi risteykseen niin, että minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jarruttaa ja yrittää välttää törmäys. En onnistunut vaan törmäsin keskelle ranskattaren kylkeä. Onneksi kuljettaja oli autossaan yksin, pelkääjän paikalla olis varmaan tullu noutaja.

No siinä lanssissa meitä vähän jututettiin ja tutkittiin mahdollisten vammojen varalta. Ensihoiturit kyseli tietoja ja kuulin sivukorvalla, että vastapuoli olis syntyny -97, ts. saanu kortin vuonna 2015. Oliskohan tullu arviointivirhe kokemattomuuttaan? Sen verran sivutölväsy oli käyny kropan päälle, että sai autokyydin sairaalaan asti tarkastukselle.

No tää neropatti KIISTÄÄ syyllisyytensä. Poliisitkin vähän oli, että siinäpähän kiistää selvän asian, rikosilmoitus on kirjattava. Tutkija ottaa yhteyttä...

Mutta se mikä mulle kasvattaa kyrpåå ottaan on se tosiasia. että nyt realisoitui worst scenario. Eli se, että törmään valtavan käyttöarvon omaavalla, mutta rahallisesti melko vaatimattomalla maasturillani johonkin *******n autoon. Mullehan ei tullu mitään vammoja. Autosta puskurin päät solmuun, vinssi keskellä teki suurimman työn pösön kyljen moukaroimisessa. Aivan uudet lisävalot solmuun, toinen ajovalopolttimo pimeänä ja vilkunlasi rikki. Kuskin oven lasinnostimen vipu poikki (ottikohan polvi siihen?) Ei vuotoja ei kolinoita ym., ajoin kolaripaikalta kotiin. Opiskelijakaverin 50-vuotisjuhlat, jonne olin matkalla, jäi sattuneesta syystä väiin.

Koko viikko vitutti niin, etten viitsiny tehdä autolle mitään. Tänään tarvitsin autoa ja oli pakko laittaa valot kuntoon. Polttimoa vaihtessani mittailin vähän toista kulmaa ja totesin, että varmaan sentin pari on taaempana mitä toinen puoli. Nokkapellissä ja eikä vasemmassa etulokasuojassa ole mitäåän vekkejä, mutta jotenkin ne on vääntyny. Toinen puskurinpää on vähän tehnyt tuhojaan pelleissä. Maskin Toyota -merkistä on pudonnut Toy eli se on nyt pelkkä yota!

Ilmoitin asiasta viikko sitten omaan vakuutusyhtiööni ja sieltä soitettiinkin perjantaina. Poliisilta ei ollut vielä kuulunut mitään, mutta olivat kirjanneet asian vakuutusyhtiön omaan järjestelmään. Minulla ei ole vastapuolen tietoja (poliisilla on), ei edes ajoneuvon rekisterinumeroa sillä vastapuolen autossa oli keltaiset koenumerokilvet. Mahtoiko olla edes liikennevakuutusta?

Turha mun lienee mitään vakuutustarkastajaa odotella, oikeusprosessi voi kestää vaikka puoli vuotta. Mun täytyy katsastaa tuo katista ens viikolla. V1tuttaa jo etukäteen yli kaiken se, että siinä on joku perkeleen kallis vamma törmäyksen jäljiltä. Vaikka vastapuoli olis lopulta syyllinen, vakuutusyhtiö vakavan vaurion tapauksessa varmaan lunastaa sen jollain nettiauton hinnalla/2. En saa mistään vastaavaa autoa vaikka sellaista tarvitsen melkein päivittäin. Tuostakin on vielä maksamatta kaksi ja puoli vuotta...

Haittaako se, että välillä ja hetken pikkasen v1tuttaa?
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Mopomies - 21.12.15 - klo:22:33
Juuri tuollaisia tapauksia varten on perustettu kaksipyöräisillä ajoneuvoilla liikkuvien kerhoja. Ota yhteyttä lähimpään asiointitoimistoon ja homma toimii.

