Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Suuri Ajattelija - 05.02.15 - klo:20:43
-
Ei varmaan tarvitse kertoa, ketkä ylläpitävät kehitystä ja ennekaikkea ketkä ovat käsittämättämän katkeria ja kateellisia maidontuotantoa kohtaan. Onhan maito ainoa tuote, joka hinnan alennuksen jälkeenkin vetää vertoja eun keskihinnoille. Muilla tuotannonaloilla menee paljon heikommin.
Syy, miksi Valio pärjää, on tuotekehittely. Ts. Valio tuo markkinoille tuotteita, joilla on kysyntää ja kate sen mukainen. Toki katkeruutta herättää se, että voitot kotiutetaan tuottajille ulkomaisten pääomasijoittajien sijaan. Eihän katkeroituneille viljanviljeijöille sovi, että ahkera naapuri rikastuu, vaan hänen mielestään nekin rahat pitää ohjata pörssiin ja sitä kautta ulkomaisille.
Olisiko sitten niin, että jos vaikka viljamiehillä olisi samantyyppinen osuuskunta ja jos viljamiehillä olisi älyä jalostaa tuotantoaan 1. jalostusastetta pidemmälle, ei mainittua katkeruutta esiintyisi? Sivumennen sanoen, ei maidontuottaja ole katkera siitä, että viljanviljelijällä on saman verran työtä kuin maidontuottajalla yhteikunnan kustantamaa lomaa.
Viimeisin keksintö on tässä:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/meijeriyhtio-valio-kehitti-pohjaan-palamattoman-maidon/1980234
Jos viljantuottajat keksisivät viinan, jota nauttimalla ei tulisi kankkusta ja he sillä rikastuisivat, loppuisiko käsittämätön katkeruus maidontuotantoa kohtaan?
-
nii vielä hienompaa olisi jos viinakset ei menisis päähän ollenkaan vaan pelkästään jalkoihin
-
Näyttää puupuollellakin pahalta... voi lisätä aavikon sheikeissä katkeruutta. ::)
http://yle.fi/uutiset/puusta_voi_tehda_kaiken_minka_oljystakin__uudet_metsateollisuuden_investoinnit_saattavat_putkahtaa_yllattavilta_aloilta/7783283
-
nii vielä hienompaa olisi jos viinakset ei menisis päähän ollenkaan vaan pelkästään jalkoihin
sahtia,osa voi plösähtää pöksyihin ;D,siis aitoa ohrajalostetta.

Keskeneräästä... https://www.youtube.com/watch?v=2aIUAwlwF7w :D
-
nii vielä hienompaa olisi jos viinakset ei menisis päähän ollenkaan vaan pelkästään jalkoihin
Mä olisin kyllä täysin toista mieltä. Menis päähän muttei muuta vaikutusta. :D

Äläs nyt. Syntyisi lisäVeetejä......
-
Olisiko sitten niin, että jos vaikka viljamiehillä olisi samantyyppinen osuuskunta ja jos viljamiehillä olisi älyä jalostaa tuotantoaan 1. jalostusastetta pidemmälle, ei mainittua katkeruutta esiintyisi?
Tästä olen itsekkin joskus aiemmin maininnut. Jauholakit vääntävät vuodesta toiseen maailman tuotetuinta (bulkki) maataloutuotetta siitä savesta ja kukkamullasta erittäin epäkilpailukykyisellä kustannusrakenteella ja katkeroituvat maidontuottajille, joista suurin osa on omistajia yhdessä maailman innovatiivisimmistä ja parhaiten toimivista meijereistä.
Ehkä jos joka maitomies jauhais maidosta jauhetta ja myis nekin jollekkin koolle tai agrille eteenpäin vietäväksi voisi maidontuotantokin olla kannattamaton ala ::)
-
Mä olisin kyllä täysin toista mieltä. Menis päähän muttei muuta vaikutusta. :D
Äläs nyt. Syntyisi lisäVeetejä......
Pohjaan palamaton maito on kuin alkoholiton viina. Sitä ei tarvita. ;)
-
Katkeruus ja viha johtuvat pääasiassa siitä, että tissinkoittajat ovat olleet innolla ajamassa mm. viljan tukia alas, samoin AB-alueen tukia. Aivan törkeää hommaa!
-
Mä olisin kyllä täysin toista mieltä. Menis päähän muttei muuta vaikutusta. :D
Äläs nyt. Syntyisi lisäVeetejä......
Pohjaan palamaton maito on kuin alkoholiton viina. Sitä ei tarvita. ;)
No ei, mutta krapulaton viina olisi kova juttu. Veetejä syntyy, kun järki ja kyr-pä seisoo yhtäaikaa...

