Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 14.12.13 - klo:07:52

Otsikko: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: Eemeli - 14.12.13 - klo:07:52
Eilisessä maikkarin aamutv;ssä kuulosteltiin Pääministeri Kataisen joulusuunnitelmista.
Odotteli kovin kahden viikon lomaansa, jolloin nautitaan perheen yhdessäolosta ja tehdään riistan makuista ruokaa ja ostetaan lähiruokaa Uusmaalaisilta tiloilta.

Siis lähiruokaa läheltä ja varsinkin Uudeltamaalta.

Kepulois/mtkloiseen ajatusmalliin kuuluu lähiruoka, mahdollisimman kaukaa kuluttajista.
Ja koko lähiruokahypetys on saanut tuntea mtk;laisen tajunnan; Paskat, sehän suosisi vain niitä missä kuluttajatkin ovat. Eli etelän tuottajaa, kun mtk;n politiikkana on suosia vain pohjoisen kepuloisia.

Koko lähiruokabuumista on otettu kaasu pois ja taidettu jo vetää jarruakin.

Oliko lähiruokabuumin tarkoitus vain tyypillistä kepupolitiikka  linjaten, nostaa edellisten eduskuntavaalien edelle, valheellista ja virheellistä tulevaisuuden uskoa että saataisiin maaseudun asukkaita taas kerran vaaleissa kustua silmään.

Kun taannoin suitsutettiin puhtaan elintarvikkeenkin valtaavan maailman markkinat. Niinhän sika-sirkka linjasi aikoinaan.
Hyvä että kotimarkkinoilla edes pysyttäisiin.
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: uneton - 14.12.13 - klo:07:59
en käsitä,siis tarkoitat että katainen on kuitenkin keskustalainen
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: Eemeli - 14.12.13 - klo:08:01
Haeppa rulla rautalankaa niin käännetään.
Ja lue maas*****sta miten kuuluu äänestää.
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: uneton - 14.12.13 - klo:09:00
ei tule ko lehteä
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: Lennart Ockelbo - 14.12.13 - klo:09:40
Eilisessä maikkarin aamutv;ssä kuulosteltiin Pääministeri Kataisen joulusuunnitelmista.
Odotteli kovin kahden viikon lomaansa, jolloin nautitaan perheen yhdessäolosta ja tehdään riistan makuista ruokaa ja ostetaan lähiruokaa Uusmaalaisilta tiloilta.

Siis lähiruokaa läheltä ja varsinkin Uudeltamaalta.

Kepulois/mtkloiseen ajatusmalliin kuuluu lähiruoka, mahdollisimman kaukaa kuluttajista.
Ja koko lähiruokahypetys on saanut tuntea mtk;laisen tajunnan; Paskat, sehän suosisi vain niitä missä kuluttajatkin ovat. Eli etelän tuottajaa, kun mtk;n politiikkana on suosia vain pohjoisen kepuloisia.

Koko lähiruokabuumista on otettu kaasu pois ja taidettu jo vetää jarruakin.

Oliko lähiruokabuumin tarkoitus vain tyypillistä kepupolitiikka  linjaten, nostaa edellisten eduskuntavaalien edelle, valheellista ja virheellistä tulevaisuuden uskoa että saataisiin maaseudun asukkaita taas kerran vaaleissa kustua silmään.

Kun taannoin suitsutettiin puhtaan elintarvikkeenkin valtaavan maailman markkinat. Niinhän sika-sirkka linjasi aikoinaan.
Hyvä että kotimarkkinoilla edes pysyttäisiin.

Jyrki. Våra snälla julgubben.
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: Terminator II - 14.12.13 - klo:10:11

Eikös Katainen ole kotoisin Siilinjärveltä? Rahdataanko se ruoka uudeltamaalta siilinjärvelle? :o
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: Ala-Pertti - 14.12.13 - klo:11:14

no juuri siinähän se tämän avauksen pointti onkin. lähiruoka on eemelin mielestä lähiruokaa, kunhan se vain on tuotettu etelässä. ei lähiruoan statusta poista se, että sitä roudataan pohjoisen suuntaan. pääasia, että pohjoisessa ei tehdä mitään.
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: Herpertti - 14.12.13 - klo:11:22
Suomessa on tilausta lähiruualle, mutta luotan kyllä meikäläiseen virkamiesosaamiseen, ne kyllä ryssii tämänkin sinänsä hyvän idean, miten hintaa saataisiin enempi kuluttajilta  :(
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: milkboi - 14.12.13 - klo:12:03
Eemelin käsitys lähiruuasta on näköjään kehäkolmosen sisällä tuotettua.Muuallahan ei tuonkäsityksen mukaan ole elämää ;D
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: icefarmer - 14.12.13 - klo:12:07
Eilisessä maikkarin aamutv;ssä kuulosteltiin Pääministeri Kataisen joulusuunnitelmista.
Odotteli kovin kahden viikon lomaansa, jolloin nautitaan perheen yhdessäolosta ja tehdään riistan makuista ruokaa ja ostetaan lähiruokaa Uusmaalaisilta tiloilta.

Siis lähiruokaa läheltä ja varsinkin Uudeltamaalta.

Kepulois/mtkloiseen ajatusmalliin kuuluu lähiruoka, mahdollisimman kaukaa kuluttajista.
Ja koko lähiruokahypetys on saanut tuntea mtk;laisen tajunnan; Paskat, sehän suosisi vain niitä missä kuluttajatkin ovat. Eli etelän tuottajaa, kun mtk;n politiikkana on suosia vain pohjoisen kepuloisia.

Koko lähiruokabuumista on otettu kaasu pois ja taidettu jo vetää jarruakin.

Oliko lähiruokabuumin tarkoitus vain tyypillistä kepupolitiikka  linjaten, nostaa edellisten eduskuntavaalien edelle, valheellista ja virheellistä tulevaisuuden uskoa että saataisiin maaseudun asukkaita taas kerran vaaleissa kustua silmään.

Kun taannoin suitsutettiin puhtaan elintarvikkeenkin valtaavan maailman markkinat. Niinhän sika-sirkka linjasi aikoinaan.
Hyvä että kotimarkkinoilla edes pysyttäisiin.
^^^ maalaisten kusetuksesta ei nyt isoja vahinkoja tuu mutta kun ministeri iloitsee sähköverkon myymisestä ulkomaalaisille ;) ;D 8) ::)
Otsikko: Vs: Olipas vastavirtaan ajateltu
Kirjoitti: Terminator II - 14.12.13 - klo:12:39

Onneksi Fortumi ei omista koko Suomen runko verkkoa. ;D