Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: SAS - 18.11.14 - klo:15:37
-
Suomikin oli tukemassa Rooman liiton "baltiaprojektia" jossa teollisuutta siirrettään balttiaan rakentamalle sinne Rooman liiton tuella uusi tehdas ja maksamalla ensimmäisen vuoden palkatkin Rooman liiton kassasta.
Suomi lähti näihin innokkaasti mukaan ja jälki on Suomen kannalta hirveää.
Alumiinivene teollisuus on suurissa vaikeuksissa kun Puolaan rakennettiin markkinahäiriköinti alumiinivene tehdas.Nyt esim.Fiskars
siirtää tuotantoaan kyseiselle tehtaalle kun kotimaassa ei kannata niitä tehdä.Työttömiä tulee Suomeen tällä politiikalla mukavasti ja runsaasti.
Rooman liittoon liittymisperusteena mainittiin usein kuinka se tuo työpaikkoja Suomeen jopa satoja tuhansia,kuinkas on käynyt ?
Miksi aina Suomen käy näin nolosti,ihan aina hävitään joka ainoassa neuvottelussa,mikä siinä oikein mättää?
-
Mitä jos sä rise (kriisi) keskittyisit kajahtaneen sanomasi julistamiseen omalla fb sivullasi, siinä on sulle foorumia jo ihan kylliksi!
Uskottavuutesi olemattomuus sai vain vahvistuksensa kun jäit kiinni housut kintuissa. ;D
Voitko todistella SAS.sin väittämää vääräksi? Ainoastaan voit yrittää kääntää keskustelun lempi harrastukseesi.

Suomessakin on hirveä määrä porukkaa joka saa palkan suoraan EU:n kassasta. ;D
-
Mitä jos sä rise (kriisi) keskittyisit kajahtaneen sanomasi julistamiseen omalla fb sivullasi, siinä on sulle foorumia jo ihan kylliksi!
Uskottavuutesi olemattomuus sai vain vahvistuksensa kun jäit kiinni housut kintuissa. ;D
Mikä v.... risto ? Kollonen ei ole tässä maailmassa nyt täytyy niin sanoa ,aivan on houreessa,taidat sekoittaa aivan väärään henkilöön. :o

Hmh.
Mää voin ainakin todistaa sun olevan sassin väittämän vääräksi. Kun kerran elintasoa nostetaan ja palkkoja maksellaan, ei voi tehdä kaikkea enää käsin ja itte. Ei tule riittävästi lisäarvoa elintason ylläpitoa varten. Suomalainen yhteiskunta on rakennettu niin, ettei halpatyöhön yksinkertaisesti ole varaa. Yhteisön tuottamien palveluiden taso, myös hinta, on korkea, eikä sitä kyetä ylläpitämään halpatyöstä kertyvillä verotuloilla.
Halvalla tai edullisesti tekeminen ei ole mikään markkinahäiriö.
-
Mitä jos sä rise (kriisi) keskittyisit kajahtaneen sanomasi julistamiseen omalla fb sivullasi, siinä on sulle foorumia jo ihan kylliksi!
Uskottavuutesi olemattomuus sai vain vahvistuksensa kun jäit kiinni housut kintuissa. ;D
Voitko todistella SAS.sin väittämää vääräksi? Ainoastaan voit yrittää kääntää keskustelun lempi harrastukseesi.
Mitä todistamista tässä tarvitaan? Sasha siis heittää väittämiä ja niissä EU on kaiken syyllinen, mutta perustelut häneltäkin uupuu. Lähinnä salaliittoa ja jne.
No markkinavoimatkin pelaa vain EU:n pussiin täysillä....
Ryssää pitäisi sashan mielestä kumartaa ja ymmärtää syvällisesti..... kun iso koira tulee kujalle pikku piskit kellahtaa aina kyljelleen ja iso koira saa nuuhkia niiden munaset!
;D ;D ;D ;D ;D ;D
Tulihan se sinun lempi harrastus taas esille. ;)
-
Mitä jos sä rise (kriisi) keskittyisit kajahtaneen sanomasi julistamiseen omalla fb sivullasi, siinä on sulle foorumia jo ihan kylliksi!
Uskottavuutesi olemattomuus sai vain vahvistuksensa kun jäit kiinni housut kintuissa. ;D
Mikä v.... risto ? Kollonen ei ole tässä maailmassa nyt täytyy niin sanoa ,aivan on houreessa,taidat sekoittaa aivan väärään henkilöön. :o
Sää ja Ape olettu kyl samasta leipälapiosta veistettyjä ;D ;D ;D
Kummallakaan ei mitään hajua maailman menosta ;D ;D ;D

