Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 11.07.13 - klo:04:51
-
Meitä juoksutetaan, menemällä unionin seläntaakse, jos jonkinlaisella pilkulla ja viilalla.
Ei neuvotella, lapsellinenkin unohdus tai huomaamattomuus, aiheuttaa suuriakin tukimenetyksiä.
Mitä tehdään yritysmaailmassa. Eilinen Vihtavuori. Turvallisuuspäällikkö vakuutti huomautusten aiheuttaneen jo jatkotoimenpiteitä.
Oli perustettu työryhmä, asiaa ratkomaan, joten hommat oli hoidossa, ainakin antoi ymmärtää. Eihän kyseessä edes ollut kuin ihan pikkuinen paukku, mahdollisessa vaaratilanteessa.
Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.
Koskahan Eu-tarkastajalle kelpaa selitykseksi aikomuksesta perustaa työryhmä sääntörikkomusta tilalla ratkomaan. Katsooko silloin valvova viranomainen asian sormienläpi ja päästää pälkähästä.
-
se on hyvä että sinäkin jo pikkuhiljaa alat katella noita asioita maalaisen näkökulmasta eikä vain jostain virkaa toimittavan mielen sopukoista, - huono eli hyvä päivä vaikuttaa niiiiin saakelisti noissa. nooooo, se oli odotettavissa kun kokom. ja demarit ajo maan liittoon narraamalla.
ei kukaan tosisaan uskonut että maataloudelle tulee mitään hyvää ey;stä saati noista muista liitoista. vain oikeudet vietiin ja tilalle laitettiin velvollisuudet, ihan samoin näkyy käyvän tuossa kuntajutussa ja sotessa ja mitä niitä vielä kerkiävät keksiäkään...
-
ai niin, vastaus kysmykseesi; ollaan! ei maalaiset niin viisaita ole kuin yrittävät näyttää!
-
Meitä juoksutetaan, menemällä unionin seläntaakse, jos jonkinlaisella pilkulla ja viilalla.
Ei neuvotella, lapsellinenkin unohdus tai huomaamattomuus, aiheuttaa suuriakin tukimenetyksiä.
Mitä tehdään yritysmaailmassa. Eilinen Vihtavuori. Turvallisuuspäällikkö vakuutti huomautusten aiheuttaneen jo jatkotoimenpiteitä.
Oli perustettu työryhmä, asiaa ratkomaan, joten hommat oli hoidossa, ainakin antoi ymmärtää. Eihän kyseessä edes ollut kuin ihan pikkuinen paukku, mahdollisessa vaaratilanteessa.
Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.
Koskahan Eu-tarkastajalle kelpaa selitykseksi aikomuksesta perustaa työryhmä sääntörikkomusta tilalla ratkomaan. Katsooko silloin valvova viranomainen asian sormienläpi ja päästää pälkähästä.
nyt kyllä täytyy antaa eemelille plussaa.

Fly en leende fiende och en smickrande vän. Varmuuden vuoksi poista varmistin.

Täältä ei tule mitään plussia, mutta Eemu on jäljillä....
-
Ei se ollut ennenkään helppoa. Kohta eläkkeelle jäävä kesäasukas katseli minun peltojani ja sanoi muistavansa, kun valtaoja kaivettiin käsin joskus 50- ja 60-lukujen vaihteessa. Paljon oli miehiä ja kaikki luiskien tekemiset oli tarkkaa hommaa ja niitä kaltevuuksia syynättiin tarkasti. Totesi sitten, että ennen tehtiin paljon turhaa työtä ja kaikkea piti valvoa äärimmäisyyksiin asti. Tärkeää oli päästä äkseeraamaan, jos kaikki ei ollut tip, top. Metsässä täytyi halkopinon olla viivasuorassa tai se kaadettiin jne. Mietti, että oliko se kaikki tarpeellista....

Niin tai aina kouluun tai kylille mentäessä oli mennen tullen koko ajan ylämäki ja kesät talvet satoi -30 asteen pakkasella räntää.
-
Meitä juoksutetaan, menemällä unionin seläntaakse, jos jonkinlaisella pilkulla ja viilalla.
Ei neuvotella, lapsellinenkin unohdus tai huomaamattomuus, aiheuttaa suuriakin tukimenetyksiä.
Mitä tehdään yritysmaailmassa. Eilinen Vihtavuori. Turvallisuuspäällikkö vakuutti huomautusten aiheuttaneen jo jatkotoimenpiteitä.
Oli perustettu työryhmä, asiaa ratkomaan, joten hommat oli hoidossa, ainakin antoi ymmärtää. Eihän kyseessä edes ollut kuin ihan pikkuinen paukku, mahdollisessa vaaratilanteessa.
Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.
Koskahan Eu-tarkastajalle kelpaa selitykseksi aikomuksesta perustaa työryhmä sääntörikkomusta tilalla ratkomaan. Katsooko silloin valvova viranomainen asian sormienläpi ja päästää pälkähästä.
eemeli vaan nyt kirjoittaa jatkossa ihan yksikössä eikä syyllistä meitä muita >:( >:( >:( >:(

