Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: 42 - 26.12.14 - klo:12:55

Otsikko: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 26.12.14 - klo:12:55
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/23/historia-juutalaislasten-pelastajat

TV1 maanantaina 5.1.2015 klo 19.00 - 20.00, uusinta sunnuntaina 11.1. klo 15.45
Yle Areenassa 30 päivää

Vuonna 1939 yhdysvaltalainen aviopari Gilbert ja Eleanor Kraus matkusti natsien hallitsemaan Wieniin etsimään kuoleman vaarassa olevia juutalaislapsia. Heidän onnistui saada 50 lasta kuljetetuksi turvaan USA:han.
Dokumentti kertoo rohkean matkan vaaroista ja vastoinkäymisistä. Aineistoina on käytetty muun muassa Eleanor Krausin tekstejä sekä pelastuneiden lasten valokuvia.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/22/hannah-arendt

Toinen aihe kertoo natsimielisten yleisestä vähä-älyisyydestä ja sivistyksen puutteesta.

Adolf Eichmannin oikeudenkäynti

”Arendt meni seuraamaan hirvittävän sotarikollisen tuomiota mutta näkikin Eichmannissa lähinnä melko tyhmän ja mitättömän miehen, joka oli koko elämänsä ajan yrittänyt pönkittää itsetuntoaan olemalla mukana jossain itseään suuremmassa. Tämä ei ollut mikään Mefistofeles vaan tylsä byrokraatti, joka kuolemantuomion uhatessakin nolostui punastuen, kun syyttäjä kertoi hänen niukaksi jääneestä koulusivistyksestään. ”

Tuota tulikin mieleen apen vähäiseksi jäänyt koulutus – sitä kun ei vaatimattoman älyn ollessa kyseessä voi korvata youtube  linkityksillä.
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: apilas - 26.12.14 - klo:13:35

http://www.magneettimedia.com/punaisen-ristin-viralliset-asiakirjat-paljastavat-holokaustin-huijaukseksi/

Jos tääl on joku vähämielinen niin se oot sä 42 :'( 8)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Viljelijä - 26.12.14 - klo:13:49
 Mihin ne natsien tappamat ihmiset oli syyllistyneet;Ape?
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Sepeteus - 26.12.14 - klo:14:06

http://www.magneettimedia.com/punaisen-ristin-viralliset-asiakirjat-paljastavat-holokaustin-huijaukseksi/

Jos tääl on joku vähämielinen niin se oot sä 42 :'( 8)

 Kukaan ei epäile etteikö tuollainen asiakirja ole olemassa. Käviväthän Punaisenristin edustajat tarkastamassa yhden keskitysleirin.  ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Viljelijä - 26.12.14 - klo:14:12
  Oliko Natsit syyttömiä, kun net oli sodan jälkeen oikeudessa?
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: kantola - 26.12.14 - klo:14:14
Mihinkään ei voi luottaa, ei Apilaksen magnetteihin, ei edes natseihin.  :P

http://yle.fi/uutiset/natsien_ihannoima_taydellinen_arjalaislapsi_olikin_juutalainen/7334593
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Luomujussi - 26.12.14 - klo:14:30
  Oliko Natsit syyttömiä, kun net oli sodan jälkeen oikeudessa?

Musta olennaista on sisäistää tapahtumien kulku. Saksalaiset eivät olleet syyllisiä ensimmäiseen maailmansotaan. Natsit nousi valtaan epäoikeudenmukaisen rauhansopimuksen ja juutalaisvastaisuuuden varjolla ja se juutalaisvastaisuuskaan ei ollut Natsien keksintöä. Asiat siis etenivät omalla painollaan.

Vastaavasti meidän tulee löytää ja tunnistaa ne indikaattorit sotien syntymiseen, vrt. Ukrainan kriisi......
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Oksa - 26.12.14 - klo:16:01
ja onhan se ajopuuteoriakin joillain kumottu, kyllä ihminen on vaan niiiiin saakelin väärä täällä palloilemaan että pois joutais....
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Luomujussi - 26.12.14 - klo:16:38
En nyt täysin sisäistä tuota ajopuuteoriaa mut fakta kai lienee se ett Suomi ajautui Saksan liittolaiseksi Venäjän jatkuvan painostuksen alaisena välirauhan aikana. Siis me emme halunneet uutta sotaa....
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Herpertti - 26.12.14 - klo:19:07
En nyt täysin sisäistä tuota ajopuuteoriaa mut fakta kai lienee se ett Suomi ajautui Saksan liittolaiseksi Venäjän jatkuvan painostuksen alaisena välirauhan aikana. Siis me emme halunneet uutta sotaa....

