Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: SKM - 12.05.14 - klo:21:41

Otsikko: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKM - 12.05.14 - klo:21:41
" Poliisi varoittaa uusista maahanmuuttajamellakoista

 Kevään ja kesän tullessa alkavat myös kivitykset ja autojenpoltot niin sanotuilla haavoittuvilla alueilla, lue maahanmuuttaja-alueilla. Viime vuoden massiiviset maahanmuuttajamellakat, jotka levisivät useisiin kaupunkeihin ja antoivat reporttereille tilaisuuden raportoida kuinka jakautunut ja rikkinäinen Ruotsi on – sekä integraatioministerin huonolla englannilla antamat selitykset, että syy ei ole maahanmuutossa.

 Norjan YLE (NRK) raportoi tänään, että Tukholman poliisi pelkää uusia mellakoita viime vuoden tapaan. Poliisin ja paikallisten “lahjakkuuksien” välit ovat kireämmät, kuin pitkään aikaan. Kistan poliisipäällikön Jörgen Karlssonin mukaan tilanne on sillä rajalla alkavatko mellakat uudestaan.

 Tukholman maahanmuuttajalähiöissä Rinkebyssä, Tenstassa ja Husbyssä ryöstöt, murrot ja vandalismi ovat kasvaneet voimakkaasti viime viikkoina. Huumerikollisuus on yleistä ja jopa 12 vuotiaat lapset myyvät ja käyttävät (huumeita). Alueella asuvat ihmiset sanovat, että he eivät tunne oloaan turvalliseksi pimeän tultua ja tilanteen kuvaillaan olevan räjähdyspisteessä.

 Toukokuussa tulee vuosi täyteen Husbyn mellakoista jotka levisivät kuin kulkutauti samankaltaisille alueille ympäri maan. Yhden viikon ajan autot paloivat, pelastuslaitoksen työntekijöiden kimppuun hyökkäiltiin ja vandalismi oli mittavaa. 50 (uutta) poliisia on nyt komennettu alueelle.

 Karlssonin mukaan monet nuorista vihaavat poliisia. Iltaisin ja viikonloppuisin he ovat enemmän varuillaan vahvennuksien kera. Karlsson kertoo myös, että nuoriso tekee valeilmoituksia houkutellakseen poliisin paikkoihin joissa heitä pääsee kivittämään. Joskus he vaanivat sillalla pudottaakseen isoja kiviä ali ajavien poliisi ja paloautojen päälle."

 Alkuperäinen norjalainen juttu ja video:
Ett år siden opptøyene i Stockholm - Nyheter, tv og radio fra hele verden - NRK.no
https://www.youtube.com/watch?v=0nxcDE8sIJE
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SAS - 12.05.14 - klo:21:45
Suomi tekee samat virheet perässä! :o :o :o
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 12.05.14 - klo:22:03
Hyvät tietolähteet on aina kultaakin kalliimpia. ;D ;D ;D ;D ;D

http://hommaforum.org/index.php?board=3.0

https://hommaforum.org/index.php?topic=93283.0

(http://www.pyllykirja.fi/varasto/images/13566153_503_vl.jpg)
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKM - 12.05.14 - klo:22:20
Hyvät tietolähteet on aina kultaakin kalliimpia. ;D ;D ;D ;D ;D

http://hommaforum.org/index.php?board=3.0

https://hommaforum.org/index.php?topic=93283.0

(http://www.pyllykirja.fi/varasto/images/13566153_503_vl.jpg)

Onko sinulla mielipidettä itse asiaan?
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 12.05.14 - klo:22:22
Hyvät tietolähteet on aina kultaakin kalliimpia. ;D ;D ;D ;D ;D

http://hommaforum.org/index.php?board=3.0

https://hommaforum.org/index.php?topic=93283.0

(http://www.pyllykirja.fi/varasto/images/13566153_503_vl.jpg)

Onko sinulla mielipidettä itse asiaan?

On. Hommafoorumi ja Rähmispossu Magneettimedioineen on kaikkien wannabee Aatujen 2000-luvun totuuden torvi.

Keissi on kloussattu näiltä osin. Olishan se pitäny arvata mistä niitä "faktoja" revitään. ;D ;D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: selassi - 12.05.14 - klo:22:33
Ketäs  siellä Ruottissa asuukaan , varsinkin tulevaisuudessa ?
Kun Syyrian pakolaisiakin piti tulla 30 000, siis puolet Suomen vuosittaisesta syntyvyydestä.

