Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: pig24 - 05.08.13 - klo:06:39
-
http://yle.fi/uutiset/rasanen_uskomushoitoja_rajoittavalla_lailla_on_kiire/6762089
Minä näen asian niin, että lääkärit saavat selkeätä ylipalkkaa säkällä sinne päin tekemistään töistä. Siis suorituksista, joita toisinaan on vaikea kutsua edes työsuoritukseksi. Viimeisin esimerkki on Omasairaalan saavuttamat tulokset, jossa vakuutusyhtiö on saanut ryhtiä lääkäreiden työhön. Aihetta kommentoitiin hiljakkoin tv:ssä.
Itse näkisin, että Ibm:n kehittämän Watson Healthcare-tyyppisen ohjelman kayttöönotto parantaisi hoitosaavutuksia, kun vaivan arvausosuus jää lyhyeksi. Kaikkia vaivoja ei toki voida parantaa. Jeepin linkki on myös huomion arvoinen. Pointti siinä on, että vitamiinien, kivennäisten ja hivenaineiden teho on todistettu eläimillä jo 50 vuotta ennen kuin ihmislääketiede voi tunnustaa samat asiat. Eläinlääkäriltä voi saada paremmat neuvot.
Ehkä lääkäreiden tutkijantyöhön valmentavaa koulutusta tulisi muuttaa siten, että painotus on siinä, mistä valtaosa työnantajista maksaa: Ihmisten diagnosoinnista ja hoidosta.
Tuossa vielä linkkejä: Vitamiinit, kivennäiset, hivenaineet http://sites.google.com/site/itsehoito/
Watson http://youtu.be/HZsPc0h_mtM
-
http://yle.fi/uutiset/rasanen_uskomushoitoja_rajoittavalla_lailla_on_kiire/6762089
Minä näen asian niin, että lääkärit saavat selkeätä ylipalkkaa säkällä sinne päin tekemistään töistä. Siis suorituksista, joita toisinaan on vaikea kutsua edes työsuoritukseksi. Viimeisin esimerkki on Omasairaalan saavuttamat tulokset, jossa vakuutusyhtiö on saanut ryhtiä lääkäreiden työhön. Aihetta kommentoitiin hiljakkoin tv:ssä.
Itse näkisin, että Ibm:n kehittämän Watson Healthcare-tyyppisen ohjelman kayttöönotto parantaisi hoitosaavutuksia, kun vaivan arvausosuus jää lyhyeksi. Kaikkia vaivoja ei toki voida parantaa. Jeepin linkki on myös huomion arvoinen. Pointti siinä on, että vitamiinien, kivennäisten ja hivenaineiden teho on todistettu eläimillä jo 50 vuotta ennen kuin ihmislääketiede voi tunnustaa samat asiat. Eläinlääkäriltä voi saada paremmat neuvot.
Ehkä lääkäreiden tutkijantyöhön valmentavaa koulutusta tulisi muuttaa siten, että painotus on siinä, mistä valtaosa työnantajista maksaa: Ihmisten diagnosoinnista ja hoidosta.
Hyvin sanottu!!
On hyvinkin merkillistä että elukoille lasketaan hiven- ja vitamiinipitoisuuksia hyvinkin tarkasti, mutta ihmisille ei oikeastaan mitenkään. Mun mielestäni kouluissa pitäisi opettaa jo ala-asteella ihmisen ruokinnan perusteita... Ihan oikeasti, ei mitään yhtä valinnaista terveystiedon kurssia lukiossa tai yläasteella.
Tästä pitäisi tehdä ihan "kansalaisaloite" 8)
-
Tuollainen kansalaisaloite saisi paljon huomiota. Nythän osa aloitteista perustuu väärinkäsitykseen kuten Suomen pienyrittäjien alv-aloite (alv0-rajan nosto 8500:sta 50.000:een). Alv on läpikulkuerä, joka ei lisää tai vähennä yrittäjän tuloja niin kauan kuin se saadaan perittyä loppukuluttajalta. Ehkä Pienyrittäjät ajattelevat, että tavaran tai palvelun myyntihinnan voi pitää ennallaan ja pitää alv-osuuden itsellään ? Outo aloite.
