Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Veeti - 21.12.13 - klo:09:39
-
Valtion tietotekniikkakeskuksen uudeksi sijoituspaikaksi oletettiin tulevan Tampere. Kuitenkin kok. ministeri Henna Virkkunen veti välistä ja sijoittikin sen kotikonnuilleen Jyväskylään. >:(
Kok. ministeri Anne Holmlund siirsi Satakunnan-Pirkanmaan hätäkeskuksen kotikonnuilleen Poriin, vaikka paikaksi oli kaavailtu Tamperetta. Törkeää kotiinpäinvetoa. >:( >:(
Vanhasen 1. hallituksen aikana otettiin käyttöön periaate, että kukin vastuuministeri saa yksin päättää alaisuuteensa kuuluvien laitosten sijoituspaikasta.
Ainoa suoraselkäinen ministeri on ollut Juha Korkeaoja. Asiantuntijat olivat pitäneet parhaina Maaseutuviraston sijoituspaikkana Lahtea ja Poria. Kuitenkin Korkeaoja sijoitti Mavin Seinäjoelle, joka oli asiantuntijoitten sijoituspaikkalistalla häntäpäässä. Pori sai väistyä, satakuntalaista keskustaministeri Korkeaojaa ei voi ainakaan syyttää kotiinpäinvedosta.
Korkeaoja noudatti sijoituspäätöksessään tinkimättä puolueensa ja "etujärjestön" vaatimuksia. Silti äänestäjät kenkkuilivat: äänimäärä puolittui seuraavissa vaaleissa ja sitäseuraavissa tuli lähtö Eduskunnasta. Puolue ja "etujärjestö" eivät sallineet hänelle enää edes toista ministerikautta. Kiittämättömyys on maailman palkka >:( >:( >:( >:(

Asiantuntijat olivat pitäneet parhaina Maaseutuviraston sijoituspaikkana Lahtea ja Poria.
esson baarin asiantuntijat :-\ :-\ :-\ :-\

No ei, vaan valtion virkamiehet.

Hyvä korkeaoja, se oli miehen työ.
Eikös muuten joku kokoomus ministeri vaatinut katkeran kateuden kieltämistä?
Miksi veetilässä olaan kateellisia – eikö mikään teille riitä?

Historiaa:Moni liikemies katsoi aikoinaan Maalaisliiton oleva parempi vaihtoehto jos teki mieli saada jotakin konkreettista vaikutusta liiketoimintaan .
-
Korkeaoja ???
Millainen oja on korkea. Ymmärrän, jos joku oja on matala. Korkea oja on ilmeisesti joku pitkä kumpu ??? Mutta miten sellainen voi olla oja :o