Tavallisten alkuperäisten Ruotsalaisten syntyväisyys on hyvin pientä , vastaavasti islamin uskoisilla
ynnä muilla maahan muuttajilla  on runsaasti lapsia.
Monilla länsieuroopan mailla on tapana että syntyneistä ei kerrota  taustoja . Jotkut tiedot on jo
kauan ennustaneet ,että monessa maassa alkuperäisväesto on kohta vähemmistönä.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Mopomies - 12.05.14 - klo:22:35
Hyvät tietolähteet on aina kultaakin kalliimpia. ;D ;D ;D ;D ;D

http://hommaforum.org/index.php?board=3.0

https://hommaforum.org/index.php?topic=93283.0

(http://www.pyllykirja.fi/varasto/images/13566153_503_vl.jpg)

Onko sinulla mielipidettä itse asiaan?

On. Hommafoorumi ja Rähmispossu Magneettimedioineen on kaikkien wannabee Aatujen 2000-luvun totuuden torvi.

Keissi on kloussattu näiltä osin. Olishan se pitäny arvata mistä niitä "faktoja" revitään. ;D ;D

Nuo tuollaiset oikeen perus mustapekkanekurit tai puuvillapeltojen suuret kyntäjät eivät ole ollenkaan sellaisia, kuin nuo kamelihalleissa kasvaneet taatelintallaajat tai ghetoissa kasvaneet kultakääty pimpmairaidit.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Mopomies - 12.05.14 - klo:22:36
Kohta lentää lentokone päin agronettiä.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 12.05.14 - klo:22:38
Kohta lentää lentokone päin agronettiä.

Meinaaks et jalla jallaat kryptaa tätä islamiks ja vetää mausteensa kuokkaan? ;D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 12.05.14 - klo:22:40
Ketäs  siellä Ruottissa asuukaan , varsinkin tulevaisuudessa ?
Kun Syyrian pakolaisiakin piti tulla 30 000, siis puolet Suomen vuosittaisesta syntyvyydestä.

Tavallisten alkuperäisten Ruotsalaisten syntyväisyys on hyvin pientä , vastaavasti islamin uskoisilla
ynnä muilla maahan muuttajilla  on runsaasti lapsia.
Monilla länsieuroopan mailla on tapana että syntyneistä ei kerrota  taustoja . Jotkut tiedot on jo
kauan ennustaneet ,että monessa maassa alkuperäisväesto on kohta vähemmistönä.

Järjestää Ruotsissa parit suomalaiset suviseurat ni asia on korjattu. Kyllä syntyy valkosta ja vankkumatonta kirkkokansaa....
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Mopomies - 12.05.14 - klo:22:42
Turbiinit pyörien ja turbaanit rullalla camel-air pamauttaa serverit solmuun, niin että ettania on joka paikassa.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 12.05.14 - klo:22:46
Turbiinit pyörien ja turbaanit rullalla camel-air pamauttaa serverit solmuun, niin että ettania on joka paikassa.

Troijalainen saa ihan uuden ulottuvuuden. ;D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: BACKSPACE - 12.05.14 - klo:23:07
Turbiinit pyörien ja turbaanit rullalla camel-air pamauttaa serverit solmuun, niin että ettania on joka paikassa.
Tästäkö Ettanin kamelinpaskanomainen lookki juontaa juurensa  :o
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: rööri-roope - 13.05.14 - klo:11:30
[ Jotkut tiedot on jo
kauan ennustaneet ,että monessa maassa alkuperäisväesto on kohta vähemmistönä.
[/quote]

******* Suomenkin koko väestö on muualtatulleita. Alkuperäisväestön osuus on enää noin 9000 henkeä.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Adam Smith - 13.05.14 - klo:11:34

******* Suomenkin koko väestö on muualtatulleita. Alkuperäisväestön osuus on enää noin 9000 henkeä.
En usko "kriitikoiden" käsittävän asioita, joissa tarvitaan pidempää aikaperspektiiviä. Koko suomi olis pelkkää taigaa ilman maahanmuuttoa ja koko ihmispolulaatio olis mustaa ja asuis kaksoisvirran maassa ja indusin laaksossa ;D ;D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKM - 13.05.14 - klo:19:40