Kohta Valio keksii maidottoman maidon. Se olis hyvä keksintö veronmaksajalle. :D
-
Miksi Valion tuotteet kaupoissa ovat kalliimpia kuin muiden firmojen maitotuotteet?
Eivät ne laadullisesti ole parempia, mutta se Valio-brandi aiheuttaa hintaan muutaman kymmenen sentin lisän. Esimerkiksi valion kevytmaitolitra maksaa 23 senttiä enemmän kuin kaupan oman merkin maito, ja taatusi samaa maitoa kumpikin. Eli kuluttajilta nyhdetään ylimääräistä pelkästään siitä että purkin kyljessä lukee valio, oli sit kyseessä mikä tahansa maitojaloste.

Tosi on.
-
Katkeruus maidontuottajia kohtaan on täysin naurettava. Viljan viljelijä tekee työtä 1/4 osan mitä maidontuottajat. Repikää sittä katkeruutta, ja perustakaa etujärjestö ajamaan asioita. Miksei se onnistu, no riitelemiseen kaatuu?
-
Kohta Valio keksii maidottoman maidon. Se olis hyvä keksintö veronmaksajalle. :D
Arkimaito, maito vedellä jatkettuna oli tosi kova juttu..
-
Pyörää keksitään moneen kertaan. Vaan eipä tuo ole kielletty. ;D
...siihen kun lisätään jotain tai siitä poistetaan jotain... Sitten on meidän maitoa, siihen ei lisätä yhtään mitään...
JUUSTOPORTTI - Vapaan lehmän maito https://www.youtube.com/watch?v=NyEKZAoZsus
-
Kateus täytyy ansaita, säälin saa pyytämättä :o
-
Maatalouden ulkopuoliset päättäjät, esim Suomessa kansanedustajat pitävät maidontuotantoa oikeampana maatalouden harjoittamisena.

Kyse on todennäköisesti vain euroista, jos tukia ei oteta huomioon, niin 75 %:tia koko maataloustulosta syntyy naudoista :o
Kaikki muu maatalous on jäljelle jäänyt 25 %:tia :(
-
Ei suotta jatkojalostuksen merkitystä juhlapuheissa painoteta. Mitä pidemmälle, sen parempi.
-
Maatalouden ulkopuoliset päättäjät, esim Suomessa kansanedustajat pitävät maidontuotantoa oikeampana maatalouden harjoittamisena.
Ja tulos.
https://www.facebook.com/video.php?v=10152504972892434&fref=nf
-
Maatalouden ulkopuoliset päättäjät, esim Suomessa kansanedustajat pitävät maidontuotantoa oikeampana maatalouden harjoittamisena.
;Maidontuotanto on pellon tuotteitten jatkojalostusta, vain peltoviljely on aitoa maataloutta.
-
Maidontuotanto vientiä varten on maataloutemme syöpä, nielee pirusti veronmaksajien rahoja.
-
voi rassua! se on nappikauppaa oikean syövän; kehitysavun rinnalla! mutta mitäpä sinä siitä teitäisit kun oma krilli on jo hylättynä. ja maito sentäs kierrättää tuon rahan mutta kehitysapu ei kun vie eikä takaisin tule! mitäs muuten viljamiehet tekis samoilla tuloilla?? ostais ehkä viinaa virosta enemmän tahi vaihtais sen puimurin kun tankki tulee täyteen..... työmäärään nähden kuulema salolaisen pertti tuon tulojaon laskekskeli aikoinaan.
-
Ei se niele Suomen rahoja, vientituet EU alueen ulkopuolelle maksaa aina EU , vaikka raha kulkeekin ehkä budjetin kautta 8)
Mikäli tavara vietäisiin länteen eli muihin EU maihin, niin niihin ei saisi mitään vientitukia :o
-
Jos viljantuottajat keksisivät viinan, jota nauttimalla ei tulisi kankkusta ja he sillä rikastuisivat, loppuisiko käsittämätön katkeruus maidontuotantoa kohtaan?
Toveri hyvä, se on jo tuotannossa. Viljanhintaan sillä ei ole vaikutusta.
-
Ei se niele Suomen rahoja, vientituet EU alueen ulkopuolelle maksaa aina EU , vaikka raha kulkeekin ehkä budjetin kautta 8)
Mikäli tavara vietäisiin länteen eli muihin EU maihin, niin niihin ei saisi mitään vientitukia :o
Tuo mainitsemasi vientituki tulee muun tuen päälle. Ainoastaan A-B alueen tuotanto on jossain määrin kansataloudellisesti vientikelpoista. Koska siinä on vähiten kansallista rahoitusta. :D
Tässä on tulos tukipolitiikasta. http://www.verkkouutiset.fi/talous/maidontuotanto_2014_luke-31647
-
Muutamalle tilalle maksetaan h--tinmoiset kansalliset tuet.

