Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 15.11.15 - klo:07:23
-
Eilisen katastrofipäivän valossa, ei ainakaan pääministeri.
Huomasi vastata jos kysyttiin. Valtakunnalliseksi isähahmoksi ei ainakaan ole.
Tietysti oli diplomi-insinjöörin vapaapäivä ja jollei ennalta ollut prosessikaavioon merkitty terrioristi-iskua, oli toimintakyvytön.
Medialla poikkeuksellinen tilanne johtaa kansalaisten turvallisuuden tunnetta pitkin päivää, kerran tunnissa tunnin ajankohtaislähetyksillä.
Jollei Presidentti Niinistö olisi noussut asemaan, jollaista Presidentillä ei nykypäivänä edes pitäisi olla. Onhan virka nykyisillä valtaoikeuksilla oikeastaan seremoniamestarin virka. Olisi maassamme aika onneton tilanne , kuka lopulta ottaisi johdot käsiinsä.
Onko kepussa menossa valtataistelu, esiripun takana.
Vanhasta pidettiin kepun onnettomimpana pääministerinä. Ainoat saavutukset ohjata Suomi pois unionissa Lipposen jalanjäljiltä ja tuppeen sahattu lauta.
Ehee. Kyllä tämä nykyinen suntio menee vasemmalta ohi, heittämällä.
kekkosta on historian saatossa koetettu nostaa jollekkin jalustalle. Johtuuko sekin siitä, että nykykepupolitikkaan verrattuna, oli Kekkonen jotain ainutlaatuista, kepupolitiikassa.
-
Eiköhän se ole juuri seremoniamestarin virka valitella ja ottaa osaa suruun.. Mitä siinä paljon muuta voi tehdä?? ???
Vai onko Eemelin pottukellarin ovella jo Isis tulossa?? Pane nyt enshättään se sinkkiämpäri päähän, helpottaa edes vähän.. :o
-
Eikös pääministerin virka pitäisi olla jotakin muuta, kuin esittää surunvalitteluja.
Muisteleppa esko ahoa. Ei edes tavallista päivää, etteikö ollut julkisessa sanassa.
-
Vaan tuliko tuosta autuaaksi, vaikka oli turpa levällään koko ajan?? Ei.
Mitä tuohon Sipiläkään osaa sanoa, kun ei kunnolla ranskalaisetkaan ja niihin ne pommit ja haulit minun mielestä osuivat.. Hyvä täältä on viisastella, jos siihen lähdetään. Rajat voidaan tietysti kiinni vetää, mutta eiköhän noita aivopestyjä hulluja ole jo maan rajojen sisäpuolellakin.. Jos ei muuta niin onhan näitä ollut omasta takaakin ja myös norjalaisilla..sielläkin oli vain yksi hullu, joka lahtasi.. Oliko silloin muuten pääministeri nokittelemassa..eipä tainnut olla, ei.. ::)
-
En nyt kyllä ajatellut, että sipilän pitäisi Ranskalaisille sanoa jotakin viisasta, kunhan edes pystyisi Suomalaisille.
Onhan meilläkin melkoinen poikkeustilanne näistä mamuista johtuen.
-
Sipilä teki oman munauksen noiden mamujen suhteen, kun meni sen kämppänsä lupaamaan.. aina ei kannattas pikkusieluista vaimoa kuunnella tai ainakin pitää turpansa kiinni sen suunnitelmista julkisuudessa..
Saattaapi olla, ettei tuota pakolaisten vyöryä kukaan uskonut noin valtavana tulevan, kuin niitä nyt lappaa.. Ja nyt ollaan tasapuolisesti housut nilkoissa, kun kukaan ei uskalla eu:n pelossa niiltä rajaa sulkea tai pikapalautuksiin mennä..
Mutta eiköhän se Siperia opeta..ihan tasapuolisesti päättäjiä, niin kokkareissa kuin kepussakin..ja saattaa siinä pakolaisetkin omansa saavan.. ::)
-
Ja tuleehan kämppä tarpeeseen. Jo nyt kaikki mahdolliset piri pinnassa.
Mutta kuvastaa sipilän heikkoutta poliittisessa johtamisessa, kuten sote neuvottelu.
Ja kun nyt ei olisi aikaa eikä edes taloudellisia edellytyksiä harjoitella politiikkaa, mitä sipilä nyt kiistatta tekee.
Tulee maallemme helvatan kalliiksi.
-
Kannattaa muuttaa tuonne suuntaan mistä aurinko nousee jos haluaa isähahmoja johdattamaan eloa.
-
kepuluuseri on juuri se joka sitä isähahmoa kaipaa
Juuri se joka lukee suomenmaasta ja maask.u.l.l.i.s.t.a miten pitää toimia, ketä äänestää kun oma ymmärrys riittää korkeintaan leimaamaan vaalilipun

