Agronet
Keskusteluaiheet => Kasvintuotanto => Aiheen aloitti: Dombba - 19.01.13 - klo:08:48
-
ootteko käyttäneet lehtilannoitteita ja millasilla tuloksilla? aattelin jos ois tuikannu nurmen rikkaruiskutuksen yhteyteen nestemäisen lannoitteen, niin tulis torjunta ja lannoitus samalla ajolla.
-
Olen käyttänyt perunalle ja juureksille.
Tulokset vakuuttavia jatketaan.
Tyhjäsin ruiskun Lhp:lle ja näki kyllä mistä ajettu...
-
Mangaanikelaatti nosti kauran hehtopainoa selvästi, 60-63. Hivenravinnelios runsaammalla kädellä annettuna teki orasvaiheessa silmin nähtävän värieron verrokkiin---> tummeman vihreetä. Tämä yaran typpi-rikki-litku tummensi myös vehnän oraita eli vaikutusta oli. Tosin tuo thiotrakki pitäs ruiskia tähkälle, mää vetäsin oraille.
-
Mangaania aina tarpeen mukaan, tietyille lohkoille jokavuosi ja lähes jokapaikkaan jotakin. Selvä vaikutushan noilla on, tosin eivät ole mitään ihmeiden tekijöitä eli muutenkin pitäisi kasvutekijöiden olla suunnilleen kunnossa.
-
Kertokaapa hintoja mitä nuo maksaa, ja millaiset ovat käyttömäärät?

Turkulaisen, KASTE ry:n paljon mustamaalaama, kasvinsuojelu.fi-kauppan hivenliuos maksaa 2.90 euroo litra sis.ALV.
Mangaanikelaatti samassa putiikissa maksaa 2,70 euroo litra sis.ALV.
Hintaansa nähden hyvää tavaraa. Eikös näitä ravinnepitoisuuksia testattu jossakin KM:n numerossa? Ne Nekon tuotteet taisi olla kaikkein laimeimpia ja nämä kasvinsuojelu.fi-kaupan väkevimpiä suhteessa ostettuun litrahintaan?
-
Juu solatrellia joka peruna hehtaarille. Mukula määrässä jonkilaista lisäystä.

Mantrac pro noin kympin litra, sitä riittää puolikaskin hehtaarille. Mangaanikelaattia oon laittanut 0.4l/ha rikkaruiskutuksen yhteydessä. Eli hinnat ei hehtaarille päätä huimaa. Kauralla satolisä luokkaa tonneja, mikäli ph korkea...Kääntäen, ilman mangaanin lisäystä sato jää luokkaan kato. Oireet on kyllä niin selvät, että melkoinen puusilmä pitää olla,ettei niitä näe. Toinen juttu osaako tunnistaa. Mangaania pitäisi antaa jo ennen kuin puutokset näkyy, on halvinta sadon vakuutusta mitä voi olla, mikäli riski olemassa.
Muut hivenet sitten eri juttu, nyt on jemmassa mangaania, thiotraccia hieman sekä Gramitrelia. Noita sitten tarpeen mukaan.
-
Onkos millaisia kokemuksia Multiplesta. Sitä aion kokeilla ens kesänä, ku se käy luomuunki.

