Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: E-Maatalous - 29.07.13 - klo:23:00
-
Nyt kaikki työläisten selkänahasta revitty tuhotaan kapitalismin saattelemana. Teliasoneraa myydään vaikka Posti-ja Lennätinlaitoksen aikaan se toi monen työläisen pöytään edes heikommanki pöydänantimen. Ennen Kepun kanssa sai aikaan tulopoliittiset ratkaisut, mutta nyt kepulaisten housut täyttää riistäjät.
-
Kepu hääti Posti-Lennätin- Sonerasta Pekka Vennamon, joka olisi pitänyt hommat hanskassa. Pekka oli isänmaallinen visiönääri.

Niin tekivät. Posti oli posti Pekan aikaan. Jotenkin olisi voinut laittaa vaikka kirjelaukun olalle ja Posti-Pekka Vennamon jakamaan vaikka mainoskuviin postia työläiskortteliin. Pekan jälkeen postilinja-autot lakkasivat kulkemasta ja viimeisetkin käsivälitteiset puhelinkeskukset hävisivät Kepun suunnittelemina rötöstöinä suomalaista työkansaa vastaan.
-
Veeti keskustelee itsensä kanssa. Annoin molemmille plussaa. Veetikin on hyvä neuraloida.
-
mutta mites nyt onkaan; kepu vain muisto ja sateenkaari hallitsee ja hommat seisoo tai sit ne on iahn persiillään, joten kymysys kuuluu>; onko nyt sitten paremmin? postin kulku on nyt huonointa sitten talvisodan!

kepun ansiosta pärjäämme yhtä hyvin ainakin paikallisteiden kunnossa neuvosto-karjalalle :P
-
mutta miten helvetissä? eihän kepua ole ollu vaivoina vuosiin ! jo monta vuotta on sateenkaari johtanu maata! missä vaiheessa ne jäljet alkais jopa näkyä? ei kait sitä ole palattu siihen kokkare/ramari- pyshtyneisyyden aikaan kuin 70- luvulla?
-
Kepu hääti Posti-Lennätin- Sonerasta Pekka Vennamon, joka olisi pitänyt hommat hanskassa. Pekka oli isänmaallinen visiönääri.
Miten Kepu muka hääti Pekka Vennamon Sonerasta -99 jolloin oli Lipposen/Niinistön hallitus.

