Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 13.04.14 - klo:10:35

Otsikko: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 13.04.14 - klo:10:35
Kauppa-ja teollisuusministeri (2003-07) Mauri Pekkarisen laatimalla "kauppakirjalla" SUOMEN valtio lahjoitti Kemiran lannoiteteollisuuden norjalaiselle Yralle, samalla meni ainutlaatuisen arvokas Soklin fosfaattiesiintymä norjalaisomistukseen. Pekkarisen ajatuksena oli, että Yara ottaisi Soklin heti käyttöön ja Savukoskelle syntyisi työpaikkoja.

Mm. MTK ja Euroopan lannoiteteollisuuden pomo Esa Härmälä (kesk) puolsi Pekkarisen hanketta.

Yara rahasti maksamansa kauppahinnan heti takaisin nostamalla rajusti lannoitteitten hintoja.

Soklia ei ole otettu käyttöön, yksi norjalaisten suunnitelma oli vetää rata Venäjän puolelle, kaivostoiminta olisi tapahtunut lähes kokonaan ilman suomalaista työvoimaa. Samoin verotulot olisivat jääneet vähäisiksi.

Tämän päivän lehtien mukaan Yara vaatii Suomen valtiota rakentamaan radan Sokliin, kustannusarvio 300 milj €. Suurin osa rahoituksesta pitäisi tulla Suomen valtiolta.-

Taas kerran yksi esimerkki näistä Pekkarisen aluepoliittisista hölmöilyistä, onhan lähes kaikki pohjoisen kaivoksetkin ulkomaalaisomistuksessa, Siellä ulkomaiset omistajat tahkoavat hyvää tulosta, työllisyysvaikutus on vähäinen.

 Mauri Pekkarinen on kävelevä katastrofi.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: sorkkis - 13.04.14 - klo:10:43

Ihan niinku ei olis aiemmin ollu tiedossa .Jenkit osti muurahaishappo eli aiv tehtaan . Kuka sen myi ??????
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: JiiPee42 - 13.04.14 - klo:11:29
Sitten vielä yks lukutaidoton kakopelle meni ja allekirjoitti sen kauppakirjan ja eduskunnassa rinta rottingilla kehu miten hyvä kauppa se Suomelle oli .........sit tollasista pitäs löytyä kakopelleille uus puheenjohtaja ja pääministeri....kyl miusta alkaa tuntua että se Eemelin lanseeraama bussipysäkki ajatusmalli olis toimivampi ....sieltähän saattas napsahtaa esimerkiksi joku oikeissa töissä käyvä yksinhuoltajaäiti....
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: navettapiika - 13.04.14 - klo:11:34
Sitten vielä yks lukutaidoton kakopelle meni ja allekirjoitti sen kauppakirjan ja eduskunnassa rinta rottingilla kehu miten hyvä kauppa se Suomelle oli .........sit tollasista pitäs löytyä kakopelleille uus puheenjohtaja ja pääministeri....kyl miusta alkaa tuntua että se Eemelin lanseeraama bussipysäkki ajatusmalli olis toimivampi ....sieltähän saattas napsahtaa esimerkiksi joku oikeissa töissä käyvä yksinhuoltajaäiti....
Kannatetaan. Onneksi minä en liiku bussilla. ;D
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: koivumaki - 13.04.14 - klo:11:54
Sitten vielä yks lukutaidoton kakopelle meni ja allekirjoitti sen kauppakirjan ja eduskunnassa rinta rottingilla kehu miten hyvä kauppa se Suomelle oli .........sit tollasista pitäs löytyä kakopelleille uus puheenjohtaja ja pääministeri....kyl miusta alkaa tuntua että se Eemelin lanseeraama bussipysäkki ajatusmalli olis toimivampi ....sieltähän saattas napsahtaa esimerkiksi joku oikeissa töissä käyvä yksinhuoltajaäiti....

Tuosta voi lukea kuka harrasti lahjoittamista:

http://maailmankuva.com/vaalikone/jyri-hakamies/growhow-kaupassa-lahjoitettiin-soklin-miljardien-arvoiset-malmit/25
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: icefarmer - 13.04.14 - klo:12:00
Kauppa-ja teollisuusministeri (2003-07) Mauri Pekkarisen laatimalla "kauppakirjalla" SUOMEN valtio lahjoitti Kemiran lannoiteteollisuuden norjalaiselle Yralle, samalla meni ainutlaatuisen arvokas Soklin fosfaattiesiintymä norjalaisomistukseen. Pekkarisen ajatuksena oli, että Yara ottaisi Soklin heti käyttöön ja Savukoskelle syntyisi työpaikkoja.