******* Suomenkin koko väestö on muualtatulleita. Alkuperäisväestön osuus on enää noin 9000 henkeä.
En usko "kriitikoiden" käsittävän asioita, joissa tarvitaan pidempää aikaperspektiiviä. Koko suomi olis pelkkää taigaa ilman maahanmuuttoa ja koko ihmispolulaatio olis mustaa ja asuis kaksoisvirran maassa ja indusin laaksossa ;D ;D

 Niin, maailma on aikanaan valloitettu kolkka kolkalta maahanmuutolla. Mitä tekemistä ajanlaskumme alun tapahtumilla on nykyiselle maahanmuuttopolitiikan kritisoimiselle?

 Ei niin yhtään mitään. Ennen ihmiset vaelsivat etsiessään joko viljavampaa seutua elämän edellytyksiksi tai sitten rauhaisaa kolkkaa jossa saisi elää rauhassa ilman pelkoa henkensä menettämisestä. nykyään asia on toisin.

 Hyvin, hyvin asennettasi kuvaava on merkitsemäsi sitäätti kriitikoiden -sanan kohdallla. Miksi sitaatit? Osoittaa asennoitumistasi kriitikoihin. ;)
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: maanviljelija - 13.05.14 - klo:19:47
"Ennen ihmiset vaelsivat etsiessään joko viljavampaa seutua elämän edellytyksiksi tai sitten rauhaisaa kolkkaa jossa saisi elää rauhassa ilman pelkoa henkensä menettämisestä. nykyään asia on toisin."
Siis mamut tulevat tänne mellakoimaan ja raiskaamaan naisiamme?
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: mymmy - 13.05.14 - klo:20:29

On. Hommafoorumi ja Rähmispossu Magneettimedioineen on kaikkien wannabee Aatujen 2000-luvun totuuden torvi.

Keissi on kloussattu näiltä osin. Olishan se pitäny arvata mistä niitä "faktoja" revitään. ;D ;D
[/quote]

-----------eiks tämä ole helsinkiläinen taksikuski,joka kuuluu perussuomalaisiin.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 13.05.14 - klo:20:30

On. Hommafoorumi ja Rähmispossu Magneettimedioineen on kaikkien wannabee Aatujen 2000-luvun totuuden torvi.

Keissi on kloussattu näiltä osin. Olishan se pitäny arvata mistä niitä "faktoja" revitään. ;D ;D

-----------eiks tämä ole helsinkiläinen taksikuski,joka kuuluu perussuomalaisiin.
[/quote]

Ketä?
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Adam Smith - 13.05.14 - klo:23:31
Niin, maailma on aikanaan valloitettu kolkka kolkalta maahanmuutolla. Mitä tekemistä ajanlaskumme alun tapahtumilla on nykyiselle maahanmuuttopolitiikan kritisoimiselle?

 Ei niin yhtään mitään. Ennen ihmiset vaelsivat etsiessään joko viljavampaa seutua elämän edellytyksiksi tai sitten rauhaisaa kolkkaa jossa saisi elää rauhassa ilman pelkoa henkensä menettämisestä. nykyään asia on toisin.

 Hyvin, hyvin asennettasi kuvaava on merkitsemäsi sitäätti kriitikoiden -sanan kohdallla. Miksi sitaatit? Osoittaa asennoitumistasi kriitikoihin. ;)
Sitaatit on erottamaan oikeasti ja perustellusti kriittiset ihmiset asenteellisuuttaan "kritiikiksi" naamioivista, joihin luen muiden muassa sinut.

Muuttomotiiveissa oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Etsitään viljavampaa seutua ts. suomalaisten anteliasta sosiaaliturvaa, jonka turvin elää rauhaistasti ja vailla pelkoa henkensä menettämisestä. Suurin osa tulee tietysti tekemään töitä saadakseen elantonsa, mutta te kriitikot tukeudutte lullukkaperäiseen maahanmuuttoon, joka sinänsä onkin haitallista ja jonka määrä pitää minimoida.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: apilas - 13.05.14 - klo:23:51

Aatamihan yrittää esittää *******n vihaajaa,Kyl maahanmuuttoa tietty määrä suomeen sopii kunhan maahantulijat ovat vain valkoisia. 8)Kaikki muut rodut aiheuttavat enenmän tai vähemmän ongelmia.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: antti-x - 14.05.14 - klo:00:09
Aatamihan yrittää esittää *******n vihaajaa,Kyl maahanmuuttoa tietty määrä suomeen sopii kunhan maahantulijat ovat vain valkoisia. 8)Kaikki muut rodut aiheuttavat enenmän tai vähemmän ongelmia.

