Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 28.04.13 - klo:05:19
-
Tälläisillä teeseillä antaa ymmärtää kepuluuserit kikkaretta pyörittävän.
Kuntauudistus on perseestä ja kaiken pahan alku.
Mutta mistä rahat.
Onko kotelomekon talouspolitiikka vielä kepussa voimissaan.
Leikkauksia ei tarvita. Ulkomaanvelkaa voidan ottaa pohjattomasti. Kyllä talouskasvu pitää lopusta huolen.
Demaritkin ovat jo ymmärtäneet, jotta rikkaitakin on hyysättävä, jotta pääomia saadaan pidettyä Suomessa.
kepuluusereiden talousopein mummojen ja pappojen toistensa paitojen pesemisellä pidettäisiin talouskasvua yllä.
-
Kerroppas mistä ne säästöt tulevat siinä kuntauudistuksesta? Saadaan suojatyöpaikka kunnantyöntekijöille viideksivuodeksi ja seuraavalla liitoskieroksella taas viisivuotta. Kunnan johtajille ja muille päättäjille annetaan lisä palkankorotus, kun vastuu kasvaa asukasluvun ja kunnan pinta-alan kasvun myötä. Ei vieläkään säästöjä.
Terveydenhoitomenoistako saammene säästöt? Tehdään vaikka samanlainen systeemi kuin hus. Ai, siinähän olikin suurimman menot Suomessa suhteessa asukaslukuun.
Kerro edes joku kerta edes muutama säästökohde, mikä toisi niitä säästöjä oikeasti, niin ettei niitä "säästyneitä" rahoja makseta sitten toiselta momentilta haittojen korjauksen muodossa.
-
Taitaa olla vaalit kohta tulossa... http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58649-katainen-himas-kohun-jalkeen-sslle-tarvitaan-ryhtiliike

Vähän näyttää siltä. Ei uskaltanut Paavo vielä laittaa hanskoja naulaan. ;D
http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_sietamaton_tilanne/6610319

Ja ihan pyytämättä että yllättäin tämmönen lausunto lipsahti...ennen paimentaa kapallisen kirppuja kuin vassari varajohtajan...
-
Kerroppas mistä ne säästöt tulevat siinä kuntauudistuksesta? Saadaan suojatyöpaikka kunnantyöntekijöille viideksivuodeksi ja seuraavalla liitoskieroksella taas viisivuotta. Kunnan johtajille ja muille päättäjille annetaan lisä palkankorotus, kun vastuu kasvaa asukasluvun ja kunnan pinta-alan kasvun myötä. Ei vieläkään säästöjä.
Terveydenhoitomenoistako saammene säästöt? Tehdään vaikka samanlainen systeemi kuin hus. Ai, siinähän olikin suurimman menot Suomessa suhteessa asukaslukuun.
Kerro edes joku kerta edes muutama säästökohde, mikä toisi niitä säästöjä oikeasti, niin ettei niitä "säästyneitä" rahoja makseta sitten toiselta momentilta haittojen korjauksen muodossa.
Ainoa tapa säästää kuntakentällä, on karsia niitä 357 lakisäästeistä tehtävää, mitä kunnille on määrätty 8)
-
Taitaa olla vaalit kohta tulossa... http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58649-katainen-himas-kohun-jalkeen-sslle-tarvitaan-ryhtiliike
Vähän näyttää siltä. Ei uskaltanut Paavo vielä laittaa hanskoja naulaan. ;D
http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_sietamaton_tilanne/6610319
"Kasvukeskusten ulkopuolelle sen sijaan tarvitaan varapuheenjohtajan mukaan maakunnallista mallia Ruotsin tapaan. Kalliorinne huomauttaa, että Ruotsissa vaaleilla valittavilla maakäräjillä on verotusoikeus ja selkeä vastuu terveyspalveluista."
Minä en ymmärrä hinkua jolla täysjärkiset ja vastuun ottamista omasta itsestä korostavat poliittiset toimijat haluavat siirtää yli puolet kunnan menoista taholle jonka päätöksiin ei voi edes äänestämällä vaikuttaa. -Tätähän vastuukuntamalli tarkoittaa kiakkien muiden paitsi keskuskuntien asukkaille.