Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: mymmy - 25.06.14 - klo:19:13
-
Evankeliumin voima synnyttää ihmismielessä elävän veden virtoja,jotka avaavat tien Jumalan luomistyön rikkauksiin. Yksi esimerkki Jumalan luomislahjoista on avioliitto ja perhe.
Koska puoliso ja lapset ovat niin suuria rikkauksia elämässä,ihmisen on vaikea kohdata syyllisyyttään rikkoessaan perheensä jäseniä vastaan.
Veren evankeliumi herkistää ihmisen omille ennakkoluuloilleen ja kielteisille asenteilleen,mutta tarjoaa ihmiselle myös voiman kohdata syyllisyytensä.
Niinpä se luo kulttuurin,jossa tosiasiat uskalletaan kohdata silloinkin ,kun ne paljastavat oman pahuutemme.
Niinkauan ,kuin sanoma Jeesuksen verisestä uhrista on kulttuurin keskiössä,tiedon avoin julkistaminen on mahdollista.
Jos evankeliumin vaikutus väistyy kulttuurista,tiedon julkaisemista aletaan rajoittaa,sikäli kun tiedon pelätään syyllistävän ihmisiä.
Tällainen kielteinen kehityskulku näkyy muunmuassa aikamme perhetutkimuksessa.Seksuaalisen vapauden kulttuuri on luonut tilanteen,jossa ihmiset väistävät vastuutaan ja toteuttavat mielihalujaan.
Siksi avioliitot hajoavat ja lapset joutuvat kärsimään.
Koska ihmisen on tuskallista kohdata syyllisyyttään,perhetutkimuksen piirissä on alettu peitellä tietoa seksuaalisten valintojen kielteisistä seurauksista,erityisesti niiden lapsille tuottamasta kärsimyksestä.
Vaikka massiivinen todistusaineisto osoittaa biologisen isän ja äidin eheän avioliiton elintärkeän merkityksen lapselle,tämän tosiasian kieltäminen on tullut muodikkaaksi vaihtoehtoisten elämäntapojen kunnioittamisen nimessä.Viimeisen 40:n vuoden aikana on luotu näennäisperustelut esimerkiksi väitteelle
ettei lapsi tarvitse biologista isäänsä ja äitiään,vaan heidät voi korvata kahdella lapsesta kiinnostuneella aikuisella ilman,että lapsi kärsii vahinkoa.
Isän ja äidin merkitystä vähättelevän näkemyksen perustana olevat tutkimukset jäävät paljon jälkeen normaalin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen laatuvaatimuksesta. Useimmat tätä uutta näkemystä tukevat tutkimukset ovat tutkimusasetelmaltaan heikkoja,niiden otokset ovat vinoutuneita ja niissä käytetyt testit eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Nämä tutkimukset ovatkin suureksi osaksi poliittisesti motivoituneiden aktivistien tekemiä ,jotka ovat värvänneet tutkittavat samalla tavalla suuntautuneiden aktivistien joukosta.
Parhaimmillaan nämä perhetutkimukset tarjoavat joitakin mielenkiintoisia ideoita,joita voidaan käyttää tulevien tutkimusten perustana.
Pahimmillaan kyse on puolueellisesta yrityksestä muokata yleistä mielipidettä ja vaikuttaa myös lainsäätäjiin.
Ilman Kristusta kulttuuri pyrkii vapautumaan syyllisyydestä eliminoimalla tieteestä ja kulttuurista syyllisyyden paljastavan tiedon.Siksi perinteisen avioliittokäsityksen merkitys pyritään poistamaan tieteestä ja lainsäädännöstä.
Kouluissa lisääntyy paine opettaa ,että kaikki seksuaaliset valinnat on yhtä hyviä.Ilman anteeksiantamuksen evankeliumia ihmiset eivät kestä syyllistäviä tosiasioita ja etsiytyvät tilaan,jossa he eivät tiedä mitä he tekevät.
Hinnan tästä tietämättömyydestä maksavat yhteiskunnan hauraimmat jäsenet,lapset.
Prof.Tapio Puolimatka RV.
-
Muutaman rivin luettuani asenne oli se voi noita kretsuparkoja mutta loppuun luettuani on todettava ett toi on järkyttävää skeidaa.....
Ajatteleeko kukaan noin vai onko tarkoitusperä kopioida noita häröjä juttuja tänne testatakseen ajatusmaailmaansa tai nähdäkseen mitä mieltä kukin on....
