Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 01.02.15 - klo:07:25
-
Otsikoitu Hesarin kolumni jossa vaaditaan puolueilta selvennystä säästöihin ennen vaaleja.
Maataloustuottajan kannattaa ainakin pitää silmänsä auki ja miettiä tarkkaan.
Haluaako kepuloisen jatkumon politiikalle jossa on vain yksi sana,maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito maito. Varsikin nyt kun vieläkään ei ole ylimääräistä jaettavaa ja vanhoistakin tullaan leikkaamaan.
Leikataanko edes tasapuolisesti vanhat yliampuvat tuet huomioiden, vaiko vain yhtä tuotannonsektoria suojellen, mitä kepuloinen maatalouspolitiikka on ollut.
Asiaa kannattaa jatkossa miettiä jopa c-alueella. Jo ensimmäiset c-alueen kepuloiset vaaliehdokkaat ovat ennättäneet vaatimaan uusienkin maidon hinnanalenemien korvaamista.
Nyt koetetaan kalastella sympatiaa talouden tiukkenemisella. Mutta yritysmaailmassa, johon maitosektorikin on vihdoin pääsemässä, on täysin normaalia että epäkelvot yritykset karsiutuvat pois. Ei siinä ole mitään sen kummallisempaa ja viljaahan voi aina tuottaa ja lyödä rahoiksi. Eikä haittaa elää sillä muutaman viikon työllä koko vuosi, laskuthan vakuutuksista veroista ja muista kustannuksista juoksevat vain sen parin viikon työn ajan, eikö niin ?