Kyllä suomalaiset halusivat sodan, ne halusivat oikeutta ja menettämänsä alueet takaisin, vääryys on vääryys ja jokaisella maalla on oikeus vaatia oikeutta, mitkään selitykset ei mitätöi N-liiton rikosta, se että se hyökkäsi Suomen kimppuun  :o
Liittoutumalla Saksan kanssa, Suomi pysyi tilanteen tasalla  8)
Ei se ole meidän vika, että Saksa hävisi sodan, se kyllä ratkaisi Suomenkin sotimisen lopputuloksen  :(
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 26.12.14 - klo:20:19
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/23/historia-juutalaislasten-pelastajat

TV1 maanantaina 5.1.2015 klo 19.00 - 20.00, uusinta sunnuntaina 11.1. klo 15.45
Yle Areenassa 30 päivää

Vuonna 1939 yhdysvaltalainen aviopari Gilbert ja Eleanor Kraus matkusti natsien hallitsemaan Wieniin etsimään kuoleman vaarassa olevia juutalaislapsia. Heidän onnistui saada 50 lasta kuljetetuksi turvaan USA:han.
Dokumentti kertoo rohkean matkan vaaroista ja vastoinkäymisistä. Aineistoina on käytetty muun muassa Eleanor Krausin tekstejä sekä pelastuneiden lasten valokuvia.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/22/hannah-arendt

Toinen aihe kertoo natsimielisten yleisestä vähä-älyisyydestä ja sivistyksen puutteesta.

Adolf Eichmannin oikeudenkäynti

”Arendt meni seuraamaan hirvittävän sotarikollisen tuomiota mutta näkikin Eichmannissa lähinnä melko tyhmän ja mitättömän miehen, joka oli koko elämänsä ajan yrittänyt pönkittää itsetuntoaan olemalla mukana jossain itseään suuremmassa. Tämä ei ollut mikään Mefistofeles vaan tylsä byrokraatti, joka kuolemantuomion uhatessakin nolostui punastuen, kun syyttäjä kertoi hänen niukaksi jääneestä koulusivistyksestään. ”

Tuota tulikin mieleen apen vähäiseksi jäänyt koulutus – sitä kun ei vaatimattoman älyn ollessa kyseessä voi korvata youtube  linkityksillä.

Apen kaali kärsi jo hyvin nuorella iällä. Kesät oli pää kiedottu folioon--->jäähdytys ei toiminu. Talvella taas folioo päässä--->helvetin kylmä ja kovalevyyn pysyviä vauroita.  :'(

Ei oo helppoo Vajakki-Apilas. :'(
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: jeep - 26.12.14 - klo:21:17
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/23/historia-juutalaislasten-pelastajat

TV1 maanantaina 5.1.2015 klo 19.00 - 20.00, uusinta sunnuntaina 11.1. klo 15.45
Yle Areenassa 30 päivää

Vuonna 1939 yhdysvaltalainen aviopari Gilbert ja Eleanor Kraus matkusti natsien hallitsemaan Wieniin etsimään kuoleman vaarassa olevia juutalaislapsia. Heidän onnistui saada 50 lasta kuljetetuksi turvaan USA:han.
Dokumentti kertoo rohkean matkan vaaroista ja vastoinkäymisistä. Aineistoina on käytetty muun muassa Eleanor Krausin tekstejä sekä pelastuneiden lasten valokuvia.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/22/hannah-arendt

Toinen aihe kertoo natsimielisten yleisestä vähä-älyisyydestä ja sivistyksen puutteesta.

Adolf Eichmannin oikeudenkäynti

”Arendt meni seuraamaan hirvittävän sotarikollisen tuomiota mutta näkikin Eichmannissa lähinnä melko tyhmän ja mitättömän miehen, joka oli koko elämänsä ajan yrittänyt pönkittää itsetuntoaan olemalla mukana jossain itseään suuremmassa. Tämä ei ollut mikään Mefistofeles vaan tylsä byrokraatti, joka kuolemantuomion uhatessakin nolostui punastuen, kun syyttäjä kertoi hänen niukaksi jääneestä koulusivistyksestään. ”

Tuota tulikin mieleen apen vähäiseksi jäänyt koulutus – sitä kun ei vaatimattoman älyn ollessa kyseessä voi korvata youtube  linkityksillä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012062515754794_ul.shtml ::)

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012062115745216_uu.shtml :)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: jeep - 26.12.14 - klo:21:30
42:lle ettei keskustelu menisi liian yksitoikkoiseksi.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010111112682998_ul.shtml
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 26.12.14 - klo:21:33

http://www.magneettimedia.com/punaisen-ristin-viralliset-asiakirjat-paljastavat-holokaustin-huijaukseksi/