Ei sitä tarvi itte leimata, sitä vaalilippua, meillä ainakin on leimaaja ihan talon puolesta.. ???
-
äläs nyt . kyllä veetieeemeli on aina ite leimannu lipun ja vieny sen jopa äänten laskijallekin. mutta ihmettä kuiteskin että miten tuo kokooomuksen porukka toimiikaan... kun luulevat kepujen tuollalailla toimivan. taitaa stuippihurmos vaan jatkuva.
-
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015111320657428_uu.shtml
-
Veeti on varmaan saippuaoopperoiden ystävä ?
Minusta noissa eri puolueiden poliitikoissa ei ole eroja. Kunhan vaan kukin vetävät omaa rooliaan ja Veeti on näiden näytelmien suurin fani. Vapaamuuraripresidentti Niinistö on tässä hänelle oikein superstara.
-
kepuluuseri on juuri se joka sitä isähahmoa kaipaa
Juuri se joka lukee suomenmaasta ja maask.u.l.l.i.s.t.a miten pitää toimia, ketä äänestää kun oma ymmärrys riittää korkeintaan leimaamaan vaalilipun
taas päästäänkin siihen tärkeään kysymykseen mitä hyötyä etelän viljan viljelijä on saanut kokoomuksen äänestämisestä ;D ;D ;D ;D

Kaikki puolueet ovat ulkoistaneet maatalouspolitiikan kepulle ja mtkoolle👺
-
Suuret puolueet vievät Suomen tuhoon oikeastaan kaikki nykyiset eduskunta puolueet . >:(
-
Presitentti johtaa...
-
Kokoomus siis kaipaa hädän hetkellä Kekkosen tapaista johtajuutta ? ::) ;D
-
Eipä taida olla sodanjäkeisen ajan vakavimmasta talousrikollisesta Salesta johtamaan maata. >:( >:(
-
SAS voisi mielestäni hyvin johtaa tätä maata; silloin mamut ja musut tietäisi minne kuuluisivat, homot karkoitettaisiin ruotsiin ja lesboille opetettaisiin oikeaoppista lisääntymistä. Työttömät tekisivät puhdetöinään risusavottaa ja tosimiehet tekisi hankintahakuuta moottorisahalla. Markka palaisi ja sitä devalvoidaan aina kun ehditään. Hyvänä aisaparina pääkanisteriksi sopis sopisi Apilas, sitten alkaisi ihanneyhteiskunnan luja kivijalka olla valmis...

Sinäpä sen sanoit !!!!

Sasha, ja aisakannattajansa Ape. VMP. Iputinistiluuserit. ;D
-
Opelmiekkonen karkotettaisiin heti hurrin maalle ei kerkiäis aata sanoo kun jo olis siellä. ;D
-
Opelhinttikin karkotettaisiin heti hurrin maalle ei kerkiäis aata sanoo kun jo olis siellä. ;D
Sasha on heti muiluttamassa sellaiset pois, jotka ei kumarra Putleria. VMP!

Venäjä mieliset puolueet SDP;KOK ja Kesk. olisivat myös helisemässä presidentti Sassin kanssa. 8)

Eikö ole tullut viellä Pietarista uusia mantroja hoettavaksi, rise? ;D

Putleri tykkää näistä venäjä mielisistä puolueista KOK;SDP ja Keskusta.Nämä puolueet mahdollistivat sen että venäläiset saavat ostaa täältä maita ja mantuja on aika uskomaton ystävyyden osoitus heiltä. :o