rakit räksyttee karavaani kulkoo. ;D

Ei se ihan noin ole, kansalliset tuethan on samat viljelijälle, meni se tuotanto sitten Venäjälle, Ruotsiin tai kotisuomeen, mutta Venäjän viennille maksaa EU vientitukea "viejälle" ei viljelijälle :o
-
Muutamalle tilalle maksetaan h--tinmoiset kansalliset tuet.
markkinatalouspuolueen veeti on jätetty ilman :'( :'( :'( :'(
-
Ei se niele Suomen rahoja, vientituet EU alueen ulkopuolelle maksaa aina EU , vaikka raha kulkeekin ehkä budjetin kautta 8)
Mikäli tavara vietäisiin länteen eli muihin EU maihin, niin niihin ei saisi mitään vientitukia :o
Tuo mainitsemasi vientituki tulee muun tuen päälle. Ainoastaan A-B alueen tuotanto on jossain määrin kansataloudellisesti vientikelpoista. Koska siinä on vähiten kansallista rahoitusta. :D
Tässä on tulos tukipolitiikasta. http://www.verkkouutiset.fi/talous/maidontuotanto_2014_luke-31647
Ei se ihan noin ole, kansalliset tuethan on samat viljelijälle, meni se tuotanto sitten Venäjälle, Ruotsiin tai kotisuomeen, mutta Venäjän viennille maksaa EU vientitukea "viejälle" ei viljelijälle :o
Tuallahan se näkyypi mitä kaikkea nykyänsä tuetaan:
http://www.mavi.fi/fi/tuet-ja-palvelut/yrittaja-kauppa-teollisuus/vienti-eun-ulkopuolelle/Sivut/Vientituettujen-tuotteiden-vienti-EUn-ulkopuolelle.aspx

Tällä hetkellä vientitukea maksetaan siipikarjanlihalle ;D ;D ;D

Jep
Aena vuan joku urpo jaksaa sönköttää jostain venäjän vientituista vaikkei sellaisia ole aineskaan mairolle maksettu moneen vuateen.
-
Veetiläisen ainoa keksintö on että kun vetää tarpeeksi viinaa katkeruus kasvaa ja lopulta tulee kakka ja pissit housuun :-X :-X
-
Miksi Valion tuotteet kaupoissa ovat kalliimpia kuin muiden firmojen maitotuotteet?
Eivät ne laadullisesti ole parempia, mutta se Valio-brandi aiheuttaa hintaan muutaman kymmenen sentin lisän. Esimerkiksi valion kevytmaitolitra maksaa 23 senttiä enemmän kuin kaupan oman merkin maito, ja taatusi samaa maitoa kumpikin. Eli kuluttajilta nyhdetään ylimääräistä pelkästään siitä että purkin kyljessä lukee valio, oli sit kyseessä mikä tahansa maitojaloste.
muuan ministeri J.Koskinen kehoitti ottamaan markkinoilta.Tuosta en tiedä jääkö tuo brändilisä kaupalle vai tuleeko jalostajalle asti,eli tuottajalle?
-
Miksi Valion tuotteet kaupoissa ovat kalliimpia kuin muiden firmojen maitotuotteet?
Eivät ne laadullisesti ole parempia, mutta se Valio-brandi aiheuttaa hintaan muutaman kymmenen sentin lisän. Esimerkiksi valion kevytmaitolitra maksaa 23 senttiä enemmän kuin kaupan oman merkin maito, ja taatusi samaa maitoa kumpikin. Eli kuluttajilta nyhdetään ylimääräistä pelkästään siitä että purkin kyljessä lukee valio, oli sit kyseessä mikä tahansa maitojaloste.
marketpäällikön sanojen mukaan hinnoittelu perustuu pyrkimykseen murtaa valion monopoliasema.
ja itse en ole tuottaja, enkä omista aariakaan peltoa, mutta nuo sanat tuli päällikön suusta ja siitä voin laittaa vaikka sormeni raamatulle.

