Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: 42 - 13.11.13 - klo:22:52

Otsikko: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 13.11.13 - klo:22:52
Jyrkin CV

- Suomen vienti on vähentynyt alkaen vuodesta 2008, ollen nyt tukevasti pakkasella.

- Suomen nuorisotyöttömyys on kasvanut alkaen 2008, ollen nyt kipurajan yläpinnoilla.

- Suomen valtion velkaantuminen on kasvanut aina 2008 lähtien, ollen nyt ennätyksessään.

- Kataisen mielestä markkinavoimista saatiin niskalenkki Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen

Ja ikäänkuin kaiken huipentumana: Kataisen mielestä Suomeen tarvitaan 1,8 miljoonaa ulkomaalaista työntekijää http://youtu.be/1H4byTP1q9s

KRP:n esitutkinnassa 2400/R/705/00, liite 1, Kataista  ja muita vastaan oli kyse kolmen pöytäkirjan väärennyksestä:

Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 30.10.1999
Siilinjärven Kokoomuksen Nuoret ry:n kokous 9.10.1999
Varkauden Kokoomus Nuoret r:n kokous 30.10.1999

Katainen myös rikkonut valanne rikkomalla perustuslain 60 pykälää ministerin viran henkilön rehellisyysvaatimuksessa.

"Jyrki aloitti ministerinä vuonna 2007. Sen jälkeen kaveri on ottanut valtiolle velkaa 34 mrd. Valtion talouden tasapaino on heilahtanut +8 mrd:sta kymmenen mrd miinukselle.

Paskavaltioiden vastuita on otettu niskaan minimissään 50 mrd ja kun ajetun politiikan mukaisesti euromaiden velat tasataan summa kasvaa 200 mrd:iin.

Ei voi unohtaa jykän kaveria Pekkaa jolle järkkäsi 700 tonnia veronmaksajien rahaa.
(http://static.iltalehti.fi/uutiset/himanenjyrkiJI2702_503_uu.jpg)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 13.11.13 - klo:23:07
Varovainen veikkaukseni on, että kun Katainen saa aikaan sen punakaarteineen, että Suomen kolmen A:n luottoluokitus menee, ehkä jo ensi keväänä, niin sitten nähdään aika nopee korkojen nousu  :o

Sitten se lama vasta alkaakin, tää on ollu vasta alkusoittoa  :(
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 13.11.13 - klo:23:10
Pekka Himanen sininenkirja:
 >:(
"Toiseksi tulevaisuusselonteon prosesseissa nostetaan esiin lyhyttä tähtäintä pidemmällä aikavälillä merkittäviä kehityksiä. Näin saadaan avattua näkymä laajemmassa kuvassa olennaisiin kysymyksiin. Tämä on myös käsillä olevan teoksen lähestymistapa. Aikaperspektiivinä on, mitkä ovat merkittävät kehitykset, kun katsotaan tulevaisuuden perspektiivillä aina vuoteen 2030 - kuitenkin koko ajan niin että jalat ovat jatkuvasti myös maassa todellisissa nyt empiirisesti ja tapahtuvissa kehityskuluissa ja niin että käsien tulee tarttua suositettuihin toimiin välittömästi. Tämä ei ole siis siinä mielessä vain tulevaisuuspohdinta vaan se ikään kuin antaa isomman kehyksen nostaa normaalia päivittäistä toimintaa suurempaan kuvaan nousevia syvemmälle perustaan saakka meneviä kysymyksiä."
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 13.11.13 - klo:23:13

Tästä ne saatanan mätämunat on maksaneet 700 000  >:(
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 13.11.13 - klo:23:14
(http://images.uncyc.org/fi/thumb/f/f3/Sekoomus.jpg/424px-Sekoomus.jpg)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: JösseJänis - 13.11.13 - klo:23:42
Pekka Himanen sininenkirja:
 >:(
"Toiseksi tulevaisuusselonteon prosesseissa nostetaan esiin lyhyttä tähtäintä pidemmällä aikavälillä merkittäviä kehityksiä. Näin saadaan avattua näkymä laajemmassa kuvassa olennaisiin kysymyksiin. Tämä on myös käsillä olevan teoksen lähestymistapa. Aikaperspektiivinä on, mitkä ovat merkittävät kehitykset, kun katsotaan tulevaisuuden perspektiivillä aina vuoteen 2030 - kuitenkin koko ajan niin että jalat ovat jatkuvasti myös maassa todellisissa nyt empiirisesti ja tapahtuvissa kehityskuluissa ja niin että käsien tulee tarttua suositettuihin toimiin välittömästi. Tämä ei ole siis siinä mielessä vain tulevaisuuspohdinta vaan se ikään kuin antaa isomman kehyksen nostaa normaalia päivittäistä toimintaa suurempaan kuvaan nousevia syvemmälle perustaan saakka meneviä kysymyksiä."

Tästä ne saatanan mätämunat on maksaneet 700 000  >:(

Oli siinä varmaan vähän enemmänkin tekstiä. Kirjoittajiakin oli useita eli ei se 700 000 yhdelle ihmiselle mennyt.

Itse en ole kyseistä teosta lukenut ja voi olla, etten edes kuulu kohderyhmään. Yllättävän moni Suomessa osaa kuitenkin lukematta ja peruskoulupohjalta laittaa tämän työn sille kuuluvaan arvoonsa. Nostan hattua heille ja odotan, milloin, arvostelijoilta tulee omia julkaisuja luettavaksi ja arvioitavaksi.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 14.11.13 - klo:00:07

Senverran pitää antaa jyrki-boylle synninpäästöä, että eihän hän ole vastuussa Himasen kirjoituksista  :o
Se vaan että kaveri panee paperille muutaman itsestään selvyyden ja haukkuu julkisuudessa persut, ei tee kirjasta sen parempaa kuin se on, mitä olen noiden rofessorien juttuja lukenu, niin kaikki laidasta lukien on teilanneet teoksen   :(