Jos tääl on joku vähämielinen niin se oot sä 42 :'( 8)

Kapee Akkanen. Papilas Aska. Rupilas Ankkanen. Pepilas Anis. Ara Typilas.
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: ana111 - 26.12.14 - klo:22:17

http://www.magneettimedia.com/punaisen-ristin-viralliset-asiakirjat-paljastavat-holokaustin-huijaukseksi/

Jos tääl on joku vähämielinen niin se oot sä 42 :'( 8)

Kapee Akkanen. Papilas Aska. Rupilas Ankkanen. Pepilas Anis. Ara Typilas.
kukkuu

(http://gooby.naurunappula.com/org/1c/81/1c814f5db4f2ee86/0/817363.gif)

https://www.youtube.com/watch?v=LuoFl3qwfAw
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 26.12.14 - klo:23:05
  Oliko Natsit syyttömiä, kun net oli sodan jälkeen oikeudessa?

Musta olennaista on sisäistää tapahtumien kulku. Saksalaiset eivät olleet syyllisiä ensimmäiseen maailmansotaan. Natsit nousi valtaan epäoikeudenmukaisen rauhansopimuksen ja juutalaisvastaisuuuden varjolla ja se juutalaisvastaisuuskaan ei ollut Natsien keksintöä. Asiat siis etenivät omalla painollaan.

Vastaavasti meidän tulee löytää ja tunnistaa ne indikaattorit sotien syntymiseen, vrt. Ukrainan kriisi......
Objektiivinen oikeus tuomitsee rikoksiin syyllistyneet rikosten mukaan, ei sen mistä se olisi voinut kymmeniä vuosia sitten tapahtuneen johdosta johtua.
(http://www.turkku.com/graf/justitia_patsas-SMALL.gif)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 26.12.14 - klo:23:08

http://www.magneettimedia.com/punaisen-ristin-viralliset-asiakirjat-paljastavat-holokaustin-huijaukseksi/

Jos tääl on joku vähämielinen niin se oot sä 42 :'( 8)

Ape on taas omalla tasollaan.
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 26.12.14 - klo:23:09

http://www.magneettimedia.com/punaisen-ristin-viralliset-asiakirjat-paljastavat-holokaustin-huijaukseksi/

Jos tääl on joku vähämielinen niin se oot sä 42 :'( 8)

Kapee Akkanen. Papilas Aska. Rupilas Ankkanen. Pepilas Anis. Ara Typilas.
SKN ilmaisee taas lyhyen ytimekkäästi sen miten me muut a-netin kirjoittajat apen ”älyä” arvioimme.
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: apilas - 26.12.14 - klo:23:18

42 oman elämänsä epäonnistuja ja surkea luuseri :P
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 26.12.14 - klo:23:22

42 oman elämänsä epäonnistuja ja surkea luuseri :P
No voi voi,  ;D ;D ;D ikävä tuottaa taas pettymys, mutta ihan uteliaisuudesta kysyn onko mitään missä sä olet onnistunut, kerro edes 2 asiaa  ::) ::) ::)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 26.12.14 - klo:23:51
Eipä ape taida löytää edes kahta onnistumista elämässään  :-[
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: jeep - 27.12.14 - klo:00:16
  Oliko Natsit syyttömiä, kun net oli sodan jälkeen oikeudessa?

Musta olennaista on sisäistää tapahtumien kulku. Saksalaiset eivät olleet syyllisiä ensimmäiseen maailmansotaan. Natsit nousi valtaan epäoikeudenmukaisen rauhansopimuksen ja juutalaisvastaisuuuden varjolla ja se juutalaisvastaisuuskaan ei ollut Natsien keksintöä. Asiat siis etenivät omalla painollaan.

Vastaavasti meidän tulee löytää ja tunnistaa ne indikaattorit sotien syntymiseen, vrt. Ukrainan kriisi......
http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/1492/juut1492.html
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: icefarmer - 27.12.14 - klo:00:22
En nyt täysin sisäistä tuota ajopuuteoriaa mut fakta kai lienee se ett Suomi ajautui Saksan liittolaiseksi Venäjän jatkuvan painostuksen alaisena välirauhan aikana. Siis me emme halunneet uutta sotaa....

