Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: kkk - 13.02.13 - klo:19:52
-
Ja pyyteli palauttamaan veroilmoituksen sähköisesti ::) Ei kuulemma silti saa alennusta veroihin :-[
-
ite luin juuri tuosta lehestä ja totesin mielessäni; onneks en enää ole nuori! kyllä ensin pitäis laitta yhteydet mallliinsa ennekuin tollasta tulee ehdottaan. nyt jo joutuu pankinsivuilla kirjautumaan monta kertaa laskua kohti joten mitenkähän kävis ilmotuksen kanssa? helevetin sonerapellet !
-
Minä teen käsin, takavuosina tehneet verotoimistossa pari tallennusvirhettä. Olen jonkun tonnin plussalla ;D
-
Minulla meni sähköisesti ensimmäisen kerran .. :)
-
Sähköisesti kans ensimmäistä kertaa,vaikka ite en tehny sen hyväks muuta kuin laitoin pankki tunnisteet.Alv palautuskin tuli noin viikossa ,silloin joskus kun viimeks on palautusta tullu on siihen menny vähintään pari kuukautta paperilappu aikaan.
-
Just Alvit tulee het kohta kun on lapun lähettänyt sähkösesti.paperisella viime jättöpäivänä menee pitkälle kevääseen palautus.On muuten kolmas vuosi kun ilmotukset lähtee sähköisenä.Hyvä systeemi ei tule niitä näpistelyvirheitä niin helposti.
Pistin alvit sähkösesti jo tammikuun alussa, palautukset oli tilillä tammikuun lopussa ::)
Kannatan kyllä kaikkea mikä vähentää tätä paperin pyörittelyä ja nopeuttaa asioiden käsittelyä 8)
-
alvien kans kannattaa siirtyä kuukausi tai kvarttaali alviin, varsinkin jos sieltä palautusta on tulossa... muutenhan alvi on edullista lainaa...=)
-
ite luin juuri tuosta lehestä ja totesin mielessäni; onneks en enää ole nuori! kyllä ensin pitäis laitta yhteydet mallliinsa ennekuin tollasta tulee ehdottaan. nyt jo joutuu pankinsivuilla kirjautumaan monta kertaa laskua kohti joten mitenkähän kävis ilmotuksen kanssa? helevetin sonerapellet !
Morjesta,
Millainen nettiyhteys sinulla meiltä on, ja onko se juonitellut jo kauankin aikaa? Kerrotko vähän lisätietoja niin katsotaan että pystynkö auttamaan jotta saataisiin nettisi pöhisemään niinkuin sen pitäisi pöhistä :)
Tero@SoneraPartio

Netti pelittää parhaiten jos laskussa ei ole Sonera saamapuolella :)
-
nettinä on tuo saakelin huawei ja malli on se musta 4g! tossa juuri kirosin tota puotissa kun kävin, käski kantaa koko koneen ja muutaman nettitikun sinne, saa nyt nähdä milloin jaksan,
näyttöön ilmestyy tuon yhteyden kuvake josta yhdistä näppäyksen jälkeen värkki etti yhteyden aika nopeaan ja sitten kun laitan esim. agroneti yhd. niin hakee nopsaan sivun ja kun laitan keskust. nopsaan taas ja kun laitan kon.laitt. niin värkkipä alkaa miettiä tuossa kuvakkeessa on kaksi nuolta molempiin suuntiin alareunassa ja siellä seisoopi sitten 0,0 molemmissa ja 3g ja 3g+ vaan vilahtelee palkiston vieressä ja mitään ei tapahdu jopa yli 15 minuuttiin ja sitten välähtää näytölle; vindovs ei pysty näyttämään ko. sivua tai jotainsenkaltaista! suljen yhteyden ja samalla yhdistä uudellen ja taas mennään hetki kunnes taas sama alusta! perkele, että vituttaa! siinä vaiheessa otan 4g huavein ja heitän pois jalaitan takasin sirun huavei 682:n jolla taas pelittää sen 45-65 minsaa minkä jälkeen se taas simahtaa vilkuttelemaan valojaan. ihme juttu kun joillain aikuissivuilla värkki toimii tunninkin mutta kesken kaiken lakoaa sitten iloisesti, mutta siinä vaiheessa onkin parempi jo lopettaa muutenkin. youtuupissa on ihan hauskaa aikuisviihdettä meikäläisellekin! ymmärsitkö? ei muuta vikaaa!

