Brinkas "unohtaa" sanoa, että törkeät virheet tehtiin nimenomaan kepumaatalousministerien Korkeaoja ja Anttila aikana, MTK:n vaatimuksesta.Älä Veeti taas länkytä paskaa!
Ministeri Koskinen neuvotteli EU:lta edellisellä ministerikaudellaan 50 €/ha korotuksen KAIKILLE AB-alueen hehtaareilla. Heti perään tuli vaalit ja Vanhasen (Jäätteenmäen) I hallitus, kepulainen.
Korkeaojasta tuli maatalousministeri. MTK vaati heti, että viljan korotus pitää pudottaa 14 €uroon/ha, kotieläintiloilla korotus 145 €uroon/ha.
EU hyväksyi viljan korotuksen pudottamisen 20 euroon/ha, kotieläintilojen korotus 100 euroon /ha.
S-L Anttilan aikana tukiEROA kasvatettiin lisää, 110 euroon. MTK:n vaatimuksesta.
Vanhasen hallitus antoi maataloudelle TUPO-rahaa 200 milj €, MTK:n vaatimuksesta Korkeaoja ohjasi siitä 150 milj € maatalouslomittajien palkankorotuksiin, 50 milj sikatukiin, koska sianlihan tuotanto oli kasvanut.
Sikatuki kostautui, koska EU-liittymissopimuksen mukaan tuotanto ei olisi saanut kasvaa. Seurauksena oli sikatukien leikkaus.
Koskisen kädet ovat pitkälti EU:n sitomat.
Koskisen kädet on kokoomuksen sitomat ;D
Paikalliset kokoomus-edustajat nimenomaan tuovat viestiä, että pohjoista tukea ei ainakaan kokoomus tule koskaan lakkauttamaan, se on ihan puolueen perus-agendassa ;D ;D ;D
MaasTul tänään, takasivu:
"
”Tukiratkaisu voi käydä viljatiloille kalliiksi”
MTK:n viljavaliokunnan puheenjohtajan tehtävät jättänyt Erik Brinkas pelkää,
että viljatilat saavat ensi vuodesta lähtien entistä vähemmän maataloustukia.
Viljanviljelijät ovat jäämässä valmisteilla olevassa tukiratkaisussa jälleen menettäjiksi, pelkää pyhtääläinen maanviljelijä Erik Brinkas.
”Sellaista signaalia on neuvottelurintamalta tullut, että asiat eivät etene toivotulla tavalla, vaikka syksyn mittaan on vakuuteltu, että tukieroja tasataan lfa:n lisäosalla.”
Tällä hetkellä näyttää hänen mukaansa siltä, ettei tilanteen korjaamiseksi olla valmiita tekemään juuri mitään.
”Tuolloin lfa-tuen kansalliseen lisäosassa kasvinviljelytilat ja kotieläintilat asetettiin eriarvoiseen asemaan. Kasvinviljelytilat saavat A- ja B-tukialueella vain 20 euroa hehtaarille, kun kotieläintiloille maksetaan 100 euroa hehtaarille.”
Brinkasin mielestä ero on kohtuuton, ja se heijastuu erittäin voimakkaasti pelloista maksettaviin hintoihin. Kasvinviljelytilat eivät kotieläintiloille myönnetyn etumatkan vuoksi pysty kisaamaan lisähehtaareista. Tämän vuoksi epäkohta pitää korjata uudella ohjelmakaudella.
”Hehtaarikohtaisten tukien pitää olla samat tuotantosuunnasta riippumatta. Tästä on kasvinviljelijöiltä tullut hyvin selvää viestiä.”
Brinkas muistuttaa, että kohtuuttomiksi kohonneet vuokrat hyödyttävät ennen muuta maanomistajia, jotka eivät harjoita maataloutta. ”Tuotannon tueksi tarkoitettu raha valuu ulos koko maataloussektorilta.”
Takkiin tulossa myös ympäristökorvauksessa
Tukineuvotteluissa voi kasvinviljelytiloille tulla takapakkia myös tilatuen korvaavassa perustuessa, sillä perustukea maksetaan vähemmän kuin tilatukea. Osa nykyisin tilatukena maksettavasta summasta siirretään tuotantosidonnaisiin tukiin.