Mm. MTK ja Euroopan lannoiteteollisuuden pomo Esa Härmälä (kesk) puolsi Pekkarisen hanketta.

Yara rahasti maksamansa kauppahinnan heti takaisin nostamalla rajusti lannoitteitten hintoja.

Soklia ei ole otettu käyttöön, yksi norjalaisten suunnitelma oli vetää rata Venäjän puolelle, kaivostoiminta olisi tapahtunut lähes kokonaan ilman suomalaista työvoimaa. Samoin verotulot olisivat jääneet vähäisiksi.

Tämän päivän lehtien mukaan Yara vaatii Suomen valtiota rakentamaan radan Sokliin, kustannusarvio 300 milj €. Suurin osa rahoituksesta pitäisi tulla Suomen valtiolta.-

Taas kerran yksi esimerkki näistä Pekkarisen aluepoliittisista hölmöilyistä, onhan lähes kaikki pohjoisen kaivoksetkin ulkomaalaisomistuksessa, Siellä ulkomaiset omistajat tahkoavat hyvää tulosta, työllisyysvaikutus on vähäinen.

 Mauri Pekkarinen on kävelevä katastrofi.
kuvitteleppas veeti seuraavan tarinan päähenkilöiksi pekkarinen ja häkämies, miten tarina päättyy...

Oli eilisiltana kaupparetkellä, tuli yhdeksän(klo 21) aikaan soittamaan äitimuorin ovikelloa. Onneksi satuin olemaan paikalla ja avasin oven. ....ihme juttu et se ymmärs niin hyvin karjalan murretta. .....juoksi kassi heiluen pyörälle ja poistui. Tuli vaan mieleen et mitä ois käyny jos oven avas muori...kasikymppinen pikkasen dementoitunut vanhus.
Soitin äsken tohon naapuriin kaverille ja sama kauppias oli käyny siellä. Vastassa oli ovella ollu maahanmuuttovirastossa työskentelevä Puolaa puhuva nainen.  Ei ollu puolalainen kauppias ymmärtäny sanaakaan äidinkieltään ja kiire lähtö tuli sieltäkin.

lähde:   http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=53961.0
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Tapani - 13.04.14 - klo:12:21
Tästäkin asiasta Veeti on kirjoittanut tuhansia kertoja ja muunneltua totuutta. Miksi et ota kantaa puheenjohtajan/pääministerin vaihtumiseen. Olisi paljon ajankohtaisempi aihe. Babyface,  UMTS-kauppias Heinonenkin joutuu etsimään muita töitä, jos ei satu seuraava pääministeri palkkaamaan kabinettiin.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: KikkelisKokkelis - 13.04.14 - klo:15:00
 Kemiran lannoiteteollisuuden myynti oli pakon sanelema asia. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää ettei ole toimiva ratkaisu se että tukiaisten maksaja on lannoiteteollisuuden omistaja.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Oksa - 13.04.14 - klo:15:31
tuo veetin kirjoittelu on todella hyvä kirjaesimerkki tosta taudista jota sairastaa!   ei ihan eka kerta kun valehtelee ihan suut silmät täyteen ja samasta asiasta.   missä lie lääkitys?     ja mitä on seuraavalla viikolla odotettavissa hallitusrintamalta josta tuo kirjoittelu on ollut jo kolme vuotta varoitushuuto.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: pig24 - 13.04.14 - klo:15:52
Kemiran lannoiteteollisuuden myynti oli pakon sanelema asia. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää ettei ole toimiva ratkaisu se että tukiaisten maksaja on lannoiteteollisuuden omistaja.
Nytkö toimii paremmin ? Selitätkö - olen järkirajoitteinen.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Myyntipäällikkö - 13.04.14 - klo:16:07
tuo veetin kirjoittelu on todella hyvä kirjaesimerkki tosta taudista jota sairastaa!   ei ihan eka kerta kun valehtelee ihan suut silmät täyteen ja samasta asiasta.   missä lie lääkitys?     ja mitä on seuraavalla viikolla odotettavissa hallitusrintamalta josta tuo kirjoittelu on ollut jo kolme vuotta varoitushuuto.