Tuohan on ihan satuilua jo siltäkin kannalta että esim. monista Aasian maista tulleet maahanmuuttajat ovat olleet paljon enemmän hyödyksi kohdemaassa (oli sitten Amerikassa tai Euroopassa) kuin valkoiset maahanmuuttajat keskimäärin. Keskimääräistä vähemmän työttöminä, vähemmän rikoksia jne. Taitavat olla keskimäärästä valkopalleroa älykkäämpiäkin.  ;)
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: rööri-roope - 14.05.14 - klo:16:56

 Niin, maailma on aikanaan valloitettu kolkka kolkalta maahanmuutolla. Mitä tekemistä ajanlaskumme alun tapahtumilla on nykyiselle maahanmuuttopolitiikan kritisoimiselle?

 Ei niin yhtään mitään. Ennen ihmiset vaelsivat etsiessään joko viljavampaa seutua elämän edellytyksiksi tai sitten rauhaisaa kolkkaa jossa saisi elää rauhassa ilman pelkoa henkensä menettämisestä. nykyään asia on toisin.

[/quote]

**** Ja mistä johtuu käsityksesi, että tilanne ei nyt olisi sama?
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Jätkä - 14.05.14 - klo:18:16

 Oliko sitten esim. Amerikan intiaanien tuhoaminen oikeutettua? Koko historian ajan on ennemminkin tehty valloitusretkiä. Ensin valloitettu ja sen jälkeen tulevat nämä rauhallista seutua etsivät asuttajat.  Varmaan ihmisen geeneissä on joku reviiriosio, joka vaatii laajentamaa oman sukunsa/heimonsa reviireitä. Kuka tietää.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: mymmy - 14.05.14 - klo:18:18

-----------eiks tämä ole helsinkiläinen taksikuski,joka kuuluu perussuomalaisiin.
[/quote]

Ketä?
[/quote]
--toi tumma mies kuvassa.Oli Jussin kannattaja viime vaaleissa ja ovat hyviä ystäviä.
Kuuluu perussuomalaisiin.
-----------Voisit sieki lukia lehtiä,eikä vaan katella kuvia. :(
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: apilas - 14.05.14 - klo:18:29
Aatamihan yrittää esittää *******n vihaajaa,Kyl maahanmuuttoa tietty määrä suomeen sopii kunhan maahantulijat ovat vain valkoisia. 8)Kaikki muut rodut aiheuttavat enenmän tai vähemmän ongelmia.

Tuohan on ihan satuilua jo siltäkin kannalta että esim. monista Aasian maista tulleet maahanmuuttajat ovat olleet paljon enemmän hyödyksi kohdemaassa (oli sitten Amerikassa tai Euroopassa) kuin valkoiset maahanmuuttajat keskimäärin. Keskimääräistä vähemmän työttöminä, vähemmän rikoksia jne. Taitavat olla keskimäärästä valkopalleroa älykkäämpiäkin.  ;)

Keskimäärin 5 pistettä korkeampi silti jokainen aasialainen maksaa suomalaisille veronmaksajille 240 000 euroa,Eli voittoa ei synny aasialaisista.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Jätkä - 14.05.14 - klo:19:01

 Tuosta voisit laittaa jonkun lähde linkin.
 Mitä minä Kiinalaisia ja Vietnamilaisia tunnen niin kaikki käyvät töissä tai ovat yrittäjiä. Maksavat veronsa. Ainoastaan heidän lapsensa tuovat menoerän käymällä koulua, mutta onhan Suomessa oppivelvollisuus.
Myöskin heidän perhetutut mitä olen nähnyt, käyvät  töissä puheittensa mukaan. Mutta onhan heitä toki enemmän kuin tuntemani viisi perhettä, jos he maksavat sen 240 000€.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKM - 15.05.14 - klo:06:58
Niin, maailma on aikanaan valloitettu kolkka kolkalta maahanmuutolla. Mitä tekemistä ajanlaskumme alun tapahtumilla on nykyiselle maahanmuuttopolitiikan kritisoimiselle?