Sanoisin sleepersleeperien sanoin, paskan möivät  ;D

http://youtu.be/72XCtxE49OA   8)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: icefarmer - 14.11.13 - klo:02:22
Pekka Himanen sininenkirja:
 >:(
"Toiseksi tulevaisuusselonteon prosesseissa nostetaan esiin lyhyttä tähtäintä pidemmällä aikavälillä merkittäviä kehityksiä. Näin saadaan avattua näkymä laajemmassa kuvassa olennaisiin kysymyksiin. Tämä on myös käsillä olevan teoksen lähestymistapa. Aikaperspektiivinä on, mitkä ovat merkittävät kehitykset, kun katsotaan tulevaisuuden perspektiivillä aina vuoteen 2030 - kuitenkin koko ajan niin että jalat ovat jatkuvasti myös maassa todellisissa nyt empiirisesti ja tapahtuvissa kehityskuluissa ja niin että käsien tulee tarttua suositettuihin toimiin välittömästi. Tämä ei ole siis siinä mielessä vain tulevaisuuspohdinta vaan se ikään kuin antaa isomman kehyksen nostaa normaalia päivittäistä toimintaa suurempaan kuvaan nousevia syvemmälle perustaan saakka meneviä kysymyksiä."
apilaksen luota tais himanen olla tulos sillon kalsarisillaan, ei tuommosta soopaa muuton pysty selittään :o :o :o :o
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Oksa - 14.11.13 - klo:08:03
kuunteliko kukaan yleltä tulleen aalto-setälän pyöreän pöydän?          siinähän moni käsitteli tuota kirjaa ja sen arvoja ja kuinka samaan aikaan oli teossa muutama muukin asiaa käsittelevä teos.    joissa jotain jopa järkeviä ajatuksia, latteuksien( asiantuntijoiden mukaan) sijaan.    kait se areenasta löytyy.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: apilas - 14.11.13 - klo:08:29
Pekka Himanen sininenkirja:
 >:(
"Toiseksi tulevaisuusselonteon prosesseissa nostetaan esiin lyhyttä tähtäintä pidemmällä aikavälillä merkittäviä kehityksiä. Näin saadaan avattua näkymä laajemmassa kuvassa olennaisiin kysymyksiin. Tämä on myös käsillä olevan teoksen lähestymistapa. Aikaperspektiivinä on, mitkä ovat merkittävät kehitykset, kun katsotaan tulevaisuuden perspektiivillä aina vuoteen 2030 - kuitenkin koko ajan niin että jalat ovat jatkuvasti myös maassa todellisissa nyt empiirisesti ja tapahtuvissa kehityskuluissa ja niin että käsien tulee tarttua suositettuihin toimiin välittömästi. Tämä ei ole siis siinä mielessä vain tulevaisuuspohdinta vaan se ikään kuin antaa isomman kehyksen nostaa normaalia päivittäistä toimintaa suurempaan kuvaan nousevia syvemmälle perustaan saakka meneviä kysymyksiä."
apilaksen luota tais himanen olla tulos sillon kalsarisillaan, ei tuommosta soopaa muuton pysty selittään :o :o :o :o

Ei vaan  paavo lipposen  ::)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Oksa - 14.11.13 - klo:08:47
mutta aatelkaas mitä kaikkee jyyki on saanut viidessä vuodessa aikaan!   ei ole paavo päässy edes puoleen noissa saavutuksissa.   ja jyyki on sentäs opiskellukin!
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: BACKSPACE - 14.11.13 - klo:10:03
Tämä Jyrki Katainen taitaakin olla se varsinainen antikristus  :o

Tulevaisuudessa Jyrki-tervehdys, Kokoomuksen logo ja Jyrki-silmälasit kielletään  :o Uus-Jyrkit järjestävät paraateja jakaukset päissä  ;D ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Eemeli - 14.11.13 - klo:10:27
Ehkäpä maailmanlaajuisella lamallakin on myös jokin merkitys.
Tulee mieleen aika, jolloin kepu koetti ratsastaa taloudellisella aallonharjalla ja ruostakin piti tulla oikein vientivaltti.

Hyvä jos kotimarkkinoilla pärjättäisiin, edes välttävästi.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Adam Smith - 14.11.13 - klo:10:33
Ehkäpä maailmanlaajuisella lamallakin on myös jokin merkitys.
Tulee mieleen aika, jolloin kepu koetti ratsastaa taloudellisella aallonharjalla ja ruostakin piti tulla oikein vientivaltti.

Hyvä jos kotimarkkinoilla pärjättäisiin, edes välttävästi.
Ainahan se muiden vika on kun kokoomus epäonnistuu ;D ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 14.11.13 - klo:11:24
Eikös Himasen raportti tasannut tietä kokoomuslaiseen totuuteen. Epäonnistuminenkin pitää hyväksyä ja kääntää eduksi.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 14.11.13 - klo:18:29
Eikös Himasen raportti tasannut tietä kokoomuslaiseen totuuteen. Epäonnistuminenkin pitää hyväksyä ja kääntää eduksi.

Himanen ainakin käänsi, se käänsi 700 000 euroa sanan vasrinaisessa merkityksessä  ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 14.11.13 - klo:21:50
Ehkäpä maailmanlaajuisella lamallakin on myös jokin merkitys.
Tulee mieleen aika, jolloin kepu koetti ratsastaa taloudellisella aallonharjalla ja ruostakin piti tulla oikein vientivaltti.

Hyvä jos kotimarkkinoilla pärjättäisiin, edes välttävästi.
Seli seli – ei yhtään kunnon saavutusta keksinyt edes Eemeli  :o
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 16.11.13 - klo:11:03
Y
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Hervast - 16.11.13 - klo:11:16
Tämä Jyrki Katainen taitaakin olla se varsinainen antikristus  :o

Tulevaisuudessa Jyrki-tervehdys, Kokoomuksen logo ja Jyrki-silmälasit kielletään  :o Uus-Jyrkit järjestävät paraateja jakaukset päissä  ;D ;D

Juu ja siellä mm. gruppenführer Saul Schubacca jakaa Jyrgi-jugendiin tulevat nuoret heikompaan ainekseen ja kokoomusnuorten aatteilla  kasvatettaviin...
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: icefarmer - 16.11.13 - klo:12:15
Ehkäpä maailmanlaajuisella lamallakin on myös jokin merkitys.
Tulee mieleen aika, jolloin kepu koetti ratsastaa taloudellisella aallonharjalla ja ruostakin piti tulla oikein vientivaltti.

Hyvä jos kotimarkkinoilla pärjättäisiin, edes välttävästi.
Seli seli – ei yhtään kunnon saavutusta keksinyt edes Eemeli  :o
onhan veeti ja eemeli ilmaisseet täyden tukensa ministeri kosksen harjoittamalle politiikalle :D :D :D :D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: kylmis - 16.11.13 - klo:12:43
Varovainen veikkaukseni on, että kun Katainen saa aikaan sen punakaarteineen, että Suomen kolmen A:n luottoluokitus menee, ehkä jo ensi keväänä, niin sitten nähdään aika nopee korkojen nousu  :o

Sitten se lama vasta alkaakin, tää on ollu vasta alkusoittoa  :(
Minä en ymmärrä talouspolitiikasta mitään, eikä minulla ole tähän tilanteeseen mitään ideoita mitä pitäisi tehdä, mutta...

