Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 14.05.14 - klo:08:01
-
VEPS-tunnus KK 251/1998 vp
Valtiopäivät 1998
Kirjallinen kysymys 251
Hannu Takkula /kesk: Maatalouden investointitukijärjestelmän kehittämisestä
Eduskunnan Puhemiehelle
EU-jäsenyyteen sopeutetun Suomen maatalouden osalta on havaittavissa nouseva investointivauhti. Investoinnit sinällään ovat jokaiselle elinkeinolle myönteinen asia. Maatalouden osalta investointihalukkuuteen vaikuttaa kuitenkin oleellisesti erikoislaatuiseksi luotu investointitukiehtojärjestelmä. Paitsi että sen mukaan saa eri kohteisiin erisuuruista tukea, tuki vaihtelee myös alueittain.
Pohjoisten luonnonolosuhteiden edellyttämä tuotantotuki on tasoltaan riittämätön ja aleneva. Etelä-Suomen osalta kotieläintalouden tuotantotuen puutteita paikataan etupainotteisesti vuosille 1997_1999 annettavalla investointituella. Etelä-Suomen kilpailukykyongelman katsotaan ratkeavan järjestelmän mukaan myönnettävien investointitukien muodossa. Samalla kasvava investointitahti edesauttaa juuri sellaista maatalouden rakennepolitiikkaa, mikä on nykyisen hallituksen tavoite. Tilakokoja kasvatetaan ja suurien tuotantoyksiköiden kautta haetaan tehokkuutta. Pelkona Etelä-Suomenkin osalta kuitenkin on, että investointitukea saavat kohteetkin ovat vain investointeihin liittyvän laina-ajan oikeutettuja harjoittamaan kannattavaa tuotantoa.
Pohjois-Suomen viljelijöiden silmissä meneillä olevaan maatalouden investointibuumiin ja sen vauhdittamaan rakennemuutokseen liittyy yksi suuri uhkakuva: maataloustuotannon valuminen eteläiseen Suomeen. Se, että vakavien vaikeuksien tuki jaetaan eteläisessä Suomessa investointitukien muodossa, erilaistaa maatalouden investointimahdollisuudet alueellisesti. Ja se seikka, että eteläiseen Suomeen investoidaan paljon muuta maata enemmän, ei voi olla näkymättä tulevaisuudessa monella eri tasolla.
Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin Hallitus aikoo ryhtyä investointitukijärjestelmään liittyvän, alueellista kehitystä eriarvoistavan vaikutuksen muuttamiseksi, ja aikooko Hallitus tarkistaa tässä mielessä Suomen maatalouden investointituki- ja rakennepolitiikkansa suuntaa?
Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 1998
Hannu Takkula /kesk
-
Onkohan sitä Lepikon torpan multaa vielä jäljellä? ?? Sitä piäisi veetille saada, oikein juhlavaan astiaan pakattuna. Niin mahtavaa vaalimainostyötä Takkulan/ kepun eteen teet että se pitää palkita...

Kohta olen 5 kk seurannut tuota yksinpuheluasi Veeti, ja olenpa monesti törmännyt tuohon linkitykseen. Koetko päässeesi tavoitteesi? Vai onko oma menttaaliterveys paremmalla mallilla, siis koetko tuon kovin terapeuttiseksi? 16 vuotta sitten kepulaisen edustajan esittämä välikysymys on jo kohta ihmisiässä täysi-ikäinen eli paljonko tuolla on nyt painoarvoa? Muistaakseni jotain pientä korjausta noissa tuissa tuli, mutta ei me paljoa hävitty. Muussa sitten enemmän. Mutta jos avohoito toimii nykyään noin helpolla, suosittelen vuoraamaan paskahuussin sekä kamarin seinät noilla välikysymyksillä. Voi olla, että vaimo tekee jossain vaiheessa välikysymyksen.
-
Kokoomuksen aikaan 3 vuodessa maataloudesta leikattu MILJARDI EUROA! 4 hallitus kaudessa maataloustuet on poistettu kokonaan KOKOOMUKSEN toimesta!
-
Onkohan sitä Lepikon torpan multaa vielä jäljellä? ?? Sitä piäisi veetille saada, oikein juhlavaan astiaan pakattuna. Niin mahtavaa vaalimainostyötä Takkulan/ kepun eteen teet että se pitää palkita...
onkohan täällä ketään äidinkielen opettajaa. meinaan kun tuolle veetille pitäis opettaa, jotta häkämies kirjoitetaan häkämies, eikä pekkarinen.

Aeaekkoeset ovat vaikeita ymmaertaeae, Pekkarinen on melkoin jo savoa.
-
Onkohan sitä Lepikon torpan multaa vielä jäljellä? ?? Sitä piäisi veetille saada, oikein juhlavaan astiaan pakattuna. Niin mahtavaa vaalimainostyötä Takkulan/ kepun eteen teet että se pitää palkita...
onkohan täällä ketään äidinkielen opettajaa. meinaan kun tuolle veetille pitäis opettaa, jotta häkämies kirjoitetaan häkämies, eikä pekkarinen.
Niin . Hvinnamo vois yrittää. ;D

Toivotonta, eihän se ole saanu sullekkaan mitään opetettua...
-
Yllättävä asia on se että sdp kanssa maatalousasiat on aina sujuneet paremmin kuin kokkareiden .Kaikki merkittävät päätökset lomitus ym. uudistukset ovat syntyneet kepun ja sdp yhteistyöllä.
Kokkareet ovat myyriä ne kalvaa maatalouden tuloa koko ajan alaspäin.

Ei ne nyt niin synkkiä aikoja ole olleet . Tiedän Tuottajia jotka äänestää Kokoomusta EU vaaleissa säilyttääkseen tulot jonkin laisella tasolla .

kokkareissa, sossuissa, kuten kepuleissakin on ehdokkaita, joille kannattaa keskittää ääniä. ehdolla on pyrkyreitä, jotka saavat brysselissä paljon vähemmän vahinkoa aikaan, kuin kotimaan politiikassa.
-
Yllättävä asia on se että sdp kanssa maatalousasiat on aina sujuneet paremmin kuin kokkareiden .Kaikki merkittävät päätökset lomitus ym. uudistukset ovat syntyneet kepun ja sdp yhteistyöllä.
Kokkareet ovat myyriä ne kalvaa maatalouden tuloa koko ajan alaspäin.
No tuo kyllä on totta. Kaksi sosialistista puoluetta pystyy yhteistyöhön. ;D
-
Kiitti vinkistä, mietiskelinkin tässä jo epätoivoisesti, ketä äänestää. Sarvamaata ensin meinasin, mutta hänessä on kaksi huonoa puolta.
1. vastustaa turkistarhausta
ja
2. jos ei tule valituksi, ääni voi mennä Sirpa Pietikäiselle.
Täytyypä harkita tuota Takkulaa.