Toivottavast toi miäs ei kovi paljo valehtele kotonans vaik tääl siis kykyjäns näyttä. Naisse kosto on nääs kovi sulone.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 13.04.14 - klo:16:20
Kemiran lannoiteteollisuuden myynti oli pakon sanelema asia. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää ettei ole toimiva ratkaisu se että tukiaisten maksaja on lannoiteteollisuuden omistaja.

Pieni hinnankorotus olisi auttanut. Yara nosti heti hintoja pirusti.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 13.04.14 - klo:16:25
Sitten vielä yks lukutaidoton kakopelle meni ja allekirjoitti sen kauppakirjan ja eduskunnassa rinta rottingilla kehu miten hyvä kauppa se Suomelle oli .........sit tollasista pitäs löytyä kakopelleille uus puheenjohtaja ja pääministeri....kyl miusta alkaa tuntua että se Eemelin lanseeraama bussipysäkki ajatusmalli olis toimivampi ....sieltähän saattas napsahtaa esimerkiksi joku oikeissa töissä käyvä yksinhuoltajaäiti....

Tuosta voi lukea kuka harrasti lahjoittamista:

http://maailmankuva.com/vaalikone/jyri-hakamies/growhow-kaupassa-lahjoitettiin-soklin-miljardien-arvoiset-malmit/25

Pekkarinen laati kauppakirjan mutta siirsi allekirjoituksen vaalien jälkeen...oli aina ennen ministerikauttaan vastustanut jyrkästi valtionyhtiöitten myyntiä...vastuuministeriksi päästyään aloitti hillittömän myynnin.

Häkämies allekirjoitti kk jälkeen vaalien eikä taatusti ehtinyt tutustua koko kauppaan, vaan luotti Pekkarisen, MTK:n ja Euroopan Lannoiteteollisuuden pomon Esa Härmälän sanaan, jotka kaikki suosittelivat myyntiä. 
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Myyntipäällikkö - 13.04.14 - klo:16:29

Auttaaks toi turha vouhotus?
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Hervast - 13.04.14 - klo:17:34
Taitaa kokkareitten omatuntoa kalvaa tuo Yaran lahjoitus. Semmoista selittelyä edelleen vaikka aikaa on kulunut jo  vuosia.

Eiköhän siellä useampi näistä asioista päättäneistä finanssipuolueen edustajista ole saanut sal*****sen kylmää käteistä, se kummasti rauhoittaa omaatuntoa.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: KikkelisKokkelis - 13.04.14 - klo:17:56
Kemiran lannoiteteollisuuden myynti oli pakon sanelema asia. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää ettei ole toimiva ratkaisu se että tukiaisten maksaja on lannoiteteollisuuden omistaja.

Pieni hinnankorotus olisi auttanut. Yara nosti heti hintoja pirusti.

 Ei mee noin. Arvaa mikä äläkkä olisi noussut siitä "pienestä" korotuksesta. Olisi tullut poliittinen ongelma. Nyt poliitikot voi olla rauhassa, kun valtio ei omistajaohjaa Yaraa.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Tapani - 13.04.14 - klo:18:20
Sitten vielä yks lukutaidoton kakopelle meni ja allekirjoitti sen kauppakirjan ja eduskunnassa rinta rottingilla kehu miten hyvä kauppa se Suomelle oli .........sit tollasista pitäs löytyä kakopelleille uus puheenjohtaja ja pääministeri....kyl miusta alkaa tuntua että se Eemelin lanseeraama bussipysäkki ajatusmalli olis toimivampi ....sieltähän saattas napsahtaa esimerkiksi joku oikeissa töissä käyvä yksinhuoltajaäiti....

Tuosta voi lukea kuka harrasti lahjoittamista:

http://maailmankuva.com/vaalikone/jyri-hakamies/growhow-kaupassa-lahjoitettiin-soklin-miljardien-arvoiset-malmit/25

Pekkarinen laati kauppakirjan mutta siirsi allekirjoituksen vaalien jälkeen...oli aina ennen ministerikauttaan vastustanut jyrkästi valtionyhtiöitten myyntiä...vastuuministeriksi päästyään aloitti hillittömän myynnin.