Tuotantosidonnaiset tuet kohdistetaan tämänhetkisen tiedon mukaan 90-prosenttisesti kotieläinsektorille.
Lisäksi ympäristökorvausjärjestelmästä viljatiloille heruva summa kutistunee verrattuna nykyiseen ympäristötukeen. ”Sieltä on tulossa takkiin.”
Uhkakuvien vuoksi Brinkas kannustaakin valiokuntaa huolehtimaan siitä, että viljanviljelijät otetaan uudessa tukiratkaisussa nykyistä paremmin huomioon.
JUHANI REKU

"kohtuuttomiksi kohonneet vuokrat hyödyttävät ennen muuta maanomistajia"
”Tuotannon tueksi tarkoitettu raha valuu ulos koko maataloussektorilta.”
Brinkas puhuu asiaa. Veetin avaukset eivät auta lainkaan, yhteisymmärrys pitää saavuttaa aivan muilla foorumeilla jotta tukiero ei aiheuta kilpailuhaittaa. Ja eritoten jos tukieron valuu vuokriin, on päivän selvä ettei kotieläinsektori kykene käyttämään hyväkseen korkeampaa tukitasoa! :o
Nyt sitten vilja-asiamieskin tulee C-alueelta.
Täällä yksi viljanviljelijä rakentaa parhaillaan lampolaa, ottaa eläimiä saadakseen korkeamman ha-tuen. Pystyy sitten kilpailemaan vuokrapelloista.
Nyt sitten vilja-asiamieskin tulee C-alueelta.
Mistä lähtien Lohja on ollut C-aluetta?
Tästä ämteekoo/kepulaisesta maatalouspolitiikasta tehdään kantelu tasa-arvovaltuutetulle....sitten EU:n tasa-arvovaltuutetulle.kuule veeti, paatero patistaa miehiään taksin rattiin ja narikan vartioks vaikka ne kolmessa vuorossa tekee päätyötä... sinä ravaat kaiken maailman leskirouvien metät ja istut kaiken maailman kelkkareittiseminaarit ja puoluepäiväkotitapahtumat ;) ;D 8) ::)

käykkö saa maatiloilla ollenkaan :-\ :-\ :-\ :-\Tästä ämteekoo/kepulaisesta maatalouspolitiikasta tehdään kantelu tasa-arvovaltuutetulle....sitten EU:n tasa-arvovaltuutetulle.kuule veeti, paatero patistaa miehiään taksin rattiin ja narikan vartioks vaikka ne kolmessa vuorossa tekee päätyötä... sinä ravaat kaiken maailman leskirouvien metät ja istut kaiken maailman kelkkareittiseminaarit ja puoluepäiväkotitapahtumat ;) ;D 8) ::)
Edunvalvonta on kovaa työtä.

Kasvinviljelytilojen näkökulmasta meneillään olevien neuvotteluiden pahin ansa asetettiin jo vuosia sitten, kun vuodenvaihteessa päättyneen ohjelmakauden tukiehdoista neuvoteltiin.
”Tuolloin lfa-tuen kansalliseen lisäosassa kasvinviljelytilat ja kotieläintilat asetettiin eriarvoiseen asemaan. Kasvinviljelytilat saavat A- ja B-tukialueella vain 20 euroa hehtaarille, kun kotieläintiloille maksetaan 100 euroa hehtaarille.”
Eipä samantyyppistä kirjoitusta ollut sika-sirkan tai matalakuilun aikaan maastullissa.;) ;D 8) ::)
kepulaisen politiikan ainut voimavara, jumlaton tyhmyys ja muistamattomuus sekä asioiden ymmärrättömyys.