kyllä eemeli kirjoittaa nyt asiaa! Viljeliältä jos lorahtaa 1kg ravinteita liikaa peltoon, niin jo tuhansien eurojen sanktiot päällä. Vihtavuoressa 150 tonnia räjähteitä konteissa samassa kasassa ja ei mitään hätää! Pelastusviranomainen oli vielä huomauttanut räjähteitten varastoinista! Oli siirretty kauemmaksi tehdasalueella se kontti kasa.
Kysyn että kumpi on räikeämpi rikkomus 150 tonnia räjähteitä holtitomasti varastoituna pitkin pihamaata että paineaalto tuntuu jopa 1,5 km päässä vai se 1kg liikaa ravinteita pellossa?

no joo, totta mutta voihan tuota räjähdettä olla rekkakuorma aamuruuhkassakin, ei se kasassa nyt niin vaarallista oo :-\ :-\ :-\ :-\ :-\

Ei niin,se rekka liikentees on vaarallisempi :o 8) ;D

Koko homma on sellainen ,että teollisuuden edunvalvonta on aivan toista luokkaa kuin maajussilla. MTK kuuluu osana tätä valvontakoneistoa ja valtion hallintoa. MTK:n päätehtävä on pitää maanviljelijä lainkuuliaisena ja nöyränä. Mitään muuta painostuskeinoa MTK ei minun elämäni aikana ole tehnyt kuin se kuuluisa puunmyyntilakko. Sekin meni täydellisesti perseeleen kun tuottajajärjestön nokkamihet oli ensimmäisenä myymässä. ;D
-
Juu.

Millä tavalla MTK on kytkeytynyt valtion hallinnon osaksi? Mikä rooli sillä on "valvontakoneistossa"? Lainkuuliaisuus on toki useidenkin järjestöjen tavoite, mutta kenen suuntaan MTK pyrkii pitämään maanviljelijän nöyränä? Mikä elin tämän päätehtävän on päättänyt ja mihin se on kirjattu?
Minun elämäni aikana MTK on yrittänyt maidonluovutuslakkoa, traktorimarsseja, mielenosoituksia ja monen laista muuta, joilla on pääsääntöisesti onnistuttu saamaan suuren yleisön antipatiat osaksi. Sen puunmyyntilakon jälkeenkin on kipattu lumikuormia EU-edustuston eteen, heiluteltu poliisiautoja, poltettu lippuja ja raahattu kuolleita sikoja Eduskuntatalon portaille. En nyt muista, mikä oli juuri se temppu, josta järjestöjohtaja Wallin sai aikoinaan sakotkin, kun katsottiin, ettei hän pitänyt joukkoja kurissa.
Mitkä olisivat sinun käyttämät painostuskeinot? MTK:n luottamushenkilöiksi ei ole tunkua, joskin tyvestä pitää aloittaa. Kaltaistasi ideanikkaria varmasti tervehdittäisiin ilolla.
Keitä olivat ne MTK:n "nokkamiehet", jotka ensimmäisenä olivat murtamassa puunmyyntilakkoa? Oman käsitykseni mukaan puunmyyntilakko vuoti siinä, missä aikoinaan maidonluovutuslakkokin - ja syynä oli jäsenkunnan persaukisuus. Samaan aikaan suuri yleisö totesi, että hyvin niillä menee, kun ei tarvitse edes myydä....

