Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: SAS - 05.12.15 - klo:16:55
-
Jos Jumala suo huomenna vietetään Suomen Itsenäisyyden Muistojuhlaa.Kaikkia täten kehoitetaan viettämään sitä hartaudella ja
muistelemaan sitä aikaa kun SUOMI OLI ITSENÄINEN MAA.
Palataan hetkeksi aikoihin kun Suomi luovutti itsemääräämisoikeutensa
Rooman Liitolle.
Maanpetokseen taipuvaisia kansanedustajia,ministereitä ja Presidentti keksivät 80 luvulla että määrävähemmistölaki pitää purkaa ja muuttaa niin jotta yli puolet riittää perustuslain muutokseen.
Hienosti he juonivat niinpä Holkerin sinipunahallitus sai lain läpi eduskunnassa.Maanpetos suunniteltiin nerokkaasti jos 70 vuotta sitten olisi vieraanvallan kanssa joku neuvotellut yhtä katalasti olisi
hänet teloitettu pystykorvalla montun reunalla oitis.
Media aloitti valtavan vyörytyksen ja osa puolueista mm.RKP ja Kokoomus olisivat hyväksyneet Rooman Liiton viekkaan suunnitelman ilman mitään reunaehtoja.Kun kansanäänestys päivä tuli ei Suomen kansasta suurin osa tiennyt mihin Suomea ollaan viemässä ,luvattiin
että oma raha säilyy tunnusmerkkinä Itsenäisestä Valtiosta ja kaikkea muuta hyvää.Vannottiin että Rooman Liitto ei puutu Suomen asioihin vaan on puhtaasti kaupallinen sopimus jos sitäkään.
Vuoden aikana on tullut ilmi myös katala Niinistön tekemä maanpetos ,kun hän harhautti koko eduskuntaa ja vei Suomen Emu kytkentään.Nyt Suomi joutuu maksamaan Etelä-valtioiden velkoja .Komissio tulee myös päättämään Suomen valtion budjetista eli emme voi enään päättää mistään meistä koskevasta asiasta vaan olemme vieraan vallan alla.
Samat maanpetos puolueet antoivat luvan myidä maita ja mantuja Venäläisille ja heidän muuttaa tänne asumaan ja nytpä heitä on jo yli 70 tuhatta.Surullisia virheitä mutta eipä tunnu painavan näiden puolueiden johtohenkilöitä nämä maanpetokset.
Huomenna samat maanpetos politiikot juhlivat hyvällä omallatunnolla Linnassa heitä ei maanpetos huoleta mutta voi tulla vielä päivä jolloin kaikki muuttuu .
Turhaan taistelitte veteraanit kaikki on annettu vieraalle vallalle laukaustakaan ampumatta näin törkeästi on toiminut sodan jälkeinen sukupolvi Hävetkää !

Muistammehan juhlia huomenna samoilla tulilla myöskin EuroSuomen 20-vuotistaivalta? ;)
-
Kuka noihin enään luottaa on niin paljon töppäyksiä tehneet joka puolue.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520784372_uu.shtml
>:(
-
Meillä kävi hyvä tuuri, kun pääsimme loikkaamaan Länteen Neuvostoliiton kaatuessa. Tämän päivän tilannetta vasten peilatessa, voi todeta, että aikaa ei ollut hukattavaksi. Vain Nato-jäsenyys jäi hakematta, kiitos suomalaisten lapsenuskon, me kun selvisimme niin hyvin talvisodasta yksinkin. Aika paljon asioita voitaisiin tehdä suomalaisten omastakin toimesta, mutta se ei onnistu, koska olemme mukavuudenhaluinen kansa, joka vierastaa muutoksia. Lisäksi me olemme tottuneet siihen, että yhteiskunta hoitaa kaikki asiat puolestamme ja yksilön oma vastuu on minimoitu. Hädän hetkellä syy onkin sitten aina jonkun toisen, viimeistään järjestelmän. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin Suomi, emmekä osa Venäjää. Vaikeina aikoina täytyy olla vähästäkin tyytyväinen.

