Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:19:04

Otsikko: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:19:04
Eläinlääkäri tuomittiin korvauksiin:

"Lupaavaa derbyvoittajaa Valtrausta hoitaneen eläinlääkärin todettiin syyllistyneen huolimattomuuteen ähkyyn sairastunutta hevosta hoitaessaan.
Eläinlääkäri joutuu korvaamaan 230 000 euroa, koska kilpahevonen kuoli hoitovirheen takia. Pohjois-Savon käräjäoikeus päätti asiasta maanantaina.

Lupaava 6-vuotias suomenhevosori, derbyvoittaja Valtraus sairastui ähkyyn Kiuruvedellä joulukuussa 2009. Se vietiin ensin paikalliselle hevosklinikalle, jossa eläinlääkäri hoiti sitä muun muassa tulehduskipulääkkeellä.

Hevosen kunto huononi ja se vietiin Laukaan eläinsairaalaan. Valtraus kuoli samana iltana leikkauksesta huolimatta.

Käräjäoikeuden mukaan eläinlääkäri oli menetellyt huolimattomasti antaessaan hevoselle suositukseen nähden lähes kuusinkertaisen annoksen kipulääkettä. Huolimattomuus oli päätöksen mukaan syy-yhteydessä kuolemaan.

Hevosen arvoksi oikeus katsoi 250 000 euroa. Vakuutusyhtiö oli korvannut omistajakaksikolle 20 000 euroa, joten loppu jäi eläinlääkärin maksettavaksi."

IS

Huh.... ovat hepat arvokkaita eläimiä, nääs.....
Onkohan hoitovirheeseen kuolleesta ihmisestä koskaan maksettu noin paljon omaisille korvauksia ??? ???
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: simmo - 30.09.13 - klo:19:12
Sehän on selvää.hevoset ja koirat on arvokkaampia kuin ihmiset.niitä jumaloidaan ja suukotellaan. :o
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:19:15
Sehän on selvää.hevoset ja koirat on arvokkaampia kuin ihmiset.niitä jumaloidaan ja suukotellaan. :o

Hevoset ovat raviurheilun takia  pahasti yliarvostettuja eläimiä.
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:19:16
Sehän on selvää.hevoset ja koirat on arvokkaampia kuin ihmiset.niitä jumaloidaan ja suukotellaan. :o
No eikai eläimiäkään kannata tahallaan dumpata täyteen mömmöjä.
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:19:19
Sehän on selvää.hevoset ja koirat on arvokkaampia kuin ihmiset.niitä jumaloidaan ja suukotellaan. :o

Hevoset ovat raviurheilun takia  pahasti yliarvostettuja eläimiä.
Ilman Suomenhevosta täälläkin kirjoteltais kyrillisillä aakkosilla
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:19:21
Sehän on selvää.hevoset ja koirat on arvokkaampia kuin ihmiset.niitä jumaloidaan ja suukotellaan. :o
No eikai eläimiäkään kannata tahallaan dumpata täyteen mömmöjä.

Mutkun niihin dumpataan myös dopingia, niinkuin ihmisiinkin.    :o :o :o
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:19:25
Sehän on selvää.hevoset ja koirat on arvokkaampia kuin ihmiset.niitä jumaloidaan ja suukotellaan. :o
No eikai eläimiäkään kannata tahallaan dumpata täyteen mömmöjä.

Mutkun niihin dumpataan myös dopingia, niinkuin ihmisiinkin.    :o :o :o
No ei ainakaan Suomes.

Tuokin kauraformula potkasi tyhjää,ku vatipää lekuri lykkäs kuusinkertasen annoksen kipulääkettä >:( >:(
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:19:29
Sehän on selvää.hevoset ja koirat on arvokkaampia kuin ihmiset.niitä jumaloidaan ja suukotellaan. :o
No eikai eläimiäkään kannata tahallaan dumpata täyteen mömmöjä.

Mutkun niihin dumpataan myös dopingia, niinkuin ihmisiinkin.    :o :o :o
No ei ainakaan Suomes.

Tuokin kauraformula potkasi tyhjää,ku vatipää lekuri lykkäs kuusinkertasen annoksen kipulääkettä >:( >:(

Sitä, mitä tehdään muualla maailmassa, sitä yleensä tehdään myös Suomessa. Ei pidä kauraformuloidenkaan kohdalla olla liian sinisilmäinen: " ei meillä, vaan tuolla muualla."