Kyllä suomalaiset halusivat sodan, ne halusivat oikeutta ja menettämänsä alueet takaisin, vääryys on vääryys ja jokaisella maalla on oikeus vaatia oikeutta, mitkään selitykset ei mitätöi N-liiton rikosta, se että se hyökkäsi Suomen kimppuun  :o
Liittoutumalla Saksan kanssa, Suomi pysyi tilanteen tasalla  8)
Ei se ole meidän vika, että Saksa hävisi sodan, se kyllä ratkaisi Suomenkin sotimisen lopputuloksen  :(
mehän ei tyydytty vanhaan rajaan mikäli tuntemattomaan sotilaaseen on uskominen :-\ :-\ :-\ :-\
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: jeep - 27.12.14 - klo:00:30
http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/antisem/antisven.html
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Herpertti - 27.12.14 - klo:01:17
En nyt täysin sisäistä tuota ajopuuteoriaa mut fakta kai lienee se ett Suomi ajautui Saksan liittolaiseksi Venäjän jatkuvan painostuksen alaisena välirauhan aikana. Siis me emme halunneet uutta sotaa....

Kyllä suomalaiset halusivat sodan, ne halusivat oikeutta ja menettämänsä alueet takaisin, vääryys on vääryys ja jokaisella maalla on oikeus vaatia oikeutta, mitkään selitykset ei mitätöi N-liiton rikosta, se että se hyökkäsi Suomen kimppuun  :o
Liittoutumalla Saksan kanssa, Suomi pysyi tilanteen tasalla  8)
Ei se ole meidän vika, että Saksa hävisi sodan, se kyllä ratkaisi Suomenkin sotimisen lopputuloksen  :(
mehän ei tyydytty vanhaan rajaan mikäli tuntemattomaan sotilaaseen on uskominen :-\ :-\ :-\ :-\

Kyse ei ole siitä, kyse on moraalista  8)
Asiat on oikein tai väärin, Suomen kimppuun hyökättiin ja siltä anastettiin alueita  :(
Se että Suomi yritti ottaa omansa takaisin, on yhtä oikein kun Palestiinalaisten taistelu tänä päivänä  ;)
Sinä joko hyväksyt tämän, tai sitten rikoksen joka heitä vastaan tehdään  :(
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 27.12.14 - klo:07:51
Eipä ape taida löytää edes kahta onnistumista elämässään  :-[

Eihän Ape osannut omin sanoin kertoa miten sota loppui ja kuinka eräs tunnettu vellihousu porasi kuulan kalloonsa pesässään...
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: kantola - 27.12.14 - klo:07:56
No, Apen mielestä on jumalan tahto että valkoinen vähemmistö puolustaa "oikeuksiaan"... ja rasismi on kivaa sekä Apart-Heidi on se paras tyttöystävä...
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Herpertti - 27.12.14 - klo:11:34
Eipä ape taida löytää edes kahta onnistumista elämässään  :-[

Eihän Ape osannut omin sanoin kertoa miten sota loppui ja kuinka eräs tunnettu vellihousu porasi kuulan kalloonsa pesässään...

Aina ei mene putkeen, mutta ensi kerralla sitten paremmalla tuurilla  ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 27.12.14 - klo:13:01
Eipä ape taida löytää edes kahta onnistumista elämässään  :-[

Eihän Ape osannut omin sanoin kertoa miten sota loppui ja kuinka eräs tunnettu vellihousu porasi kuulan kalloonsa pesässään...

Aina ei mene putkeen, mutta ensi kerralla sitten paremmalla tuurilla  ;D
Seuraavaa magneettimedian julkaisua odotellessa.
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 27.12.14 - klo:14:14
Eipä ape taida löytää edes kahta onnistumista elämässään  :-[

Eihän Ape osannut omin sanoin kertoa miten sota loppui ja kuinka eräs tunnettu vellihousu porasi kuulan kalloonsa pesässään...

Aina ei mene putkeen, mutta ensi kerralla sitten paremmalla tuurilla  ;D
Seuraavaa magneettimedian julkaisua odotellessa.

Myös tuubilinkki ja joku lontoolaisen kielen taitajan kyhäelmä on kans välillä hyvä laittaa, onhan Ape mensalainen joten lontoo taittuu muitta mutkitta, kuten piiiitkä saksakin. ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: apilas - 27.12.14 - klo:16:32

Sul apinalla ei taivu edes bimmari loimaalla kun karautit siihen liikenteen jakajaa :-X :-*
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 27.12.14 - klo:16:33

Vai HOKAUSTI?

Ääliö.......... ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: 42 - 27.12.14 - klo:16:42
Koska Apelle banaania?

Yllä kaikki oleellinen. Linkitys, kuvat ja herjat on kiellettyä, ainakin multa ja sknältä . Toisilta ei.