Mistä pirun Balttiasta vai atserpaitsanista tuossa puhutaan, Suomihan ei ole ollut koskaan osa Neuvostoliittoa, vaikka sieltäpäin onkin yritetty saada liittymään..
Onneksi isät ja isoisät pitivät huolen että saatiin elää itsenäisessäkin Suomessa kunnes suomen sisältä löytyi maanpetturit jotka antoivat itsenäisyytemme toiselle, ehkä vielä kuristavammalle liittoumalle
30- luvulla silloiset isänmaan petturuudesta epäillyt pantiin lukemaan tiilenpäitä, nyt nää nykyiset nostetaan johtamaan kansaa ja tarpeeks töpättyään pääsevät/ joutuvat Brysselin politbyroohon korkeille palkoille..
-
Nyt suuret ikäluokat myyvät koko maan ulkomaille ja ottavat geeniperimän korjaamiseen paskakasoja rättipäämaista. Niinhän se homma etenee kun devalvoidaan sivistys kerralla samalle tasolle, kuin perkeleen perse.
-
kylmis kertoo asian aika hienosti.suomi oli kieltamatta osa neukkulaa ja sen talouspolitiikkaa.meidan idankauppa pyori taysin korruption ehdoilla,vuorineuvokset laski junalla moskovaan saunomaan.onneksi neukkulan hajotessa poliitikkomme otti reilun suunnan eurooppaan,ilman sita huonosti menisi.natoon olisi pitanyt liittya jo aikoja sitten!asun itse ukrainassa ja taalla vasta nyt hakeudutaan ryssasta ja paska korruptiosta eroon.taallahan yksiloita ei ole viela koskaan ollutkaan-pelkka massa ja numeroita,ehka seuraava sukupolvi unohtaa neukkuperinteet ja sotakulttuurin.
-
Me ollaan aina olleet osa Venäjää tsaarin aikoina ja pakkoavioliitto jatkui itsenäisenä Neuvostoliiton aikana. Me ollaan hyödytty itäisestä naapuristamme ja noita suhteita tulis osata ylläpitää. Nää nykyiset talouspakotteet rokottaa meitä aika pahasti.
Siis me emme tule olemaan koskaan täysin itsenäisiä, me joudumme kumartaman siihen suuntaan joka tuo meille talouskasvua....

Sijaintimmehan on mikä on, se on sitä geopolitiikkaa, mutta ei neuvostoliitto antanut meille määräyksiä kylvöajoista eikä paskan levityksestä muista järjettömyyksistä puhumattakaan niinkuin nyt tässä nykyisessä liitossa saadaan kuulla määräyksiä,,
Markkojakin sai vaihdettua sopivaksi katsotulla kurssilla , nyt on kauppakumppaneilla yhtä hyvä tai huono taha minkä kanssa pelataan..

On oltu myös osa Ruotsia....Suomen kielikin on kuulemma eka vähemmistökieli Ruotsissa silti Kiinan Mandariini on paremmassa maineessa..rautatieasemalla..Toisaalta Suomi on kaksi ( 2 ) kielinen maa se toinen tai neljäs kieli suomessa on ENGLANTi monesko SAAME tai VENÄJÄ on saa SAULI MARA tai ehkäpä TAVRja vastata..

Tiedän noi jutut mutt viimeinen Venäjän vallan kausi, meille sallittiin ne toimivat Ruotsin vallan aikaiset lait ja etuudet. Esmes monet oikeudet kuten kalastukseen liittyvät nautintaoikeudet ovat Ruotsin vallan ajalta....
Ryssä ei ole aina ollut vain paha yhteistyökumppani....