Eihän kepulainen muista eikä ymmärrä enää kahden viikon takaisia tapahtumia tai ratkaisuja. Puhumattakaan vuosien takaisista.
maas***** valjastettu jo täysillä kepun käsikassaraksi seuraaviin eduskuntavaaleihin ja pitäis joku saada unioniinkin.
jumlaton tyhmyys ja muistamattomuus sekä asioiden ymmärrättömyys.Veetieemeli pähkinäkuoressa
No kerroppa mistä mielestäsi johtuu kotomaisen maatalouden alamäkino kerroppa mitä tukia kokoomus on eemeleille neuvotellut :-\ :-\ :-\ :-\
ja onko kepulaiselle ideologialle outo käsite pitää aijemmin sovituista asioista kiinni, varsinkin kun vastapuolena on EU.
Täällä yksi viljanviljelijä rakentaa parhaillaan lampolaa, ottaa eläimiä saadakseen korkeamman ha-tuen. Pystyy sitten kilpailemaan vuokrapelloista.Kaveri on pahasti myöhässä, kotieläintilan hehtaaritukea 2007 pinta-alle maksetaan enää yhden kerran eli tänä vuonna. 2015 tuo 141-tuki poistuu, samoin ympin kotieläintilan korotus. LFA-tukeen huhujen mukaan jää 60 euron kotieläinkorotus, joka vaatii jokaiselle hehtaarille 0,4 eläinyksikköä :o
Brinkas "unohtaa" sanoa, että törkeät virheet tehtiin nimenomaan kepumaatalousministerien Korkeaoja ja Anttila aikana, MTK:n vaatimuksesta.Laita jurttia . Sillä kasvilla menee hyvin mikäli lehteen on uskomista . Kuljetus tukeakin saa .
Nyt sitten vilja-asiamieskin tulee C-alueelta.
MaasTul tänään, takasivu:
”Tukiratkaisu voi käydä viljatiloille kalliiksi”
Kasvinviljelytilojen näkökulmasta meneillään olevien neuvotteluiden pahin ansa asetettiin jo vuosia sitten, kun vuodenvaihteessa päättyneen ohjelmakauden tukiehdoista neuvoteltiin.
”Tuolloin lfa-tuen kansalliseen lisäosassa kasvinviljelytilat ja kotieläintilat asetettiin eriarvoiseen asemaan. Kasvinviljelytilat saavat A- ja B-tukialueella vain 20 euroa hehtaarille, kun kotieläintiloille maksetaan 100 euroa hehtaarille.”
Nää on Veetin omia ratkaisuja .Ei viljanviljelytilat hyödy pätkääkään jos karjatiloilta otettais tuet pois . Viljanhinta tulee muodustumaan kysynnän mukaan , jos ei ole kysyntää ei ole maksajiakaan .MaasTul tänään, takasivu:
”Tukiratkaisu voi käydä viljatiloille kalliiksi”
Kasvinviljelytilojen näkökulmasta meneillään olevien neuvotteluiden pahin ansa asetettiin jo vuosia sitten, kun vuodenvaihteessa päättyneen ohjelmakauden tukiehdoista neuvoteltiin.
”Tuolloin lfa-tuen kansalliseen lisäosassa kasvinviljelytilat ja kotieläintilat asetettiin eriarvoiseen asemaan. Kasvinviljelytilat saavat A- ja B-tukialueella vain 20 euroa hehtaarille, kun kotieläintiloille maksetaan 100 euroa hehtaarille.”
Veetin kritiikki tukilinjauksiin on kyllä aivan aiheellista, mutta epäselväksi jää missä on kritiikin kohde.
Tästä viestiketjusta ei ole vieläkään ole selvinnyt miten tällaisiin ratkaisuihin päädytään, missä päätökset tehdään ja ketkä niistä vastaavat.
Brinkas "unohtaa" sanoa, että törkeät virheet tehtiin nimenomaan kepumaatalousministerien Korkeaoja ja Anttila aikana, MTK:n vaatimuksesta.Laita jurttia . Sillä kasvilla menee hyvin mikäli lehteen on uskomista . Kuljetus tukeakin saa .
Nyt sitten vilja-asiamieskin tulee C-alueelta.
Joka yö nukkumassa ja kiroaminen alkaa aamulla kahdenmaissa?Lainaus käyttäjältä: icefarmer link=topic=52399.msg900365#msg900365
Edunvalvonta on kovaa työtä.