Korkojen nousu ja sen seurannaisvaikutukset on ainoa tapa korjata vuosikausia jatkunut talouden mätänemistila. Korko hillitsee velan ottamista ja suitsii hintojen jatkuvaa nousua. Esimerkiksi asuntojen ja pellon hinnat. Koko ajan nousua, koska raha on ollut halpaa ja sitä on saanut pankista helposti. Ei mitään järkevää kehitystä. Jonkinlainen korjausliike lienee välttämätöntä tehdä. Se tietysti on suuri ongelma, että omaisuutta menee uusjakoon ja rahamiehet siivoavat parhaat päältä. Mutta minkäs teette?
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: icefarmer - 16.11.13 - klo:13:05

sitten löydetään uus manu syntipukiks ku kaikki ylivelkaantuneet joutuu kurimukseen mutta kylmiksen linja on kyllä oikea ;)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Luomujussi - 16.11.13 - klo:16:40
>Jykä Kataisen/Kokkareiden saavutukset

Seuraavien vaalien jälkeen voi käydä niinkin että Kokkareilla alkaa pitkä oppositiokausi......tätä väitettä nyt tuskin tarvitsee sen kummemmin edes perustella.....
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 16.11.13 - klo:16:42
Varovainen veikkaukseni on, että kun Katainen saa aikaan sen punakaarteineen, että Suomen kolmen A:n luottoluokitus menee, ehkä jo ensi keväänä, niin sitten nähdään aika nopee korkojen nousu  :o

Sitten se lama vasta alkaakin, tää on ollu vasta alkusoittoa  :(
Minä en ymmärrä talouspolitiikasta mitään, eikä minulla ole tähän tilanteeseen mitään ideoita mitä pitäisi tehdä, mutta...

Korkojen nousu ja sen seurannaisvaikutukset on ainoa tapa korjata vuosikausia jatkunut talouden mätänemistila. Korko hillitsee velan ottamista ja suitsii hintojen jatkuvaa nousua. Esimerkiksi asuntojen ja pellon hinnat. Koko ajan nousua, koska raha on ollut halpaa ja sitä on saanut pankista helposti. Ei mitään järkevää kehitystä. Jonkinlainen korjausliike lienee välttämätöntä tehdä. Se tietysti on suuri ongelma, että omaisuutta menee uusjakoon ja rahamiehet siivoavat parhaat päältä. Mutta minkäs teette?

Se riippuu ihan siitä, mikä on talouden yleinen tilanne, jos on paljon velkaa valtiolla ja yrityksillä, niin korkojen nousu on suuri virhe, se vie koko maan pitkään lamaan  :o
Toisaalta matala korko saattaa nostaa inflaatiota, mutta tuskin itsessään on siihen varsinainen syy  :(
Japanissa on kymmenen vuotta menty näillä erittäin matalilla koroilla ja siellä ongelma on pitkään jatkunut deflaatio, nyt se alkaa hellittää ja talous pikkuhiljaa kohenee  8)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: BACKSPACE - 16.11.13 - klo:17:07
Tämä Jyrki Katainen taitaakin olla se varsinainen antikristus  :o

Tulevaisuudessa Jyrki-tervehdys, Kokoomuksen logo ja Jyrki-silmälasit kielletään  :o Uus-Jyrkit järjestävät paraateja jakaukset päissä  ;D ;D

Juu ja siellä mm. gruppenführer Saul Schubacca jakaa Jyrgi-jugendiin tulevat nuoret heikompaan ainekseen ja kokoomusnuorten aatteilla  kasvatettaviin...

Lieneekö tämä Schubacca sukua sille Star Warsin Chewbaccalle  ???
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: sorkkis - 16.11.13 - klo:17:08
Varovainen veikkaukseni on, että kun Katainen saa aikaan sen punakaarteineen, että Suomen kolmen A:n luottoluokitus menee, ehkä jo ensi keväänä, niin sitten nähdään aika nopee korkojen nousu  :o

Sitten se lama vasta alkaakin, tää on ollu vasta alkusoittoa  :(
Minä en ymmärrä talouspolitiikasta mitään, eikä minulla ole tähän tilanteeseen mitään ideoita mitä pitäisi tehdä, mutta...

Korkojen nousu ja sen seurannaisvaikutukset on ainoa tapa korjata vuosikausia jatkunut talouden mätänemistila. Korko hillitsee velan ottamista ja suitsii hintojen jatkuvaa nousua. Esimerkiksi asuntojen ja pellon hinnat. Koko ajan nousua, koska raha on ollut halpaa ja sitä on saanut pankista helposti. Ei mitään järkevää kehitystä. Jonkinlainen korjausliike lienee välttämätöntä tehdä. Se tietysti on suuri ongelma, että omaisuutta menee uusjakoon ja rahamiehet siivoavat parhaat päältä. Mutta minkäs teette?
Korkojen nousua vaatii ne joilla rahaa on mutta ei osaa tai ei uskalla sijoittaa mihinkään
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 16.11.13 - klo:23:50
Korkojen nousua vaatii ne joilla rahaa on mutta ei osaa tai ei uskalla sijoittaa mihinkään

Korko on hinta rahan lainaamisesta. Jos myytävää on markkinoilla (vapaata rahaa) liikaa, hinta (korko) laskee.

Ettei nyt vaan ole tilanne, että kaikenmaailman korkopapereissa olevalle rahalle ei ole muutakaan osoitetta?
Korot eivät siis pääsisi nousemaan, ellei talous ala elpymään.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Eemeli - 17.11.13 - klo:07:44
Kumman hiljaa tämä kepun siipiveikkokin on(lyh; sipilä), mitä pitäisi tehdä.

Koska kaikki tulevat vaihtoehdot on huonoja.

Mutta ei se Katatinen mikään turha kaveri ole jos on saanut aikaan maailmaanlaajuisen laman.

Kun talouskasvu alkaa orastaa, akaa kepuluusereiltakin tulemaan ohjeita ja neuvoja.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Oksa - 17.11.13 - klo:07:53
onhan se mukavaa kun huomaat ittekin että kielteinen saavutus on myös saavutus, mutta kuin paljon kansa pelkästään niitä jaksaa, onkin toinen juttu.                        mitään myönteistähän ei kätinen ole tarjota.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Kobra - 17.11.13 - klo:09:22
Kyllä huomaa kun lukee agroa: Himasen diagnoosi osuu täyskymppiin. Epätoivo ja persuhenki liikkuu tyhjyyven päällä. Ne joilla ei ole tällä hetkellä valtaa ovat muka oikeassa. Päättäjät taas yrittävät kaikkensa että pyromaanien sytyttämä  tulipalo saataisiin sammumaan. Kansa katkoo letkut ja täyttää ruiskut hiekalla Sammuttele siinä sitten, jopa hosat otetaan veke!
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: BACKSPACE - 17.11.13 - klo:09:30
Kyllä huomaa kun lukee agroa: Himasen diagnoosi osuu täyskymppiin. Epätoivo ja persuhenki liikkuu tyhjyyven päällä. Ne joilla ei ole tällä hetkellä valtaa ovat muka oikeassa. Päättäjät taas yrittävät kaikkensa että pyromaanien sytyttämä  tulipalo saataisiin sammumaan. Kansa katkoo letkut ja täyttää ruiskut hiekalla Sammuttele siinä sitten, jopa hosat otetaan veke!