Onhan se aika "jyrä" ollut. Jo on aikakin laittaa ruotuun. ;D
-
mutta onko pakko jos ei taho?
-
Epäoikeudenmukaisuutta on vaikea hyväksyä.

Se vähän riippuu siitä, mitä ite kukanenkin pitää oikeana :o
-
Miksi Valion tuotteet kaupoissa ovat kalliimpia kuin muiden firmojen maitotuotteet?
Eivät ne laadullisesti ole parempia, mutta se Valio-brandi aiheuttaa hintaan muutaman kymmenen sentin lisän. Esimerkiksi valion kevytmaitolitra maksaa 23 senttiä enemmän kuin kaupan oman merkin maito, ja taatusi samaa maitoa kumpikin. Eli kuluttajilta nyhdetään ylimääräistä pelkästään siitä että purkin kyljessä lukee valio, oli sit kyseessä mikä tahansa maitojaloste.
marketpäällikön sanojen mukaan hinnoittelu perustuu pyrkimykseen murtaa valion monopoliasema.
ja itse en ole tuottaja, enkä omista aariakaan peltoa, mutta nuo sanat tuli päällikön suusta ja siitä voin laittaa vaikka sormeni raamatulle.
Onhan ne aika "jyriä" ollut. Jo on aikakin laittaa ruotuun. ;D
Onneks Litihli tekee hyvää työtä!
-
Jospa edes pinta-alaperusteiset tuet olisi samalla viivalla, niin jotain voisi ymmärtää lehmälöiden touhusta, mutta kun ei.
Kyllähän mistä vaan voi jalostaa melkein mitä vain, varsinkin jos sattuu olemaan hiukkaskiihdytin autotallissa, jos joku vain sen maksaa.
-
Tämmöistä tämä meno on ollut koko EU-jäsenyyden ajan, tundraviljelijät ovat olleet innolla ajamassa AB-alueen tuottajien tukia alas.....mm. EU:n AB-alueelle määräämät korotetut investointituet lähtivät heti alkuunsa MTK:n vaatimuksesta, samoin nuorten viljelijöitten tuki (maksetaan edelleenkin C-alueella) jne jne MTK on terroristijärjestö.
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=30294.msg494542#msg494542
-
Katkeruus on ihan itse ansaittua.
Mutta pitää muistaa A-B tukialueen maitotalousyrittäjät ovat eri juttu.
c-alueen tissinkoittajilla ollut virtenä yhteisessä veneessä kaksi helposti muistettavaa säkeistöä
Ensimmäinen kuuluu seuraavasti; maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito
Ja toinen säkeistö joka on laulettu pontevammin, MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ
Ja ahneudella ei ole ollut rajaa
Esim se surullisen kuuluisa Tornion suurnavetta. kepuluusereiden toimesta, sika-sirkan ollessa päämestarina, piti lakia oikein muuttaa, ettei etelästä olisi tultu kuvioita sotkemaan.
Ja sen jälkeen itse on kyllä rakennettu toinen toistaan isompaa tuki-imuria välittämättä miten rajat paukkuu.
-
Kohta Veeti-Eemeli ehdottaa ehkä syntyvyyden rajua säätelyä c-alueella, että saadaa maajussit tapettua täällä sukupuuttoon??? ;D
-
No Jeeemeli. Missä on suomessa se 1000 lypsävän navetta?
-
Jospa edes pinta-alaperusteiset tuet olisi samalla viivalla, niin jotain voisi ymmärtää lehmälöiden touhusta, mutta kun ei.
Kyllähän mistä vaan voi jalostaa melkein mitä vain, varsinkin jos sattuu olemaan hiukkaskiihdytin autotallissa, jos joku vain sen maksaa.
Tänä vuonna 80 prossan kasvipeitteisyydellä se viljatila saa hehtaaritukea selvästi nurmea viljelevää karjatilaa enemmän.