niin . ryssään on aina voinut luottaa. niin hyvässä, kuin pahassakin.
-
Gorbatsofin vodkaa oli ja Smirnoffia... milloin saadaan putinin punaviintä..tai kenties ponua...? >:(
-
Me ollaan aina olleet osa Venäjää tsaarin aikoina ja pakkoavioliitto jatkui itsenäisenä Neuvostoliiton aikana. Me ollaan hyödytty itäisestä naapuristamme ja noita suhteita tulis osata ylläpitää. Nää nykyiset talouspakotteet rokottaa meitä aika pahasti.
Siis me emme tule olemaan koskaan täysin itsenäisiä, me joudumme kumartaman siihen suuntaan joka tuo meille talouskasvua....
Sijaintimmehan on mikä on, se on sitä geopolitiikkaa, mutta ei neuvostoliitto antanut meille määräyksiä kylvöajoista eikä paskan levityksestä muista järjettömyyksistä puhumattakaan niinkuin nyt tässä nykyisessä liitossa saadaan kuulla määräyksiä,,
Markkojakin sai vaihdettua sopivaksi katsotulla kurssilla , nyt on kauppakumppaneilla yhtä hyvä tai huono taha minkä kanssa pelataan..
Nyt oli poikkeuksellisen vaikea vuosi, täällä Tundralla viimeiset kylvöt suoritettiin heinäkuussa ja viimeiset lannanlevitykset marraskuussa. Näihin asioihin löytyi järki olosuhteiden pakosta. Miten sä ton selität....

[/quote]
Onnistuiko ilman erillistä anomista määräpäivista poikkeaminen..

Ilmoitus kuntaan sähköpostilla vapaamuotoisella ilmoituksella kylvöjen viivästymisestä riitti....eikä ole perästä kuulunut.....
Fiksua touhua ja sun kritiikkiä en nyt täysin sisäistä....

Neuvostoliitto ei Suomen itsenäisyyden aikana välittänyt meidän kylvöajoistamme niinkuin tää Eurostoliitto,, uppoaako kaaliin..
-
ala-pertille.ryssaanei ole voinut luottaa edes pahassa.kaikki on nahny parinviime vuoden aikana mita tapahtu,kun korruptioneuvokset luotti.taalla on 32 miesta forbesin listalla,suomesta yks herlin.naa miehet on maksanut omasta pussista armeijan laskut ryssaa vastaan.valtio on taalla yhta koyha kun suomikin.pelkkaa sanahelinaa,ilman tekoja.mullakin on oma komppania hommissa.ryssa ei uunissa muutu mikskaan.muistakaa se myos suomessa!armeijalle rahaa!natojuna meni jo
-
Gorbatsofin vodkaa oli ja Smirnoffia... milloin saadaan putinin punaviintä..tai kenties ponua...? >:(
Jospa se saitin mökkitalakkari välittää, pyyvettäisä... ::)

Weppimestarin apuri tulee iltasen jäläkehen ,että siitä vois kellosa laittaa aikaan. ;D
-
Gorbatsofin vodkaa oli ja Smirnoffia... milloin saadaan putinin punaviintä..tai kenties ponua...? >:(
Jospa se saitin mökkitalakkari välittää, pyyvettäisä... ::)
Weppimestarin apuri tulee iltasen jäläkehen ,että siitä vois kellosa laittaa aikaan.
Siis 21.35... ::)
-
Nyt taitaa Suomen metsätkin mennä vieraan vallan alle,onko Sassi sittenkin oikeassa.

Kerro ihmeessä lisää, ketkä ne vie ja miten?

Eurosto liitto ja viher vasemisto... tai jotkut vastaavat taruolennot...
-
Meillä kävi hyvä tuuri, kun pääsimme loikkaamaan Länteen Neuvostoliiton kaatuessa. Tämän päivän tilannetta vasten peilatessa, voi todeta, että aikaa ei ollut hukattavaksi. Vain Nato-jäsenyys jäi hakematta, kiitos suomalaisten lapsenuskon, me kun selvisimme niin hyvin talvisodasta yksinkin. Aika paljon asioita voitaisiin tehdä suomalaisten omastakin toimesta, mutta se ei onnistu, koska olemme mukavuudenhaluinen kansa, joka vierastaa muutoksia. Lisäksi me olemme tottuneet siihen, että yhteiskunta hoitaa kaikki asiat puolestamme ja yksilön oma vastuu on minimoitu. Hädän hetkellä syy onkin sitten aina jonkun toisen, viimeistään järjestelmän. Kaikesta huolimatta olemme kuitenkin Suomi, emmekä osa Venäjää. Vaikeina aikoina täytyy olla vähästäkin tyytyväinen.
, Suomihan ei ole ollut koskaan osa Neuvostoliittoa, vaikka sieltäpäin onkin yritetty saada liittymään..
Viimeksi oli vuosina 1809-1917.