Tuohan tässä niin hauskaa onkin  :D

Tutkimus taitaa olla hintansa arvoinen juurikin siitä käydyn keskustelun vuoksi  ;D Onhan noita ennenkin tehty, mutta ketään ei vaan ole kiinnostanut yhtään.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: sorkkis - 17.11.13 - klo:09:52

Aatteles kuinka noppeesti lama menis ohitte jos ei yrittäjijä laittetais kokoajan maksumiehiks .
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: rööri-roope - 17.11.13 - klo:10:21
Kyllä huomaa kun lukee agroa: Himasen diagnoosi osuu täyskymppiin. Epätoivo ja persuhenki liikkuu tyhjyyven päällä. Ne joilla ei ole tällä hetkellä valtaa ovat muka oikeassa. Päättäjät taas yrittävät kaikkensa että pyromaanien sytyttämä  tulipalo saataisiin sammumaan. Kansa katkoo letkut ja täyttää ruiskut hiekalla Sammuttele siinä sitten, jopa hosat otetaan veke!

***** Meillä on käsittääkseni maassa enemmistöhallitus, jonka enemmistöllä eduskunta voi panna kaikki hallituksen päätökset täytäntöön.Ongelmahan on se ettei näitä päätöksiä tule. Kyllä Kataisen kabinetin yritykset ovat kaukana kaikkensa yrittämisestä. Hallitus on toimintakyvytön ja jos Katainen ajattelisi oikeasti maan etua, hän jättäisi hallituksensa eronpyynnön ja esittäisi eduskunnan hajottamista.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Terminator II - 17.11.13 - klo:10:41

Nimen omaan!

Perustuslakiin pitäisi tehdä muutos että "Presidentti nimittää hallituksen mielensä mukaan ja voi myös erottaa hallituksen jos haluaa. Eikä päämisteriltä silloin kysella että eroatko vai erotetaanko sinut ja suostutko eroamaan."
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: icefarmer - 17.11.13 - klo:10:44
jos on demaripääministeri ni se vähät välittää presitentin horinoista ;) ;) ;) ;)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 17.11.13 - klo:10:46
jos on demaripääministeri ni se vähät välittää presitentin horinoista ;) ;) ;) ;)

Näillä gallupeilla demaripääministeri on neljänneksi todennäköisin vaihtoehto  ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Kobra - 17.11.13 - klo:11:53
Persumeininki = Teki hallitus mitä vaan se on aina väärin. Paskalehet pitää paskan levityksestä huolen. Oottako muuten pannu merkille televisiossa Soinin suunliikkeitä, kun se sanoo muka jotain "painavaa". Lopuksi tulee kehonkielenä populistisesti. Olimpa taas viisas!
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: simmo - 17.11.13 - klo:11:54

***** Meillä on käsittääkseni maassa enemmistöhallitus, jonka enemmistöllä eduskunta voi panna kaikki hallituksen päätökset täytäntöön.Ongelmahan on se ettei näitä päätöksiä tule. Kyllä Kataisen kabinetin yritykset ovat kaukana kaikkensa yrittämisestä. Hallitus on toimintakyvytön ja jos Katainen ajattelisi oikeasti maan etua, hän jättäisi hallituksensa eronpyynnön ja esittäisi eduskunnan hajottamista.
[/quote]
-tässä kirjoituksessa on järkeä,kun taas Kobran ei yhtään.Sama laulu aina,kaikki on persujen syytä.

Kahden vuoden päästä tämä maa on Kreikan kanssa samassa asemassa,mutta se ei ole persujen syy.
Luvattiin Suomen selviävän,kun lapetaan rahaa siestamaille,niin työllisyys säilyy Suomessa,mutta käykin
hullusti :o Kreikka on vain kurjistunut ja työpaikat vähenee Suomesta edelleen.Hölömöläisten hommaa Kobra kiittelee :-[
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: BACKSPACE - 17.11.13 - klo:12:07
Kyllä huomaa kun lukee agroa: Himasen diagnoosi osuu täyskymppiin. Epätoivo ja persuhenki liikkuu tyhjyyven päällä. Ne joilla ei ole tällä hetkellä valtaa ovat muka oikeassa. Päättäjät taas yrittävät kaikkensa että pyromaanien sytyttämä  tulipalo saataisiin sammumaan. Kansa katkoo letkut ja täyttää ruiskut hiekalla Sammuttele siinä sitten, jopa hosat otetaan veke!

Tuohan tässä niin hauskaa onkin  :D

Tutkimus taitaa olla hintansa arvoinen juurikin siitä käydyn keskustelun vuoksi  ;D Onhan noita ennenkin tehty, mutta ketään ei vaan ole kiinnostanut yhtään.
Aatteles kuinka noppeesti lama menis ohitte jos ei yrittäjijä laittetais kokoajan maksumiehiks .

Tämänkin laman syyt ovat ahneus ja laiskuus.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Kobra - 17.11.13 - klo:12:41

***** Meillä on käsittääkseni maassa enemmistöhallitus, jonka enemmistöllä eduskunta voi panna kaikki hallituksen päätökset täytäntöön.Ongelmahan on se ettei näitä päätöksiä tule. Kyllä Kataisen kabinetin yritykset ovat kaukana kaikkensa yrittämisestä. Hallitus on toimintakyvytön ja jos Katainen ajattelisi oikeasti maan etua, hän jättäisi hallituksensa eronpyynnön ja esittäisi eduskunnan hajottamista.
-tässä kirjoituksessa on järkeä,kun taas Kobran ei yhtään.Sama laulu aina,kaikki on persujen syytä.

Kahden vuoden päästä tämä maa on Kreikan kanssa samassa asemassa,mutta se ei ole persujen syy.
Luvattiin Suomen selviävän,kun lapetaan rahaa siestamaille,niin työllisyys säilyy Suomessa,mutta käykin
hullusti :o Kreikka on vain kurjistunut ja työpaikat vähenee Suomesta edelleen.Hölömöläisten hommaa Kobra kiittelee :-[
[/quote]

Mitä sinä simmo hullujas puhut. Sinäkin vaan lietsot persuhenkeä vaikka ei sinulla mitään hätää.  Mistä sinä voisit tietää maailman todellisen taloustilanteen?
 Suuret herrat ne pitää ja päästää. Itsekään eivät tiedä miten olisi oikein. Niinkuin Suomen on paras sseilata virran mukana. Koskipaikassa ei oo yksin. Tajuuk sä?
. Aatteleppa sitä suurta hätää tuolla maailmalla. Pane roposi tarvitsevalle ja jätä muutama kahvikuppisi juomatta! Sinäkin uskova immeinen ! Tyydy siihen minkä saat
 Paskalehhet tekee sensaatiota jo höpelöt uskoo. Uusi päivä kaiken muuttaa voi. Himasen opeilla parempaan huomiseen!
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: simmo - 17.11.13 - klo:17:56