Asioiden hoitoa toisin keinoin, piippuja nousee, taloja rakentuu ja panemalla pääsee pitkälle petihommissa.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Ketku - 21.12.15 - klo:22:41
Vastapuolen täytyy tehdä vahinkoilmoitus jotta saat korvauksen, näin mulle sanottiin kun mun auton kylkeen tuli yks traktori kesällä kaupan pihasta.
No siinä ei ollut mitään epäselvää syyllisyydestä, sain hyvän summan kertakorvauksena.
Autoon laitoin yhen lasin, takaluukun ja vilkunlasin romuttamolta, käyttöarvo on suurempi autossa kuin muu arvo.

Kysele poliisilta ne vastapuolen speksit ja tee omaan vakuutusyhtiöön ilmoitus vahingosta, olikohan siinä puol vuotta aikaa tehdä ilmoitus.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: apilas - 21.12.15 - klo:23:20

Parasta on ettet mainitse katsastusmiehelle kolarista mitään,Voi olla että runko on kaksi milliä kierossa ja kilvet lähtee sillä kertaa.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Veeti - 21.12.15 - klo:23:38
Joskus itsellä tuuppasi eräs vanhaherra Voortin puskurin paskaksi ja pieni  ryppy peltiin.

Vakuutusyhtiön mies totesi, että Voortti on 750 euron arvoinen. Maksoi sen tilille. Uusi puskuri löytyi purkaamolta, paikallinen remonttimies laittoi paikoilleen ja oikaisi pellin. Kokonaiskustannus 300 €. Jäi vielä hyvä tuntipalkka kolarista.

Aina noissa kolareissa syytönkin osapuoli kärsii.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: maraani - 19.02.16 - klo:19:30
No niin. Aikaa tapahtumasta on kulunut reilu pari kuukautta. Ajoneuvo on liikennekelvoton, koska en sitä yrittänyt katsastaa. Koska olisin "leiman" saadakseni joutunut korjaamaan sitä aika paljon ennen vauriotarkastastusta enkä halunnut sotkea asiaa enää enempää.

Omaan vakuutusyhtiöön tein vahinkoilmoituksen heti tapahtumaa seuraavalla viikolla ja sieltä on otettu pari kertaa yhteyttä. Mutta koska kaskovakuutusta ei ole, niin eivät tietenkään korvaa. Toisella kertaa oli jo selvinnyt vastapuolen vakuutusyhtiö, mutta ei ole sieltäkään mitään kuulunut. Tänään laitoin sinne kyselyä, mutta epäilen, ettei vastapuoli ole edes tehnyt vahinkoilmoitusta.

Poliisikin oli ehtinyt asiaa tutkimaan ja soitteli alkuviikosta. Kysyin, että onko vaatimuksia vai annetaanko vaan sakkoa. Sanoin, et tarttis surkeesti saada auto liikenteen. No tutkija siihen totesi, että vakuutusyhtiön asia. Huokaisi ja sanoi, että hän ohjeistaa vastapuolta tekemään vahinkoilmoituksen, jos vaikka ei vielä oo tehny.

Auto on kax senttiä kyljellään eli jostain on jotain vääntynyt ilmeisesti.  :'(
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: supersammakko - 19.02.16 - klo:21:21
Poliisikin oli ehtinyt asiaa tutkimaan ja soitteli alkuviikosta. Kysyin, että onko vaatimuksia vai annetaanko vaan sakkoa. Sanoin, et tarttis surkeesti saada auto liikenteen. No tutkija siihen totesi, että vakuutusyhtiön asia. Huokaisi ja sanoi, että hän ohjeistaa vastapuolta tekemään vahinkoilmoituksen, jos vaikka ei vielä oo tehny.
Esitit kai sen vahingonkorvausvaateen poliisille?
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: maraani - 19.02.16 - klo:22:29
Poliisikin oli ehtinyt asiaa tutkimaan ja soitteli alkuviikosta. Kysyin, että onko vaatimuksia vai annetaanko vaan sakkoa. Sanoin, et tarttis surkeesti saada auto liikenteen. No tutkija siihen totesi, että vakuutusyhtiön asia. Huokaisi ja sanoi, että hän ohjeistaa vastapuolta tekemään vahinkoilmoituksen, jos vaikka ei vielä oo tehny.
Esitit kai sen vahingonkorvausvaateen poliisille?
Esitin, mutta neuvoi kääntymään vakuutusyhtiön puoleen asiassa.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: W124 - 20.02.16 - klo:09:29
Pahoitteluni maraanin auton puolesta. Olen huomannut että vakuutusyhtiön kanssa voi neuvotella niin kertakorvauksesta kuin lunnastussummastakin. Ensimmäinen tarjous ei välttämättä ole viimeinen... Lisäksi voi yrittää itse etsiä nettiautosta erityisen hyviä yksilöitä hintaehdotuksensa perusteeksi.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Köntys - 20.02.16 - klo:09:33
Pahoitteluni maraanin auton puolesta. Olen huomannut että vakuutusyhtiön kanssa voi neuvotella niin kertakorvauksesta kuin lunnastussummastakin. Ensimmäinen tarjous ei välttämättä ole viimeinen... Lisäksi voi yrittää itse etsiä nettiautosta erityisen hyviä yksilöitä hintaehdotuksensa perusteeksi.