Ja ihan oikein onkin :D
Viljatilallehan ne kustannukset tässä tulevat ja niitä tässä korvataan. Tappiolle tuosta jää kuitenkin, joten mitäpä sitten

Lehmätiloilla suuret tuet tulevat eläinten kautta.
-
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=21578.0
*********************
Arkiston aarteita, kirjoittanut MLK:
06.09.2003, 20:55 (EET)
2. "RE: "Vajaan ymmärryksen tuki""
Sattuiko TJ olemaan telkkarin ääressä perjantaina 5.9 klo 18.30? Kakkoselta tuli OBS,yksi aihe oli "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa".Sen verran kiinnosti että jäin katsomaan.Äänessä oli pohjanmaalainen (ruåtsinkielinen)sikafarmari,jonka mielestä E-Suomeen voidaan maksaa lisää tukea vasta sitten kun C-alueelle luvatut tuet on maksettu täysimääräisinä;141 oli määräaikainen siirtymäkauden tuki jonka tulisi päättyä.Hänestä C-alue oli kärsinyt vääryttä,kun etelän vehnäntuki ja ympäristötuki olivat suuremmat ja investointituki oli 6 kertainen sikäläiseen verrattuna.Sikafarmari B.L oli kovin ärtynyt,mutta varma asiastaan.Suomen maatalous viranomaisia hän ei kiitellyt,mutta kertoi saaneensa RuÅtsin maatalousministeriltä/ministeriöstä aina kuuntelijan,ymmärtäjän ja täyden tuen näkemyksilleen-mikäs sen mukavampaa!
Ohjelmassa haastateltiin myös RKP:n kansanedustajaa joka ei ollut sikafarmari B.L:n aktiivisuudesta ollenkaan ihastunut,muistaakseni hän piti sitä sopimattomana.
Jotain hyvin tuttua sikafarmari B.L:n toiminnassa on: parempaa tietoa,suhteita merkittäviin henkilöihin,järjestelmällinen salaliitto joka hyödyttää toisen tukialueen tuottajia,ym...
Paras löytyi OBS:in sivuilta,ohjelmaosuuden kuvaus oli Suomeksi "pitääkö maataloustuki Etelä-Suomeen lopettaa",Ruåtsiksi sama oli "österbottniska bönder kackar i eget bo".Loistava käännös!
Mitä opimme tästä:hurrihuumori saattaa aiheuttaa suomipojalle ahdistusta ja sydämentykytstä.
*******
(Kirjoituksessa mainittu B. L. on sikäläinen tunnettu kepuvaikuttaja Bo Lång)
************************************************************************************
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/cgi-bin/weblehti.exe?Newsp=mtul&Date=030929&Depa=lukijalta&Model=osjuttu.html&Story=
(Syksy 2003)
Keskustassako erimielisyyksiä ?
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalla on koko kesän aikana ollut kova työ yrittäessään vakuuttaa EU:n maatalouskomissaaria siitä että Suomi saisi jatkossakin maksaa maataloudelle tukea ns. artiklan 141 mukaan.
On ilmennyt, että jotkut keskustan ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet ovat kirjoittaneet komissaari Fischlerille kirjeen, jossa he ilmoittavat mielipiteekseen että artikla 141 on Suomessa tarpeeton. Heidän mielestään komission käsitys, miten tukia on jaettava on se oikea ( ja siten Suomen hallituksen linja on väärä). Eduskuntavaalien edellä eräällä keskustan suomenkielisellä kansanedustajalla oli ruotsinkielisten sanomalehtien palstoilla samanlaisia mielipiteitä. Siitä voi saada sen käsityksen, että keskustan maatalouspolitiikka on erilainen rannikkoseudulla kuin muualla maassa.
Ministeri Korkeaoja ja hänen sihteerinsä ovat vakuuttaneet, että keskustan kanta maataloustukien jaosta on sama kuin koko hallituksen. Keskustan puoluesihteeri on ollut haluton kommentoimaan koko asiaa.
Onko keskustan kenttäväki tietoinen tästä kampanjasta - jota jotkut sen ruotsinkieliset pohjalaiset jäsenet käyvät omaa ministeriään vastaan ?
Stefan Manns n
Olav Nordberg
Närpiö
-
Jospa edes pinta-alaperusteiset tuet olisi samalla viivalla, niin jotain voisi ymmärtää lehmälöiden touhusta, mutta kun ei.
Kyllähän mistä vaan voi jalostaa melkein mitä vain, varsinkin jos sattuu olemaan hiukkaskiihdytin autotallissa, jos joku vain sen maksaa.
Tänä vuonna 80 prossan kasvipeitteisyydellä se viljatila saa hehtaaritukea selvästi nurmea viljelevää karjatilaa enemmän.
Itseasiassa tässä tukiuudistuksessa tehtiin massiivinen siirto, pohjoisesta etelään ja karjatiloilta viljatiloille :o
Päätoimisilta siirrettiin sivutoimisille puuhastelijoille ja eläkeläisille >:(