Työlästä... JOS aine vanhempaa kuin hetki sitten purkitettua, melkoinen jankki jää purkkiin.
Moitin kaupalla ko. ainetta ja SAIN purkin viime keväänä purkitettua, oli ollut kuulemma ok. aine. Omat kokemukset edelliseltä vuodelta negatiivisia, purkin puhdistaminen työlästä kun meinaa ne parhaat jämät jäädä purkkiin. Ruiskun purkin pesurilla sai pestä kauan että sai edes suurinpiirtein puhtaaksi, vie paljon aikaa vrt. muiden aineiden käyttö. Samoin oli tämä keväällä purkitettu ja kesän yli jämähtänyt, vahva kakku jäi purkkiin pelkällä valutuksella ::) Ylimääräinen purkkien putsaus vie helposti tunteja, kun ruiskutettavaa riittävästi ja tämä vältettävissä aine valinnalla ::)
Gramitrelia tilasin, se juoksevampaa. Multiple taitaa olla liiankin jämäkkä seos. Kaveri tekee multiplesta erikseen seoksen, jonka kaataa ruiskuun ja pesee pöntöt ajan kanssa kuumalla vedellä :-\
Kun vastaavia aineita markkinoilla eikä tätä pientä ongelmaa, ratkaisu helppo tehdä. Vähän sama kuin lannoitteissa, ottaako halvempaa ja syöttörullat tukkivaa vai hiukan kalliimpaa ja toimivaa :) Pienistä työn sujuvuuteen tapahtuvista panostuksista kasvaa suuri virta, tai sitten päin vastoin, pikkuvastoinkäymisistä tulee suuri ketutus kiireessä toimiessa.
-
Kaveri tekee multiplesta erikseen seoksen, jonka kaataa ruiskuun ja pesee pöntöt ajan kanssa kuumalla vedellä :-\
Kaadettava ensin ämpäriin, jossa sekoitettava veden kanssa juoksevaksi ja sitten vasta kaato ruiskuun. Ei oikein kiva juttu kaataa kiinteitä könttejä ruiskuun. Melkein kuin sementin kanssa olisi tekemisissä.
-
Juu solatrellia joka peruna hehtaarille. Mukula määrässä jonkilaista lisäystä.
Oikea ruiskutusaika ratkaisee mukulamäärän ja tietenkin kosteutta täytyy olla
-
Edellisvuonna Multiple oli kyllä aika tinaa. Viimevuonna
olikin ihan OK. Tuo kupari siinä kiinnostaa. Ainakin ohraan
sillä oli myönteinen vaikutus. Hehtaarikustannusta en nyt
tarkasti muista, mutta lienee kohtuullinen kun sitä ostin. :D
-
Ovatko lehtilannoitteet yleensä tarkoitettu käytettäväksi vasta sitten kun on hätä käsissä, vai ovatko ne peruskauraa viljanviljelijän työkalupakissa?
Voiko lehtilannoitteilla saada aikaan hyviä tuloksia mikäli peruslannoitus on tasossa välttävä tai sitä ei käytetä ollenkaan? Eli voidaanko lehtilannoitteilla antaa nousevalle oraalle esim. starttipotku, jolla se kasvattaa juurimassaa ja kykenee siten erottamaan maasta paremmin itselleen tarpeellisen voiman ja parantamaan satotasoa pienellä panoksella?

Lehtilannoitteilla lähinnä täydennetään hivenpuutoksia kun peruslannoitus on muuten kunnossa.
Jos jo peruslannoituksessa säästää niin turha sinne mitään ruutata on...

>:( :-[ ::) ;D
ja eletää vuotta 2013 täälläpäin...
nimimerkki antanut juureksille ruiskulla 60 kiloa/ha vastaavan typpi määrän lehtien kautta. viime kesänä ja sato oli normaali.
Viljaan en viljele mutta siihenkin on aineet.
Aineiden koostumusta, tai hintaa ei pääsetä nettiin kun sitä "jujua" ei kuitenkaan ymmärtäisi ilman erillistä "koulutusta/neuvontaa" ja näin ollen lannoitteet vaikuttaisivat HIRMU kalliilta...
-
Multipleä koko alalle ensi vuonna. kaurat painoi 62 -63 lohkoilla joihin ajoin sitä. Ohran kohdalla ehkä hienoinen sadon lisäys. N. 500-700 kg/ha. Koeala liian pieni n. 10 ha, mutta samalla lohkolla myös ilman hiventä.
Auttaa muuten kamalasti kun pitää ne multiple toosat lämpimässä ennen kuin rupee liruttaan sitä ruiskuun. Esim autotalli, pannuhuone tms. Sen jälkeen kun olen pitänyt purkit ennen ruiskuun laittoa lämpimässä riittää rivakka ravistus ja normi huuhtelu.
Ps. Omat tos siemenet iti yli 90. Kaurat ja ohrat. Ei kulu siemenkauppiaan oven saranat enempää tänä vuonna 8)
-
millä vesi määrällä olette ruiskuttanut hiveniä?.lueskelin km-ohra kisaa ja melkosiä litra määriä ajettu esim vitathitracia 2.5 litraa ja bf-hiventä 8litraa,mutta vesimäärää ei mainita.

