Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: mymmy - 03.09.14 - klo:17:59
-
Viime perjantaina ukon lonkkanivel vaihdettiin ja valmistauduin marttyyrinä kuukauden omaishoito jaksoon. Maanantaina potilas käveli ambulanssista itse kainalosauvojen kanssa ja toipuminen alkoi hämmästyttävän nopeasti. Ei saa maata eikä istua paljon,niin sairaalassa sanottiin,ukko kertoi ja mennä kolistelee jatkuvasti johonkin suuntaan,Viis päivää leikkauksesta,eikä kipulääkettä tarvitse ottaa ,kuin illalla. :o
Sanoi,että meehän sinäkin leikkauttaan se polvesi,kyllä kannattaa tulee ihan uuden veroinen. Minua kauhistuttaa ajatuskin,että jalassani olisi metallimöhkäle. Toisaalta en halua mennä sairaalaan,kuin ihan viime tipassa ,joten olen meinannut kuolla kaksi kertaa verenmyrkytykseen,toinen kerta oli n.6v.sitten ja sitä edellisestä kerrasta jo kohta kolmekymmentä vuotta,.
Kyllä nyt käy katteeksi,kun ukko menee taas kohta juoksujalkaa edellä,kun mun pitää linkata vaivasena perässä. :'(
Onko teistä kellään proteesia lonkassa tai polvessa ja miten onnistui leikkaus?

Onhan noita epäonnistuneita polvileikkauksia tiedossa parikin . Sitten on vasta tullut kuntoon kun tekonivelet on leikattu toiseen kertaan .

[/quote]

--epäonnistuneita on kyllä paljon,kun kuuntelee uimahallissa ihmisten kertomuksia :-[
-
Isäukolla on tekonivel molemmissa lonkissa. Toisen lonkan nivel on vaihdettu kerran uudelleen n. 15v käytön jälkeen. Ei ole moittinut. Toipui hukan liiankin nopeasti kun piti melko suorin komennoin ajaa rehuntekoaikaan pois laakasiilolta kun oli pari viikkoa leikkauksen jälkeen keksinyt että jeesaa täyttämällä siilon nurkkia talikolla, siis käsitalikolla! :o 8)
-
Onhan noita kauhutarinoita kuultu mitä on sairaalassa sattunut mutta yleensä uusi nivel on ollut parempi kuin entinen jolla liikkuminen ei ole onnistunut ilman särkylääkkeitä.
Ihmisiähän ortopeditkin ovat, sattuu huonoja päiviä ja parempia, työn jälki vaihtelee. ???
-
tunsin yhen jolla leikattu polveen ja lonkkaan uudet nivelet ja ne ainakin onnistu kerralla ja elämänlaatu parani kuulema kerralla ja hyvää tuntu olevan kulku kun hetken van opetteli. nyt kyllä on jo matojen ruokaa.
-
Nelisen kuukautta sitten on perä restauroitu, olen nyt virallisesti raudoitettu. ;D Kaksi päivää sairaalassa ja täyspaino varaus. Periaatteessa olisin saanut kävellä leikkurista pois, eivät kuitenkaan antaneet. Jalkaa nykästiin samalla reilut pari senttiä, toisen kanssa samaan mittaan ja tapahtui ilman rukouksen voimaa. ;D ;)

Eli olet toteuttanut täällä monien toistaman "rautaa raajoille"-hokeman? :-X
-
Viime perjantaina ukon lonkkanivel vaihdettiin ja valmistauduin marttyyrinä kuukauden omaishoito jaksoon. Maanantaina potilas käveli ambulanssista itse kainalosauvojen kanssa ja toipuminen alkoi hämmästyttävän nopeasti. Ei saa maata eikä istua paljon,niin sairaalassa sanottiin,ukko kertoi ja mennä kolistelee jatkuvasti johonkin suuntaan,Viis päivää leikkauksesta,eikä kipulääkettä tarvitse ottaa ,kuin illalla. :o
Sanoi,että meehän sinäkin leikkauttaan se polvesi,kyllä kannattaa tulee ihan uuden veroinen. Minua kauhistuttaa ajatuskin,että jalassani olisi metallimöhkäle. Toisaalta en halua mennä sairaalaan,kuin ihan viime tipassa ,joten olen meinannut kuolla kaksi kertaa verenmyrkytykseen,toinen kerta oli n.6v.sitten ja sitä edellisestä kerrasta jo kohta kolmekymmentä vuotta,.
Kyllä nyt käy katteeksi,kun ukko menee taas kohta juoksujalkaa edellä,kun mun pitää linkata vaivasena perässä. :'(
Onko teistä kellään proteesia lonkassa tai polvessa ja miten onnistui leikkaus?
Mut ekkös sää uutisoinu joskus siitä hepusta jonka rikkinäisen ruumiinosan se poppamies Jumalan Armosta paransi?
Eiks sitä vois soveltaa noihin vaivoihin?
-
Nytkö se vaan sit vetää lonkkaa ???
-
Nytkö se vaan sit vetää lonkkaa ???
Ja vetää lonkalta, ihan kaikkee runoista koko illan teatteriesityksiin. ;D

