Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Ojala - 24.11.08 - klo:21:01
-
Tai ainaki rajamerkki :o
Varsinainen kasa-ampuja asialla 8)
Venäjän rajamerkkiä tulitettiin Suomen puolelta
24.11.2008 17:02
Kahden kilometrin etäisyydeltä ammutut luodit osuivat viiden sentin alueelle
Suomen ja Venäjän rajamerkkiä on ammuttu Sallan Onkamojärven eteläpuolella. Nelisen metriä Venäjän puolella olevaan puiseen rajapyykkiin on osunut kolme luotia. Rajavartioston mukaan laukaukset on ammuttu Suomen puolelta.
Luodinreiät havaittiin jo lokakuussa, ja asiaa on käsitelty kahteen otteeseen Lapin ja Alakurtin rajavaltuutettujen tapaamisissa. Ampujaa ja teon tarkkaa ajankohtaa ei ole kyetty selvittämään.
Tekoa ei pidetä tahallisena, koska laukaukset on ammuttu parin kilometrin etäisyydeltä Suomen puolelta. Majuri Jukka Ikäläinen Lapin rajavartiostosta sanoo, että etäisyys on laskettu luotien kaliiberin ja tulokulman perusteella.
Niinkin kaukaa ammuttujen laukausten osumatarkkuus on hämmästyttävä. Ikäläisen mukaan kaksi luodeista on pylväässä viiden sentin sisällä ja yksi jonkin matkaa ylempänä.
- Jonkinlaisesta tarkkuusammunnasta tässä voi olla kyse. On myös mahdollista, että laukauksia on ollut runsaasti enemmän kuin kolme, Ikäläinen pohtii.
Ampujan on täytynyt tähdätä yläviistoon, jotta luodit olisivat lentäneet rajapyykille asti. Ampumapaikan ja merkin välillä on suota sekä metsää. Ikäläinen pitää yhtenä vaihtoehtona, että metsästäjä on useaan otteeseen ampunut puussa olevia lintuja.
- Hyvin erikoinen tapahtuma tämä kieltämättä on.
Partiot vaarassa
Ikäläinen korostaa rajajärjestyssopimuksen rikkomuksen vakavuutta.
- Jos samaan aikaan alueella olisi liikkunut Suomen tai Venäjän rajapartio, sen jäsenet olisivat olleet hengenvaarassa. Lisäksi teko on kohdistunut rajamerkkiin, joka on Venäjän valtion symboli.
Hän muistuttaa, että rajan läheisyydessä metsästävien tai asetta käytävien henkilöiden on aina varmistettava, etteivät luodit ylitä rajaa tai aiheuta vaaratilannetta.
STT
-
Jokos se taas alkaa , se maailmansota . Täytyy polttaa sotilaspassi ja muuttaa etelään lämpimään . ::)
-
mainilan laukaukset
nukkehallitusta ei sentäs tarvitse perustaa se on jo eukkulan toimesta pystys toinen toistaan munattomampaa poropeukaloa hallitus täynnänsä ;D
-
Niiin, ehkä joku paikkakuntalainen haluaa siirtää pyykin sen alkuperäiseen ja oikeaan paikkaan ....
-
Niiin, ehkä joku paikkakuntalainen haluaa siirtää pyykin sen alkuperäiseen ja oikeaan paikkaan ....
aika pala maata meni siltäkin kohtaa >:(
-
Hekas taitaa olla mettäkaartilais ainesta ,ku passisa meinaa polttaa
-
Etelässä ollaan aavikkokaartilaisia . Kutsu kolleegas takasin Thaimaasta , lienee sikäläiset naiset tiineenä kun on porukat suututtanut siihen malliin , lentokentät kaikki jumissa kun paikalliset miehet kostaa .
-
Niiin, ehkä joku paikkakuntalainen haluaa siirtää pyykin sen alkuperäiseen ja oikeaan paikkaan ....
aika pala maata meni siltäkin kohtaa >:(
Jooo, pitäisi vaatia Venäläisiä vetämään joukkonsa laittomasti miehitetystä vanhasta Sallasta ja purkamaan sinne laittomasti rakennetut siirtokunnat, sekä palauttamaan meille esi-isien pyhät kirkot ja hautausmaat ...
-
pitäisi vaatia Venäläisiä vetämään joukkonsa laittomasti miehitetystä vanhasta Sallasta ja purkamaan sinne laittomasti rakennetut siirtokunnat, sekä palauttamaan meille esi-isien pyhät kirkot ja hautausmaat ...
Et sit oo kuullu et sotia voitetaan... ja hävitään...

Jooo, näin on, otin vain lainauksen Palestiinalaisretoriikasta ....
-
Putiini vastas taannoin rajojen palauttamis vaateisiin, että minkähän sopimuksen mukaan laitetaan. Hälle kävis Pähkinäsaaren soppari.
http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4hkin%C3%A4saaren_rauha
-
Tuntuu uskomattomalta tuo kaksi kilometriä matkana.......vaatii jo todella järeän pyssyn ....
Tossa youtuben videolla sniper ampuu 050 kaliberin (12,7mm) aseella talibanin 2400 metrin päästä
http://www.youtube.com/watch?v=y2knT8RwxKA
-
Raskaansingon sisäpiipulla voi onstua , tarkkuun on vähän heikonlainen , meinaan sisäpiipulla , muutoin on tarkka :-\

O.K.