-miulle ei tule seiska-lehtiä jos sitä tarkotat. Tuo Himasen selonteko oli sellainen,että täällä agrossakin moni pystyis moisen värkkäämään.700 000 euroa maksoi tuo lause,että Suomessa on "persuhenkeä". >:(   Minulla on oikeus äänestää ketä tahdon,tämä on vapaa maa. Samanlainen populisti on ollut kepukin oppositiossa. Populisti sana on herrojen keksintö,ettei kansa uskaltaisi äänestää valtapuolueita vastaan. Suomi on menossa kohti konkkaa,eikä siinä kokoomus-uskokaan auta. Tämä hallitus ei oo saanut mitään merkittävää aikaan,Suomi on ihan tuuli-ajolla. Euro on epäonnistunut raha,se kurjistaa köyhempiä valtioita .Se vaan on nyt niin,vaikka yrittäis muuta väittää.Euro tulee hajoamaan,niin se vaan on.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Kobra - 17.11.13 - klo:18:11
Soini itse julisti silloin "pienenä" olevansa populisti. Katohan simmo sanakirjasta mitä se meinaa. Soini puhuu ilman vastuuta.
Iltapäivälehethän ne kansanmielipiteet muokkaa ja hesari. Höpelöt lukee uutisia kuin raamattua. Sitten nappaavat pillerii kun maailmanloppu on tulossa-
Miten simmo voi puhua Himasen kirjan tasosta, kun ei varmasti oo lukenu. Iltiksestä vaan lukenu, että kaikki sen teilaa.
 Toki simmo semmoisen oitis uskoo.
Euro pysyy ja paranee, kunhan täs aika kuluu. EUhun olis lisäätulijoita jos vain otettas. Tuo pirullinen persuhenki vaan meinaa pilata kaiken.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Oksa - 17.11.13 - klo:19:17
mutta kun nykyistä menoa kattoo sivusta niin tuntuu että nyt vasta meillä on populistihallitus!   helekutti kun ei edes rehellisiin kysymyksiin vastata ja huudellaan mitä sattuu ja tehään mitä sattuu....vastuuta kantamatta!
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 17.11.13 - klo:20:29
mutta kun nykyistä menoa kattoo sivusta niin tuntuu että nyt vasta meillä on populistihallitus!   helekutti kun ei edes rehellisiin kysymyksiin vastata ja huudellaan mitä sattuu ja tehään mitä sattuu....vastuuta kantamatta!

Tää Kataisen punakaarti-hallitus on ideologisesti niiin kaukana toisistaan, että oppositiota ei tarvita, hallituksen suurin päätös on se, että se on pystynyt tekemään jonkun päätöksen, jonka sisältöä sitten jälkikäteen ihmettelee Arhinmäki ensimmäisenä  ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: JösseJänis - 17.11.13 - klo:21:35

Mitä sinä simmo hullujas puhut. Sinäkin vaan lietsot persuhenkeä vaikka ei sinulla mitään hätää.  Mistä sinä voisit tietää maailman todellisen taloustilanteen?
 Suuret herrat ne pitää ja päästää. Itsekään eivät tiedä miten olisi oikein. Niinkuin Suomen on paras sseilata virran mukana. Koskipaikassa ei oo yksin. Tajuuk sä?
. Aatteleppa sitä suurta hätää tuolla maailmalla. Pane roposi tarvitsevalle ja jätä muutama kahvikuppisi juomatta! Sinäkin uskova immeinen ! Tyydy siihen minkä saat
 Paskalehhet tekee sensaatiota jo höpelöt uskoo. Uusi päivä kaiken muuttaa voi. Himasen opeilla parempaan huomiseen!

-miulle ei tule seiska-lehtiä jos sitä tarkotat. Tuo Himasen selonteko oli sellainen,että täällä agrossakin moni pystyis moisen värkkäämään.700 000 euroa maksoi tuo lause,että Suomessa on "persuhenkeä". >:(   Minulla on oikeus äänestää ketä tahdon,tämä on vapaa maa. Samanlainen populisti on ollut kepukin oppositiossa. Populisti sana on herrojen keksintö,ettei kansa uskaltaisi äänestää valtapuolueita vastaan. Suomi on menossa kohti konkkaa,eikä siinä kokoomus-uskokaan auta. Tämä hallitus ei oo saanut mitään merkittävää aikaan,Suomi on ihan tuuli-ajolla. Euro on epäonnistunut raha,se kurjistaa köyhempiä valtioita .Se vaan on nyt niin,vaikka yrittäis muuta väittää.Euro tulee hajoamaan,niin se vaan on.
[/quote]

Vaikka en ole kyseistä selontekoa lukenut, rohkenen epäillä agronettiläisten pystyvän puoleenkaan edes 700 000 €:lla. Täällä kun katselee näitä tuherruksia, niin kirjallinen lahjakkuus ei taida olla se lahjakkuuden laji, joka monellakaan helpommin olisi rahaksi muutettavissa. Tahtoo tuo ajatuksenjuoksukin olla enemmän peruutuspeiliin tähyävää, menneitä syntejä kaivelevaa, kuin tulevaisuutta luotaavaa. Tee siinä sitten tulevaisuusselontekoa.

Käsittääkseni Himasen ja kumppaneiden raportissa ei persuja erikseen mainita. Sen sijaan siinä mainitaan, että Suomen pitäisi päästä eroon tästä negatiivisuuden kierteestä. Minusta se kierre on aika raskasti täälläkin näkyvissä. Suomesta on tullut lyhyessä ajassa sellainen nillittäjäyhteiskunta, jossa kaikilla on huonosti ja se on aina jonkun toisen syytä. Joku toinen tienaa aina liikaa, liian helposti, tekee vääriä asioita, väärällä tavalla ja päätyy väärään lopputulokseen - ja se on aina minulta pois.

Mutta kai meillä menee vielä niin hyvin, että resurssit riittävät vielä toinen toisistamme valittamiseen sen sijaan, että käärisimme hihat ja alkaisimme itse tehdä jotain.

Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 17.11.13 - klo:21:42

Olet ihan väärillä jäljillä, ei sitä 700 000 pidä tänne verrata tai näihin tekeleisiin, vaan siihen mitä yleensä Suomessa eri yliopistojen rofessoreille maksetaan näistä selvityksistä ja siinä vertailussa tästä tekeleestä on maksettu yli kymmenkertainen hinta, koska se ei ole edes mikään tutkimus tai väitöstyö  :o

Se että joku toteaa jossakin tekeleessä että persut on sisäänpäin kääntynyt populistinen puolue, ei ole 700 000 arvoinen kommentti, se on itsessään selvyys jonka kaikki jo tietävät, kirja on samanlaisia latteuksia täynnä, mikäli on uskomista niitä rofessoreja, jotka sen on analysoineet   :(
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Kobra - 17.11.13 - klo:23:33
Eikö se oo fihti/fihty se kirjan arviointi.puolesta/vastaan. Sehän lienee katsaus tuonne tai paremminkin arvaus, 20-30v päähän. Ken elää se näkee oliko Himanen hajulla.