[/quotekäykkö saa maatilalla ollenkaan :-\ :-\ :-\ :-\
Useinkin. Siellä kirotaan lähes poikkeuksetta MTK/kepulaista tukipolitiikkaa.
Vielä kerran, Veeti ja muut samanhenkiset: Mihin Suomen viljat pannaan, jos täältä merkittävästi vähenee karjankasvatus? Luuleeko joku, että täältä tulevat eurooppalaiset viljan käyttäjä/jalostajat ostamaan, merkittäviä määriä viljaa, jos kotimainen kysyntä vähenee? Lämpövoimaloihin poltettavaksi menee osa ylijäämäviljasta, ja mihin hintaan. Kevyehköä kauraa on jo poltettu hakkeen seassa.
Koko EU, liitymisneuvottelut, pilas Salolainen, joka teki myyräntyötä ennen lopullista sopimusta, tekosyyllä että Suomella muka mahroton kiire, että joku EU,juna menee Suomeen nähren ohi, että heti piti hyväksyä huono sopimus.
Sieltä juontaa juurensa huonot ehrot jokka Suomella on EU,s.
Turhaa pelleilyä puolin toisin. Hehtaariperusteiset tuet pitää olla kaikille samat. Turha politikointi ja selittelyt pois. Suomen maajussit pilaavat omat asiat kateudella ja kateurella.
Jos ei elukkatiloille käy niin imekööt lehmän tissiä suruunsa. Ja jos ei kasvinviljelytiloille käy, niin imekööt viljan tissiä.
mutta kun sinä uhkaat valionki kaataa ni miten se koteläintalous voi kannattavaa olla :o :o :o :oVielä kerran, Veeti ja muut samanhenkiset: Mihin Suomen viljat pannaan, jos täältä merkittävästi vähenee karjankasvatus? Luuleeko joku, että täältä tulevat eurooppalaiset viljan käyttäjä/jalostajat ostamaan, merkittäviä määriä viljaa, jos kotimainen kysyntä vähenee? Lämpövoimaloihin poltettavaksi menee osa ylijäämäviljasta, ja mihin hintaan. Kevyehköä kauraa on jo poltettu hakkeen seassa.
Höpön, täällä viljat syötetään omille eläimille sitten, kun kotieläintalous muuttuu täälläkin kannattavaksi.
Täällä yksi viljanviljelijä rakentaa parhaillaan lampolaa, ottaa eläimiä saadakseen korkeamman ha-tuen. Pystyy sitten kilpailemaan vuokrapelloista.satasen takia sotkee kätensä paskaan,ai helvetti ;D
Tässähän on käytössä se vanha ja hyväksi koettu hajota ja hallitse metodi. Ja hyvin toimii vielä parituhatta vuotta kehittämisensä jälkeen. Veetieemeliin ainakin uppoaa kuin häkä.Olis joskus kiva jos joskus ottaisvat tämän "leipää ja sirkushuveja" meille maalaisille hallintamuodoksi käyttöön. Mutta se taitaa olla varattuna näille brysselin marioneteille.
eikös tässä sätkynukkena narussa roikuta?Tässähän on käytössä se vanha ja hyväksi koettu hajota ja hallitse metodi. Ja hyvin toimii vielä parituhatta vuotta kehittämisensä jälkeen. Veetieemeliin ainakin uppoaa kuin häkä.Olis joskus kiva jos joskus ottaisvat tämän "leipää ja sirkushuveja" meille maalaisille hallintamuodoksi käyttöön. Mutta se taitaa olla varattuna näille brysselin marioneteille.