-
Tuota olen monesti miettinyt. Ihminen ajattelee liikaa omia mielihalujaan ja ne ohjailevat käyttäytymistä johtaen katastrofiin. niiden vuoksi moni tärkeäkin asia jää toiseksi. Ajatellaan vaikka perhettä, joka on eroamassa toisen osapuolen mielihalujen johdosta, onhan se käsittämätöntä, miten pienet taaperot jää silloin toiseksi esim. Jonkun toisen miehen tai naisen takia.
Kasvettiin erilleen, ei toiminut, juoppo oli jne.jne.
Muistakaa niin myötä kuin vastamäessä jos perhettä perustatte.

Mä olen harvoin sanaton mutta voisko tätä asiaa lähestyä käsitteellä itsekkyys. Kun mies käy vieraissa tai kohtelee muijaansa kaltoin niin hän ei tyhmä vaan itsekäs. Ajattelee asioita vain omista lähtökohdista.....
Tuttavaperhe on eron partaalla ja kaipaan nyt noita fiksuja aspekteja......

Minun mielestä itsekkyys ,itsekeskeisyys ja mielihalut ovat käytännössä sama asia .
Jos mies pahoinpitelee fyysisesti tai henkisesti vaimoaan tai perhettään ja nainen lähtee tai heittää miehen ulos ,niin kysymys ei ole naisen itsekkyydestä . On oikein turvata oma ja lasten tasapainoinen kasvuympäristö .
Riitainen suhde ei liioin ole lasten kehityksen kannalta hyvä ympäristö. Niin ja minä otin nyt kantaa vain yleisellä tasolla.
-
http://discovermagazine.com/2013/may/13-grandmas-experiences-leave-epigenetic-mark-on-your-genes
Linkin epigenetiikkaa käsittelevässä artikkelissa osoitettiin huonon äitiyden "periytyvän" eli siirtyvän seuraaville sukupolville dnan muuttumatta ns. metyyliryhmissä.
-
Mä en kyllä ymmärrä miks uskosta tai uskomisesta pitää tulla tabu , varmasti oikein , helvettiin joudut jos et usko .
Dokumentii kuolemarajan kokemuksista on aika valaiseva . Uskoo tai ei , elämä jatkuu .
-
Minä olen tuota miettinyt, että kuinka paljon olisi sen kokonaisen perheen eteen uhrattava, että se olisi uskovaisten mielestä tarpeeksi. Minä en nyt ollut enempään valmis, vaan hain eron. Olen tietysti helvettiin tuomittu, mutta saanpahan elää tämän kälysen elämän edes toivottavasti siihen asti, että lapset ovat aikuisia ja seisovat omilla jaloillaan.
Miten se menikään, älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi..ja loppujen lopuksi moniko teistä tietää, mitä siellä eroperheen suljettujen ovien takana on tapahtunut? En lähtisi arvailemaan kenenkään eron syitä.
-
Evankeliumin voima synnyttää ihmismielessä elävän veden virtoja,jotka avaavat tien Jumalan luomistyön rikkauksiin. Yksi esimerkki Jumalan luomislahjoista on avioliitto ja perhe.
Koska puoliso ja lapset ovat niin suuria rikkauksia elämässä,ihmisen on vaikea kohdata syyllisyyttään rikkoessaan perheensä jäseniä vastaan.
Veren evankeliumi herkistää ihmisen omille ennakkoluuloilleen ja kielteisille asenteilleen,mutta tarjoaa ihmiselle myös voiman kohdata syyllisyytensä.
Niinpä se luo kulttuurin,jossa tosiasiat uskalletaan kohdata silloinkin ,kun ne paljastavat oman pahuutemme.
Niinkauan ,kuin sanoma Jeesuksen verisestä uhrista on kulttuurin keskiössä,tiedon avoin julkistaminen on mahdollista.
Jos evankeliumin vaikutus väistyy kulttuurista,tiedon julkaisemista aletaan rajoittaa,sikäli kun tiedon pelätään syyllistävän ihmisiä.
Tällainen kielteinen kehityskulku näkyy muunmuassa aikamme perhetutkimuksessa.Seksuaalisen vapauden kulttuuri on luonut tilanteen,jossa ihmiset väistävät vastuutaan ja toteuttavat mielihalujaan.
Siksi avioliitot hajoavat ja lapset joutuvat kärsimään.
