Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Kesätuulia - 02.10.13 - klo:08:48
-
No niin, poijaat, lukekaahan tämä! Ei se Tuulia oo teitä turhasta varoittanut. ;)
Lähde, IL:
Oluttuoppien kumoamisella voi olla todella yllättäviä terveysriskejä.
Olutta ei parane hörppiä joka päivä.
Onko tapanasi tissutella tuopillinen tai muutama iltaisin television ääressä? Kannattaa miettiä uudelleen, sillä Everydayhealth-sivusto listasi viisi huolestuttavaa faktaa suositusta ohrapirtelöstä.
1. Arsenikki
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan oluensuodatusprosessista johtuen olueen jää kaksin- tai jopa nelinkertainen määrä arsenikkia juomaveden turvallisuusrajoihin nähden.
2. Keuhkosyöpäriski
Yli kolme alkoholitonta olutta päivässä juovien riski keuhkosyöpään on 30 prosenttia suurempi kuin oluesta kieltäytyvillä. Yli kolme tavallista olutta päivässä juovien riski puolestaan on jopa 70 prosenttia suurempi.
3. Ongelmia yhteiskunnalle
Myös henkinen puoli järkkyy. Alkoholiriippuvuuteen yhdistetty käytös on Britannian kriminaalitutkimuskeskuksen mukaan lähes kolme kertaa haitallisempaa perheille, ystäville ja yhteiskunnalle kuin kokaiinin tai tupakan käyttöön liittyvä käytös.
4. Useita vaaroja
Yhdysvaltalaisnuorten jatkuvasta alkoholinjuonnista johtuen nuorille sattuu vuosittain 696 000 pahoinpitelyä, 599 000 loukkaantumista, 97 000 seksuaalista hyväksikäyttöä sekä 1 825 kuolemaa.
5. Muita terveysriskejä
Oluen ja muun alkoholin nauttiminen on yhdistetty myös laajaan kirjoon sikiön terveyshäiriöitä, miesten insuliinin sietokykyyn sekä teini-ikäisten muistihäiriöihin.
IL
-
Ei ei Tuike, nyt olet hakoteillä ;)
------------------------------------------
Yllättäviä tutkimuksia:
Olut onkin terveellistä!
Tutkimusten mukaan olut estää kohtuullisesti käytettynä diabetesta ja sydäntauteja.
http://www.iltalehti.fi/elintavat/2012091416058035_el.shtml
Olut: yllättävän terveellinen juomavalinta
http://www.tohtori.fi/?page=2539871&id=3409699
Brittitutkija: Olut on terveysjuoma
http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2007/01/23/brittitutkija-olut-on-terveysjuoma/20071807/12
Vanha, mutta sitäkin yleisempi uskomus siitä, että olut on epäterveellistä ja lihottavaa näyttää olevan nyt kumottu. Tuore tutkimus vakuuttaa päinvastoin kaljasta löytyvän hyvän terveyden avaimet.
http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/ilouutinen-oluen-ystaville-tasta-syysta-kaljaa-kannattaa-juoda-joka-paiva/23/38612
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
Ei helvetti Tuulia, nyt puhut mut, opelixin ja skänänkin siihen rymään :P
-
Kalia. Ihmisen paras ystävä. Ape ei voi kaljaa juoda koska se on ruskeaa ja saattaa ottaa vallan oikeauskoiselta valkoviiniltä.
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
Ei helvetti Tuulia, nyt puhut mut, opelixin ja skänänkin siihen rymään :P
Paskaako me siellä? Parannetaan agroa vaan täällä. ;D

Voit poistaa Tuikkelin kaverilistasta >:( >:(
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
Ei helvetti Tuulia, nyt puhut mut, opelixin ja skänänkin siihen rymään :P
Ole huoleti, olen jo aloittanut. ::)
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
Ei helvetti Tuulia, nyt puhut mut, opelixin ja skänänkin siihen rymään :P
Paskaako me siellä? Parannetaan agroa vaan täällä. ;D
Sitäpä juurikin :D
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
Ei helvetti Tuulia, nyt puhut mut, opelixin ja skänänkin siihen rymään :P
Voit poista Tuikkelin kaverilistasta >:( >:(
:( :( :( :( :( :( :(
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
Ei helvetti Tuulia, nyt puhut mut, opelixin ja skänänkin siihen rymään :P
Voit poista Tuikkelin kaverilistasta >:( >:(
Älä luulekkaan että päästäisin sen sun kaveriksi >:(
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
No siel on mielenkiintosia juttuja. En ymmärrä, miks simmo sanoo, et on tylsää!
Kyllä sinne kaikkien aktiivisesti kirjoittavien olis hyvä päästä. Mut ei sinne skänästä ole, siellä kun on pysyttävä asiassa. :P ;D

Määrittele asia?

Olut!

