Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 07.10.14 - klo:08:07
-
!990-luvulla järjestivät etelän viljelijät joukkokokoontumisia mm. Auran nuorisotalolla ja Someron Teeriharjulla. Liikkeellä olivat MTK:n politiikkaan tyytymättömät viljelijät.
Veeti oli ensimmäisen kokouksen takapiru. Muita järjestäjiä oli nyk. kansanedustaja Hemmilä, kaksi uusmaalaista isäntää....nyt
toinen on kuollut syöpään ja toinen myi tilansa pois miljoonilla, lapsista kukaan ei halunnut jatkaa "kurjuutta".
MTK ei halunnut lähteä mukaan "Auran kokoukseen", mutta uhkaus järjestää joukkokokoontuminen ilman ämteekoota pakotti V-S MTK:n ryhtymään toimiin.
Nyt kun viljan hinta on pohjalukemissa, MTK on huolissaan pelkästään maidon ja lihan "Venäjä"- ongelmista ja vaatii näille tuotteille kompensaatiota. Viljalle ei. Varsinkin pohjoisen kotieläintuottajat mm. pj Marttila hyötyy pirusti halvasta
rehusta, hyöty on suurempi kuin "Venäjä"-menetys.
Etelän tuottajien olisi taas syytä pistää pystyyn "Auran kokous".
-
hyvinhän tuo iippo kerto ratiossa siitä aiemmasta mtk-kokoontymisesta siellä senaatintorillako se nyt oli! samaa vaan uudessa tilanteessa ja päätä pölkylle meidän maatalousminsiteriltä! kyllä hänen nyt jotain kait pitäsi alkaa tehä kun ei tuo mtk yksin voi päättää että lisää liksaa viljankin viljelijöille. joku muu taho siihen tarvitaan. olekko muuten huomannu kuka piruparka on tuolla hommissa.
-
!990-luvulla järjestivät etelän viljelijät joukkokokoontumisia mm. Auran nuorisotalolla ja Someron Teeriharjulla. Liikkeellä olivat MTK:n politiikkaan tyytymättömät viljelijät.
Veeti oli ensimmäisen kokouksen takapiru. Muita järjestäjiä oli nyk. kansanedustaja Hemmilä, kaksi uusmaalaista isäntää....nyt
toinen on kuollut syöpään ja toinen myi tilansa pois miljoonilla, lapsista kukaan ei halunnut jatkaa "kurjuutta".
MTK ei halunnut lähteä mukaan "Auran kokoukseen", mutta uhkaus järjestää joukkokokoontuminen ilman ämteekoota pakotti V-S MTK:n ryhtymään toimiin.
Nyt kun viljan hinta on pohjalukemissa, MTK on huolissaan pelkästään maidon ja lihan "Venäjä"- ongelmista ja vaatii näille tuotteille kompensaatiota. Viljalle ei. Varsinkin pohjoisen kotieläintuottajat mm. pj Marttila hyötyy pirusti halvasta
rehusta, hyöty on suurempi kuin "Venäjä"-menetys.
Etelän tuottajien olisi taas syytä pistää pystyyn "Auran kokous".
Eikö se kokkoomus pelastakkaa teitiä? Pitäkee vaikka ulukohuussin takana noita sessioitanne, mutta ämteekoo se on veetinkin leivässä kaiketi pitänny.......
-
Soitin serkkupojalle ja kysyin, että aikooko hän edelleenkin maksaa MTK-jäsenmaksun. "Ei taatusti" oli vastaus.

Soitteleppa kaikki varalta läpi......muut kuin yks serkku....mennee jokunen päivä....voisit pirrauttoo myös noille akt:n jäsenille miun puolesta ja kehottoo että elekee maksako? ;D ;D
-
ja onko toi sukulainen olluki niin köpsä että on aiemmin maksanna sen jäsenmaksunsa??? taitaa olla pölhöjä koko suku!

aijai...taas sano oksa ilkeästi :'( :'( :'( :'(
-
Kerro Veeti millä konstilla viljanhinta saadaan nousuun?

Pahin ongelma on MTK:n aiheuttamat tukimenetykset, "varmaa rahaa".

Toista vuosikymmentä on tältä palstalta luettu sinun kirjoittamanasi, miten kaikki viljanviljelijät jättävät mtk:n maksun maksamatta. Jos näin siis on, miksi mtk:ta kiinnostaisi jonkun ei-jäsenryhmän edut?
Vai myöntäisitkö, että jatkuva muiden syytteleminen kertoo analyyttisyyden puutteesta ja asenteesta....
-
Kerro Veeti millä konstilla viljanhinta saadaan nousuun?
Pahin ongelma on MTK:n aiheuttamat tukimenetykset, "varmaa rahaa".
eikö tuo ole häpeällistä kokoomuslaasta arvomaailmaa silmällä pitäen olla jatkuvasti vinkumassa tukia lisää :-\ :-\ :-\ :-\

Ei tässä kukaan lisää vinkua, kunhan olisi saatu pitää ne, mitä meille oli määrätty ja oli oikeus ja kohtuus. Ykkösvihollisemme MTK junttasi ne pois.
-
Minä haistatan vitut kaikille puolueille. Se pistää vituttamaan, että joku järjestö ajaa omia etuja toisten kustannuksella.
OK normaaliahan se on polliitiikassa.
Mutta se ei ole normaalia, että maksat jonkun etujärjestön maksuja, joka kuitenkin ajaa etujen heikentämistä.
Voisi verrata johonkin uskonlahkoon tai johonkin muuhun hulluun toimintaan, jossa jäseniltä kerätään rahaa pääperkeleiden etujen ajamiseen.
On aivan sama, mikä puolue milloinkin touhuaa missäkin, mutta tämä järjetön maatalouspolitiikka pitäisi lopettaa kokonaan. Siinä samassa myös keskusliikkeet samaan monttuun.
Se ei ole enää tätä päivää.
>:( >:( >:( >:( >:( >:( >:( >:(