;D
-
Maaseutua koetetaan hämätä kepun politiikassa sotealueilla, palveluiden heikkenemisillä, keskittämisellä.
Viedä ajatusta sivuraiteille. Aivan sama mistä palvelut saa, kunhan niitä on ja on varaa niihin. Aivan sama kuka ne järjestää.
Ja kun kepullakaan ei ole loppujen lopuksi sitä pylpyrää, jolla rahaa tehtäisiin. kepu pelkää, koska kansa oikein ymmärtää, ettei jatkossa ole jaettavana kuin leikkauksia ja supistuksia.
-
Luuleksää Eemeli, että tästä Suomesta tulisi koko Euroopan vilja-aitta jos kaikki suomalaiset lehmät teurastetaan huomenna??
Mites sitten toimittaisiin?? Olisitko sinä edes tyytyväinen siihenkään ratkasuun??
Otappa laskukone käteen ja kato, että se vielä toimii, aloitat vain laskemaan montako työtöntä olis kuukauden päästä lisää, jos kukaan ei enään lehmiä lypsäisi. Kaikki tuotaisiin Tanskasta..
-
Kuule se on sun murhees.
Eipä mtk;ta ole muu kiinnostanut, mitä muiden tuottajaryhmien edustajat tekee. Ajavat vaikka taksia.
Ja rahat otetaan vallan väärältä momentilta jos työllisyyttä ajatellaan. Sosiaali- ja terveyssektori olisi se oikea jos työllisyyttä ja hyvinvointa ajatellaan. Ja tulisi halvemmaksikin. Miksi Venäjän uusrikkaita hyysäämällä, helvetin kovilla tukiaisilla. Onneksi kaikki "hyvä" loppuu aikanaan.
Jos vietäisiin sitä viljaa terveystuotteena muualle ja vallattaisiin markkinat. Niinhän s-l anttila joskus loi virheellistä tulevaisuuden uskoa maamme maataloustuotannon tulevaisuudesta.
-
Montakos kiloa sitä sun viljaa on sitten terveystuotteena viety??? Onko sillä edes Suomessa sellaista brändiä??? ???
-
Eemelin pitäsi hakeutua korvien välin rassaukseen, näyttää olevan tukoksia. Sama kierto toistuu jatkuvasti.
-
ennen euta suomesta vietiin kauraa usan hepoille terveysrehuiksi mutta nyt ei enää moneen vuoteen ole edes näytteitä ottaneet kun kahujen laatu on laskennu niiiin paljon, kiitos ympin. lannoitus on jo niin vinoutunut tuohon tarkoitukseen että kasvusta on kärsiny viljan biolokinen rakenne ja pitoisuudet. ei veetieemeli varmasti pysty hommaa niin hoitamaan että tuo asia korjaantuisi. mutta toisaalta; missäs onkaan kaikki rahat jaettu jyvitysperiaatteella kaikille tasan??? en tiedä yhtään valtiota jossa kaikille annettaisi tasasumma tukena tahi muuten. ja eikös se viljan vienti sinne viroon paremmalla hinnalla ole jo ihan vapaata?
-
Luuleksää Eemeli, että tästä Suomesta tulisi koko Euroopan vilja-aitta jos kaikki suomalaiset lehmät teurastetaan huomenna??
Mites sitten toimittaisiin?? Olisitko sinä edes tyytyväinen siihenkään ratkasuun??
Otappa laskukone käteen ja kato, että se vielä toimii, aloitat vain laskemaan montako työtöntä olis kuukauden päästä lisää, jos kukaan ei enään lehmiä lypsäisi. Kaikki tuotaisiin Tanskasta..
Jos taas faktaa väliin, niin ei maidontuotannon tähänastinen rakennemuutos ole ainakaan lisännyt työttömyyttä. Eikä sitä ole merkittävästi tekemässä jatkossakaan.
-
mitä arvelet; kuin moni kohta eläkkeelle jäävä lypsäjä alkaa tekemään jotain muuta kun eläke onkin aika pieni...ja mitä tekevät yli 60-kymppiset entiset lypsäjät?
-
ennen euta suomesta vietiin kauraa usan hepoille terveysrehuiksi mutta nyt ei enää moneen vuoteen ole edes näytteitä ottaneet kun kahujen laatu on laskennu niiiin paljon, kiitos ympin. lannoitus on jo niin vinoutunut tuohon tarkoitukseen että kasvusta on kärsiny viljan biolokinen rakenne ja pitoisuudet. ei veetieemeli varmasti pysty hommaa niin hoitamaan että tuo asia korjaantuisi. mutta toisaalta; missäs onkaan kaikki rahat jaettu jyvitysperiaatteella kaikille tasan??? en tiedä yhtään valtiota jossa kaikille annettaisi tasasumma tukena tahi muuten. ja eikös se viljan vienti sinne viroon paremmalla hinnalla ole jo ihan vapaata?
Eli viljaa saa viedä suomesta helvetinmoisilla tukiaisilla, mutta maitoa ei? :o
-
Luuleksää Eemeli, että tästä Suomesta tulisi koko Euroopan vilja-aitta jos kaikki suomalaiset lehmät teurastetaan huomenna??
Mites sitten toimittaisiin?? Olisitko sinä edes tyytyväinen siihenkään ratkasuun??
Otappa laskukone käteen ja kato, että se vielä toimii, aloitat vain laskemaan montako työtöntä olis kuukauden päästä lisää, jos kukaan ei enään lehmiä lypsäisi. Kaikki tuotaisiin Tanskasta..
Jos taas faktaa väliin, niin ei maidontuotannon tähänastinen rakennemuutos ole ainakaan lisännyt työttömyyttä. Eikä sitä ole merkittävästi tekemässä jatkossakaan.
Tähänastinen rakennemuutos = siirto tundralle. On tullut h...tin kalliiksi tälle yhteiskunnalle.
-
Mitä väliä sillä on mitä puolueet tai ehdokkaat lupaavat ennen vaaleja, jospa muisteltais mitä ennen viime vaaleja ehdokkaat olivat mieltä ja miten mieli muuttui valinnan jälkeen..
-
on tämä taas yhtä hlevettiä. luvattiin lunta jopa neljäkin metriä, eikä sitä sitten niin paljoa tullutkaan. kyllä nyt täytyy johonkin soittaa :)
-
kuluttajasuojamiehelle!
-
Luuleksää Eemeli, että tästä Suomesta tulisi koko Euroopan vilja-aitta jos kaikki suomalaiset lehmät teurastetaan huomenna??
Mites sitten toimittaisiin?? Olisitko sinä edes tyytyväinen siihenkään ratkasuun??
Otappa laskukone käteen ja kato, että se vielä toimii, aloitat vain laskemaan montako työtöntä olis kuukauden päästä lisää, jos kukaan ei enään lehmiä lypsäisi. Kaikki tuotaisiin Tanskasta..
http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=7503
Kyllä navettapiiankin pitäisi tunnustaa, että maatalouspolitiikka on osa sosiaalipolitiikkaa ja aluepolitiikkaa.
Jos omavaraisuus halutaan turvata, niin näitä eteläsuomen maitotilallisia pitäisi kannustaa jollain tavalla jatkamaan. Suomalainen veronmaksaja ei pysty pitkässä juoksussa pitämään pohjoisen tuottajia hengissä. Jossei eurooppa ratkaisevasti muutu. Näin se vaan reality on. Etelän tuottaja saa nyt alle 40 senttiä tukineen. Näin olen ymmärtänyt, jos olen ymmärtänyt vääriin niin korjatkaa. Eteläpohjanmaa pitäisi kiireesti siirtää B alueeseen. Se olis tuo C1 tukitaso sopiva läpi suomen. :D