Ei siel mitään mielenkiintosta ole.Vinnamo *****ilee väärinkirjottamisesta ja monta sivuu,pitäskö Facebook tunnuksilla päästä kirjautumaan Agroon vai ei ;) ;)
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
No siel on mielenkiintosia juttuja. En ymmärrä, miks simmo sanoo, et on tylsää!
Kyllä sinne kaikkien aktiivisesti kirjoittavien olis hyvä päästä. Mut ei sinne skänästä ole, siellä kun on pysyttävä asiassa. :P ;D
Määrittele asia?
Olut!
Lyhyesti virsi kaunis ;D
-
no miltäs nyt tuntuu kun olet kehitysrymässä
No siel on mielenkiintosia juttuja. En ymmärrä, miks simmo sanoo, et on tylsää!
Kyllä sinne kaikkien aktiivisesti kirjoittavien olis hyvä päästä. Mut ei sinne skänästä ole, siellä kun on pysyttävä asiassa. :P ;D
Kyllä tuollaiset menneisyyteen tuijottajat kuten Tuulia ovat kehityksen jarruja ;D
-
No niin, poijaat, lukekaahan tämä! Ei se Tuulia oo teitä turhasta varoittanut. ;)
Lähde, IL:
Oluttuoppien kumoamisella voi olla todella yllättäviä terveysriskejä.
Olutta ei parane hörppiä joka päivä.
Onko tapanasi tissutella tuopillinen tai muutama iltaisin television ääressä? Kannattaa miettiä uudelleen, sillä Everydayhealth-sivusto listasi viisi huolestuttavaa faktaa suositusta ohrapirtelöstä.
1. Arsenikki
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan oluensuodatusprosessista johtuen olueen jää kaksin- tai jopa nelinkertainen määrä arsenikkia juomaveden turvallisuusrajoihin nähden.
2. Keuhkosyöpäriski
Yli kolme alkoholitonta olutta päivässä juovien riski keuhkosyöpään on 30 prosenttia suurempi kuin oluesta kieltäytyvillä. Yli kolme tavallista olutta päivässä juovien riski puolestaan on jopa 70 prosenttia suurempi.
3. Ongelmia yhteiskunnalle
Myös henkinen puoli järkkyy. Alkoholiriippuvuuteen yhdistetty käytös on Britannian kriminaalitutkimuskeskuksen mukaan lähes kolme kertaa haitallisempaa perheille, ystäville ja yhteiskunnalle kuin kokaiinin tai tupakan käyttöön liittyvä käytös.
4. Useita vaaroja
Yhdysvaltalaisnuorten jatkuvasta alkoholinjuonnista johtuen nuorille sattuu vuosittain 696 000 pahoinpitelyä, 599 000 loukkaantumista, 97 000 seksuaalista hyväksikäyttöä sekä 1 825 kuolemaa.
5. Muita terveysriskejä
Oluen ja muun alkoholin nauttiminen on yhdistetty myös laajaan kirjoon sikiön terveyshäiriöitä, miesten insuliinin sietokykyyn sekä teini-ikäisten muistihäiriöihin.
IL
Tässä yksi samanlainen keltaisten lehtien tutkimus
Sheikki ei halua naisia rattiin: "Autoilu vahingoittaa munasarjoja"
Sunnuntai 29.9.2013 klo 02.21 (päivitetty klo 13.17)
Sheikki Saleh bin Saad al-Luhaydanin mukaan autoilevien naisten jälkeläisillä on todettu erilaisia mielenterveyshäiriöitä.
Oikeustieteen ja psykologian konsulttinakin työskentelevä sheikki al-Luhaydan sanoo saudisivustolle, että naisten tulisi ymmärtää autoilun vaikutus heidän lantioihinsa ja munasarjoihinsa. Lausunnollaan hän yrittänee suitsia saudinaisten kampanjaa, jossa he peräävät naisille omaa autoilupäivää. Sheikin mukaan naisten tulisikin kampanjan sijaan ajatella järjen, eikä tunteen mukaisesti.
- Naisten autoilulla on haitallisia fysiologisia vaikutuksia. Asiaa on tutkittu lääketieteellisesti, ja se vaikuttaa vahingollisesti munasarjoihin ja lantion muotoon. Autoa jatkuvasti ajavien naisten lapsilla on todettu eriasteisia mielenterveyden häiröitä, al-Luhaydan väittää.
Google-mainokset
Kattava autovakuutus
POP Auto sisältää aina kasko- ja liikennevakuutuksen. Katso hinta!
POPVakuutus.fi/POP-Auto
Älä perusta omaa yritystä
Tutustu helpompaan vaihtoehtoon ilman byrokratiaa ja paperisotaa.
helpoin-tapa-yrittää.Eezy.fi
Saudinaiset ovat nousseet barrikadeille maan lain vuoksi, jonka mukaan naisilla ei rattiin olisi asiaa. Naiset ovat perustelleet kieltoa muun muassa sillä, että naisten autoilua kieltävää pykälää ei löydy islaminuskoisten sharia-laista. Yli 11 000 saudinaista onkin allekirjoittanut internetissä vetoomuksen, jolla tähdätään naisten autoilupäivään. Mahdollinen autoilupäivä järjestettäisiin 26. lokakuuta.
Asiasta ensimmäisenä Suomessa uutisoi Stara.