Kepullaon rajaton valta..... :)
-
Kepu hääti Posti-Lennätin- Sonerasta Pekka Vennamon, joka olisi pitänyt hommat hanskassa. Pekka oli isänmaallinen visiönääri.
Miten Kepu muka hääti Pekka Vennamon Sonerasta -99 jolloin oli Lipposen/Niinistön hallitus.
Itsenäisen OYj toimitusjohtajaa ei erota Suomen hallitus, vaan osakeyhtiön hallitus. Siellä tais olla silloin joku suopunki ;D
-
Ei ole enää E-maataloutta. Oli ennen hyvä käydä Hankkiassa tinkimässä hinnat ja ostaa sit E-kaupasta. ;D
-
>Hankkiassa tinkimässä hinnat ja ostaa sit E-kaupasta.
K-kaupan jätkä kävi *****ilemaan tuosta samasta aiheesta kun kävin rehutarjouksia kyselemässä.Argimarket oli vasta pelurina.Kilpailuttamisesta kovasti kohkataan
Lopputulos:Kumpikaan ei saa enää oikein mitään kun ei rehujakaan tartte ja k-kauppakin ainoastaan ryssä apulannoista...sekin taitaa mennä suoraan ens kerralla kun ei oikein puhe perille mennyt...
-
Ei ole enää E-maataloutta. Oli ennen hyvä käydä Hankkiassa tinkimässä hinnat ja ostaa sit E-kaupasta. ;D
Juu.Hankkijan kaatumisen syistä Agronomiliiton lehdessä sanoi J Suurnäkki että mikseivät isännät omistajina puuttuneet herrojen hulvattomaan menoon..
Maastullissa Franssilan Antti aijemmin moitti Hankkijan kehnoa tulosta sen syyksi kun "Joukossamme on liikaa puhelimella tienaajia",olis vaan pitänyt ykssilmäsenä olla uskollinen "omalle" firmalle eikä ruveta halvempien hintojen perässä juoksemaan..
-
>puhelimella tienaajia",olis vaan pitänyt ykssilmäsenä olla uskollinen "omalle" firmalle
Näitä hankkijalle uskollisia tuntuu piisaavan tänä päivänäkin pilvin pimein...mitään tajua siitä että aiempaa virmaa ei ole missään olemassa.
Kovin ovat varovaisia sen uuden Hankkijan nimenkin käyttöön otossa..no tietenkin eipä tarvi valomainolksia vaihella voi tunkea nekin rahat taskuunsa...
-
Ei ole enää E-maataloutta. Oli ennen hyvä käydä Hankkiassa tinkimässä hinnat ja ostaa sit E-kaupasta. ;D
Juu.Hankkijan kaatumisen syistä Agronomiliiton lehdessä sanoi J Suurnäkki että mikseivät isännät omistajina puuttuneet herrojen hulvattomaan menoon..
Maastullissa Franssilan Antti aijemmin moitti Hankkijan kehnoa tulosta sen syyksi kun "Joukossamme on liikaa puhelimella tienaajia",olis vaan pitänyt ykssilmäsenä olla uskollinen "omalle" firmalle eikä ruveta halvempien hintojen perässä juoksemaan..
Tommonen isännistö, ei kykene kyllä valvomaan suur-yrityksen toimintaa ;)
Hankkijaa olisi pitänyt saneerata rajusti jo vuosia ennen, kun se teki keppurat 8)
-
Ei ole enää E-maataloutta. Oli ennen hyvä käydä Hankkiassa tinkimässä hinnat ja ostaa sit E-kaupasta. ;D
Juu.Hankkijan kaatumisen syistä Agronomiliiton lehdessä sanoi J Suurnäkki että mikseivät isännät omistajina puuttuneet herrojen hulvattomaan menoon..
Maastullissa Franssilan Antti aijemmin moitti Hankkijan kehnoa tulosta sen syyksi kun "Joukossamme on liikaa puhelimella tienaajia",olis vaan pitänyt ykssilmäsenä olla uskollinen "omalle" firmalle eikä ruveta halvempien hintojen perässä juoksemaan..
Olihan se aikamoista "tykitystä", jos ostit muualta kuin Hankkijasta. Kokemusta on.
-
Kepu hääti Posti-Lennätin- Sonerasta Pekka Vennamon, joka olisi pitänyt hommat hanskassa. Pekka oli isänmaallinen visiönääri.
Miten Kepu muka hääti Pekka Vennamon Sonerasta -99 jolloin oli Lipposen/Niinistön hallitus.
Itsenäisen OYj toimitusjohtajaa ei erota Suomen hallitus, vaan osakeyhtiön hallitus. Siellä tais olla silloin joku suopunki ;D
suopunkin KESK johdolla Sonera osti ilmaa Saksasta.

[/quote]
Yks huonotukkainen kokoomukselainen kehui että ne markat saadaan euroina takaisin...

jäi Hankkijan konkurssipesään viiskymppiä,,,, euroina. ;D Vituttaa vieläkin. :D :D :D :D :D

Olet sitten ollut uskossa aikoinaan,,onneks oon ollu pakana koko praktiikkani aikana..
-
suopunkin KESK johdolla Sonera osti ilmaa Saksasta.
Yks huonotukkainen kokoomukselainen kehui että ne markat saadaan euroina takaisin...
jäi Hankkijan konkurssipesään viiskymppiä,,,, euroina. ;D Vituttaa vieläkin. :D :D :D :D :D
[/quote]
Taitaa olla se konkurssipesä vieläkin selvityksen alla. ::)

Ei oo Hankkijasta tullut mitään ilmoitusta. Töölön matkatoimistosta iloittivat että jottain olis tulossa. ;D

Eikait nyt hyvää konkurssipesää kannata saada selväksi ennen kuin se on kupattu tyhjäksi. Asianajajat ja pesänhoitajthan siinä vain rikastuu. Aatele nyt itsekin liian nopeassa selvittelyssä on vaarana että yrityksen omistajatkin vielä soisi jotain.
-
On se hyvä että on tullut pellervolaiset firmat kierretty kaukaa ,,olis muuten vaikka ferkkukin ostettu jos ei olis menny Hankkijalle..