Häkämies allekirjoitti kk jälkeen vaalien eikä taatusti ehtinyt tutustua koko kauppaan, vaan luotti Pekkarisen, MTK:n ja Euroopan Lannoiteteollisuuden pomon Esa Härmälän sanaan, jotka kaikki suosittelivat myyntiä.
Eikös siellä KTM:ssä ole kansliapäällikkö, liuta johtajia ja virkamiehiä ? Vai kuka lie ollutkaan valtion omistajanohjausyksikön päällikkönä tuohon aikaan. Tuskin Pekkarinen kuin Häkämieskään on asiaan pystynyt vaikuttamaan. Korkeintaan Pekkarinen on sanonu, että myykää ja Häkämiehelle jäi nyt vaaleista johtuen mopen osa allekkirjoittamiseen. Tuskin kukaan ministeri tässä maassa pystyy hallitsemaan kaikkee hallintoalansa asioita. Virkamiesliuta aika paljon hoitaa asioita. Lopettasit tuon joutavan vouhotuksen asiasta.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Oksa - 13.04.14 - klo:18:49
mutta kun sillä saa tuon etuveitikan taas rauhottumaan seuraavaan kätisen sanomiseen asti, ihan kivasti!        on se vaan tuo veetin muisti niin erinomainen että muistaa aina vetää tuon mutta eipä paljon muuta, - esim. kokoomuksen hommia joissa ryssineet oikein urakalla kansan taskusta.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 13.04.14 - klo:19:21
http://yle.fi/uutiset/myos_mtk_tuohtui_kemira-kaupasta/6114170
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 13.04.14 - klo:19:26
http://mita-olisi-tutkittava.blogspot.fi/2008/10/sensuuria-ja-painostusta-growhow.html
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 13.04.14 - klo:19:31
http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/551074-valtio-myi-30-miljardin-euron-luonnonvarat-207-miljoonalla-ulkomaille.html
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Myyntipäällikkö - 13.04.14 - klo:20:16
Onneks meil ostetan ain luommu ni ei o tuallasi ongelmi kui tuol Veetil.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Oksa - 14.04.14 - klo:07:42
ja veeti on niiiiin iloinen kun ei tuon enempää tarvinnu häkämiehen ottaa siitä myynnistä.             ihmo touhua,mutta niiiin kakolaista.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 14.04.14 - klo:09:16
Pekkarinen edisti luomutuotantoa Suomessa junailemalla lannoitteille  tuplahinnan.

Mauri aikoo asettua vielä uudelleen kansanedustajaehdokkaaksi valmiina tuhoamaan lisää maamme taloutta. 
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Tapani - 14.04.14 - klo:09:24
Pekkarinen edisti luomutuotantoa Suomessa junailemalla lannoitteille  tuplahinnan.

Mauri aikoo asettua vielä uudelleen kansanedustajaehdokkaaksi valmiina tuhoamaan lisää maamme taloutta.

 ;D  ;D  ;D  ;D  ;D

Onneksi Häkämies pääsi muihin hommiin tuhoamaan suomalaisen hyvinvoinnin.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Veeti - 14.04.14 - klo:11:48
Pekkarinen edisti luomutuotantoa Suomessa junailemalla lannoitteille  tuplahinnan.

Mauri aikoo asettua vielä uudelleen kansanedustajaehdokkaaksi valmiina tuhoamaan lisää maamme taloutta.

 ;D  ;D  ;D  ;D  ;D

Onneksi Häkämies pääsi muihin hommiin tuhoamaan suomalaisen hyvinvoinnin.

Häkämies pitäisi lähettää  Ruåtsiin, siellä menee liian hyvin.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Oksa - 14.04.14 - klo:16:28
hyi sinua, kuin tuolla lailla hiljaista rauhallista jöllikkää meinaat ruottiin tunkea.
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: iskra - 14.04.14 - klo:20:12

Häkämies pitäisi lähettää  Ruåtsiin, siellä menee liian hyvin.
[/quote]

  Älä ny, jos tehdään siitä vaikka pääministeri..
Otsikko: Vs: Pekkarointia
Kirjoitti: Oksa - 15.04.14 - klo:07:42
tai poulueen puhelinjohtaja.