jonku kallajärvisen luiskaohtan näkemyksii. ;D
-
Mitä väliä sillä on mitä puolueet tai ehdokkaat lupaavat ennen vaaleja, jospa muisteltais mitä ennen viime vaaleja ehdokkaat olivat mieltä ja miten mieli muuttui valinnan jälkeen..
jeps, kuinkahan moni viljanviljelijä rakensi suppiloa kuivaamon katolle jotta saisi mahdollsimman suuren osan veetieemelin lupaamasta mannasateesta talteen :'( :'( :'( :'(
-
Öky tilojen tukia alas niin kuin Eemeli vaatii sitä minäkin kannatan. ;D

+ liian pienet tilat voitaisiin lisäksi tuki- ja lomituspolitiikalla jotenkin "osa-aikaistaa" :-X
-
Hesari on painanut paniikkinappulaa, tulossa on ilmeisesti kunnolla takkiin kokoomukselle ;D ;D ;D
Nyt mäkin alan uskoa , että hyvä tästä vielä tulee 8)
-
Luuleksää Eemeli, että tästä Suomesta tulisi koko Euroopan vilja-aitta jos kaikki suomalaiset lehmät teurastetaan huomenna??
Mites sitten toimittaisiin?? Olisitko sinä edes tyytyväinen siihenkään ratkasuun??
Otappa laskukone käteen ja kato, että se vielä toimii, aloitat vain laskemaan montako työtöntä olis kuukauden päästä lisää, jos kukaan ei enään lehmiä lypsäisi. Kaikki tuotaisiin Tanskasta..
http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=7503
Kyllä navettapiiankin pitäisi tunnustaa, että maatalouspolitiikka on osa sosiaalipolitiikkaa ja aluepolitiikkaa.
Jos omavaraisuus halutaan turvata, niin näitä eteläsuomen maitotilallisia pitäisi kannustaa jollain tavalla jatkamaan. Suomalainen veronmaksaja ei pysty pitkässä juoksussa pitämään pohjoisen tuottajia hengissä. Jossei eurooppa ratkaisevasti muutu. Näin se vaan reality on. Etelän tuottaja saa nyt alle 40 senttiä tukineen. Näin olen ymmärtänyt, jos olen ymmärtänyt vääriin niin korjatkaa. Eteläpohjanmaa pitäisi kiireesti siirtää B alueeseen. Se olis tuo C1 tukitaso sopiva läpi suomen. :D
Ei omavaraisuudella mitään arvoa ole, eikä etelän kartanot ole ennenkään pitäneet Suomea ruuassa :(
Kun itsenäistyttiin niin maassa tuli leivästä pula, joka johti lopulta kapinaan 1918, jatkosodasta selvittiin kun Saksa roudasi laivalasteittain viljaa maahan 1942 :o
Elintarvike alaa on katsottava kuten katsoo muutkin maat, tässä yhteisessä EU:ssa , sitä täytyy olla joka puolella ja avainsanat on lähi-ruoka ja luomu, mitään kotimaisuutta ei voi suojella ;)

Hä hää.... olikin sitten ensimmäinen kerta kun myönsit, että Saksa pelasti Suomen sotavuosina ;D Ennen olet aina vannonut lappalaisten poromiesten nimiin ;D
-
Eiks se eemelin mielestä sit ole normaalia että epäkelvot viljanviljely yritykset kuihtuvat pois???
Milloin sie rassukka tajuat sen tosiasian että pelkästään viljaa viljelemällä täällä ei elä vaan jotain muutakin pitää tehdä .....ajaa sit vaikka sitä taksia...

