Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: apilas - 23.09.15 - klo:09:12
-
MAAHANMUUTTAJAT HÄIRIKÖIVÄT POHJOISESSA
Yhteisöllemme on raportoitu Tornion ja Oulun alueelta turvattomuuden lisääntymisestä. Seuraavat tuoreet tapahtumat kuvaavat tilannetta.
- Auton ovet tulee pitää lukittuna ajaessakin. Maahanmuuttajat ovat tunkeutuneet liikkuvaan autoon Tornion Lidlin pihassa. Myös liikenneympyrässä on yritetty tunkeutua liikkuvaan autoon.
- Maahanmuuttajat hakkaavat autojen konepeltejä, jos huomaavat auton kuljettajan olevan nainen.
- Maahanmuuttajat ovat käyneet Oulussa alikulkusillan kohdalla käsiksi 8-vuotiaaseen poikaan, jonka on ollut palaamassa koulusta kotiin. Mamu oli tarttunut ko. poikaa voimakkaasti paidan hihasta, olkapään kohdalta ja vetänyt häntä hetken mukanaan. Onnekseen poika oli päässyt tilanteesta irti ja juossut takaisin kouluun, jossa opettajakin oli vielä paikalla. Opettaja soitti vanhemmille, jotka noutivat poikansa turvallisesti kotiin.
Tilanne pahenee kaiken aikaa. Ja hallitus vain pohtii, varautuu, suunnittelee, vatvoo… Tälle saamattomuudelle on tultava nopeasti loppu!
Toivottavasti Petri on ylpeä pojistaan :(
-
Heitäs ape voltti tai edes jonkinlainen lähde tuolle tekstillesi, jos sellaista on...
-
Heitäs ape voltti tai edes jonkinlainen lähde tuolle tekstillesi, jos sellaista on...
Ape on lukenut murha infoo ja vastaavia. Osa sieltä ja osa täältä ja yhdistetää pohjoiseen.
Mutta kieltämättä ape osaa jo käyttää copy/pastea aika hyvin