:o ??? ::) :-[ :-\ mutta verottaja on ihan ok?
-
kyll miun puolesta,- mutta tuo alotti kyselemmään köpsiä ja miähän vastasin köpsiä!
-
nettinä on tuo saakelin huawei ja malli on se musta 4g! tossa juuri kirosin tota puotissa kun kävin, käski kantaa koko koneen ja muutaman nettitikun sinne, saa nyt nähdä milloin jaksan,
näyttöön ilmestyy tuon yhteyden kuvake josta yhdistä näppäyksen jälkeen värkki etti yhteyden aika nopeaan ja sitten kun laitan esim. agroneti yhd. niin hakee nopsaan sivun ja kun laitan keskust. nopsaan taas ja kun laitan kon.laitt. niin värkkipä alkaa miettiä tuossa kuvakkeessa on kaksi nuolta molempiin suuntiin alareunassa ja siellä seisoopi sitten 0,0 molemmissa ja 3g ja 3g+ vaan vilahtelee palkiston vieressä ja mitään ei tapahdu jopa yli 15 minuuttiin ja sitten välähtää näytölle; vindovs ei pysty näyttämään ko. sivua tai jotainsenkaltaista! suljen yhteyden ja samalla yhdistä uudellen ja taas mennään hetki kunnes taas sama alusta! perkele, että vituttaa! siinä vaiheessa otan 4g huavein ja heitän pois jalaitan takasin sirun huavei 682:n jolla taas pelittää sen 45-65 minsaa minkä jälkeen se taas simahtaa vilkuttelemaan valojaan. ihme juttu kun joillain aikuissivuilla värkki toimii tunninkin mutta kesken kaiken lakoaa sitten iloisesti, mutta siinä vaiheessa onkin parempi jo lopettaa muutenkin. youtuupissa on ihan hauskaa aikuisviihdettä meikäläisellekin! ymmärsitkö? ei muuta vikaaa!
Vai ei muuta vikaa, tuossahan sitä on jo yllin kyllin!!
Hmm, mikäli ymmärsin oikein niin yhteys kyllä aukeaa ja toimii hetken aikaa mutta sitten jostain syystä jämähtää ja mikään sivu ei aukea? Ja käyttämällä tikkua pois koneesta ja taas takaisin yhteys pelaa hetken?
Melkein kokeilisin sellaista että pakottaisin tikun käyttämään pelkkää 3G-yhteyttä, vähän kuulostaa siltä että tikku hakee vuoroin 2G/3G ja siksi yhteys jumii kun se ei tiedä että mihin verkkoon liittyisi. Eli sinulla on Huawein E392 se tikku? Tuossa on ohje 3G-pakotukseen (http://www5.sonera.fi/ohjeet/Huawei_E392_ja_E3276_-asetukset?cmpid=20000), ja jos asut 4G-alueella niin kokeile ihmeessä pakottaa tikku käyttämään pelkkää 4G-verkkoa. Ja jos suinkin vain mahdollista, niin kokeile toimiiko netti vaikka toisessa huoneessa paremmin, riippuu missäpäin tukiasema on niin toisessa huoneessa voi olla vahvempi signaali. Näin voitaisiin rajata ongelmaa, että onko se tikussa vai meidän verkossa.
Mutta tosiaan ne siellä puodissa varmastikin testaavat tuota jos vain kerkeet siellä käymään :)
Testaatko vielä tuon pakotusasian, ja jos sillä ei homma kummene, niin otahan reilusti yhteyttä Tekniseen asiakaspalveluumme, pojat saa katsoa että mitä asialle olisi tehtävissä/onko verkossa jotain viilattavaa :)
Tero@SoneraPartio
-
alvien kans kannattaa siirtyä kuukausi tai kvarttaali alviin, varsinkin jos sieltä palautusta on tulossa... muutenhan alvi on edullista lainaa...=)
Eikös ole viimeaikoina kaikki lainat ollu edullisia??
Soneran partiopojalta kohtuullisen asallinen vastaantulo!! Saittia lukee koko joukko alan ulkopuolistakin väkeä, tai sitten on todella toimivat vakoiluohjelmat?!

