Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: apilas - 13.12.14 - klo:14:19
-
Onko niin että suomalaiset ovat vätyksiä ja kaikkein veltoimmat paskat pyrkivät virkamiehiksi.
-
Byrokraatiksi valikoituvat ihmiset, jotka eivät osaa omilla aivoillaan ajatella, mutta tykkäävät ihmisten kyykyttämisestä ja vastuuta nämä eivät osaa kantaa, koska aina voi tiukan paikan tullen mennä lain tai asetuksen taakse piiloon. Ovat useinkin korkeasti koulutettuja, mutta jämähtävät sitten jonnekin homeisen virkahuoneen uumeniin. Elämäänsä kyllästyneitä, mutta ei hätää oman turhautuneisuuden voi purkaa ihmisiin, joita valvoo tai kyttää. ::)
-
Suomessa voi vähä-älyinenkin kouluttautua pitkälle jos lukuhaluja riittää,Eniin osa koulutuksista on muokattu keskiverto suomalaiselle joten on väärä luulo että paljon kouluttautuneet ihmiset olisivat älykkäämpiä,Tutkintoja voi myös ostaa kuten ville vilen ym moni muu politikko on tehnyt.

Mix sää et ole sit käyny edes peruskoulua? :o Jutuistas päätellen...

Ja sellainen maa, jossa älykkäistäkin tulee kaheleita, kun ei jaksa ylläpitää arvomaailmaa opiskelemalla, vaan luulee kotona....
-
::)

K
Mix sää et ole sit käyny edes peruskoulua? :o Jutuistas päätellen...i
Sulla, hinttisuvakki, ei olisi mitään syytä arvostella ketään täällä.... :o Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei missään muuallakaan. Sinä reppana olet oikeasti sekaisin, mikäli edes osa noista jutuista mitä olet tänne kirjoitellut pitää paikkansa :o Sen, mistä se johtuu, sinä hinttisuvakki varmaan tiedätkin ::)

Haluaisitko tonttu kertoa miksi pitäisi opiskelemalla pitää arvomaailmaa yllä,Onko indoktrinointi oikean arvomaailman luomista?
-
::)
Suomessa voi vähä-älyinenkin kouluttautua pitkälle jos lukuhaluja riittää,Eniin osa koulutuksista on muokattu keskiverto suomalaiselle joten on väärä luulo että paljon kouluttautuneet ihmiset olisivat älykkäämpiä,Tutkintoja voi myös ostaa kuten ville vilen ym moni muu politikko on tehnyt.
K
Mix sää et ole sit käyny edes peruskoulua? :o Jutuistas päätellen...i
Sulla, hinttisuvakki, ei olisi mitään syytä arvostella ketään täällä.... :o Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei missään muuallakaan. Sinä reppana olet oikeasti sekaisin, mikäli edes osa noista jutuista mitä olet tänne kirjoitellut pitää paikkansa :o Sen, mistä se johtuu, sinä hinttisuvakki varmaan tiedätkin ::)
Onko sul kotiolot kunnossa, kun pinna on noin kireellä? :o
-
Suomessa voi vähä-älyinenkin kouluttautua pitkälle jos lukuhaluja riittää,Eniin osa koulutuksista on muokattu keskiverto suomalaiselle joten on väärä luulo että paljon kouluttautuneet ihmiset olisivat älykkäämpiä,Tutkintoja voi myös ostaa kuten ville vilen ym moni muu politikko on tehnyt.
Mix sää et ole sit käyny edes peruskoulua? :o Jutuistas päätellen...
Ape kävi kiertokoulun ja senkin väärinpäin :-* :-*

ape=ajatusten tonava?
-
Nää venäläiset ja ruottalaiset herrat on hyvin koulineet tämän kansan aikanaan 8)
Kun vieläkin on oppi tallella ;D
Vain oikeat lappalaiset elää kuten ite haluaa :o

Joo umpikännissä ampuvat toisten metsästyskoirat.
-
Nää venäläiset ja ruottalaiset herrat on hyvin koulineet tämän kansan aikanaan 8)
Kun vieläkin on oppi tallella ;D
Vain oikeat lappalaiset elää kuten ite haluaa :o
Ja nekin aina mittavien tukien saattelemina......