Itseasiassa tässä tukiuudistuksessa tehtiin massiivinen siirto, etelästä pohjoiseen ja karjatiloilta viljatiloille :o
Päätoimisilta siirrettiin sivutoimisille puuhastelijoille ja eläkeläisille >:(
Kiitos! ;D
-
Jospa edes pinta-alaperusteiset tuet olisi samalla viivalla, niin jotain voisi ymmärtää lehmälöiden touhusta, mutta kun ei.
Kyllähän mistä vaan voi jalostaa melkein mitä vain, varsinkin jos sattuu olemaan hiukkaskiihdytin autotallissa, jos joku vain sen maksaa.
Tänä vuonna 80 prossan kasvipeitteisyydellä se viljatila saa hehtaaritukea selvästi nurmea viljelevää karjatilaa enemmän.
Itseasiassa tässä tukiuudistuksessa tehtiin massiivinen siirto, pohjoisesta etelään ja karjatiloilta viljatiloille :o
Päätoimisilta siirrettiin sivutoimisille puuhastelijoille ja eläkeläisille >:(
Kiitos! ;D
Sori piti korjata, kun tuli kirjotusvirhe :o
-
Esim se surullisen kuuluisa Tornion suurnavetta. kepuluusereiden toimesta, sika-sirkan ollessa päämestarina, piti lakia oikein muuttaa, ettei etelästä olisi tultu kuvioita sotkemaan.
Ja sen jälkeen itse on kyllä rakennettu toinen toistaan isompaa tuki-imuria välittämättä miten rajat paukkuu.
Oli koko maitoalan kannalta hyväksi kun Tornion suurnavetta herätti päättäjät estämään korkeisiin pohjoisiin tukiin perustuvat suuryksiköt.
-
Jospa edes pinta-alaperusteiset tuet olisi samalla viivalla, niin jotain voisi ymmärtää lehmälöiden touhusta, mutta kun ei.
Kyllähän mistä vaan voi jalostaa melkein mitä vain, varsinkin jos sattuu olemaan hiukkaskiihdytin autotallissa, jos joku vain sen maksaa.
Tänä vuonna 80 prossan kasvipeitteisyydellä se viljatila saa hehtaaritukea selvästi nurmea viljelevää karjatilaa enemmän.
Ja ihan oikein onkin :D
Viljatilallehan ne kustannukset tässä tulevat ja niitä tässä korvataan. Tappiolle tuosta jää kuitenkin, joten mitäpä sitten
Mitä kuluja? Jaa siemenkuluja, kun täytyy ostella kerääjäkasvin siemeniä 100 euron lisätukea varten, jota se nurmitila ei saa vaikka itkis, rukoilis ja veisais virsiä. Tai vaikkapa LHP-pellon niittokuluja 120 euron ymppituella, kun nurmitila saa niitellä samat tuetta..
-
Maailma on katkeruutta ja kateutta täynnä,enkä ymmärrä,mihin näitä tunteita tarvitaan............................................................ :'(
-
Lehmätiloilla suuret tuet tulevat eläinten kautta.
Ehkä AB-alueella, mutta C-alueella tuki kyllä maksetaan tuotannosta, ei eläimistä. Jos tuki tulisi eläinmäärän mukaan, olisi jokainen tyhjä navetta pullollaan ummessa olevia lehmiä. Näin viljapuoli toimii. Fakta on se, että neljä navettaa viidestä on tyhjillään.
-
Maailma on katkeruutta ja kateutta täynnä,enkä ymmärrä,mihin näitä tunteita tarvitaan............................................................ :'(
Niillon perusteltu korotuksia C-aluveen mairoontuatantotukii.................................!
Mutta samaa miältä, Perusteetta!