 Ei niin yhtään mitään. Ennen ihmiset vaelsivat etsiessään joko viljavampaa seutua elämän edellytyksiksi tai sitten rauhaisaa kolkkaa jossa saisi elää rauhassa ilman pelkoa henkensä menettämisestä. nykyään asia on toisin.

 Hyvin, hyvin asennettasi kuvaava on merkitsemäsi sitäätti kriitikoiden -sanan kohdallla. Miksi sitaatit? Osoittaa asennoitumistasi kriitikoihin. ;)
Sitaatit on erottamaan oikeasti ja perustellusti kriittiset ihmiset asenteellisuuttaan "kritiikiksi" naamioivista, joihin luen muiden muassa sinut.

Muuttomotiiveissa oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Etsitään viljavampaa seutua ts. suomalaisten anteliasta sosiaaliturvaa, jonka turvin elää rauhaistasti ja vailla pelkoa henkensä menettämisestä. Suurin osa tulee tietysti tekemään töitä saadakseen elantonsa, mutta te kriitikot tukeudutte lullukkaperäiseen maahanmuuttoon, joka sinänsä onkin haitallista ja jonka määrä pitää minimoida.

 Hehheh. Melkoinen keittiöpsykologi taas vauhdissa. Muutaman kirjoituksen perusteella osaa luokitella ihmiset omaan kategoriaansa. Ammattipsykologitkin tekevät asiakkaistaan ensimmäiset analyysinsä vasta useamman henkilökohtaiset tapaamisen jälkeen, mutta ehkä asuminen syvällä maaseudulla ja lehmän tissien rypistely kahdesti päivässä pätevöittää sekä nopeaan ihmisanalysointikykyyn että tajuntaan siitä, mihin huonosti hoidettu maahanmuutto asiat johtaa.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKM - 15.05.14 - klo:07:01

On. Hommafoorumi ja Rähmispossu Magneettimedioineen on kaikkien wannabee Aatujen 2000-luvun totuuden torvi.

Keissi on kloussattu näiltä osin. Olishan se pitäny arvata mistä niitä "faktoja" revitään. ;D ;D

-----------eiks tämä ole helsinkiläinen taksikuski,joka kuuluu perussuomalaisiin.
[/quote]

 Taas heilahti natsikortti ;D ;D

 Eikö yksikään teistä tampioista osaa keskustella asiasta ilman lapsenomaista natsikortin heiluttelua?

 Keissi ei todellakaan ole kloussattu. Nythän se keskustelu vasta alkaakin.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Adam Smith - 15.05.14 - klo:08:33

 Hehheh. Melkoinen keittiöpsykologi taas vauhdissa. Muutaman kirjoituksen perusteella osaa luokitella ihmiset omaan kategoriaansa. Ammattipsykologitkin tekevät asiakkaistaan ensimmäiset analyysinsä vasta useamman henkilökohtaiset tapaamisen jälkeen, mutta ehkä asuminen syvällä maaseudulla ja lehmän tissien rypistely kahdesti päivässä pätevöittää sekä nopeaan ihmisanalysointikykyyn että tajuntaan siitä, mihin huonosti hoidettu maahanmuutto asiat johtaa.
Oho. Menikös taas henkilökohtaisuuksiin? Kokeilepa hetki argumenttipohjaista keskustelua, minäkin yritän. ;)
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: rööri-roope - 15.05.14 - klo:11:20
[
 Hehheh. Melkoinen keittiöpsykologi taas vauhdissa. Muutaman kirjoituksen perusteella osaa luokitella ihmiset omaan kategoriaansa. Ammattipsykologitkin tekevät asiakkaistaan ensimmäiset analyysinsä vasta useamman henkilökohtaiset tapaamisen jälkeen, mutta ehkä asuminen syvällä maaseudulla ja lehmän tissien rypistely kahdesti päivässä pätevöittää sekä nopeaan ihmisanalysointikykyyn että tajuntaan siitä, mihin huonosti hoidettu maahanmuutto asiat johtaa.
[/quote]

****** Ja itsekö katsot omaavasi nuo ominaisuudet maahanmuuttokeskustelussa? Tekeekö urbaanimpi ympäristö tai siisti sisätyö sinusta pätevämmän arvioijan?
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: mymmy - 15.05.14 - klo:11:28

On. Hommafoorumi ja Rähmispossu Magneettimedioineen on kaikkien wannabee Aatujen 2000-luvun totuuden torvi.
------------minä en ole kirjoittanut tuota ylläolevaa. :(

Keissi on kloussattu näiltä osin. Olishan se pitäny arvata mistä niitä "faktoja" revitään. ;D ;D
-----enkä tätäkään

-----------eiks tämä ole helsinkiläinen taksikuski,joka kuuluu perussuomalaisiin.