Mitä hallitukseen tulee niin ainakin köyhemmän eläjän näkökulmasta on useita hyviä tekoja. Kuten kunnallisveron alarajan nostaminen.eläketakuu, nuorisotakuu yhteisövero.viinavero, tupakki, sokerivero (saisi nousta enempi)ja paljon muitakin jotka jokainen tietää mutta ei tohdi tunnustaa. Hyvin - oikein hyvin meillä menee. Eikö teille mikään riitä?
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: icefarmer - 18.11.13 - klo:01:24

rikkaista pitäis kokoomusvetoisen hallituksen huolehtia, köyhiähän ei tällä palstalla ole ja jos olisikin niin niistä ei eroon kuitenkaan päästäisi, jeesuski sano että köyhät teillä on aina keskuudessanne :( :( :( :(
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Oksa - 18.11.13 - klo:07:47
juuu, ton olen huomannu monta kertaa, niitä vanhoja kotteroita on tiet tukkonaan, ja paremmat ei pääse vapaasti ajamaan.               teillä on liikaa köyhiä,    hitto, mistähän pajunkissoista senkin jeesus näki?
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: pig24 - 18.11.13 - klo:08:14
EUhun olis lisäätulijoita jos vain otettas. Tuo pirullinen persuhenki vaan meinaa pilata kaiken.

Ukrainan pojat sanoivat, että jos Ukraina otettaisiin EU:n jäseneksi ja talonpojat alkaisivat saamaan maataloustukea, he ryyppäisivät itsensä kuoliaiksi.

Tämä ei liity Jykän saavutuksiin - vielä.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: BACKSPACE - 18.11.13 - klo:08:27
EUhun olis lisäätulijoita jos vain otettas. Tuo pirullinen persuhenki vaan meinaa pilata kaiken.

Ukrainan pojat sanoivat, että jos Ukraina otettaisiin EU:n jäseneksi ja talonpojat alkaisivat saamaan maataloustukea, he ryyppäisivät itsensä kuoliaiksi.

Tämä ei liity Jykän saavutuksiin - vielä.

Sehän nostaisi elintarvikkeiden tuottajahintoja pitkällä aikavälillä ??? Siis se että Ukrainan pellot pusikoituisivat pustajussien maatessa kirroosin kourissa. Sitten voitaisiin myydä kalliilla vehnää Iraniin ja Egyptiin, ja kotimainen tuotanto saataisiin tasapainotettua  ::)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Eemeli - 18.11.13 - klo:08:45
Ainakin se kepun siipiveikko on viimeaikoina ollut kovin hiljaa, mitä pitäisi tehdä.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: simmo - 18.11.13 - klo:10:41

Olet ihan väärillä jäljillä, ei sitä 700 000 pidä tänne verrata tai näihin tekeleisiin, vaan siihen mitä yleensä Suomessa eri yliopistojen rofessoreille maksetaan näistä selvityksistä ja siinä vertailussa tästä tekeleestä on maksettu yli kymmenkertainen hinta, koska se ei ole edes mikään tutkimus tai väitöstyö  :o

--aatamilta ,vapaa-ajattelijalta ja sepeltäkin onnistuis tuo tekele ihan hyvin ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: simmo - 18.11.13 - klo:10:45
Persumeininki = Teki hallitus mitä vaan se on aina väärin. Paskalehet pitää paskan levityksestä huolen. Oottako muuten pannu merkille televisiossa Soinin suunliikkeitä, kun se sanoo muka jotain "painavaa". Lopuksi tulee kehonkielenä populistisesti. Olimpa taas viisas!

--etkö tajua,että nuo sun kirjoitukses lisää vastenmielisyyttä kokoomusta kohtaan.Minäkin pidin sitä ennen fiksuna puolueena,kunnes sinä ja eemeli ja veeti aloitte kirjoitella täällä p...aa.
En iki maailmassa liity sortajiin,se on varma >:(
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 18.11.13 - klo:10:50

Pysy Simmo persuissa, ei pidä jatkuvasti hyppiä leiristä toiseen  ;D
Persut on piikki herrojen perseessä  ;D ;D ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Kobra - 18.11.13 - klo:10:54
Sot sot simmo! Kopra ei oo minkää puolueen jäsen saatikka jonkun puolesta puhuja. Kokoomuksestakin oon tehnyt monta pilkkarunoa- ja kepusta. Kaikki on vappata riistaa jos jotain välähtää.

Nyt kun aika meinaa olla
muka puutteellista
jokaisella laadittuna
pitkä puutoslista.
Puolet kansasta jo
pelkää nälkään kuolemista
Kaikki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Ihimetteli Kattaenen
ja kummasteli Mari,
- Mehän ollaan sopuisa
ja vastuullinen pari,
mutta joka paatin alla
vaanimassa kari.
Kaekki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Jutta Urpilaenen
vaekka naamaltansa nätti,
porvaripuoluveijen
evustajat kirenä sätti,
eikä Eero Heinäluoma
liene suuri järjen jätti,
kaekki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Päevi Räsänenhän
veteleepi Hoosiannaa,
julistaapi katotusta,
sekä Herran sannaa,
äkkiä ajatellen
naenen muistuttaapi kannaa.
Kaekki pölijät pakenevat Persukseen.
-
Hurrithan ne tietysti
saa omat joukot pittää,
Eipä peräsuolessa
voi siemenetkään ittää,
tyhyjää pumppaamalla
eihän tulosta tuu mittää.
Kukkaa sieltä pakene ei Persukseen.
-
Vastuulliset voimat
toki kaiken hoitaa kyllä,
vaikka lupauksissaan
eivät korkealle yllä,
tiukan paikan tullen
voipi käyä kävelyllä.
Kukaan järkevä ei luota Persukseen.
‎7.‎5.‎2010
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 18.11.13 - klo:16:34
Persumeininki = Teki hallitus mitä vaan se on aina väärin. Paskalehet pitää paskan levityksestä huolen. Oottako muuten pannu merkille televisiossa Soinin suunliikkeitä, kun se sanoo muka jotain "painavaa". Lopuksi tulee kehonkielenä populistisesti. Olimpa taas viisas!

--etkö tajua,että nuo sun kirjoitukses lisää vastenmielisyyttä kokoomusta kohtaan.Minäkin pidin sitä ennen fiksuna puolueena,kunnes sinä ja eemeli ja veeti aloitte kirjoitella täällä p...aa.
En iki maailmassa liity sortajiin,se on varma >:(

Pysy Simmo persuissa, ei pidä jatkuvasti hyppiä leiristä toiseen  ;D
Persut on piikki herrojen perseessä  ;D ;D ;D

Simmohan on omin sanoin aina voittajan puolella, eli kääntyy kuin tuuliviiri. Ja sehän on nähty monta kertaa Agronetin historian aikana.  ;D ;D ;D ;D

Näin on ja voi olla jopa parempi, että simmo on jossakin muuassa puolueessa kuin esim. kepussa  ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: BACKSPACE - 18.11.13 - klo:16:36
Käteisen vika tämäkin väärennös ja Himanen saanut varmaan tästäkin jotain  ;D

(http://static.naamapalmu.com/files/VN/big/RQ5ZAKGXFEZJOUTCZ3CE.jpg)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 18.11.13 - klo:16:41
Kyllä on jätkää nimellä heitetty  ;D
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: BACKSPACE - 18.11.13 - klo:16:49
Kyllä on jätkää nimellä heitetty  ;D

Mua kanssa huvitti tuo "Korianteri"  ???
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 19.11.13 - klo:08:37
Kyllä huomaa kun lukee agroa: Himasen diagnoosi osuu täyskymppiin. Epätoivo ja persuhenki liikkuu tyhjyyven päällä. Ne joilla ei ole tällä hetkellä valtaa ovat muka oikeassa. Päättäjät taas yrittävät kaikkensa että pyromaanien sytyttämä  tulipalo saataisiin sammumaan. Kansa katkoo letkut ja täyttää ruiskut hiekalla Sammuttele siinä sitten, jopa hosat otetaan veke!