Kiitos kiitos :)
Ei meillä mittään vakoiluohjelmia ole, mut se on totta että seuraamme keskustelua meihin sekä alaan liittyen, ja autamme ihmisiä heidän ongelmissaan jos vain pystymme :)
Tero@SoneraPartio
-
Täältä pisteet SoneraPartiolle...vaikka olenkin Elisan asiakas 8)
Tää Verottajan Ilmottin- palvelu toimii kyllä todella tahmeesti ???
-
Juu niin soitti ja kokeilin..
aika tahmeeta on aineiston lähetys.. muut ilmoitin.fi välisivut aukeaa nopeasti mutta aineiston lähetys toimintoa saapi ootella minuuttikaupalla >:(

Mullekin soitetiin tänään ja kehoitettiin lähettämään sähköisesti mutta en ollut ko. asiaan vielä varautunut kun olin ajatellut perinteisesti.... Ilmoitus saadaan siis lähtemään ohjelmasta .. Suonentiedon ohjelma. meneekö siinä kaikki ?.. maatalous.metsä alvi ja energiavero? alvipalautus tässä oikeastaan kiinnostaakin kun kerrankin on saamapuolella useita tonneja.
-
Soneran partiopojalta kohtuullisen asallinen vastaantulo!! Saittia lukee koko joukko alan ulkopuolistakin väkeä, tai sitten on todella toimivat vakoiluohjelmat?!
Kiitos kiitos :)
Ei meillä mittään vakoiluohjelmia ole, mut se on totta että seuraamme keskustelua meihin sekä alaan liittyen, ja autamme ihmisiä heidän ongelmissaan jos vain pystymme :)
Tero@SoneraPartio
[/quoteMistähän sais Soneralta sellaisen miehen kiinni joka näiden lankalinjojen kunnosta huolehtii. Pitäisi yksi roikkuva lanka saada metsätieliittymän kohdalta ylemmäksi jotta koneilla pääsisi ali?
Linja on tuolla kylällä eli ei minun nettilanka.Kiitos jo etukäteen vastauksesta ;) ;)]
-
Mistähän sais Soneralta sellaisen miehen kiinni joka näiden lankalinjojen kunnosta huolehtii. Pitäisi yksi roikkuva lanka saada metsätieliittymän kohdalta ylemmäksi jotta koneilla pääsisi ali?
Linja on tuolla kylällä eli ei minun nettilanka.Kiitos jo etukäteen vastauksesta ;) ;)
Moro Von Göpel :)
Tuossa asiassa kannattaa soittaa rimpauttaa meidän Vikapalvelun nroon 0206 90101, sitä kautta lähtee tieto asentajille että "tarttis tehrä jottain" :D
Kerro sinne tarkka osoite/sijainti niin homma hoituu.

Siis voiko tuonne soittaa kaikista ylimääräisistä puhelinlangoista ?? Ajattelin tässä lähipäivinä kaataa pari puuta yhdelle puhelinlangalle koska langassa ei ole 10 vuoteen kulkenut enää mitään tietoa. Tolpat ajattelin sitten kesällä keräillä itselleni 8)
-
Juu niin soitti ja kokeilin..
aika tahmeeta on aineiston lähetys.. muut ilmoitin.fi välisivut aukeaa nopeasti mutta aineiston lähetys toimintoa saapi ootella minuuttikaupalla >:(
Mullekin soitetiin tänään ja kehoitettiin lähettämään sähköisesti mutta en ollut ko. asiaan vielä varautunut kun olin ajatellut perinteisesti.... Ilmoitus saadaan siis lähtemään ohjelmasta .. Suonentiedon ohjelma. meneekö siinä kaikki ?.. maatalous.metsä alvi ja energiavero? alvipalautus tässä oikeastaan kiinnostaakin kun kerrankin on saamapuolella useita tonneja.
Alv-lapun ja energiaverolapun laitoin just Maatalousneuvoksen avustuksella, tosi liukkaasti meni. Kohta kokeillaan sitten varsinaisia verolappuja. :)
Edit.
Sinne meni loputkin, Ilmoitin toimi kuin junan vessa! :)
-
Siis voiko tuonne soittaa kaikista ylimääräisistä puhelinlangoista ?? Ajattelin tässä lähipäivinä kaataa pari puuta yhdelle puhelinlangalle koska langassa ei ole 10 vuoteen kulkenut enää mitään tietoa. Tolpat ajattelin sitten kesällä keräillä itselleni 8)
Moro BACKSPACE,
No en mä nyt tiedä että ihan kaikista, mutta ainakin jos kyse on meidän säikeistä niin kannattaa soittaa rimpauttaa ja kertoa tilanne. Jos siinä on jotain mutkia matkassa, vaikka noiden tolppien käyttämisestä ( ;) ) niin ne kyllä kertoo että mikä on tilanne :)

Ok