Kerrankin asiaa :o Kuinkahan pal noi saa tukia.
-
Kyllä sen verran täytyy käydä kouluja, että oppii olemaan räkimättä lattialle ja suhtautuu toisiin ihmisiin sellaisella kunnioituksella, ettei ensimmäiseksi tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin asioista keskusteltaessa... :D
-
juu, sen verta anataa peruskoulu tus ja siitä jatkolla sitten tehdään pyrokraatteja tai sitten tekijöitä. on se muuten ihan totta että missään muualla ei varmasti niin hyvin totella noita pyroja kuin suomessa, paitti tietty pohoskoreassa.
-
Kyllä sen verran täytyy käydä kouluja, että oppii olemaan räkimättä lattialle ja suhtautuu toisiin ihmisiin sellaisella kunnioituksella, ettei ensimmäiseksi tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin asioista keskusteltaessa... :D
Ei älykköjen tarvi ;D ;D ;D
-
::)
Suomessa voi vähä-älyinenkin kouluttautua pitkälle jos lukuhaluja riittää,Eniin osa koulutuksista on muokattu keskiverto suomalaiselle joten on väärä luulo että paljon kouluttautuneet ihmiset olisivat älykkäämpiä,Tutkintoja voi myös ostaa kuten ville vilen ym moni muu politikko on tehnyt.
Ku
Mix sää et ole sit käyny edes peruskoulua? :o Jutuistas päätellen...i
Sulla, hinttisuvakki, ei olisi mitään syytä arvostella ketään täällä.... :o Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei missään muuallakaan. Sinä reppana olet oikeasti sekaisin, mikäli edes osa noista jutuista mitä olet tänne kirjoitellut pitää paikkansa :o Sen, mistä se johtuu, sinä hinttisuvakki varmaan tiedätkin ::)
Onko sul kotiolot kunnossa, kun pinna on noin kireellä? :o
No nyt hiukan jarruja päälle noista kotioloista, jos hiukankaan älyät ::) kukahan se on ollut innokkain lähettämään miesten perseen kuvia, ja apinoiden :o .....jos kotiolot kunnossa niin tuskin tarvii miesten perseistä haaveilla ja kuvia lähetellä, saatikka apinoiden ...... :o
-
Kyllä sen verran täytyy käydä kouluja, että oppii olemaan räkimättä lattialle ja suhtautuu toisiin ihmisiin sellaisella kunnioituksella, ettei ensimmäiseksi tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin asioista keskusteltaessa... :D
Ei älykköjen tarvi ;D ;D ;D
Aatami on älykkö (ja fiksu :o) Se voi räkiä ja tehdä ihan mitä tahansa.... :o

Höpöhöpö. Mun henkiset lahjani on hyvin arkista tasoa :'( Apilas sen sijaan on laskentatehob kunkku ja mitään muuta ei tarvita ...,
-
Kyllä sen verran täytyy käydä kouluja, että oppii olemaan räkimättä lattialle ja suhtautuu toisiin ihmisiin sellaisella kunnioituksella, ettei ensimmäiseksi tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin asioista keskusteltaessa... :D
Ei älykköjen tarvi ;D ;D ;D
Aatami on älykkö (ja fiksu :o) Se voi räkiä ja tehdä ihan mitä tahansa.... :o
Aatami on kannanotoillaan muodostanut auktorisen asemansa johon monikaan tuskin kykenee......

Kyllä. Täällä. Ja "yhteisön" paine niitä kohtaan jotka kyseenalaistavat tuon "älykön" kirjoitukset suorastaan naurattavat. Elleivät itkettäisi ;D ;D
-
Kyseenalaistaa pitää aina, mutta perusteeksi ei ehkä riitä pelkkä vasemmistolainen maailmankatsomus pessimismillä ryydittynä ;D ;D

Haasta kyseisen tyypin kirjoitukset ko. threadeissa äläkä ruikuta täällä. Se rispekti on itse ansaittava..,...

Eikä suora ajatusten lyttäys pelkästään ajatuksella "voitot on yksityisiä, tappiot yhteisiä" ::) ::)
-
Onko niin että suomalaiset ovat vätyksiä ja kaikkein veltoimmat paskat pyrkivät virkamiehiksi.
Montako hakemusta olet laittanut ???

Mitäs sä tuolla tarkoitat....
-
Kyllä sen verran täytyy käydä kouluja, että oppii olemaan räkimättä lattialle ja suhtautuu toisiin ihmisiin sellaisella kunnioituksella, ettei ensimmäiseksi tarvitse mennä khenkilökohtaisuuksiin asioista keskusteltaessa... :D