Korkeus voidaan mitata alaspäin maan pinnalta katsottuna ;D ;D ;D ;D
-
]Historiaa:Moni liikemies katsoi aikoinaan Maalaisliiton oleva parempi vaihtoehto jos teki mieli saada jotakin konkreettista vaikutusta liiketoimintaan .
[/quote]
Kuvastaa aikakauden vallankäyttöä..Kannatti olla Urkin kaveri..
-
Jeps, Kekkosen aikana yhteiskunnan rahat roiskittiin pitkin Kainuun korpia, sinne rakennettiin mm. hyvät tiet, mitä pitkin ihmiset pääsivät muuttamaan Ruåtsiin. Jos rahat olisi käytetty Etelä-Suomen talouselämän hyväksi, olisivat "kainuulaiset" pysähtyneet sinne eivätkä menneet Hurrilandiaan.
Kekkosen aika oli synkkää Suomen taloudelle, ilman Kekkosta olisi Suomi nytkin paremmassa taloudellisessa jamassa. >:( >:( >:( >:( >:(
-
Porin kohtaloksi tuli ala-arvoinen junayhteys Helsinkiin sekä Mavi:in siirrettäväksi kaavailtujen työntekijöiden muuttohaluttomuus suhteessa Seinäjokeen joka ei sekään hurraa-huutoja kerännyt. Osa silloisista Mavin työntekijöistä valitsi silloinkin toisen hallinnonalan tehtävän virkamiesturvalla ja jäi Helsinkiin. Riski,että liian paljon olisi väki vaihtunut oli ilmeinen ja tämä olisi heijastunut mm.viljelijätukien maksatuksiin. Pori sai kuitenkin Tike:n sivutoimipisteen joka muuten sijaitsee Maakuntalinnassa Itsenäisyydenkadulla.
-
Korkeaoja ???
Millainen oja on korkea. Ymmärrän, jos joku oja on matala. Korkea oja on ilmeisesti joku pitkä kumpu ??? Mutta miten sellainen voi olla oja :o
Kyllä minä muistan kun naapurin vanhalla pariskunnalla oli ojan pohjat korkeammalla kun se peltosarka siinä vieressä,kun vuosikymmeniä avaamattomissa ojissa kasvoi kaikenlaista lauhaheinää ja niitten juuriturpeet oli korkeammalla sitä viljeltyä osaa..
-
Jeps, Kekkosen aikana yhteiskunnan rahat roiskittiin pitkin Kainuun korpia, sinne rakennettiin mm. hyvät tiet, mitä pitkin ihmiset pääsivät muuttamaan Ruåtsiin. Jos rahat olisi käytetty Etelä-Suomen talouselämän hyväksi, olisivat "kainuulaiset" pysähtyneet sinne eivätkä menneet Hurrilandiaan.
Kekkosen aika oli synkkää Suomen taloudelle, ilman Kekkosta olisi Suomi nytkin paremmassa taloudellisessa jamassa. >:( >:( >:( >:( >:(
Noinhan se meni,mut nyt nää saamarin kouhot viskovat rahat pitkin euroopan siestamaita,olis noikin miljardit jätetty kotimaahan niin olishan niistä ehkä jotain roiskunut tänne etelä-suomeenkin.
Se suomettuminen ei aikoinaan tullut näin kalliiksi kun tää eurottuminen on tullut,eikä sen lopullista hintaa tiedä kukaan.
Heinäluomakin valitteli euron korkea kurssia,mutta mitä sen devalvointi suomea auttaisi kun samalla muittenkin euromaitten kilpailukyky paranisi,toista olisi jos pelattaisi markoilla, silloin se D-vitamiinikin tehoaisi niinkuin ennenkin..
-
Joudutaan alentamaan omaa kustannustasoamme. Palkkoja alaspäin, veroja alaspäin, lopetetaan ja vähennetään yhtä sun toista yhteiskunnan maksamaa kivaa. Tähän on kylläkin vielä matkaa, mutta jos ei taivaalta ala sataa rahaa, niin vaihtoehtoja ei oikein ole.