(http://img0.joyreactor.com/pics/post/gif-monkey-banana-811119.gif)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: kantola - 27.12.14 - klo:16:50
Minä en herjaa ketään, tässä olen agronetissä:

(http://vpx.pl/i/2014/01/15/1364672336_by_maszpa_innerwXLPq.gif)

Ja tässä isketään päivitysnappia kun agro ilmoittaa jokailtaisista konnektiiviprobleemista:

(https://38.media.tumblr.com/008a4e1e5978b44be83fb401cd4023c4/tumblr_n2fk4zzzxg1sttpnzo1_500.gif)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: navettapiika - 27.12.14 - klo:16:52
Koska Apelle banaania?

Yllä kaikki oleellinen. Linkitys, kuvat ja herjat on kiellettyä, ainakin multa ja sknältä . Toisilta ei.

(http://img0.joyreactor.com/pics/post/gif-monkey-banana-811119.gif)
Vaan teillä on eri jumala kuin apella...vai pitäiskö sanoa, että eri Webbari??? ;)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 27.12.14 - klo:17:58
Koska Apelle banaania?

Yllä kaikki oleellinen. Linkitys, kuvat ja herjat on kiellettyä, ainakin multa ja sknältä . Toisilta ei.

(http://img0.joyreactor.com/pics/post/gif-monkey-banana-811119.gif)

Vajakeilla on eri säännöt, webmasteeri sen tietää. Siksi Apella on lupa olla erillailla kuin meillä muilla. :) Nyrkki suussa itkeminen ei ole kivaa kuunneltavaa.
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Köntys - 27.12.14 - klo:18:03
(http://cdn.meme.am/instances/37557887.jpg)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 27.12.14 - klo:18:04
(http://cdn.meme.am/instances/37557887.jpg)

Kyllä Pipe allastuu... ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Köntys - 27.12.14 - klo:18:10

Kyllä Pipe allastuu... ;D
Opelle arkkuja  :)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 27.12.14 - klo:18:41

Kyllä Pipe allastuu... ;D
Opelle arkkuja  :)

Anasteleva ope. Atta Roope.
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Luomujussi - 31.12.14 - klo:16:48
Vielä tuosta ajopuuteoriasta.

Kiistääkö joku sen faktan että me jouduimme välirauhan aikana Venäjän jatkuvan painostuksen kohteeksi ja ainoa taho josta saatoimme hakea turvaa oli Saksa.....
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Herpertti - 31.12.14 - klo:22:36
Vielä tuosta ajopuuteoriasta.

Kiistääkö joku sen faktan että me jouduimme välirauhan aikana Venäjän jatkuvan painostuksen kohteeksi ja ainoa taho josta saatoimme hakea turvaa oli Saksa.....

No varmaan jeeppi kiistää, mutta kaikki täysjärkiset kyllä tajuaa asian  ;D
Käytännössä valinta Saksan ja Englannin välillä tehtiin silloin, kun Suomi lopetti talvisodan Saksan pyynnöstä  :o
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 31.12.14 - klo:22:39
Häpilas on apee... ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Opelmies - 31.12.14 - klo:22:41
Häpilas on apee... ;D
Missähän Ape on kun ei näy? Ettei olis raketti osunu sontaluukkuun?  :o
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: navettapiika - 31.12.14 - klo:22:42
Häpilas on apee... ;D
Missähän Ape on kun ei näy? Ettei olis raketti osunu sontaluukkuun?  :o
Ape ampuu raketteja ja yrittää sitten sammuttaa niitä.. ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: SKN - 31.12.14 - klo:22:43
Häpilas on apee... ;D
Missähän Ape on kun ei näy? Ettei olis raketti osunu sontaluukkuun?  :o

Se on sit taas Tapanilan heiniä... ;D
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: icefarmer - 31.12.14 - klo:22:44
Häpilas on apee... ;D
Missähän Ape on kun ei näy? Ettei olis raketti osunu sontaluukkuun?  :o
Ape ampuu raketteja ja yrittää sitten sammuttaa niitä.. ;D
joo, nehän oli rakettimiehiä saksassaki... v2 nääs ;) ;D 8) ::)
Otsikko: Vs: Tosielämän sankareita
Kirjoitti: Köntys - 31.12.14 - klo:22:48
Häpilas on apee... ;D
Missähän Ape on kun ei näy? Ettei olis raketti osunu sontaluukkuun?  :o

Sillä on menny vesi pesään, siis tää sulamisvesi tohon sudenpesään  :-\

(http://s1.hubimg.com/u/299262_f520.jpg)