Se ruikuttaja olet nyt sinä ko. threadi itse ;D

Hei sä et oo kuule mikään älykkö,Mutta asiattomuudet sulta kyllä onnistuu ;D
-
Onko niin että suomalaiset ovat vätyksiä ja kaikkein veltoimmat paskat pyrkivät virkamiehiksi.
Montako hakemusta olet laittanut ???
En ainoatakaan.
-
Kyllä sen verran täytyy käydä kouluja, että oppii olemaan räkimättä lattialle ja suhtautuu toisiin ihmisiin sellaisella kunnioituksella, ettei ensimmäiseksi tarvitse mennä khenkilökohtaisuuksiin asioista keskusteltaessa... :D
Ei älykköjen tarvi ;D ;D ;D
Aatami on älykkö (ja fiksu :o) Se voi räkiä ja tehdä ihan mitä tahansa.... :o
Aatami on kannanotoillaan muodostanut auktorisen asemansa johon monikaan tuskin kykenee......
Kyllä. Täällä. Ja "yhteisön" paine niitä kohtaan jotka kyseenalaistavat tuon "älykön" kirjoitukset suorastaan naurattavat. Elleivät itkettäisi ;D ;D
Haasta kyseisen tyypin kirjoitukset ko. threadeissa äläkä ruikuta täällä. Se rispekti on itse ansaittava..,...
Se ruikuttaja olet nyt sinä ko. threadi itse ;D
Mä tuon esille vain havaitsemiani faktoja...............
Jotkut ruikuttaa ja jotkut ovat auktoriteetteja......
-
Kyseenalaistaa pitää aina, mutta perusteeksi ei ehkä riitä pelkkä vasemmistolainen maailmankatsomus pessimismillä ryydittynä ;D ;D
Eikä suora ajatusten lyttäys pelkästään ajatuksella "voitot on yksityisiä, tappiot yhteisiä" ::) ::)
Kyllä tuohon provosoituna syyllistyn :-[
-
Luomujuise on muodostanut aatamin "auktoriteetistä" uskonnon itselleen :'(
-
Kyseenalaistaa pitää aina, mutta perusteeksi ei ehkä riitä pelkkä vasemmistolainen maailmankatsomus pessimismillä ryydittynä ;D ;D
Eikä suora ajatusten lyttäys pelkästään ajatuksella "voitot on yksityisiä, tappiot yhteisiä" ::) ::)
Mitäs sä tuolla tarkoitat....
Että ei välttämättä ole oikeassa jos ajattelee "suomalaisittain" kapitalistisesti.... Pitää olla valmis, ja pitää olla selkärankaa kantaa "vastuu" voitoista ja tappioista = maksaa verot voitoista ja jos tulee tappiota niin "kärsiä" ne nahoissaan, eikä maksattaa veromaksajilla. Niinkuin nyt TAAS on ollut YLEINEN mielipide täällä >:( >:(
-
" Onko niin että suomalaiset ovat vätyksiä ja kaikkein veltoimmat paskat pyrkivät virkamiehiksi."
- apilas -
http://fi.wikipedia.org/wiki/Virkamies
-
Käydään nyt tää idiotismi loppuun saakka ja katsotaan sitten mitä kukin on väittänyt....,kronologisessa järjestyksessä...
-
Kyseenalaistaa pitää aina, mutta perusteeksi ei ehkä riitä pelkkä vasemmistolainen maailmankatsomus pessimismillä ryydittynä ;D ;D
Eikä suora ajatusten lyttäys pelkästään ajatuksella "voitot on yksityisiä, tappiot yhteisiä" ::) ::)
Mitäs sä tuolla tarkoitat....
Että ei välttämättä ole oikeassa jos ajattelee "suomalaisittain" kapitalistisesti.... Pitää olla valmis, ja pitää olla selkärankaa kantaa "vastuu" voitoista ja tappioista = maksaa verot voitoista ja jos tulee tappiota niin "kärsiä" ne nahoissaan, eikä maksattaa veromaksajilla. Niinkuin nyt TAAS on ollut YLEINEN mielipide täällä >:( >:(
Jos minua sopii syyttää yleisestä mielipiteestä, niin sopiiko sinuakin?
-
Kyseenalaistaa pitää aina, mutta perusteeksi ei ehkä riitä pelkkä vasemmistolainen maailmankatsomus pessimismillä ryydittynä ;D ;D
Eikä suora ajatusten lyttäys pelkästään ajatuksella "voitot on yksityisiä, tappiot yhteisiä" ::) ::)
Kyllä tuohon provosoituna syyllistyn :-[
Sait + pisteen. Se tuskin mitään merkitsee.....
-
Kyseenalaistaa pitää aina, mutta perusteeksi ei ehkä riitä pelkkä vasemmistolainen maailmankatsomus pessimismillä ryydittynä ;D ;D
Eikä suora ajatusten lyttäys pelkästään ajatuksella "voitot on yksityisiä, tappiot yhteisiä" ::) ::)
Mitäs sä tuolla tarkoitat....
Että ei välttämättä ole oikeassa jos ajattelee "suomalaisittain" kapitalistisesti.... Pitää olla valmis, ja pitää olla selkärankaa kantaa "vastuu" voitoista ja tappioista = maksaa verot voitoista ja jos tulee tappiota niin "kärsiä" ne nahoissaan, eikä maksattaa veromaksajilla. Niinkuin nyt TAAS on ollut YLEINEN mielipide täällä >:( >:(
VASTUUNKANTAJA Aatami sai nokilleen vieläkö se poika on kreikkaan rahoja tuputtamassa :'(
-
Paljonkos sinne olikaan taas lähetetty ja paljonko oli korkotuloja?
-
Todettakoon ett vaikka nykyinen hallitys pääsi aika helpolla niin vasta seuraavaa odottavat ne kipeaät leikkaukset, joita nykyinnen hallitus väisti.....
-
Kyseenalaistaa pitää aina, mutta perusteeksi ei ehkä riitä pelkkä vasemmistolainen maailmankatsomus pessimismillä ryydittynä ;D ;D
Eikä suora ajatusten lyttäys pelkästään ajatuksella "voitot on yksityisiä, tappiot yhteisiä" ::) ::)
Mitäs sä tuolla tarkoitat....
Että ei välttämättä ole oikeassa jos ajattelee "suomalaisittain" kapitalistisesti.... Pitää olla valmis, ja pitää olla selkärankaa kantaa "vastuu" voitoista ja tappioista = maksaa verot voitoista ja jos tulee tappiota niin "kärsiä" ne nahoissaan, eikä maksattaa veromaksajilla. Niinkuin nyt TAAS on ollut YLEINEN mielipide täällä >:( >:(
Jos minua sopii syyttää yleisestä mielipiteestä, niin sopiiko sinuakin?
Olen imarreltu, jos ajatuksiani voi yleistää.Eli kyllä voi.
-
Pitää olla valmis, ja pitää olla selkärankaa kantaa "vastuu" voitoista ja tappioista = maksaa verot voitoista ja jos tulee tappiota niin "kärsiä" ne nahoissaan, eikä maksattaa veromaksajilla.
Mikä yritys on maksattanut tappionsa veronmaksajilla ?
-SS-