Ehkä olisi parempi näyttää autoliikkeiden hintoja, korvaussumman perusteeksi.

Maraanille melkein voitais pistää keruulista pystyyn  ;)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:10:52
Jos tämä pikkusen lohduttaisi:
Sain rapsutta koiranpentua ....irti konepellistä.
J-P Kangas oli ollut sokeitten pikkujoulujuhlissa esiintymässä , tai niin ne sokeat luuli.
Mitä kalapuikko sanoi toiselle : Sei juu sei mii .
Naapurinkääpiö on ollut pätkätöissä .
J. Rantala oli ollut homojen juhlissa . Samppanja virtas ja hanuri soi .
Köntys oli katellu ku koira nuoli muniaan , päätti kokeilla samaa . Hitsi mut se koira oli murissu pahasti .
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: maraani - 20.02.16 - klo:11:04
Pahoitteluni maraanin auton puolesta. Olen huomannut että vakuutusyhtiön kanssa voi neuvotella niin kertakorvauksesta kuin lunnastussummastakin. Ensimmäinen tarjous ei välttämättä ole viimeinen... Lisäksi voi yrittää itse etsiä nettiautosta erityisen hyviä yksilöitä hintaehdotuksensa perusteeksi.
Katotaan ny kuin käy, mutta vähän on pahat epäilykset. Kun tää homma muutenkin etenee kovin hitaasti.

Omasta vakuutusyhtiöstä jäi kyllä hyvä mielikuva, kun korvasivat vaunuvahinkovakuutuksesta erään citikan viime vuonna. Härveli oli ostettu kaksi viikkoa aikaisemmin, kun nuori kortillinen kuljettaja liukkaalla kotitiellä lipsautti auton tiensivuun. Etupyörä osui kantoon ja etupyörän ripustus hajosi. Muutaman päivän sisällä autoa kävi tarkastaja katsomassa ja totesin saman kuin minäkin - lunastukseen meni. Rahat tuli ennen kuin hinuri haki raadon ja hinta oli sama, mikä oli liikkeeseen pari viikkoa aiemmin maksettu (miinus omavastuu).

Sama oli itsellä joskus edellistä edellisen auton kanssa. Peurakolarin jäljiltä vakuutustarkastaja hokas kans neuvomatta, että karjapuskuri pitää laitaa uusi eikä yrittää oikaista vanhaa. Muuten meni hyvin, mutta merkkikorjaaamo hommas jonkun halpispuskurin, joka oli jollain kilikalimaalilla maalattu. Ja sitten ne kieritteli sitä korjaamon lattialla muutaman viikon. No eipä oo tarvinnu siinä liikkeessä asioida sen jälkeen.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Sepeteus - 20.02.16 - klo:11:28

Kummaa porukkaa.  ;)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: BACKSPACE - 20.02.16 - klo:12:16
Jos tämä pikkusen lohduttaisi:
Sain rapsutta koiranpentua ....irti konepellistä.
J-P Kangas oli ollut sokeitten pikkujoulujuhlissa esiintymässä , tai niin ne sokeat luuli.
Mitä kalapuikko sanoi toiselle : Sei juu sei mii .
Naapurinkääpiö on ollut pätkätöissä .
J. Rantala oli ollut homojen juhlissa . Samppanja virtas ja hanuri soi .
Köntys oli katellu ku koira nuoli muniaan , päätti kokeilla samaa . Hitsi mut se koira oli murissu pahasti .
Melkoisen asiaton viesti asialliseen ketjuun  >:( Onko Sinulla kaikki hyvin kun mielessäsi kiertää tuollaisia ajatuksia  :(
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:12:22