Samalla pääsisi näpäyttämään aiheellisesti lääkärikuntaa.
-
(http://t3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcR0wpmVInxT5omC9Jciwtoz1vcTUXR4cBRHtaDg_7-f_LyGaEkgxg)
Mitä luulette jos antaa kansalaisaloitteen tämän näköiselle patologiselle valehtelijalle onko sillä mitään vaikutusta,Jyygillä voi olla hieman eri vitamiinit kuin muilla käytössä :-X
-
Tuollainen kansalaisaloite saisi paljon huomiota. Nythän osa aloitteista perustuu väärinkäsitykseen kuten Suomen pienyrittäjien alv-aloite (alv0-rajan nosto 8500:sta 50.000:een). Alv on läpikulkuerä, joka ei lisää tai vähennä yrittäjän tuloja niin kauan kuin se saadaan perittyä loppukuluttajalta. Ehkä Pienyrittäjät ajattelevat, että tavaran tai palvelun myyntihinnan voi pitää ennallaan ja pitää alv-osuuden itsellään ? Outo aloite.
Samalla pääsisi näpäyttämään aiheellisesti lääkärikuntaa.
Ajatus tuossa tietysti on, että hinnat pidetään samoina mutta alvia ei tarvitsisi tilittää
-
http://yle.fi/uutiset/rasanen_uskomushoitoja_rajoittavalla_lailla_on_kiire/6762089
Minä näen asian niin, että lääkärit saavat selkeätä ylipalkkaa säkällä sinne päin tekemistään töistä. Siis suorituksista, joita toisinaan on vaikea kutsua edes työsuoritukseksi. Viimeisin esimerkki on Omasairaalan saavuttamat tulokset, jossa vakuutusyhtiö on saanut ryhtiä lääkäreiden työhön. Aihetta kommentoitiin hiljakkoin tv:ssä.
Itse näkisin, että Ibm:n kehittämän Watson Healthcare-tyyppisen ohjelman kayttöönotto parantaisi hoitosaavutuksia, kun vaivan arvausosuus jää lyhyeksi. Kaikkia vaivoja ei toki voida parantaa. Jeepin linkki on myös huomion arvoinen. Pointti siinä on, että vitamiinien, kivennäisten ja hivenaineiden teho on todistettu eläimillä jo 50 vuotta ennen kuin ihmislääketiede voi tunnustaa samat asiat. Eläinlääkäriltä voi saada paremmat neuvot.
Ehkä lääkäreiden tutkijantyöhön valmentavaa koulutusta tulisi muuttaa siten, että painotus on siinä, mistä valtaosa työnantajista maksaa: Ihmisten diagnosoinnista ja hoidosta.
Hyvin sanottu!!
On hyvinkin merkillistä että elukoille lasketaan hiven- ja vitamiinipitoisuuksia hyvinkin tarkasti, mutta ihmisille ei oikeastaan mitenkään. Mun mielestäni kouluissa pitäisi opettaa jo ala-asteella ihmisen ruokinnan perusteita... Ihan oikeasti, ei mitään yhtä valinnaista terveystiedon kurssia lukiossa tai yläasteella.
Tästä pitäisi tehdä ihan "kansalaisaloite" 8)
koululaisten ravitsemuksen oikeaoppisuuden romuttaa se koulun läheisyydessä
oleva kioski 8)
-
Miten tuo Räsänen voi puhua uskomushoidoista, kun itsekin usko kaiken maailman huuhaajuttuja. ;D

Monella on valtaosa asiakkaista julkisyhteisöjä ja yrityksiä, joilta veloitetaan alv0 plus alv24%. Moniko hyväksyisi uuden alv0-hinnan ?
Jyygille voisi lähettää purkillisen lisäaineita - sellaisen, jonka kyljessä lukee isolla, että parantaa hoksottimien toimintaa.