;D
Eipä olisi ylläri, jos vaikka ilmenisi, että riisi kirjoittelee molempien hörhöjen (ape ja sasha) suoltoja.
Aikaa ainakin riisillä piiiiisaaaa! ;D ;D ;D
Ei voi kahta noin idioottia ja omaan napaan tuijottelijaa olla muuten voi:D :D
-
Voi tollukka aatamia ja kollosen tolloa heille Eu tekemiset on aina oikein . ;D
Onko alumiiniveneiden teko muka yksinkertaista ja helppoa?
Aatami ja kollonen antavat vaikka mummunsa eu:lle ovat he niin fanaattisia eu kannattajia. ;D ;D ;D

Mää kannatan faktoja. Eu:sta on hyötyä ja haittaa, samoin eurosta. Niiden syyttäminen kaikesta pahasta on faktojen kieltämistä. Tää sun ipus on hurmahenkinen uskonollinen liike, ei mikään puolue tai vaihtoehto.

Tuskin kaikki ole EU.n syytä. Ryssillä ja jenkeillä on omat keitoksensa. Mutta aina voi halutessaan väittää vastaan, mutta EU.n ytimessä olevat maat tekivät virheen, kun päästvät Kreikan, Espajan...jne. tekemään enemmän velkaa, mitä euro sopimukseen oli kirjattu. Saksan ja Ranskan pankit lainoittivat surutta kyseisiä maita ja sitten he olivat vaatimasa kovemmin muita euromaita tukemaan vararikossa olevia kumppaneitaan.
Minua kaikkei eniten ihmetyttää se että yleensä rahahan jää kiertoon taloudessa, niin minne ne rahat tällä kertaa katosi? Kaikki on persaukisia ja velkaa satoja miljardeja. ja tukia on maksettu varmaan saman verran.
Ja kaikki rahat on kadonneet.
Nätti puhallus.

Tuo on kyllä totta. Jossain on paljon rahaa. Toisaalta se näkyy talousjärjestelmän omituisuuksina. Reaalikorko negatiivinen, luokitusten laskut eivät näytä vaikuttavan valtiolainojen korkoihinkaan niinkuin pitäisi. Suomi myi velkakirjojaan matalammalla korolla kuin kolmen aan aikaan.....
-
Voi tollukka aatamia ja kollosen tolloa heille Eu tekemiset on aina oikein . ;D
Onko alumiiniveneiden teko muka yksinkertaista ja helppoa?
Aatami ja kollonen antavat vaikka mummunsa eu:lle ovat he niin fanaattisia eu kannattajia. ;D ;D ;D
Mää kannatan faktoja. Eu:sta on hyötyä ja haittaa, samoin eurosta. Niiden syyttäminen kaikesta pahasta on faktojen kieltämistä. Tää sun ipus on hurmahenkinen uskonollinen liike, ei mikään puolue tai vaihtoehto.
Tuskin kaikki ole EU.n syytä. Ryssillä ja jenkeillä on omat keitoksensa. Mutta aina voi halutessaan väittää vastaan, mutta EU.n ytimessä olevat maat tekivät virheen, kun päästvät Kreikan, Espajan...jne. tekemään enemmän velkaa, mitä euro sopimukseen oli kirjattu. Saksan ja Ranskan pankit lainoittivat surutta kyseisiä maita ja sitten he olivat vaatimasa kovemmin muita euromaita tukemaan vararikossa olevia kumppaneitaan.
Minua kaikkei eniten ihmetyttää se että yleensä rahahan jää kiertoon taloudessa, niin minne ne rahat tällä kertaa katosi? Kaikki on persaukisia ja velkaa satoja miljardeja. ja tukia on maksettu varmaan saman verran.
Ja kaikki rahat on kadonneet.
Nätti puhallus.
Sulla on pikkasen vino katselukulma ;)
Jokaisessa kriisissä on voittajansa ja häviäjänsä, niin tässäkin, ei se raha minnekkään hävinnyt, se on näiden voittajien taskussa ja ne ovat hiljaa voitoistaan 8)
Eniten on voittanut Saksa ja saksalaiset, niiden asema on parantunut, kuin muiden talous laskee niin ne pystyy ostamaan muut ulos, jos niin haluavat, tavallinen saksalainen on hyötynyt esim. lomakiinteistöjen hinnan laskusta Espanjassa ja Kreikassa :o
Suuret sijoittajat voittaa eniten, ne saa muiden omaisuutta pilkkahintaan >:(