Kyllä asiat taitavat mennä kylmiksen viitoittamaa polkua...
-
korkeaojalle kävi niinko juha miedolle. mietaa hiihti lake lasitin olympialaisissa, mutta sotsiin ei valittu.
-
Jeps, Kekkosen aikana yhteiskunnan rahat roiskittiin pitkin Kainuun korpia, sinne rakennettiin mm. hyvät tiet, mitä pitkin ihmiset pääsivät muuttamaan Ruåtsiin. Jos rahat olisi käytetty Etelä-Suomen talouselämän hyväksi, olisivat "kainuulaiset" pysähtyneet sinne eivätkä menneet Hurrilandiaan.
Kekkosen aika oli synkkää Suomen taloudelle, ilman Kekkosta olisi Suomi nytkin paremmassa taloudellisessa jamassa. >:( >:( >:( >:( >:(
Noinhan se meni,mut nyt nää saamarin kouhot viskovat rahat pitkin euroopan siestamaita,olis noikin miljardit jätetty kotimaahan niin olishan niistä ehkä jotain roiskunut tänne etelä-suomeenkin.
Se suomettuminen ei aikoinaan tullut näin kalliiksi kun tää eurottuminen on tullut,eikä sen lopullista hintaa tiedä kukaan.
Heinäluomakin valitteli euron korkea kurssia,mutta mitä sen devalvointi suomea auttaisi kun samalla muittenkin euromaitten kilpailukyky paranisi,toista olisi jos pelattaisi markoilla, silloin se D-vitamiinikin tehoaisi niinkuin ennenkin..
Toivottavasti tämä jenkkien talouskasvu olisi pitemiaikaista ja brysselissä ei oltais ryssitty liikaa
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2013/12/21/yhdysvaltain-talouskasvu-kiritti-porssit-ennatyslukemiin/201317747/12 (http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2013/12/21/yhdysvaltain-talouskasvu-kiritti-porssit-ennatyslukemiin/201317747/12)
-
Suurin osa maapallon varoista pyörii kaikenlaisessa huuhaa taloudessa,osakkeitten hintahan voidaan vedättää vaikka satakertaiseksi mutta loppupelissä tulee etten se mitä sen kuplan puhkeamisen jälkeen tapahtuu..
-
Heinäluomakin valitteli euron korkea kurssia,mutta mitä sen devalvointi suomea auttaisi kun samalla muittenkin euromaitten kilpailukyky paranisi,toista olisi jos pelattaisi markoilla, silloin se D-vitamiinikin tehoaisi niinkuin ennenkin..
Ihme juttu se, että housuihinkusemista haikaillaan aina vaan keinoksi, vaikka sen d-vitamiinin haittapuolet hyvin tiedätte. Suomi elää viennistä ja iso osa teollisuuden raaka-aineista tulee ulkoa, toisin kuin huru-ukkojen ihannenuoruudessa. Sopiva devalvointi kallistaisi raaka-aineita ja tuontihyödykkeitä samassa suhteessa.

Yksi syy on tämäkin
(http://4.bp.blogspot.com/--zn_M0fqFko/T7dMVmmQ-NI/AAAAAAAAAKs/AkFMQd0cBe4/s320/ponzi.jpg)
-
Heinäluomakin valitteli euron korkea kurssia,mutta mitä sen devalvointi suomea auttaisi kun samalla muittenkin euromaitten kilpailukyky paranisi,toista olisi jos pelattaisi markoilla, silloin se D-vitamiinikin tehoaisi niinkuin ennenkin..
Ihme juttu se, että housuihinkusemista haikaillaan aina vaan keinoksi, vaikka sen d-vitamiinin haittapuolet hyvin tiedätte. Suomi elää viennistä ja iso osa teollisuuden raaka-aineista tulee ulkoa, toisin kuin huru-ukkojen ihannenuoruudessa. Sopiva devalvointi kallistaisi raaka-aineita ja tuontihyödykkeitä samassa suhteessa.
Kelluuhan se euro jeniä ja taalaa vastaan joka päivä, keskusohjaamo vetoiset rakenteethan ovat keskimäärin hyviä, parhaimmillaan, kun markkinatalous jäi vähän sivummalle Paavolta ja Saulilta aikanaan...

Heinäluomahan sitä kaipaili Maas Tullissa.Mut samoja d-eurojahan sitä saatas euromaista takaisin täsä euromaiden keskeisessä kaupassa..
Kyllä minä muistan ajan kun ryssien kanssa jotain Kauppoja tehtiin niin markka ei kelvannut"finski markka hutoi raha"dollareitten kanssa sai silloin paljon paremman vaihtosuhteen--
-
Kelluuhan se euro jeniä ja taalaa vastaan joka päivä, keskusohjaamo vetoiset rakenteethan ovat keskimäärin hyviä, parhaimmillaan, kun markkinatalous jäi vähän sivummalle Paavolta ja Saulilta aikanaan...
[/quote]
Kelluu kelluu, Sama euro kun Espanjassa ja Kreikassa..
-
Siinä se euron heikkous juuri on että se on koko euroalueella sama ,siinä ei oteta eri maiden ongelmia huomioon ja niinpä kun joku maa joutuu kuseen siitä on lähes toivotonta päästä eroon kasvu uralle,niin käy myös Suomelle.