Transpoint 20 miljoonaa euroa talvivaarakin sai velat lähes täysin anteeksi ;D ;D

Aijaa, valtiohan nuo omistaa, varsinkin Transpoint se on ihka oikea valtionyhtiö.
Juu haen kyllä nyt ihan oikeaa yritystä tässä, en siis valtionlaitosta, valtionyhtiötä tai toista maata ja valtiota.
Käsittääkseni yritykset maksavat voitosta veroa, maksetuista palkoista maksetaan veroa,
palkkojen päälle yritys täydentää työttömyysvakuutuskassaa ja eläkesäästöjä ja YLE-veroa.
Tappiot syödään omasta pääomasta, kunnes joudutaan selvitystilaan ja konkurssiin.
Silloin suurimmat menettäjät ovat toiset, tappiollista toimintaa luotttaneet yritykset, väitän.
-SS-
-
suhtautuu toisiin ihmisiin sellaisella kunnioituksella, ettei ensimmäiseksi tarvitse
Kyllä sen verran täytyy käydä kouluja, että oppii olemaan räkimättä lattialle ja mennä henkilökohtaisuuksiin asioista keskusteltaessa... :D
Ei älykköjen tarvi ;D ;D ;D
Aatami on älykkö (ja fiksu :o) Se voi räkiä ja tehdä ihan mitä tahansa.... :o
Aatami on kannanotoillaan muodostanut auktorisen asemansa johon monikaan tuskin kykenee......
Kyllä. Täällä. Ja "yhteisön" paine niitä kohtaan jotka kyseenalaistavat tuon "älykön" kirjoitukset suorastaan naurattavat. Elleivät itkettäisi ;D ;D
Mää en ainakaan haluu kumartaa Aatamia. Silloin joutuu nimittäin pyllistään esim. apelle ja yks.9lle. Only god knows, mitä siitä seuraa... :-\
-
Paljonkos sinne olikaan taas lähetetty ja paljonko oli korkotuloja?
mie en kyllä ossoo sannoo mutta sepeteus kerto jotta vanhasen hallitus alotti sen rahan kuskoomisen. ::) :-\
-
ja mikäs on luusereiden lopputulema tässä threadissa......

Se, että Tummeli auttaa perskipuun

Tai chilikastike ;)

Kohta ollaan taas supersammakon suosikkiaiheissa... :P
-
Eix luuserit halunnut esittää lopputulemaansa aiheesta....
-
Eix luuserit halunnut esittää lopputulelemaansa aiheesta....
Ape ja yks9 ei oo just ny paikalla...
-
Eix luuserit halunnut esittää lopputulemaansa aiheesta....
Esitä itse, menee 2 kärpästä yhdellä iskulla
-
ja mikäs on luusereiden lopputulema tässä threadissa......
Se, että Tummeli auttaa perskipuun
Kokemuksesta kerrot ??? :o
-
Mikä yritys on maksattanut tappionsa veronmaksajilla ?
Eräät pankit?

Talvivaara