Uskomushoidot: Jos KäypäHoito-suositukset käy tarkkaan läpi, näkee, että osa poikkeaa isompien, meitä vanhempien maiden vastaavista suosituksista. Esim. 2 vk kuuri doksisycliniä borrelioosiin. Eläinlääkäri sanoisi, että vähintään 4 vk eikä silti välttämättä parane. Monessa maissa noudatetaan kuukauden suositusta. 2 viikon uskomus on potilaalle haitaksi, koska vaivan uusiessa voi olla vaikea saada uutta kuuria tehokkampaa antibioottia.
-
http://yle.fi/uutiset/rasanen_uskomushoitoja_rajoittavalla_lailla_on_kiire/6762089
Minä näen asian niin, että lääkärit saavat selkeätä ylipalkkaa säkällä sinne päin tekemistään töistä. Siis suorituksista, joita toisinaan on vaikea kutsua edes työsuoritukseksi. Viimeisin esimerkki on Omasairaalan saavuttamat tulokset, jossa vakuutusyhtiö on saanut ryhtiä lääkäreiden työhön. Aihetta kommentoitiin hiljakkoin tv:ssä.
Itse näkisin, että Ibm:n kehittämän Watson Healthcare-tyyppisen ohjelman kayttöönotto parantaisi hoitosaavutuksia, kun vaivan arvausosuus jää lyhyeksi. Kaikkia vaivoja ei toki voida parantaa. Jeepin linkki on myös huomion arvoinen. Pointti siinä on, että vitamiinien, kivennäisten ja hivenaineiden teho on todistettu eläimillä jo 50 vuotta ennen kuin ihmislääketiede voi tunnustaa samat asiat. Eläinlääkäriltä voi saada paremmat neuvot.
Ehkä lääkäreiden tutkijantyöhön valmentavaa koulutusta tulisi muuttaa siten, että painotus on siinä, mistä valtaosa työnantajista maksaa: Ihmisten diagnosoinnista ja hoidosta.
Hyvin sanottu!!
On hyvinkin merkillistä että elukoille lasketaan hiven- ja vitamiinipitoisuuksia hyvinkin tarkasti, mutta ihmisille ei oikeastaan mitenkään. Mun mielestäni kouluissa pitäisi opettaa jo ala-asteella ihmisen ruokinnan perusteita... Ihan oikeasti, ei mitään yhtä valinnaista terveystiedon kurssia lukiossa tai yläasteella.
Tästä pitäisi tehdä ihan "kansalaisaloite" 8)
koululaisten ravitsemuksen oikeaoppisuuden romuttaa se koulun läheisyydessä
oleva kioski 8)
Tai sitten se kioski alkaisi tarjoamaan oikeasti hyviä tuotteita, fiksut nuoret eivät suostuisi enää syömään väärin.
-
Ajatus tuossa tietysti on, että hinnat pidetään samoina mutta alvia ei tarvitsisi tilittää
[/quote]
Jaa.eikä sitten sais alvinpalautuksiakaan,menis monimutkaiseksi se homma,joskus täytys pitää loppuvuonna pakkolomaa ettei menis liikevaihto yli..
Täytys alviguru sorkkiksen mielipide kuulla auttaisko se pienyrittäjiä
-
Miten tuo Räsänen voi puhua uskomushoidoista, kun itsekin usko kaiken maailman huuhaajuttuja. ;D
Lääketieteen lisensiaattina Räsänen taitaa uskoa aika vahvasti ns. koululääketieteeseen.
-
Kenen lääkefirman lauluja kukin laulaa vuorollaan, täytyyhän niitä lobbareitakin olla...
-
Miten tuo Räsänen voi puhua uskomushoidoista, kun itsekin usko kaiken maailman huuhaajuttuja. ;D
Lääketieteen lisensiaattina Räsänen taitaa uskoa aika vahvasti ns. koululääketieteeseen.
Koululääketieteen ja jos se ei auta niin sit taivaaseen ;D