Kyllä kieltämättä taiteellinen ilmaisu on rauta-annoksen jälkeen kummasti parantunut.. Kiroiluunkin tullut uutta syvyyttä. ;)
-
Mitä olen tavannut, ukot ovat kuin duracell-patterin nielaisseita. Yhdelle sähkärille myönnettiin työkyvyttömyyseläke lonkan takia, vaikka tuo parani.
-
Eikö siihen lonkkaan voisi laittaa samanlaista niveltä kuin nivelaksilassa, sais raajat uusia ulottuvuuksia taipuessaan joka suuntaan 8)

Täytys vaihtaa sitten koko jalka, kun se ympäristö ei muuksi muutu. Jänteet ja lihakset estää turhat venymiset ja pyörityskään ei onnistu. ::)
-
Tulevaisuudessa hautausmailla onkin paljon arvometalleja jalostettavaksi.

Nii.
Yks Tuttua sano et Vainajan uurna paino aikalailla koska tekonivelet ei pala vaan jää tuhkan joukkoon . :'(

Eipä ollut viisas tuttava, koska ei tajunnut tästäkään mitään. Uurnaan ei todellakaan työnnetä kaikkea mikä jää palamatta

Tekonivelet oli jääny ...........

No luuletko, että ne oli tungettu sinne uurnaan. Sulle voi vissiin valehdella mitä vaan ja täydestä menee ;D

Siellä ne edelleen uurnassa .
-
Jos sorkkis krematoidaan työhaalareissa, niin uurna on sit vissiin täynnä vodkapullon korkkeja ja kuluneita laikkoja ;D

Olet aika typerä. :P
-
Jätkät hei se uurnaan pantava tuhka sihdataan, ettei sinne todellakaan jää keinoniveliä sekaan. Aatelkaas minkälainen sirottelu tulis, kun välillä lentäs nyrkin kokoinen rautamötikkä. ;D

Tuttavan hautas uurnan ja tekonivelet oli mukana .....
-
Isäukolla on tekonivel molemmissa lonkissa. Toisen lonkan nivel on vaihdettu kerran uudelleen n. 15v käytön jälkeen. Ei ole moittinut. Toipui hukan liiankin nopeasti kun piti melko suorin komennoin ajaa rehuntekoaikaan pois laakasiilolta kun oli pari viikkoa leikkauksen jälkeen keksinyt että jeesaa täyttämällä siilon nurkkia talikolla, siis käsitalikolla! :o 8)
:o uhkarohkeaa :o
-
Jätkät hei se uurnaan pantava tuhka sihdataan, ettei sinne todellakaan jää keinoniveliä sekaan. Aatelkaas minkälainen sirottelu tulis, kun välillä lentäs nyrkin kokoinen rautamötikkä. ;D
Näin se menee, mutta yritäppäs selittää tätä hessulle :)

Nii'i. Tuttavani sai Vainajan nivelet tuhkien mukana joten lopettakaas ny . Rauha Vainajan sielulle , hautaa en rupee avaamaan .