 8)
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: SAS - 30.09.13 - klo:19:34
Raviurheilu on laillista eläinrääkkäystä !
Suomen hevonen osallistui sotaan ansiokkaasti siitä kaikki kunnia tälle elikolle.
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:19:38
Raviurheilu on laillista eläinrääkkäystä !
Suomen hevonen osallistui sotaan ansiokkaasti siitä kaikki kunnia tälle elikolle.

Ne olivat silloin kultaakin kalliimpia auton ja traktorin korvikkeita.
 Raveissa on kyseessä vain ja ainoastaan Raha.
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:19:39
Raviurheilu on laillista eläinrääkkäystä !
Suomen hevonen osallistui sotaan ansiokkaasti siitä kaikki kunnia tälle elikolle.

Ne olivat silloin kultaakin kalliimpia auton ja traktorin korvikkeita.
 Raveissa on kyseessä vain ja ainoastaan Raha.
Oletko ikuna ollu
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:19:45
Raviurheilu on laillista eläinrääkkäystä !
Suomen hevonen osallistui sotaan ansiokkaasti siitä kaikki kunnia tälle elikolle.

Ne olivat silloin kultaakin kalliimpia auton ja traktorin korvikkeita.
 Raveissa on kyseessä vain ja ainoastaan Raha.
Oletko ikuna ollu

En ole ollut fyysisesti paikalla.   
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Herpertti - 30.09.13 - klo:21:19
Kerranki teki hevosmies kunnon tilin  :D
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: simmo - 30.09.13 - klo:21:24

Hevoset ovat raviurheilun takia  pahasti yliarvostettuja eläimiä.
[/quote]Ilman Suomenhevosta täälläkin kirjoteltais kyrillisillä aakkosilla
[/quote]

--Suomen hevonen onkin hevonen isolla H:lla.Se on ollut mukana sodassakin.
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Herpertti - 30.09.13 - klo:21:28
Raviurheilu on laillista eläinrääkkäystä !
Suomen hevonen osallistui sotaan ansiokkaasti siitä kaikki kunnia tälle elikolle.

Ne ei se nyt ihan noinkaan ole, hevonen on erittäin älykäs eläin ja nimenomaan haluaa voittaa sen kilpailun  8)
Sen näkee hevosesta, jos sillä ei ole tämmöstä voittamisen halua itellä, se vaan ei viitti silloin juosta kunnolla ja antaa muiden tehdä "töitä"  ::)
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:21:56
Raviurheilu on laillista eläinrääkkäystä !
Suomen hevonen osallistui sotaan ansiokkaasti siitä kaikki kunnia tälle elikolle.

Ne ei se nyt ihan noinkaan ole, hevonen on erittäin älykäs eläin ja nimenomaan haluaa voittaa sen kilpailun  8)
Sen näkee hevosesta, jos sillä ei ole tämmöstä voittamisen halua itellä, se vaan ei viitti silloin juosta kunnolla ja antaa muiden tehdä "töitä"  ::)
No eihän nää Kirkiisit sitä tajuu,kun ollaan median varassa,eikä ole kokemusta hevosista ;D ;D
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:21:59

Sitähän piiskataan ja miltei ruoskitaan ajon aikana, että painu kovempaa !    ;D
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:22:00

Sitä varten vedetään tulpat korvista
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:22:02

???
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:22:05

http://www.hippos.fi/raviurheilu/ravihevonen/varusteopas/sallitut_varusteet/muut_paan_varusteet
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:22:08

Ahaa... nyt oon paljon viisaampi.    :)
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:22:18
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:22:20
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:22:25
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 30.09.13 - klo:22:27
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Savolainen vastaus.   
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:22:29
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Savolainen vastaus.
:) ;) :D ;D >:( :( :o 8) ??? ::) :P :-[ :-X :-\ :-* :'(
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: kantola - 30.09.13 - klo:22:34
Ei normi henkivakuutuksessakaan ole ihmiselämän arvo kuin joitain kymppitonneja. Yks hevonen vastaa viittä jätkää.