Koska ihmisen on tuskallista kohdata syyllisyyttään,perhetutkimuksen piirissä on alettu peitellä tietoa seksuaalisten valintojen kielteisistä seurauksista,erityisesti niiden lapsille tuottamasta kärsimyksestä.
Vaikka massiivinen todistusaineisto osoittaa biologisen isän ja äidin eheän avioliiton elintärkeän merkityksen lapselle,tämän tosiasian kieltäminen on tullut muodikkaaksi vaihtoehtoisten elämäntapojen kunnioittamisen nimessä.Viimeisen 40:n vuoden aikana on luotu näennäisperustelut esimerkiksi väitteelle
ettei lapsi tarvitse biologista isäänsä ja äitiään,vaan heidät voi korvata kahdella lapsesta kiinnostuneella aikuisella ilman,että lapsi kärsii vahinkoa.
Isän ja äidin merkitystä vähättelevän näkemyksen perustana olevat tutkimukset jäävät paljon jälkeen normaalin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen laatuvaatimuksesta. Useimmat tätä uutta näkemystä tukevat tutkimukset ovat tutkimusasetelmaltaan heikkoja,niiden otokset ovat vinoutuneita ja niissä käytetyt testit eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Nämä tutkimukset ovatkin suureksi osaksi poliittisesti motivoituneiden aktivistien tekemiä ,jotka ovat värvänneet tutkittavat samalla tavalla suuntautuneiden aktivistien joukosta.
Parhaimmillaan nämä perhetutkimukset tarjoavat joitakin mielenkiintoisia ideoita,joita voidaan käyttää tulevien tutkimusten perustana.
Pahimmillaan kyse on puolueellisesta yrityksestä muokata yleistä mielipidettä ja vaikuttaa myös lainsäätäjiin.
Ilman Kristusta kulttuuri pyrkii vapautumaan syyllisyydestä eliminoimalla tieteestä ja kulttuurista syyllisyyden paljastavan tiedon.Siksi perinteisen avioliittokäsityksen merkitys pyritään poistamaan tieteestä ja lainsäädännöstä.
Kouluissa lisääntyy paine opettaa ,että kaikki seksuaaliset valinnat on yhtä hyviä.Ilman anteeksiantamuksen evankeliumia ihmiset eivät kestä syyllistäviä tosiasioita ja etsiytyvät tilaan,jossa he eivät tiedä mitä he tekevät.
Hinnan tästä tietämättömyydestä maksavat yhteiskunnan hauraimmat jäsenet,lapset.
Prof.Tapio Puolimatka RV.
Täyttä ymmärrystä vailla olevaa kakkendaalia. ;D ;D
Satu-Setä parhaasta päästä. ;D

Mä sanoisin tuohon että on ihan turhaa ja jopa idiotismia lähteä tuomitsemaan toisia kun kukaan ei voi todella tietää niitä toisen parisuhteen ongelmia ja tiettyyn rajaan saakka ne eivät edes toisille kuulu. On niin helppo tuomita toinen osapuoli parisuhteesta mutta vaikeampi olla tekemisissä kummankin kanssa....

Mut ei sentään mikään seta-setä, vaan kunnollinen kristitty heteromies ! ;D
Puolessavälissä jo mietin että tään on varmaan sepostanut joku tooosi viiisas ihminen, vähintään maisteri... olikin sitten ihan rohvessoori ja uskovainenkin vielä.
-
Ihan v.itun pimeetä settiä... Veri evankeliumi. ;D
-
Minä olen tuota miettinyt, että kuinka paljon olisi sen kokonaisen perheen eteen uhrattava, että se olisi uskovaisten mielestä tarpeeksi. Minä en nyt ollut enempään valmis, vaan hain eron. Olen tietysti helvettiin tuomittu, mutta saanpahan elää tämän kälysen elämän edes toivottavasti siihen asti, että lapset ovat aikuisia ja seisovat omilla jaloillaan.
Miten se menikään, älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi..ja loppujen lopuksi moniko teistä tietää, mitä siellä eroperheen suljettujen ovien takana on tapahtunut? En lähtisi arvailemaan kenenkään eron syitä.
Mä sanoisin tuohon että on ihan turhaa ja jopa idiotismia lähteä tuomitsemaan toisia kun kukaan ei voi todella tietää niitä toisen parisuhteen ongelmia ja tiettyyn rajaan saakka ne eivät edes toisille kuulu. On niin helppo tuomita toinen osapuoli parisuhteesta mutta vaikeampi olla tekemisissä kummankin kanssa....