Vino ja vino? Tiedä häntä, mutta voittajien kannalta hyvin operoitu ja eikä tapahdu ilman pitkänajan suunnitelmaa.
Ja se ei ole salaliitto , vaan pelkkää raakaa bisnestä. Mutta asiasta keskustelu on helppo vaijentaa kysymällä "Puhutko sä jostain salaliitosta?"
Mutta talouteen kuuluu että keskiluokka kun kasvaa kyllin suureksi, niin laman avulla ne oikeasti rikkaat korjaavat potin.
-
mutta ikävintä on tuossa se että aina vain joka kerta net tyhymemmät saabi olla niitä maksumiehiä, ja jäädä sinne mopen soille joka käänteessä. suomikin on saanut juosta tosi kovaa että on pysynyt paikallaan ja nyt kun on jätetty tuo juokseminen niin ollaankin jääty takamatkalle sinne kreikan kaveriks.
-
Tämmösiä talousjuttuja pitää katsoa kuin ilmoja, pitää toimia sen mukaan mikä ilma on, eikä valittaa sitä että on kylmä jos on liian vähän vaatetta päällä 8)
-
Suomikin oli tukemassa Rooman liiton "baltiaprojektia" jossa teollisuutta siirrettään balttiaan rakentamalle sinne Rooman liiton tuella uusi tehdas ja maksamalla ensimmäisen vuoden palkatkin Rooman liiton kassasta.
Suomi lähti näihin innokkaasti mukaan ja jälki on Suomen kannalta hirveää.
Alumiinivene teollisuus on suurissa vaikeuksissa kun Puolaan rakennettiin markkinahäiriköinti alumiinivene tehdas.Nyt esim.Fiskars
siirtää tuotantoaan kyseiselle tehtaalle kun kotimaassa ei kannata niitä tehdä.Työttömiä tulee Suomeen tällä politiikalla mukavasti ja runsaasti.
Rooman liittoon liittymisperusteena mainittiin usein kuinka se tuo työpaikkoja Suomeen jopa satoja tuhansia,kuinkas on käynyt ?
Miksi aina Suomen käy näin nolosti,ihan aina hävitään joka ainoassa neuvottelussa,mikä siinä oikein mättää?
Ongelma on se, että meillä SAK on kiristänyt palkat tolkuttoman korkeiksi.
Männävuosista lähtien harjoitettiin kansanrintamapolitiikkaa: SAK sai kovat palkankorotukset, MTK korotukset maatalouden tundratukiin ja Kepulandian investointeihin, useinmiten täysin järjettömiin.

Ei se ihan noinkaan ole, paperiliitto on jo vuosia tehny nolla sopimuksia, samoin metalliliitto on tehnyt hyvin maltillisia sopimuksia, mutta julkinen sektori joka itseasiassa elää muiden tuloja verottamalla on ajanut ylisuuria palkankorotuksia :o
Pitäisi toimia kuten Ruotsissa, jossa palkoista ensin sopii vientiliitot ja tämä on sitten se pohja, jota muut ei ylitä :(