Ongelma on siinä että Suomalaiset on vasta eilen tulleet pöpeliköstä ihmisten ilmoille ja kaupunkiin. Keski-euroopassa on asuttu kaupungeissa jo kivikaudelta asti. Se on kaupungin muurin ulkopuolelta hyvä sanoa että "*****ilkaa pois vaan ruokaa ei ihan heti tule!"
-
Meitä juoksutetaan, menemällä unionin seläntaakse, jos jonkinlaisella pilkulla ja viilalla.
Ei neuvotella, lapsellinenkin unohdus tai huomaamattomuus, aiheuttaa suuriakin tukimenetyksiä.
Mitä tehdään yritysmaailmassa. Eilinen Vihtavuori. Turvallisuuspäällikkö vakuutti huomautusten aiheuttaneen jo jatkotoimenpiteitä.
Oli perustettu työryhmä, asiaa ratkomaan, joten hommat oli hoidossa, ainakin antoi ymmärtää. Eihän kyseessä edes ollut kuin ihan pikkuinen paukku, mahdollisessa vaaratilanteessa.
Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.
Koskahan Eu-tarkastajalle kelpaa selitykseksi aikomuksesta perustaa työryhmä sääntörikkomusta tilalla ratkomaan. Katsooko silloin valvova viranomainen asian sormienläpi ja päästää pälkähästä.
eemeli vaan nyt kirjoittaa jatkossa ihan yksikössä eikä syyllistä meitä muita >:( >:( >:( >:(
kyllä eemeli kirjoittaa nyt asiaa! Viljeliältä jos lorahtaa 1kg ravinteita liikaa peltoon, niin jo tuhansien eurojen sanktiot päällä. Vihtavuoressa 150 tonnia räjähteitä konteissa samassa kasassa ja ei mitään hätää! Pelastusviranomainen oli vielä huomauttanut räjähteitten varastoinista! Oli siirretty kauemmaksi tehdasalueella se kontti kasa.
Kysyn että kumpi on räikeämpi rikkomus 150 tonnia räjähteitä holtitomasti varastoituna pitkin pihamaata että paineaalto tuntuu jopa 1,5 km päässä vai se 1kg liikaa ravinteita pellossa?
Koko homma on sellainen ,että teollisuuden edunvalvonta on aivan toista luokkaa kuin maajussilla. MTK kuuluu osana tätä valvontakoneistoa ja valtion hallintoa. MTK:n päätehtävä on pitää maanviljelijä lainkuuliaisena ja nöyränä. Mitään muuta painostuskeinoa MTK ei minun elämäni aikana ole tehnyt kuin se kuuluisa puunmyyntilakko. Sekin meni täydellisesti perseeleen kun tuottajajärjestön nokkamihet oli ensimmäisenä myymässä. ;D
On Sepe oikeassakin. Kenttäväki vaatii kovempia otteita, mutta kaikki jämäkkyys loppuu järjestön palkkalistoilla olevien epäröintiin, suoranaiseen vastustukseen ja selittelyihin. Asetelma muistuttaa nuijasotien aikoja, mutta kun aikansa asioita perseelleen vedetään, niin eiköhän luonnonvoimat ja väestökato sekä järjetön tuotannon keskittäminen (esim. sokerintuotanto Saksan, Ranskan varassa Euroopassa) vie vielä asioita oikeaan suuntaan.
Joskus voi sanoa ei vaikka Suomi-neito on näköjään antautuvaista sorttia. Kyllä kaikki nuijitaan hyvässä sovussa eu-herrojen ja kera Koskisten kanssa kotimaiskutoisesti juuri viljelijää kuulematta. Ja järjestelmät ovat kuulemma hyviä (kun itse ei tarvitse olla mukana).
-
Vastsus otsikon kysymykseen: Olette!
-
Vastsus otsikon kysymykseen: Olette!
Juujuu ;D
-
Vastsus otsikon kysymykseen: Olette!
Juujuu ;D
No mitä mää sanoin? Olenhan määkin maajussi, ainakin noin henkisellä tasolla!
-
Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.
Tuota siinä on vaan se ero, että sä saat siitä useamman sataa euroa hehtaarilta, parhaimmillaan useita kymmeniä tuhansia yhteensä valtiolta ja EU:lta, et sä jaksaisit kerran tulla sieltä traktorista alas ja vaikka kepillä mitata sen fältin viimesen turppaan etäisyyden valtaojanpyörtänöstä. Et se olis sen metrin.
Tai jos olet luvannu ympäristötukisitoumuksessa , josta siis saat rahaa tilille sen seuraavat viis vuotta ainakin, pitää typpitason vaikkapa 120 kilon alapuolella. Miten vaikeata se on ruuvata räpidiin semmoinen vaihde, et menee 115 kiloo typpee, jää vähän edes marginaalia ? Ei sentään liene kovin henkisesti rasittavaa rahan eteen noista huolehtia ?
Ja ne pilkunnussimat paperit on sun palkkashekkejä. Ei voi olla vaikeeta laittaa ne heti sinne mappiin, ja sieltä hakekoon tarkastaja jos ja kun on kiinnostunut.
-SS-