------------------mutta tämän olen.En tunne rähmispossuja,enkä magneettimediaa >:(

 Taas heilahti natsikortti ;D ;D

 Eikö yksikään teistä tampioista osaa keskustella asiasta ilman lapsenomaista natsikortin heiluttelua?

 Keissi ei todellakaan ole kloussattu. Nythän se keskustelu vasta alkaakin.
[/quote]
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 15.05.14 - klo:11:44

Se ny vielä puuttus et ahmisit kiihkouskovaisten aviisien lisäks noita paskasivustoja.

Nyt oot vielä jollakin tavalla "järjellisten" tasolla. :)
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 15.05.14 - klo:11:46

Mitäs luulet? Putkinäköisyys ei yhdistä mitään millään tavalla. :P
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: de Citonni - 15.05.14 - klo:17:13

On. Hommafoorumi ja Rähmispossu Magneettimedioineen on kaikkien wannabee Aatujen 2000-luvun totuuden torvi.
------------minä en ole kirjoittanut tuota ylläolevaa. :(

Keissi on kloussattu näiltä osin. Olishan se pitäny arvata mistä niitä "faktoja" revitään. ;D ;D
-----enkä tätäkään

-----------eiks tämä ole helsinkiläinen taksikuski,joka kuuluu perussuomalaisiin.

------------------mutta tämän olen.En tunne rähmispossuja,enkä magneettimediaa >:(

 Taas heilahti natsikortti ;D ;D

 Eikö yksikään teistä tampioista osaa keskustella asiasta ilman lapsenomaista natsikortin heiluttelua?

 Keissi ei todellakaan ole kloussattu. Nythän se keskustelu vasta alkaakin.

Se ny vielä puuttus et ahmisit kiihkouskovaisten aviisien lisäks noita paskasivustoja.

Nyt oot vielä jollakin tavalla "järjellisten" tasolla. :)
[/quote]

Kyllä mymmy Hommafoorumia lukee.  ;D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKM - 15.05.14 - klo:23:51
[
 Hehheh. Melkoinen keittiöpsykologi taas vauhdissa. Muutaman kirjoituksen perusteella osaa luokitella ihmiset omaan kategoriaansa. Ammattipsykologitkin tekevät asiakkaistaan ensimmäiset analyysinsä vasta useamman henkilökohtaiset tapaamisen jälkeen, mutta ehkä asuminen syvällä maaseudulla ja lehmän tissien rypistely kahdesti päivässä pätevöittää sekä nopeaan ihmisanalysointikykyyn että tajuntaan siitä, mihin huonosti hoidettu maahanmuutto asiat johtaa.

****** Ja itsekö katsot omaavasi nuo ominaisuudet maahanmuuttokeskustelussa? Tekeekö urbaanimpi ympäristö tai siisti sisätyö sinusta pätevämmän arvioijan?
[/quote]

 3 vuotta olin töissä pakolaisten vastaanottamiskeskuskessa. Osasta tuli elinikäisiä kavereita, mutta työskentely siellä auttoi avaamaan silmät nykyiselle maahanmuuttopolitiikalle.

 Mamut oppii tuntemaan olemalla niiden kanssa. Mamuja ei opi tuntemaan olemalla lehmien parissa.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Adam Smith - 16.05.14 - klo:01:01

 Mamut oppii tuntemaan olemalla niiden kanssa. Mamuja ei opi tuntemaan olemalla lehmien parissa.
Teen töitäni joka päivä ns. mamujen kanssa. Niiden yleisimpien.
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: BACKSPACE - 16.05.14 - klo:06:28
Mulla on ollut kanssa Kaakkois-Eurooppalaisia mamu työtovereita. Hienoja tyyppejä, islamin opit näkyivät hienotunteisuutena  :D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SKN - 16.05.14 - klo:07:39

 Mamut oppii tuntemaan olemalla niiden kanssa. Mamuja ei opi tuntemaan olemalla lehmien parissa.
Teen töitäni joka päivä ns. mamujen kanssa. Niiden yleisimpien.