***** Meillä on käsittääkseni maassa enemmistöhallitus, jonka enemmistöllä eduskunta voi panna kaikki hallituksen päätökset täytäntöön.Ongelmahan on se ettei näitä päätöksiä tule. Kyllä Kataisen kabinetin yritykset ovat kaukana kaikkensa yrittämisestä. Hallitus on toimintakyvytön ja jos Katainen ajattelisi oikeasti maan etua, hän jättäisi hallituksensa eronpyynnön ja esittäisi eduskunnan hajottamista.
Tämä se on perusongelma – lisäksi poliitikon järki ei pysty ratkomaan talouden ongelmia joihin liittyy mahdollinen vallanmenetys seuraavissa vaaleissa.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 19.11.13 - klo:08:41

Mitä sinä simmo hullujas puhut. Sinäkin vaan lietsot persuhenkeä vaikka ei sinulla mitään hätää.  Mistä sinä voisit tietää maailman todellisen taloustilanteen?
 Suuret herrat ne pitää ja päästää. Itsekään eivät tiedä miten olisi oikein. Niinkuin Suomen on paras sseilata virran mukana. Koskipaikassa ei oo yksin. Tajuuk sä?
. Aatteleppa sitä suurta hätää tuolla maailmalla. Pane roposi tarvitsevalle ja jätä muutama kahvikuppisi juomatta! Sinäkin uskova immeinen ! Tyydy siihen minkä saat
 Paskalehhet tekee sensaatiota jo höpelöt uskoo. Uusi päivä kaiken muuttaa voi. Himasen opeilla parempaan huomiseen!

-miulle ei tule seiska-lehtiä jos sitä tarkotat. Tuo Himasen selonteko oli sellainen,että täällä agrossakin moni pystyis moisen värkkäämään.700 000 euroa maksoi tuo lause,että Suomessa on "persuhenkeä". >:(   Minulla on oikeus äänestää ketä tahdon,tämä on vapaa maa. Samanlainen populisti on ollut kepukin oppositiossa. Populisti sana on herrojen keksintö,ettei kansa uskaltaisi äänestää valtapuolueita vastaan. Suomi on menossa kohti konkkaa,eikä siinä kokoomus-uskokaan auta. Tämä hallitus ei oo saanut mitään merkittävää aikaan,Suomi on ihan tuuli-ajolla. Euro on epäonnistunut raha,se kurjistaa köyhempiä valtioita .Se vaan on nyt niin,vaikka yrittäis muuta väittää.Euro tulee hajoamaan,niin se vaan on.

Vaikka en ole kyseistä selontekoa lukenut, rohkenen epäillä agronettiläisten pystyvän puoleenkaan edes 700 000 €:lla. Täällä kun katselee näitä tuherruksia, niin kirjallinen lahjakkuus ei taida olla se lahjakkuuden laji, joka monellakaan helpommin olisi rahaksi muutettavissa. Tahtoo tuo ajatuksenjuoksukin olla enemmän peruutuspeiliin tähyävää, menneitä syntejä kaivelevaa, kuin tulevaisuutta luotaavaa. Tee siinä sitten tulevaisuusselontekoa.

Käsittääkseni Himasen ja kumppaneiden raportissa ei persuja erikseen mainita. Sen sijaan siinä mainitaan, että Suomen pitäisi päästä eroon tästä negatiivisuuden kierteestä. Minusta se kierre on aika raskasti täälläkin näkyvissä. Suomesta on tullut lyhyessä ajassa sellainen nillittäjäyhteiskunta, jossa kaikilla on huonosti ja se on aina jonkun toisen syytä. Joku toinen tienaa aina liikaa, liian helposti, tekee vääriä asioita, väärällä tavalla ja päätyy väärään lopputulokseen - ja se on aina minulta pois.

Mutta kai meillä menee vielä niin hyvin, että resurssit riittävät vielä toinen toisistamme valittamiseen sen sijaan, että käärisimme hihat ja alkaisimme itse tehdä jotain.
[/quote]
Aulis uhosi tekevänsä vastaavan himas latteuksen 500 € - iltalehdessä luki  – ( oli muutenkin kriittinen nyky kokoomusta kohtaan – tämä veetillekin tiedoksi )
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: 42 - 19.11.13 - klo:08:46
Eikö se oo fihti/fihty se kirjan arviointi.puolesta/vastaan. Sehän lienee katsaus tuonne tai paremminkin arvaus, 20-30v päähän. Ken elää se näkee oliko Himanen hajulla.

Mitä hallitukseen tulee niin ainakin köyhemmän eläjän näkökulmasta on useita hyviä tekoja. Kuten kunnallisveron alarajan nostaminen.eläketakuu, nuorisotakuu yhteisövero.viinavero, tupakki, sokerivero (saisi nousta enempi)ja paljon muitakin jotka jokainen tietää mutta ei tohdi tunnustaa. Hyvin - oikein hyvin meillä menee. Eikö teille mikään riitä?
Jaa että annetaan junankuskin vaan ajaa kaasupohjassa vaikka ratamerkeissä lukee jotta rata loppuu  ja sitten onkin rotko…
”Saavutetusta eduista ei voi tinkiä”  :(
------------------------------------
Yllätys kun aihetta on kommentoitu laajasti, se että veeti eemelillä ei ole mitään annettavaa ei yllätys ole.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Eemeli - 19.11.13 - klo:09:16
Tästähän tällä hetkellä on kyse.
Omista saavutetuista eduista ei haluta tinkiä.
Jokainen tietää että kuntien lukumäärälle on jotain tehtävä.
Mitä useempi kokki, sen sakeempi soppa.
Jokainen päivä kun kuluu, aina uudet esitettävät vaihtoehdot ovat edellisiä huonompia.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: simmo - 19.11.13 - klo:10:30

Simmohan on omin sanoin aina voittajan puolella, eli kääntyy kuin tuuliviiri. Ja sehän on nähty monta kertaa Agronetin historian aikana.  ;D ;D ;D ;D
[/quote]

Minun voittaja on Jeesus,ei mikään puolue.
1 Jeesus
2perhe
3seurakunta
Puolue on vasta näiden jälkeen. :) Persut on kyllä fiksu puolue,sitä ei käy kieltäminen.Yksilöt tekee virheitä,mutta puolueen perusta on luja.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: JösseJänis - 19.11.13 - klo:11:00

Mitä sinä simmo hullujas puhut. Sinäkin vaan lietsot persuhenkeä vaikka ei sinulla mitään hätää.  Mistä sinä voisit tietää maailman todellisen taloustilanteen?
 Suuret herrat ne pitää ja päästää. Itsekään eivät tiedä miten olisi oikein. Niinkuin Suomen on paras sseilata virran mukana. Koskipaikassa ei oo yksin. Tajuuk sä?
. Aatteleppa sitä suurta hätää tuolla maailmalla. Pane roposi tarvitsevalle ja jätä muutama kahvikuppisi juomatta! Sinäkin uskova immeinen ! Tyydy siihen minkä saat
 Paskalehhet tekee sensaatiota jo höpelöt uskoo. Uusi päivä kaiken muuttaa voi. Himasen opeilla parempaan huomiseen!