Näinhän se menee, harva pääsee näkemään läheltä niitä ongelmatilanteita liitoksistaan natisevassa parisuhteessa tai sitten edes joutuu asioita setvimään jommankumman osapuolen kanssa keskusteluissa. Minulla on yksi ystävä jolla on historiaa useista lyhyistä ja pidemmistä parisuhteista. Jälkipuinteja on sitten käyty jokaisen tähänastisen parisuhteen päättymisen jälkeen.
Jos pitäisi jonkinlaista yhteenvetoa syistä tehdä, niin se on melko mahdotonta tiivistää muutamaan riviin. Mut useimmiten niitä yhteensovitettavia asioita on vaan liikaa ja jossain vaiheessa loppuu energia. Aikuiset työssäkäyvät ihmiset, joilla saattaa vielä olla lapsia, eivät monesti kerkiä kunnolla tutustumaan uuteen kumppaniinsa. Monet ongelmakohdat tulevat esille vasta saman katon kanssa asuessa. Ja kun suhteen alussa jylläävät endorfiinit vielä sekoittavat mieltä, ei osata arvioida jo esiintulleiden ongelmien vaikutusta parisuhteeseen. Ajatellaan naiivisti että kyllä se ajastaan korjaantuu...
Toimiva parisuhde vaatii aina uhrauksia, joskus pieniä ja joskus hieman isompiakin. Ja kun kaksi aikuista ja toisilleen vierasta ihmistä alkaa muodostamaan perhettä, niin ne uhraukset ovat yleensä niitä isommansorttisia. Se on monelle egosentrisyyteen taipuvalle ihmiselle liikaa.
-
Lasten häiriökäyttäytyminen lisääntyy jatkuvasti. Alasteen opettajat kertovat tästä.
Lisäksi masennuslääkkeitä käytetään paljon jo lapsille. Tunnen parikymppisiä,joilla on elämä täysin hukassa,työ ei kiinnosta eikä muu kuin biletys. Ja masennuslääkkeitä popsitaan rauhoittavien lääkkeiden kanssa. :o
-
Evankeliumin voima synnyttää ihmismielessä elävän veden virtoja,jotka avaavat tien Jumalan luomistyön rikkauksiin. Yksi esimerkki Jumalan luomislahjoista on avioliitto ja perhe.
Koska puoliso ja lapset ovat niin suuria rikkauksia elämässä,ihmisen on vaikea kohdata syyllisyyttään rikkoessaan perheensä jäseniä vastaan.
Veren evankeliumi herkistää ihmisen omille ennakkoluuloilleen ja kielteisille asenteilleen,mutta tarjoaa ihmiselle myös voiman kohdata syyllisyytensä.
Niinpä se luo kulttuurin,jossa tosiasiat uskalletaan kohdata silloinkin ,kun ne paljastavat oman pahuutemme.
Niinkauan ,kuin sanoma Jeesuksen verisestä uhrista on kulttuurin keskiössä,tiedon avoin julkistaminen on mahdollista.
Jos evankeliumin vaikutus väistyy kulttuurista,tiedon julkaisemista aletaan rajoittaa,sikäli kun tiedon pelätään syyllistävän ihmisiä.
Tällainen kielteinen kehityskulku näkyy muunmuassa aikamme perhetutkimuksessa.Seksuaalisen vapauden kulttuuri on luonut tilanteen,jossa ihmiset väistävät vastuutaan ja toteuttavat mielihalujaan.
Siksi avioliitot hajoavat ja lapset joutuvat kärsimään.
Koska ihmisen on tuskallista kohdata syyllisyyttään,perhetutkimuksen piirissä on alettu peitellä tietoa seksuaalisten valintojen kielteisistä seurauksista,erityisesti niiden lapsille tuottamasta kärsimyksestä.
Vaikka massiivinen todistusaineisto osoittaa biologisen isän ja äidin eheän avioliiton elintärkeän merkityksen lapselle,tämän tosiasian kieltäminen on tullut muodikkaaksi vaihtoehtoisten elämäntapojen kunnioittamisen nimessä.Viimeisen 40:n vuoden aikana on luotu näennäisperustelut esimerkiksi väitteelle
ettei lapsi tarvitse biologista isäänsä ja äitiään,vaan heidät voi korvata kahdella lapsesta kiinnostuneella aikuisella ilman,että lapsi kärsii vahinkoa.