150Litraa/ha.
-
Minkälaisia kokemuksia löytyy yaravita gramitrelista? Onko miten jankkia kamaa?

Mikä helvetti on jankki? :o :o ??? ???
Jenkki on ameriiikkalainen punaniska ja purukummi tai helvetisti bensaa imuroiva 10mm pellistä rakennettu peltilehmä, mut toi jankki? :o

Jankki eli sama termi esim. sille mössölle mikä jää sinne kiliju ämpärin pohojalle ;D Että onko tuo gramitrel miten helppo täyttää ruiskuun että onko multitiplen ongelmia.
Tai voisko tuo jankki olla japanilainen niin ku amerikkalainen on jenkki ::)

Eli ärrä-vikaisen RANKKI?

Ei kumminkaan.. ;D
-
ootteko käyttäneet lehtilannoitteita ja millasilla tuloksilla? aattelin jos ois tuikannu nurmen rikkaruiskutuksen yhteyteen nestemäisen lannoitteen, niin tulis torjunta ja lannoitus samalla ajolla.
Vähä niin kuin vastatuuleen kusis, ei huomattavaa hyötyä. Lannoita vain kunnon apupaskalla, niin paras tulee.
-
Mangaanikelaatti on kauralle must. Kannattaa kokeilla ja hämmästyä.
-
Missäs vaiheessa kuivankesän orava on ajanut solatrellin perunalle? Olisi tänä vuonna tarkoitus kokeilla hehtaarin palalle onko vaikutusta.
-
Onko kokemuksia Foliar Extrasta?
-
Kertokaapa hintoja mitä nuo maksaa, ja millaiset ovat käyttömäärät?
Turkulaisen, KASTE ry:n paljon mustamaalaama, kasvinsuojelu.fi-kauppan hivenliuos maksaa 2.90 euroo litra sis.ALV.
Mangaanikelaatti samassa putiikissa maksaa 2,70 euroo litra sis.ALV.
Hintaansa nähden hyvää tavaraa. Eikös näitä ravinnepitoisuuksia testattu jossakin KM:n numerossa? Ne Nekon tuotteet taisi olla kaikkein laimeimpia ja nämä kasvinsuojelu.fi-kaupan väkevimpiä suhteessa ostettuun litrahintaan?
Sulla on kyllä väärää tietoo....Mangaaniliuoksen sekä hivenliuoksen hinnat on tällä hetkellä kasvinsuojelu.fi:ssä korkeammat kuin nuo mainitsemasi:
http://kasvinsuojelu.fi/products_new.php?catid=6
eli 4,5 €/litra alv. 0 ja 5,7€/litra alv. 0

Jaa, mun kuitissa lukee hinta. ???

Miltähän vuodelta se kuitti on?

2012
-
On se kyllä niin vaivatonta tuolta kasvinsuojelupistefiistä noita tilailla ettei hevillä viitti bonuskaupan saranoita kuluttaa. Komiaakin kun yhistelmä tuo muutaman hassun kannun pihahan. :D
-
Pitäisikö kokeeksi, vastoin kaikkia ohjeita, kokeilla ensikeväänä ajaa rikkaruiskutusten yhteydessä tuota http://kasvinsuojelu.fi/product_info.php?products_id=10 Hivenliuosta kaurakasvustoon ja seurata tulosta..
Lannoitetta menee 200-250 kg/ha:lle (27-3-5), eli se ei ole hirveä panokseltaan, mutta niissä ei ole hiveniä.
Katsoisi näkyykö mitään eroa?
Meneekö tuo ihan tavan hypron guardian aireista läpi vaikuttaen?