Elähän mittään, viijen vuojen sisällä myyneet pois suurimman osan.Tai osalle kiinteistöistä ei löydy enää omistajaa venäjältä. Mitäs niille tehjään? 🎅
-
Eilisen katastrofipäivän valossa, ei ainakaan pääministeri.
Huomasi vastata jos kysyttiin. Valtakunnalliseksi isähahmoksi ei ainakaan ole.
Tietysti oli diplomi-insinjöörin vapaapäivä ja jollei ennalta ollut prosessikaavioon merkitty terrioristi-iskua, oli toimintakyvytön.
Medialla poikkeuksellinen tilanne johtaa kansalaisten turvallisuuden tunnetta pitkin päivää, kerran tunnissa tunnin ajankohtaislähetyksillä.
Jollei Presidentti Niinistö olisi noussut asemaan, jollaista Presidentillä ei nykypäivänä edes pitäisi olla. Onhan virka nykyisillä valtaoikeuksilla oikeastaan seremoniamestarin virka. Olisi maassamme aika onneton tilanne , kuka lopulta ottaisi johdot käsiinsä.
Onko kepussa menossa valtataistelu, esiripun takana.
Vanhasta pidettiin kepun onnettomimpana pääministerinä. Ainoat saavutukset ohjata Suomi pois unionissa Lipposen jalanjäljiltä ja tuppeen sahattu lauta.
Ehee. Kyllä tämä nykyinen suntio menee vasemmalta ohi, heittämällä.
kekkosta on historian saatossa koetettu nostaa jollekkin jalustalle. Johtuuko sekin siitä, että nykykepupolitikkaan verrattuna, oli Kekkonen jotain ainutlaatuista, kepupolitiikassa.
Sauli on Suomen virallinen keulakuva, eli oikein meni. Sipilän Juhalla on muuta päänsärkyä tällä hetkellä täällä Eemelin kotimaassa.
-
Sitähän minäkin.
sipilän on vain yhden asian kerrallaan projektipäällikkö, eikä kannata odottaa kunnon johtajuuttaa.
Vain ajan kyskys kun fysiikka pettää.
Sitten kun käärii hihat ja aloittaa maamme nostamisen suosta, vasta testataan kyky ajaa maamme etua.
Tähän asti on ajettu kepuaatteen etua.
-
Mutta hei Eemeli, missäs meidän ulkoministeri?? Nämähän ovat sen asioita..kai sen ny pitäisi tiristää jossakin julkisesti kyyneltä ja laittaa asioita järjestykseen.. ???
-
Onneksi ei Veeti eikä eemelikään johda yhtään mittää..jos johtais niin hukka peris...vesilahden keisari irvin kuudestoista kallekustaava ja tsaarikin vielä...
-
Mutta hei Eemeli, missäs meidän ulkoministeri?? Nämähän ovat sen asioita..kai sen ny pitäisi tiristää jossakin julkisesti kyyneltä ja laittaa asioita järjestykseen.. ???
Siis pääministeri ei osaa edes jakaa vastuuta, jos itse on kykenemätön asioita hoitamaan.

Kyllä tämä on ulkoministerin tontilla on..ei se pääministerikään voi Soinia ulkoistaa omien asioittensa hoidosta..vaan jospa se on jalkautettu rahvaan pariin.. ::)
-
eikös soini ole sairasmiäs? sehän sai jotain tautia siellä ulkona könytessä.. mutta miksi pääkkärin jotain tartteis tehä kun ei edes suomea uhkaa mikään?
-
Soini taitaa sairastaa tosissaan...vai olisko vain kunnon puutetta. ::)
-
Opelhinttikin karkotettaisiin heti hurrin maalle ei kerkiäis aata sanoo kun jo olis siellä. ;D
Sasha on heti muiluttamassa sellaiset pois, jotka ei kumarra Putleria. VMP!
Venäjä mieliset puolueet SDP;KOK ja Kesk. olisivat myös helisemässä presidentti Sassin kanssa. 8)
Eikö ole tullut viellä Pietarista uusia mantroja hoettavaksi, rise? ;D
Putleri tykkää näistä venäjä mielisistä puolueista KOK;SDP ja Keskusta.Nämä puolueet mahdollistivat sen että venäläiset saavat ostaa täältä maita ja mantuja on aika uskomaton ystävyyden osoitus heiltä. :o
Elähän mittään, viijen vuojen sisällä myyneet pois suurimman osan.Tai osalle kiinteistöistä ei löydy enää omistajaa venäjältä. Mitäs niille tehjään? 🎅
kaaheeta kukas nyt kalijat kantaa linkouspalakaksi. :o
-
kepuluuseri on juuri se joka sitä isähahmoa kaipaa
Juuri se joka lukee suomenmaasta ja maask.u.l.l.i.s.t.a miten pitää toimia, ketä äänestää kun oma ymmärrys riittää korkeintaan leimaamaan vaalilipun
taas päästäänkin siihen tärkeään kysymykseen mitä hyötyä etelän viljan viljelijä on saanut kokoomuksen äänestämisestä ;D ;D ;D ;D
Kaikki puolueet ovat ulkoistaneet maatalouspolitiikan kepulle ja mtkoolle👺
oljko mummu mallina ku piirsit. pyyvä sitä mummuva mualaamaan tuo kuva mukin kylykeen. mukavampi siun nuolasta tuota kuvvoo ku sitä piikkistä siilijä. ;D ;D
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=65619.msg1180988#msg1180988