Katteles omii kirjoituksias .
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:16:46
Maraani . Jos huumorin menettää menettää kaiken . Sairastamiset on vakava juttu eikä silloin pidä vitsailla .
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: maraani - 20.02.16 - klo:17:47
Maraani . Jos huumorin menettää menettää kaiken . Sairastamiset on vakava juttu eikä silloin pidä vitsailla .
Joo, eipä tän ketjun asiallisuus yhtään kärsiny vitsiviestistä, jos tilanne suhteutetaan palstan muuhun kirjoitteluun :D

Mutta Sannin uutuussinkkua lainatakseni "#EMV, alkaa huumori loppua". On tässä sen verran kaikenlaista pientä ollu. Tärkeintä on, että se suurin asia, josta on oma ketjunsakin eli vaimon sairaus, on hyvällä mallilla. Tauti on pois! Huhtikuussa takaisin töihin, kunhan rokotukset ensin saadaan ajantasalle.
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Ripcord - 20.02.16 - klo:18:34
Joku vuosi sitten tuli huumehörhö liikennevaloissa perään ja lujaa....
Siinä sitten maailma pyöri vähän aikaa ja kun siitä selvittiin niin kaveri lähti raudoissa etiäpäin...
Mää siinä vähän itkin autoni perään - polliisi sanoi, että saat tänään tutkintapöytäkirjan tms. mikä nyt olikaan virallinen nimi ja sillä sit sain seuraavana  päivänä auton alle ajoon vastapuolen vakuutuksen piikkiin. Kaipa tämä poliisin palvelu oli joku 'löytöpalkkio'....
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Naturalis - 20.02.16 - klo:18:37
Maraani . Jos huumorin menettää menettää kaiken . Sairastamiset on vakava juttu eikä silloin pidä vitsailla .
Tosin vakavasti sairastuneet vitsailevat kyllä omista asioistaan niin että heikompaa hirvittää... ;)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:18:59
Maraani . Jos huumorin menettää menettää kaiken . Sairastamiset on vakava juttu eikä silloin pidä vitsailla .
Tosin vakavasti sairastuneet vitsailevat kyllä omista asioistaan niin että heikompaa hirvittää... ;)
No joo . Ite kun sairastuin nivelreumaan oli huumori loppua mut pärjätty on . Asiat vois pahemminkin olla .
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: BACKSPACE - 20.02.16 - klo:19:01
Maraani . Jos huumorin menettää menettää kaiken . Sairastamiset on vakava juttu eikä silloin pidä vitsailla .
Tosin vakavasti sairastuneet vitsailevat kyllä omista asioistaan niin että heikompaa hirvittää... ;)
No joo . Ite kun sairastuin nivelreumaan oli huumori loppua mut pärjätty on . Asiat vois pahemminkin olla .
Hienoa että jaksat eteenpäin vaikka niveliä kolottaa
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:19:05
Maraani . Jos huumorin menettää menettää kaiken . Sairastamiset on vakava juttu eikä silloin pidä vitsailla .
Tosin vakavasti sairastuneet vitsailevat kyllä omista asioistaan niin että heikompaa hirvittää... ;)
No joo . Ite kun sairastuin nivelreumaan oli huumori loppua mut pärjätty on . Asiat vois pahemminkin olla .
Hienoa että jaksat eteenpäin vaikka niveliä kolottaa
Ei niitä nyt kolota . Voimatkin palautuneet ja lisää voimia treenataan .  8) Jes , elämä on hauskaa vaikka joskus fittuttaaa .
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: BACKSPACE - 20.02.16 - klo:19:06

8)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:19:30

Jep  8)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: BACKSPACE - 20.02.16 - klo:19:31

👍👍👍
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Köntys - 20.02.16 - klo:19:46

Oottekst te ny niinku....   :)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: BACKSPACE - 20.02.16 - klo:20:23

:) :-*
 
Sä saat hakea tavaras huomenna  >:(
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:20:36

Voe hitsien hitsi . ;D ;D ;D ;D ;D ;D . Voi fittu mitä läppäää . ;D ;D ;D ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Pete-Puuha - 20.02.16 - klo:20:56
Jos tämä pikkusen lohduttaisi:
Sain rapsutta koiranpentua ....irti konepellistä.
J-P Kangas oli ollut sokeitten pikkujoulujuhlissa esiintymässä , tai niin ne sokeat luuli.
Mitä kalapuikko sanoi toiselle : Sei juu sei mii .
Naapurinkääpiö on ollut pätkätöissä .
J. Rantala oli ollut homojen juhlissa . Samppanja virtas ja hanuri soi .
Köntys oli katellu ku koira nuoli muniaan , päätti kokeilla samaa . Hitsi mut se koira oli murissu pahasti .