Ei elä ei. Ja kun viljatilat eivät ole edes valtion suojelussa, pienet ajautuvat suurempien perälohkoiksi tai siirtyvät osa-aikaisiksi terapiapuuhaloiksi ;D

Tommosta terapiapuuhalaa oonkanssa suunitellu. Että menis keväällä vajaa 1kk ja kesällä jokupäivä ruuttaamiseen ja syksyllä reilu 1kk kuivuri ja kyntö hommiin. Puimuria en pitele kun siittä oon eroon päässy. Hätätilassa sitte vesakkomurskaimella ;D Lopun vuotta sitte pitäis torpanovet kiinni.
-
onko kukkan käyny ulkomailla? esim. kuin mahtaa olla tuolla saksan mailla esim. kun siellä ja itävallassa on kylän keskelläkin navettoja mitä täällä ei kyllä sai vaikka mitä tekis. ja paljon net mahtaa saada tuke ja hintaa moidoille ja viljoille ? olis ihan kiva saada tieto tuolta. kun ei ihan lehissä kirjoiteltua jaksais uskoa kun niissä tuntuu olevan paljon politikkkaa pelissä.
-
Baijerissa pikkkylissä ovat pskakasat katujen vieressä, tavallaan kuin kadulla, ja keväällä kova virtsan lemu joka puolella kun levittävät sitä maamiehen nestemäistä kultaa.. maidot kärrätään aamuin illoin kylän meijeriin suoraan lypsyjen jälkeen ,, yms.
-
Maaseutua koetetaan hämätä kepun politiikassa sotealueilla, palveluiden heikkenemisillä, keskittämisellä.
Viedä ajatusta sivuraiteille. Aivan sama mistä palvelut saa, kunhan niitä on ja on varaa niihin. Aivan sama kuka ne järjestää.
Ja kun kepullakaan ei ole loppujen lopuksi sitä pylpyrää, jolla rahaa tehtäisiin. kepu pelkää, koska kansa oikein ymmärtää, ettei jatkossa ole jaettavana kuin leikkauksia ja supistuksia.
Juu mutta meiteillä on Juha Sipilä
”Elektrobitin toimitusjohtaja
Tulot: miljoona euroa vuonna 2000
Verotettava omaisuus: 8,5 miljoonaa euroa
Juha Sipilä auttaa ja velkoo ylivelkaisia
Elektrobitin toimitusjohtajaksi juuri nimitetty Juha Sipilä on lähtenyt auttamaan ylivelkaisia Minna-Maaria ja Juha Sipilä -säätiön kautta. Säätiöön lahjoitetuista varoista on luovutettu 85000 euroa Pohjoisen akordirahastoon, joka on Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin, Kirkon diakoniarahaston ja yksityisten lahjoittajien perustama rahasto ylivelkaantuneiden ongelmien lievittämiseksi.
Sipilä on sijoittanut varojaan myös tamperelaiseen jalkapallojoukkueeseen TPV:hen, jonka konkurssi raukesi tammikuussa varojen puutteeseen. Sipilä velkoo TPV:ltä 70000 euron saamisia. Sipilä ei kaadu futishutiin. Omaisuutta on 8,5 miljoonan euron edestä ja vuonna 2000 hän tienasi liki miljoona euroa.”
Huh onpas velkaista joukkoa, Joutuvat raasut vielä pyytämään Sipilältä avustusta
(http://www.taloussanomat.fi/img.php?f=MinisterienVelat.jpg&w=800)
-
Kun tuota listaa katsoo niin eipäs enään ihmettele valtion taloudetilannetta ;D ;D Semmosta tekijänsä näköstä pakkaa tekemiset yleensä olla ::)
-
Eiks se eemelin mielestä sit ole normaalia että epäkelvot viljanviljely yritykset kuihtuvat pois???
Milloin sie rassukka tajuat sen tosiasian että pelkästään viljaa viljelemällä täällä ei elä vaan jotain muutakin pitää tehdä .....ajaa sit vaikka sitä taksia...
Ei elä ei. Ja kun viljatilat eivät ole edes valtion suojelussa, pienet ajautuvat suurempien perälohkoiksi tai siirtyvät osa-aikaisiksi terapiapuuhaloiksi ;D
Tommosta terapiapuuhalaa oonkanssa suunitellu. Että menis keväällä vajaa 1kk ja kesällä jokupäivä ruuttaamiseen ja syksyllä reilu 1kk kuivuri ja kyntö hommiin. Puimuria en pitele kun siittä oon eroon päässy. Hätätilassa sitte vesakkomurskaimella ;D Lopun vuotta sitte pitäis torpanovet kiinni.
No miten sulla keväällä menis kuukausi, kuukaudessa kylvää hyvinkin 600 ha jollain 3 metrin kylvökoneella, joku dorka vaan äestää edellä :o

Noo joo ajattelin nyt lähinnä että jos yksin tekis. Toisekseen yleensä keväällä on vielä jotainlohkoja hiukan paranneltu niin varasin aikaa enempi ;D Eikäsitä viitti niin kauheesti kerralla huhkia ;D ;D ;D Toisekseen onpi pellot niinkuin tilkkutäkki paljon pieniä plänttejä.