Jos se onkin siinä et te ootte lehmien parissa? Sillon sää et opi tuntemaan niitä, siis mamuja. ;D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: navettapiika - 16.05.14 - klo:07:50
Minulla nyt tuli tuolla navetassa tutustuttua mamuun ja islamiin ihan samassa paketissa.  Parissa kymmenessä vuodessa oppi yhtä sun toista, ja puolin ja toisin. Sama asia auttaisi kumpaakin osapuolta: suvaitsevaisuus.  ::)
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Oksa - 16.05.14 - klo:08:09
niin, eikös tuollakin se hörhö erotu kaiksta huolimatta, oli se sitten vaikka mikä!           kehuuvatahan net tuota eurovisuvoittajaakin hienoksi ihmiseksi, vaikka hölömö onkin!
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: rööri-roope - 17.05.14 - klo:08:30
[
 Hehheh. Melkoinen keittiöpsykologi taas vauhdissa. Muutaman kirjoituksen perusteella osaa luokitella ihmiset omaan kategoriaansa. Ammattipsykologitkin tekevät asiakkaistaan ensimmäiset analyysinsä vasta useamman henkilökohtaiset tapaamisen jälkeen, mutta ehkä asuminen syvällä maaseudulla ja lehmän tissien rypistely kahdesti päivässä pätevöittää sekä nopeaan ihmisanalysointikykyyn että tajuntaan siitä, mihin huonosti hoidettu maahanmuutto asiat johtaa.

****** Ja itsekö katsot omaavasi nuo ominaisuudet maahanmuuttokeskustelussa? Tekeekö urbaanimpi ympäristö tai siisti sisätyö sinusta pätevämmän arvioijan?

 3 vuotta olin töissä pakolaisten vastaanottamiskeskuskessa. Osasta tuli elinikäisiä kavereita, mutta työskentely siellä auttoi avaamaan silmät nykyiselle maahanmuuttopolitiikalle.

 Mamut oppii tuntemaan olemalla niiden kanssa. Mamuja ei opi tuntemaan olemalla lehmien parissa.
[/quote]

******* No sitten asiantuntujana kertonet että  a) Mikä nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa on vikana?
                                                                             b) Miten asia tulisi mielestäsi hoitaa?
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: rööri-roope - 20.05.14 - klo:17:39

**** Odottelen tähän edelleen palstan maahanmuuttoasiantuntijan vastauksia...
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SAS - 20.05.14 - klo:19:30
Täytyy nyt muistuttaa että muslimi mamujen työttömyys prosentti on huikea 86 % ,työttömiä muslimia on suomessa
lähes 10 000 ,hui mikä määrä elättettäviä mamuja. :o :o
Muista maksaa Aatami mamuille TES palkkaa ettei tule myöhemmin maksettavaksi. ;D
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Opelmies - 20.05.14 - klo:20:01
Täytyy nyt muistuttaa että muslimi mamujen työttömyys prosentti on huikea 86 % ,työttömiä muslimia on suomessa
lähes 10 000 ,hui mikä määrä elättettäviä mamuja. :o :o
Muista maksaa Aatami mamuille TES palkkaa ettei tule myöhemmin maksettavaksi. ;D

Sul on varmaan tilastoja näyttää musujen työttömyydestä? Ja entäs ne 300000 työtöntä evluttia...
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: SAS - 20.05.14 - klo:22:04
http://www.halla-aho.com/scripta/tyollistymisesta.html

Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: Opelmies - 20.05.14 - klo:22:14
http://www.halla-aho.com/scripta/tyollistymisesta.html

Tos puhutaan kyl somaleist, ei musuist... ???
Otsikko: Vs: Onnistunutta maahanmuuttoa?
Kirjoitti: peltojenviljeliä - 21.05.14 - klo:07:09
http://www.halla-aho.com/scripta/tyollistymisesta.html

Tos puhutaan kyl somaleist, ei musuist... ???
Mites peräpukamat . Sattuux  :-* :-*