Laita mieluumin mangaanikelaattia? Kaikki noiden hivenliuokset on löysää tavaraa ja sekoaa helposti.

Riittäkö litra viljoille tuota maatila hiventä,et olis jotain vaikutusta?

Mää laitan tuplat, kuten viskinkin.... ;D

:D :D

Mä oon laittanu vähintään tuplat maatilan hivenliuosta pitoisuudet kuiteski aika pieniä verrattuna esim.multipleen,mut monipuolisempi.Hyvä aine selvästi virkistää ja tervehdyttää kasvustoa.Kai sitä vois terästää kauralle vielä mangaaniliuoksella samaan satsiin?

Paljoko laitatte hehtaarille tota kasvinsuojelufin Mangaanilitkua? Mainostavat että antaa suuremman sadonlisän kuin Mantrac, vaikka Mantracissa on 500 g litrassa mangaania kun kavinsuojelufin litkussa sitä on vaan 150 g/litrassa. Vaikea uskoa?
-
Multippeliä ajettu parivuotta, Foliar extraa joillekkin aloille lisäksi. Tiedä sitten mikä se lopullinen hyöty on, mutta koe ruutu näytti että multiplen saanut lehti on vihreämpi ja lehtimassaa enemmän. Varmaan samoilla sotkuilla mennään ensikesänäkin.
-
Mikä on viljan hiventarve hehtaarille? Onko jossain ohjeistettu mitä määriä tarvitaan hehtaarille jos esim nostaa viljavuusluokan tai kaksi?
Noita lisälannoitteita on erilaisia mutta hankalaa arvioida tarpeet ja siten kustannukset, vaikka olisi kuinka hyödylliset.
-
Entä onkos kellään näistä lehtilannoitteista kokemusta?
http://www.soderbyentreprenad.fi/fi/tuotteet.htm
-
ei kokemusta mutta onko tarvetta jos rykäsee 350kg hivensalttua ja 15 kuutio kananpaskaa hehtaarille jos sitä rahakauraa rupee tuleen si 8000kg hehtaarilta niin hyvä että vaihdoin sampon claysoniin
-
Millä sää meinaat saada ton kauran pysymään pystys ???

Pönkällä.
-
kuin pal sitä pönkä ainetta voi laittaa kerralla :o :o
Litra,kaks..viis.TÄ
-
ei kokemusta mutta onko tarvetta jos rykäsee 350kg hivensalttua ja 15 kuutio kananpaskaa hehtaarille jos sitä rahakauraa rupee tuleen si 8000kg hehtaarilta niin hyvä että vaihdoin sampon claysoniin
Mitens eu-tarkastajan kanssa pärjää,jos tosi komea kasvusto?
-
Tarviiko levittämiseen jotkut lannotesuuttimet.. vois ehkä ruutata kesällä vähä kokeiluksi tai no ihan tarpeeseenkin voi tulla..

Ei tarvi.
-
Onko nurmille kehitetty lehtilannotteita? Vois vetäistä samalla rikkatorjunnan yhteydessä. Yara vitan sivuilta hieman ristiriitaista tietoa.. ::)
-
Hivenen lehtilanoitteen pitäisi ainakin nostaa valkuaista pari pinnaa mikäli sen pari viikkoa ennen niittoa levittää. Mutta kyllä ne pääosin ei-sumuttavilla suuttimilla levitettäviin nestelannoitteisiin (jotka siis valuvat maahan) keskittyivät kun aiheesta esitelmää pitivät.
-
On nurmillekkin lehtilannoitetta.