Siis noista papereista huolehtiminen on isommas mittakaavas toimivalla tilalla,ja ainakin jos on karjaa,melko stressaavaa.Sanktiot pienistä "unohduksista" voi olla euromääräisesti hyvinkin suuria.
Me pidetään vasikan syntymästä kuolemaan asti kirjaa kaikesta.Dokumentit löytyy kaikesta mahdollisesta mitä on tapahtunut ja mitä on syötetty ja mistä rehu on tullu ja lääkinnät sun muut.Sitte kun tulee hevoslasagne kauppaan,kukaan ei tiedä mistä se on tullu :o
ps.karjanki pito on vapaaehtoista
-
Joo kyllä sellainen yritys, joka toimii kemian tai vaikka minkä tahansa alihankinnan alalla joutuu nykyään tekemään melkoisen tarkasti kirjanpidon, jos meinaa jatkaa tienestejänsä. Asiakkaat varsinkin ulkomailla vaativat erittelyn ja rekisteröinnin tarkasti.
Itse asiassa oli helppoa soveltaa työmaalla opittuja asioita vaikkapa kasvinsuojeluaineiden varasto- ja käyttökirjanpitoon. Ottolistat, imeytysaineet, käyttöturvatiedotteet, suoja-altaat.
On melkoisen ristriitaista, kun palstoilla kohistaan maailmalla liikkuvasta piilotetusta hevosenlihasta ja kaikesta muusta epämiellyttävästä, ja sitä toimintaa tavallaan kadehditaan, että kun täällä byrokraatti vahtii ?

Sitä kun sanotaan että ollaan Italialaisten kanssa samalla viivalla säänöissä!
Kyllä minä olen sepen kanssa samoilla linjoilla tuossa vahtimisessa! Tarkastajilla tai niiden sukulaisilla on yleensä maatila jota joku viljelee. Samalla ne kuuluu MTK:hon ja sitä kautta vaikuttavat sääntöihin ja pykäliin.
-
Aivan toistahan se on, jos auran siipi on mennyt liian lähelle ojan reunaa, tai pinta-ala heittää muutaman aarin. Tai jokaista pilkun nussimaa paperia ei löydy.
Tuota siinä on vaan se ero, että sä saat siitä useamman sataa euroa hehtaarilta, parhaimmillaan useita kymmeniä tuhansia yhteensä valtiolta ja EU:lta, et sä jaksaisit kerran tulla sieltä traktorista alas ja vaikka kepillä mitata sen fältin viimesen turppaan etäisyyden valtaojanpyörtänöstä. Et se olis sen metrin.
Tai jos olet luvannu ympäristötukisitoumuksessa , josta siis saat rahaa tilille sen seuraavat viis vuotta ainakin, pitää typpitason vaikkapa 120 kilon alapuolella. Miten vaikeata se on ruuvata räpidiin semmoinen vaihde, et menee 115 kiloo typpee, jää vähän edes marginaalia ? Ei sentään liene kovin henkisesti rasittavaa rahan eteen noista huolehtia ?
Ja ne pilkunnussimat paperit on sun palkkashekkejä. Ei voi olla vaikeeta laittaa ne heti sinne mappiin, ja sieltä hakekoon tarkastaja jos ja kun on kiinnostunut.
-SS-
Siis noista papereista huolehtiminen on isommas mittakaavas toimivalla tilalla,ja ainakin jos on karjaa,melko stressaavaa.Sanktiot pienistä "unohduksista" voi olla euromääräisesti hyvinkin suuria.
Me pidetään vasikan syntymästä kuolemaan asti kirjaa kaikesta.Dokumentit löytyy kaikesta mahdollisesta mitä on tapahtunut ja mitä on syötetty ja mistä rehu on tullu ja lääkinnät sun muut.Sitte kun tulee hevoslasagne kauppaan,kukaan ei tiedä mistä se on tullu :o
ps.karjanki pito on vapaaehtoista
Nämä kaikki kotikutoiset lakipykälät ovat ihmisoikeuksia ja vapaata yrittämistä vastaan.
Pitäiskö lukea Geneven sopimuskin? Herranketkua riittää joka nurkassa läppäriä näpräämään, jotta suomalainen elintarviketuotanto saadaan kilpailukyvyttömäksi. Herranjee sitäkin hyvin onnistunutta viljelykokeilua isoilla viljan typpimäärillä erikoisluvalla pohjanmaalla...Toiset sitten hiihtää perässä Sampoilla...
-
Tänään yks kaveri kertoi ,kun oli unohtanut joskus sen maanäytteiden oton vuosia sitten oli saanut sanktioita vähemmän mitä se näytteitten testaaminen olis maksanut,ei taida enää olla sellasta hinnottelua
-
Kysymys on johdatteleva 8)
-
ja lisäksi syrjivä!
-
Eräs tunnettu persoona täälläpäin aikoinaan sanoi että tulis sota ja normaalit ajat....
Olis taas läskikin ja jauhot arvossaan..

Siinä vaiheessa maajussien täytyy kattella muita hommia..