löysässä hirressä ja byroot vaan keksii lisää painoa nilkkoihin jotta olo hieman kiristyisi! just joo, ja sitten ihmetellään kun nuoret ei enää halua alaa edes opiskella.Keksiskin, mutta ihan omat koirat purevat ainakin meikäläistä persuuksiin, kun MTKn siunauksella on luotu systeemi jossa isoa pinta-alaa ja pientä kotieläintiheyttä molempia rankaistaan ja puuhastelijat nauraa partaansa tyytyväisenä. Nuo em seikat mahdollistivat kannattavan kotieläintuotannon täällä etelässäkin, mutta kaikki etelää hyödyttävä leikataan pois, siis ihan kaikki :(

Brinkas "unohtaa" sanoa, että törkeät virheet tehtiin nimenomaan kepumaatalousministerien Korkeaoja ja Anttila aikana, MTK:n vaatimuksesta.Ymmärrän katkeruutesi . Pitää ottaa huomioon Kokoomuksen saamattomuus . Pää ja Ulkoministereillä ei ole lämpimiä ajatuksia maataloutta kohtaan .
Nyt sitten vilja-asiamieskin tulee C-alueelta.
Brinkas "unohtaa" sanoa, että törkeät virheet tehtiin nimenomaan kepumaatalousministerien Korkeaoja ja Anttila aikana, MTK:n vaatimuksesta.Ymmärrän katkeruutesi . Pitää ottaa huomioon Kokoomuksen saamattomuus . Pää ja Ulkoministereillä ei ole lämpimiä ajatuksia maataloutta kohtaan .
Nyt sitten vilja-asiamieskin tulee C-alueelta.
Olikin väärää tietoa, kuljetustuki haussa! Sen voikin sitten sijoittaa vaikka Ropaan... 8)Brinkas "unohtaa" sanoa, että törkeät virheet tehtiin nimenomaan kepumaatalousministerien Korkeaoja ja Anttila aikana, MTK:n vaatimuksesta.Laita jurttia . Sillä kasvilla menee hyvin mikäli lehteen on uskomista . Kuljetus tukeakin saa .

Kuljetustuki päättyi mutta tehdas maksaa rahdista suurimman osan...
https://www.sucros.fi/cps/rde/xbcr/SID-92FBF522-61E44557/agriportal/Kannattavuuslaskelma_2013_9_10.pdf

Höpön höpön, tukiero viljan ja kotieläin ha-tuessa syntyi nimenomaan Korkeaojan-Anttilan aika. Siihen asti AB-alueen ha-tuet olivat tasavertaiset.Kerrankin olen Veetin kanssa samaa mieltä, meinaan kotieläintilan lfa-lisää pittä leikata ja säästetty summa lisätä maidon tuotantotukeen. Suurin vääryys on kuitenkin se, että jatkossa luomutukea nauttiva joutuu tuottamaan jotakin luomua.
Ministeri Koskinen neuvotteli EU:lta edellisellä ministerikaudellaan 50 €/ha korotuksen KAIKILLE AB-alueen hehtaareilla. Heti perään tuli vaalit ja Vanhasen (Jäätteenmäen) I hallitus, kepulainen.
Korkeaojasta tuli maatalousministeri. MTK vaati heti, että viljan korotus pitää pudottaa 14 €uroon/ha, kotieläintiloilla korotus 145 €uroon/ha.
EU hyväksyi viljan korotuksen pudottamisen 20 euroon/ha, kotieläintilojen korotus 100 euroon /ha.
S-L Anttilan aikana tukiEROA kasvatettiin lisää, 110 euroon. MTK:n vaatimuksesta.
Vanhasen hallitus antoi maataloudelle TUPO-rahaa 200 milj €, MTK:n vaatimuksesta Korkeaoja ohjasi siitä 150 milj € maatalouslomittajien palkankorotuksiin, 50 milj sikatukiin, koska sianlihan tuotanto oli kasvanut.
Sikatuki kostautui, koska EU-liittymissopimuksen mukaan tuotanto ei olisi saanut kasvaa. Seurauksena oli sikatukien leikkaus.
Siinä meni maatalouden TUPO-rahat muualle kuin tuottajille, MTK:n ja Korkeaojan hölmöilyjen seurauksena.
Dokumentit löytyy.
Koskisen kädet ovat pitkälti EU:n sitomat.
Mikä muka on Ropaa parempi putsari?
...sillä mitään tee... nimittäin Ropalla. Parempia putsareitakin on olemassa. Lastaus on kyllä näppärää, kun on vaan tasainen aumanpohja.