Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Paalaaja - 04.02.13 - klo:11:54
-
Melkein naurattaisi, ellen olisi itsekin leikkausjonossa:
"Hallitus on hukannut jo puolet vaalikaudesta: Aito ongelma on hallituksessa, jonka pitäisi kyetä tekemään päätöksiä yhteisen kansan parhaaksi. Vaikea aika suorastaan huutaa niitä. Kuudelta puolueelta se vain onnistuu huonosti. Kun parhaan tai lähes parhaan ratkaisun sijasta on tyydyttävä siihen, mikä joten kuten kelpaa kaikille, tuloksena on puolivillaista politiikkaa, josta ei edes näytä tulevan sen valmiimpaa.
Jos tälläistä hallitusta koottaessa epäonnistutaan vielä ministerivalinnoissa, voidaan perustellusti puhua kansallisesta tuplavirheestä. Ei ole enää mustamaalausta tai perättömän tiedon levittämistä, jos sanoo, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd) ei hallitse vaativaa tehtäväänsä."
-Pohjolan Sanomien pk.
Oppositio on tähän asti tyytynyt haukkumaan hallituksen konttaavia kunta- ja sote-uudistuksia. Ei taida olla kaukana kun ministereitä nimeltä mainiten vaaditaan eromaan. Laskun maksavaa kansalaista syyllisten hakeminen ei tosin auta. Pitäisi ryhtyä töihin!
Hohoi, Jyrki ja Jutta millon ryhdytte oikomaan tätä umpisolmua, vai vaihdetaanko tekijöitä?
-
Parin vuoden päästä Timo pääsee remmiin, niin kyllä se siitä. Eihän tässä mikään hätä häilyttele ;D
-
Kepun Sipilä- noste alkaa hiipua.
-
Kepun Sipilä- noste alkaa hiipua.
Ei se kepun kannatus nouse tuollaisilla "kakkaroilla" ;D
-
Parin vuoden päästä Timo pääsee remmiin, niin kyllä se siitä. Eihän tässä mikään hätä häilyttele
Kalli...? ::)
-
Jos tämä sotku syyllisten hakemisella selviäisi, niin helppoahan maan asiat olisi laittaa kuntoon. Soinilaisilta on aika loppu, pelastusta ei ole tulossa siitä suunnasta. Nyt tarvittaisiin nimittäin konkreettisia toteuttamiskelpoisia uudistuksia, eikä peräpeiliin tuijottelua ja perään huutelua. :o

Nyt pitäisi tehdä sellainen tupo-sopimus, jossa on nolla linja korotuksissa ja kesto noin kymmenen vuotta :o :o :o :o
Niiin alakaaa kilpailukyky korjaantuu 8)
-
Jos tämä sotku syyllisten hakemisella selviäisi, niin helppoahan maan asiat olisi laittaa kuntoon. Soinilaisilta on aika loppu, pelastusta ei ole tulossa siitä suunnasta. Nyt tarvittaisiin nimittäin konkreettisia toteuttamiskelpoisia uudistuksia, eikä peräpeiliin tuijottelua ja perään huutelua. :o
ja mitääs hallitus ja kepu tarjoovat,,,,,,lisää vastuunkantoa,,,,,,,,revi siitä :P
-
tälle hallitukselle eivät tuplavirheet riitä alkuunkaan :o
ja kansa maksaa

Ei kerpeles sentään, kyllä kaskujen laukominen oppositiosta on paljon rakentavampaa! 8)

------------------laitappa vaihtoehdot esiin,äläkä huutele puskista.Asiat on oikeesti solmussa,eikä niitä yhtäkkiä muutella.
Tässä ollaan eletty velaksi vuosikausia ja lisäksi maksettu ja taattu muiden velkoja.
Edes ipu tai kepu ei pysty tätä hetkessä ratkaisemaan.

Eikä persut halua ratkaista, ne ei vaan mene hallitukseen kenenkään kanssa 8)
-
----------laitappa vaihtoehdot esiin,äläkä huutele puskista.Asiat on oikeesti solmussa,eikä niitä yhtäkkiä muutella.

[/quote]

-tottakait menevät,kun tuo euroopan pankkien rahoitus loppuu. Mutta ei hallitulkseen kannata mennä mihin hintaan tahansa.
Olishan pääministeri voinut antaa persuille eri vapauksen äänestää eri lailla noissa vakuusasioissa.
Mutta eivät antaneet. :(
Kyllä ennenkin on annettu erivapaus jollekkin puolueelle,mutta ei persuille.

Persujen ratkaisumalli on, että vaalivoittajat ei mene hallitukseen.
Voi hyvä tavaton näitä perusressukoita.

Ei saa lyödä jo polvilleen pudonnutta...

Persut on oikeessa, niiden vaan olisi pitänyt tehdä jotain muutakin, kuin jäädä oppositioon 8)
-
Persujen ratkaisumalli on, että vaalivoittajat ei mene hallitukseen.
Voi hyvä tavaton näitä perusressukoita.
[/quote]
----------minä en kyllä ole ressukka :o Katso,mikä määrä miinuksia,eikä tunnu missään :)
-
Jos tämä sotku syyllisten hakemisella selviäisi, niin helppoahan maan asiat olisi laittaa kuntoon. Soinilaisilta on aika loppu, pelastusta ei ole tulossa siitä suunnasta. Nyt tarvittaisiin nimittäin konkreettisia toteuttamiskelpoisia uudistuksia, eikä peräpeiliin tuijottelua ja perään huutelua. :o
ja mitääs hallitus ja kepu tarjoovat,,,,,,lisää vastuunkantoa,,,,,,,,revi siitä :P
[/quote
Ei kerpeles sentään, kyllä kaskujen laukominen oppositiosta on paljon rakentavampaa! 8)
miksi ne sinun arvostamasi viisaat eivät laita asioita kuntoon ???

Sitä minäkin olen ihmetellyt.
Ja kuka on väittänyt että arvostaisin/uskoisin ratkaisun löytyvän Vieteribarbi-Takuusta-Fantsu voimakolmikon kalmankourista? :o
-
No ei ainakaan näillä niskalenkeillä, saada markkinavoimia hallintaan ;D
-
oisko vika siinä että niskalenkkiä ottaa tollanen naureskelva hintelä-heikki?

Joo, ei vaan resurssit riitä miehellä 8)