-miulle ei tule seiska-lehtiä jos sitä tarkotat. Tuo Himasen selonteko oli sellainen,että täällä agrossakin moni pystyis moisen värkkäämään.700 000 euroa maksoi tuo lause,että Suomessa on "persuhenkeä". >:(   Minulla on oikeus äänestää ketä tahdon,tämä on vapaa maa. Samanlainen populisti on ollut kepukin oppositiossa. Populisti sana on herrojen keksintö,ettei kansa uskaltaisi äänestää valtapuolueita vastaan. Suomi on menossa kohti konkkaa,eikä siinä kokoomus-uskokaan auta. Tämä hallitus ei oo saanut mitään merkittävää aikaan,Suomi on ihan tuuli-ajolla. Euro on epäonnistunut raha,se kurjistaa köyhempiä valtioita .Se vaan on nyt niin,vaikka yrittäis muuta väittää.Euro tulee hajoamaan,niin se vaan on.

Vaikka en ole kyseistä selontekoa lukenut, rohkenen epäillä agronettiläisten pystyvän puoleenkaan edes 700 000 €:lla. Täällä kun katselee näitä tuherruksia, niin kirjallinen lahjakkuus ei taida olla se lahjakkuuden laji, joka monellakaan helpommin olisi rahaksi muutettavissa. Tahtoo tuo ajatuksenjuoksukin olla enemmän peruutuspeiliin tähyävää, menneitä syntejä kaivelevaa, kuin tulevaisuutta luotaavaa. Tee siinä sitten tulevaisuusselontekoa.

Käsittääkseni Himasen ja kumppaneiden raportissa ei persuja erikseen mainita. Sen sijaan siinä mainitaan, että Suomen pitäisi päästä eroon tästä negatiivisuuden kierteestä. Minusta se kierre on aika raskasti täälläkin näkyvissä. Suomesta on tullut lyhyessä ajassa sellainen nillittäjäyhteiskunta, jossa kaikilla on huonosti ja se on aina jonkun toisen syytä. Joku toinen tienaa aina liikaa, liian helposti, tekee vääriä asioita, väärällä tavalla ja päätyy väärään lopputulokseen - ja se on aina minulta pois.

Mutta kai meillä menee vielä niin hyvin, että resurssit riittävät vielä toinen toisistamme valittamiseen sen sijaan, että käärisimme hihat ja alkaisimme itse tehdä jotain.
Aulis uhosi tekevänsä vastaavan himas latteuksen 500 € - iltalehdessä luki  – ( oli muutenkin kriittinen nyky kokoomusta kohtaan – tämä veetillekin tiedoksi )
[/quote]

En tunne Aulista, mutta itse en suostuisi monisatasivuista julkaisua alkaa viidellä sataa kirjoittelemaan. Oli lopputulos sitten mitä tahansa, niin jos projektiin valjastetaan useita, akateemisesti koulutettuja ihmisiä, tekstiä sorvataan monen ihmisen voimalla kuukausikaupalla, viedään kielenhuoltajille oikoluettavaksi, painetaan kovakantisena siteenä ja järjestetään asian ympärille seminaaria ja tiedotustilaisuutta, niin kyllä se vain ihan oikeasti maksaa. Kuinka paljon se sitten saa maksaa ja miten tekijät valitaan, on toinen asia. Samoin lopputulos voi olla se, mitä tilaaja on toivonut tai jotain muuta. Mutta kyllä jokainen, joka väittää naputtelevansa vastaavia pamfletteja aikansa kuluksi vaikka joka ilta, osoittaa kyllä, ettei ole paljoa tekstiviestejä laajempia julkaisuja tullut tuotettua.

Muutenkin useat matalamieliset kommentit Himasen työstä ja jopa persoonasta paljastavat aika karulla tavalla tämän selonteon osuvan kansakunnan henkisen tilan analyysissaan täysin oikeaan.
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: kantola - 21.11.13 - klo:22:00
"- Kyllä minä näen 8-vuotiaan pojan tuolla kentällä, joka puolustelee sitä, että me pelataan tämmöistä peliä nyt näin, kun tämä on niin vaikeeta. Katainen kuvittelee, että kun saadaan laki, niin ollaan jo tehty jotain, vaikka se on vasta kymmenen prosenttia siitä työstä, Rimpelä sanoo."

http://yle.fi/uutiset/dosentti_matti_rimpela_hallitusta_ohjaa_kepun_pelko_eika_palveluiden_parantaminen/6947404
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Herpertti - 21.11.13 - klo:22:19

Simmohan on omin sanoin aina voittajan puolella, eli kääntyy kuin tuuliviiri. Ja sehän on nähty monta kertaa Agronetin historian aikana.  ;D ;D ;D ;D

Minun voittaja on Jeesus,ei mikään puolue.
1 Jeesus
2perhe
3seurakunta
Puolue on vasta näiden jälkeen. :) Persut on kyllä fiksu puolue,sitä ei käy kieltäminen.Yksilöt tekee virheitä,mutta puolueen perusta on luja.

Mä laittasin kyllä ekaksi perheeni, tuon yli 2000 vuotta sitten kerrotun taruolennon unohtaisin kokonaan.
Eikös silloin vielä uskottu maapallonkin olevan litteä kuin pannukakku.
Puolueita en noteeraisi omalla listallani ollenkaan ja persuissahan noita "yksilöitä" onkin harvinaisen paljon.  ;D
[/quote]

Samaa mieltä, mun listasta toi jeesus ja seurakunta kanssa, karsis monta pykälää alemmas, eikä puoluekaan kovin korkeella olisi  ;)
Mutta noissa esillä olevista, perhe varmaan petraisi vielä pykälän ylemmäs  8)
Otsikko: Vs: Jyrki Kataisen saavutukset?
Kirjoitti: Oksa - 22.11.13 - klo:07:55
jeesus sovitti synnit, mutta kuka oli säveltäjä?                                       eiks joku porukka lsakennu ihmiskunnan iänkin joskus takavuosina ja tulos taisi olla jotain 8 000 vuotta?                               fossilit jostain tuotuja tavaroita?