Jos on näin käynyt, niin joku on kyllä oikassu. Jonkun kerran sirottelun nähneenä, ei siellä normaalisti sattumia ole. ???
-
Viime perjantaina ukon lonkkanivel vaihdettiin ja valmistauduin marttyyrinä kuukauden omaishoito jaksoon. Maanantaina potilas käveli ambulanssista itse kainalosauvojen kanssa ja toipuminen alkoi hämmästyttävän nopeasti. Ei saa maata eikä istua paljon,niin sairaalassa sanottiin,ukko kertoi ja mennä kolistelee jatkuvasti johonkin suuntaan,Viis päivää leikkauksesta,eikä kipulääkettä tarvitse ottaa ,kuin illalla. :o
Sanoi,että meehän sinäkin leikkauttaan se polvesi,kyllä kannattaa tulee ihan uuden veroinen. Minua kauhistuttaa ajatuskin,että jalassani olisi metallimöhkäle. Toisaalta en halua mennä sairaalaan,kuin ihan viime tipassa ,joten olen meinannut kuolla kaksi kertaa verenmyrkytykseen,toinen kerta oli n.6v.sitten ja sitä edellisestä kerrasta jo kohta kolmekymmentä vuotta,.
Kyllä nyt käy katteeksi,kun ukko menee taas kohta juoksujalkaa edellä,kun mun pitää linkata vaivasena perässä. :'(
Onko teistä kellään proteesia lonkassa tai polvessa ja miten onnistui leikkaus?
Polvinivelen vaihto on sitten ihan eri vaativa operaatio kuin lonkan keinonivelen laitto. Ehkä n. 1/20 operaatiosta saavat valkonutut asennettua nivelen oikeaan asentoon ja jalkojen pituudet täsmäämään.
-
Naapurin tädille on vaihdettu polvee ja lonkkaa...mutta menoa se ei haittaa. Pyöräilyä, vesijumppaa, soutua, kuntosalia yms vuorotellen! Voi olla, että liikkuminen on välttämätöntä, ettei keinonivelet jäykisty ja ala nariseen. :)
-
Ei tässä pitäs mitään epäselvää olla. Kuten kuvasta näkyy niin vaivasia on pitkä jono keppeineen. Käsi pään päälle ja homma on hanskassa.
(http://daybydaywithjesus.com/wp-content/uploads/2013/07/Jesus-healed-their-sick-w1.jpg)

Hitsi, olis tuo ollut paljon siistimpi homma. Nyt on kankussa melkein puolimetrinen vetoketju... :o

Toisaalta tossa kuvassa jesse vois käskee nuuhkasta sormeaan ja kysyä et arvatkaas mitä tein eilen... ;D
-
Kieltämättä, kuvan tulkinta voi olla pikkasen virheellinenkin.. ::)
-
Ei tässä pitäs mitään epäselvää olla. Kuten kuvasta näkyy niin vaivasia on pitkä jono keppeineen. Käsi pään päälle ja homma on hanskassa.
(http://daybydaywithjesus.com/wp-content/uploads/2013/07/Jesus-healed-their-sick-w1.jpg)
Hitsi, olis tuo ollut paljon siistimpi homma. Nyt on kankussa melkein puolimetrinen vetoketju... :o
Toisaalta tossa kuvassa jesse vois käskee nuuhkasta sormeaan ja kysyä et arvatkaas mitä tein eilen... ;D
"Eikö vaan haisekin tutulta? Saattaapi olla että tämä on se sormi jonka tuikkasin eukkosi ahteriin kun vedettiin viime yönnä doggy style" (huom, Jeesus oli top dog eikä mikään lähetyssaraaja)
Siinä unohtuu tuollaisen viestin jälkeen lonkkäsäryt aika herkästi ;)
-
Ompas teillä likaset ajatukset. Mää tarkotin et se olis ollu hunajamantelikylvyssä.

Siitä puhe mistä puute. ???

Öö... Antti-X tahtois survoa sormea sun persiiseen? :o
-
Eikö siihen lonkkaan voisi laittaa samanlaista niveltä kuin nivelaksilassa, sais raajat uusia ulottuvuuksia taipuessaan joka suuntaan 8)
Tai saisko kyynärvarsiin tommoset? Olis Pori-puimuriin helpompi tehdä remppaa... :(

Jossain teräsmies sarjakuvassa oli pahis jolla oli 4 kättä. Ensimmäinen ajatus joka tuli siitä mieleen oli, että tuossa on ihan synnynnäinen remonttimies kyseessä...