Varmaan tuolla lekurillakin on joku vastuuvakuutus, korvaako sitten mitään...
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 30.09.13 - klo:22:39
Ei normi henkivakuutuksessakaan ole ihmiselämän arvo kuin joitain kymppitonneja. Yks hevonen vastaa viittä jätkää.

Varmaan tuolla lekurillakin on joku vastuuvakuutus, korvaako sitten mitään...
Joo joo,mut yks Tuike vastaa 13.2 Kantolaa

http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?action=stats
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 01.10.13 - klo:08:48
Ei normi henkivakuutuksessakaan ole ihmiselämän arvo kuin joitain kymppitonneja. Yks hevonen vastaa viittä jätkää.

Varmaan tuolla lekurillakin on joku vastuuvakuutus, korvaako sitten mitään...
Joo joo,mut yks Tuike vastaa 13.2 Kantolaa

http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?action=stats

Kyllä. Tuikessa on myös luonnetta ainakin kymmenen miehen verran.   

 ;D
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Opelmies - 01.10.13 - klo:18:39
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 01.10.13 - klo:18:52
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X

...ja heikki emoista.    :)
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Jurmu Pintamo - 01.10.13 - klo:18:56
Eläinlääkäri tuomittiin korvauksiin:

"Lupaavaa derbyvoittajaa Valtrausta hoitaneen eläinlääkärin todettiin syyllistyneen huolimattomuuteen ähkyyn sairastunutta hevosta hoitaessaan.
Eläinlääkäri joutuu korvaamaan 230 000 euroa, koska kilpahevonen kuoli hoitovirheen takia. Pohjois-Savon käräjäoikeus päätti asiasta maanantaina.

Siinä meni elläinliäkäriltä puolen vujen tienestit!!
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 01.10.13 - klo:19:28
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X
Ja Opel miehistä :o
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Opelmies - 01.10.13 - klo:19:33
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X
Ja Opel miehistä :o

Susta erityisesti. :-*
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: ana111 - 01.10.13 - klo:20:57
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X
Ja Opel miehistä :o

Susta erityisesti. :-*
:o :o :-*
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Opelmies - 01.10.13 - klo:21:08
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X
Ja Opel miehistä :o

Susta erityisesti. :-*
:o :o :-*

x x x
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Herpertti - 01.10.13 - klo:21:09
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X

...ja heikki emoista.    :)

Mikäs vika emoissa oikein on  ;)
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Opelmies - 01.10.13 - klo:21:12
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X

...ja heikki emoista.    :)

Mikäs vika emoissa oikein on  ;)

Ei mitään, haikut on viäl sit sopivan matalia. ;D
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: kantola - 01.10.13 - klo:21:13
Mikäs vika emoissa oikein on  ;)
Mustaa ja pinkkiä, nuorekasta... jos ei sitten haikkuja tai thaikkuja. ???
https://www.google.fi/search?q=emo&safe=off&client=firefox-a&hs=ucQ&rls=org.mozilla:fi:official&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=JRBLUsTnD-fm4QS9z4DgBg&ved=0CDoQsAQ&biw=1280&bih=885&dpr=1
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Hervast - 01.10.13 - klo:21:24
Ois tuokin eläinlekuri opetellut työnsä kunnolla ennenkuin kiirehti kultaa vuolemaan. Hoitovirhe ei muuksi muutu vaikka kuinka selittäisi, ihan sama mikä elollinen olento on hoidettavana.
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Kesätuulia - 01.10.13 - klo:21:45
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X

...ja heikki emoista.    :)

Mikäs vika emoissa oikein on  ;)

Savonpuolessa äidit ovat emoja...siis ihmisäidit.   :)
Otsikko: Vs: Iso raha !
Kirjoitti: Herpertti - 02.10.13 - klo:10:23
Sattuu ja tapahtuu niitä kaiken näköstä aina

http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

ana on vissiin ravimies ???
No juu ja ei :o :o

Ana tykkää hevosista, niinkuin sorkkis lehmistä ja LandeH lampaista. :-X

...ja heikki emoista.    :)

Mikäs vika emoissa oikein on  ;)

Savonpuolessa äidit ovat emoja...siis ihmisäidit.   :)

Kyllä minä ihmisistäkin, enempi tykkään tästä emopuolesta, kuin isälinjasta  :o