Isän ja äidin merkitystä vähättelevän näkemyksen perustana olevat tutkimukset jäävät paljon jälkeen normaalin yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen laatuvaatimuksesta. Useimmat tätä uutta näkemystä tukevat tutkimukset ovat tutkimusasetelmaltaan heikkoja,niiden otokset ovat vinoutuneita ja niissä käytetyt testit eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Nämä tutkimukset ovatkin suureksi osaksi poliittisesti motivoituneiden aktivistien tekemiä ,jotka ovat värvänneet tutkittavat samalla tavalla suuntautuneiden aktivistien joukosta.
Parhaimmillaan nämä perhetutkimukset tarjoavat joitakin mielenkiintoisia ideoita,joita voidaan käyttää tulevien tutkimusten perustana.
Pahimmillaan kyse on puolueellisesta yrityksestä muokata yleistä mielipidettä ja vaikuttaa myös lainsäätäjiin.
Ilman Kristusta kulttuuri pyrkii vapautumaan syyllisyydestä eliminoimalla tieteestä ja kulttuurista syyllisyyden paljastavan tiedon.Siksi perinteisen avioliittokäsityksen merkitys pyritään poistamaan tieteestä ja lainsäädännöstä.
Kouluissa lisääntyy paine opettaa ,että kaikki seksuaaliset valinnat on yhtä hyviä.Ilman anteeksiantamuksen evankeliumia ihmiset eivät kestä syyllistäviä tosiasioita ja etsiytyvät tilaan,jossa he eivät tiedä mitä he tekevät.
Hinnan tästä tietämättömyydestä maksavat yhteiskunnan hauraimmat jäsenet,lapset.
Prof.Tapio Puolimatka RV.
Paljonhan tuossa on asiaakin. Esim. tämä homohypetys on mennyt ihan mahdottomaksi Suomessa. Kyllä se on niin, että lapsi tarvii sekä miehen, että naisen mallia elämässään. Ihmiskunta tarvii lisääntyäkseen miehen ja naisen.
-
Ja uskovaiset tuomaroitsijat vähän ihmisyyden mallia ::)

Homous on epänormaalia käyttäytymistä. Ja piste. Silti niitäkin on, mutta on väärin tehdä väkisin homoparista normaali parisuhdemalli.

höpöhöpö. YMitään parisuhdemallia kukaan ole tekemässä. Haluavat elää kuten muutkin.
http://yle.fi/uutiset/sari_helin_lapsen_pitaa_nahda_homojen_hirttajaiset/7319803
Edit- lisäsin linkin.
-
Homous on epänormaalia käyttäytymistä. Ja piste. Silti niitäkin on, mutta on väärin tehdä väkisin homoparista normaali parisuhdemalli.
höpöhöpö. YMitään parisuhdemallia kukaan ole tekemässä. Haluavat elää kuten muutkin.
Minun on ainakin vaikeaa tuomita tuota homoutta, kun en tiedä mitä heidän päässä liikkuu. He ovat erilaisia kuin minä, tai ei sentään, kyllä minäkin saatan komearuppisessa miehessä silmiäni lepuuttaa. Eikä se ole minulta pois jos he saavat naimisiin mennä tai elää kuin minäkin. Kaikkihan ihmiset loppujen lopuksi ovat erilaisia, miksi pitäisi kaikki samaan muottiin tunkea. Ja tuleehan noita valuvikoja eläimiinkin, niin mikäs erikoisuus se ihminen olisi, ettei tulisi. :o
-
Ennen muinoin säälittiin naimattomia peräkammarien poloisia. Nykyisin joutuu häpeilemään, jos on vielä ensimmäisessä avioliitossa. Itselläkin kun kaikki lapset on tehty saman rouvan kanssa. :'(
-
Ja uskovaiset tuomaroitsijat vähän ihmisyyden mallia ::)
No, joillakin voi mennä yli, jonkun mielestä. Niin monta mieltä, kuin miestäkin. Joku voi tahtoa hyvää, toinen näkee sen pahana. Eikse kuitenkin oo hyvä, että on kuitenkin vielä jonkinlaisia "moraalinvartijoita".
Homoudesta vielä, yks hyvä puoli siinä on, ne pysty keskenään lisääntyy :)