Kannattaisiko myös siellä Kosken suunnalla miettiä noita Lahnalammen esille tuomia pointteja?? :-\
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: sorkkis - 20.02.16 - klo:20:58

No miksei .
Mukava planeetta teillä .
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Köntys - 20.02.16 - klo:21:12
Maraani . Jos huumorin menettää menettää kaiken . Sairastamiset on vakava juttu eikä silloin pidä vitsailla .
Tosin vakavasti sairastuneet vitsailevat kyllä omista asioistaan niin että heikompaa hirvittää... ;)
No joo . Ite kun sairastuin nivelreumaan oli huumori loppua mut pärjätty on . Asiat vois pahemminkin olla .
Hienoa että jaksat eteenpäin vaikka niveliä kolottaa
Ei niitä nyt kolota . Voimatkin palautuneet ja lisää voimia treenataan .  8) Jes , elämä on hauskaa vaikka joskus fittuttaaa .
8)
Jep  8)
👍👍👍

Oottekst te ny niinku....   :)
:) :-*
 
Sä saat hakea tavaras huomenna  >:(

Saatta pitää  >:(
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Sepeteus - 20.02.16 - klo:21:13
 Aika kiinnostava aihe. Yleensä syyttömiä kolarissa on 50%.  ;)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Köntys - 20.02.16 - klo:21:20
Aika kiinnostava aihe. Yleensä syyttömiä kolarissa on 50%.  ;)

Ei pitä paikkaansa. Jos täys linkkari menee ojaan, 98% on syyttömiä
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Sepeteus - 20.02.16 - klo:21:24
Aika kiinnostava aihe. Yleensä syyttömiä kolarissa on 50%.  ;)

Ei pitä paikkaansa. Jos täys linkkari menee ojaan, 98% on syyttömiä

  Eihän se oo kolari. Sehän on vaan ojaan ajo. Täällähän on sellaisesta revitelty jo 15 vuotta.  ;)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Köntys - 20.02.16 - klo:21:26
Aika kiinnostava aihe. Yleensä syyttömiä kolarissa on 50%.  ;)

Ei pitä paikkaansa. Jos täys linkkari menee ojaan, 98% on syyttömiä

  Eihän se oo kolari. Sehän on vaan ojaan ajo. Täällähän on sellaisesta revitelty jo 15 vuotta.  ;)

Kolarihan on kunta jossain tundralla, sitä tarkoitin, jos linkkari ajaa siellä ojaan  :-\
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: Sepeteus - 20.02.16 - klo:21:28
Aika kiinnostava aihe. Yleensä syyttömiä kolarissa on 50%.  ;)

Ei pitä paikkaansa. Jos täys linkkari menee ojaan, 98% on syyttömiä

  Eihän se oo kolari. Sehän on vaan ojaan ajo. Täällähän on sellaisesta revitelty jo 15 vuotta.  ;)

Kolarihan on kunta jossain tundralla, sitä tarkoitin, jos linkkari ajaa siellä ojaan  :-\

 Joo, sää oot aika viisas.  ;)
Otsikko: Vs: Syyttömänä autokolarissa kärsii korvauksetta
Kirjoitti: BACKSPACE - 20.02.16 - klo:21:36
Aika kiinnostava aihe. Yleensä syyttömiä kolarissa on 50%.  ;)

Ei pitä paikďkaansa. Jos täys linkkari menee ojaan, 98% on syyttömiä

  Eihän se oo kolari. Sehän on vaan ojaan ajo. Täällähän on sellaisesta revitelty jo 15 vuotta.  ;)

Kolarihan on kunta jossain tundralla, sitä tarkoitin, jos linkkari ajaa siellä ojaan  :-\

 Joo, sää oot aika viisas.  ;)
Otappas opiksesi  >:(