Agronet

Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: vms1 - 04.01.13 - klo:23:49

Otsikko: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: vms1 - 04.01.13 - klo:23:49
Eikö näillekin aloille olisi saatavissa jonkinnäköistä kilpailua. Honkajoki on kait kuitenkin huomattavaa voittoa tuottava yritys joten luulis jotain muutakin toimijaa voivan kiinnostaa. Lauhaluoman kuljetusliikkeen luulen olevan kilpailutettu mutta luulis siellä olevan hieman parantamisen varaa. Ensiksi kannattaisi miettiä kuka palvelee ketä. Joku aika sitteen meinas palaa käämit kun sattui eräs "palvelualtis" kuski paikalle. Ensiksi epäili pehmeyttä eikä oikein uskonut isäntää ja sitten valitti huonoa paikkaa yleensäkin. No joutuhan se peruttaa kerran eikä päässy ajamaan lenkkiä. No oikeassahan kuski oli että  jos joutuu tällaisiin paikkoihin niin kusee aikataulut mutta mitä  minä sille voin että kolmiakselinen veturi jonka pällä kolmiaksselinen puoliperä on nyt vaan lähes huonoin yhdistelmä kulkunsa puolesta minkä saa. Neliakselisella nupilla missä nosturi takana olisi aika paljon nopeempi kerätä ja sitten ilmatiiviit säiliöt että voisi jättää laatikon kärryyn kun keräis toista kuormaa. Yhdistelmän kuorma hieman kasvaisi ja tehostuisi huomattavasti. Isännät tämänkin leikin maksaa joten hieman kannattaisi elää niiden mukaan.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: nänninnyplääjä - 05.01.13 - klo:00:45
tarttee vaan löytää joku sopevalla jakkaralla jota voidella.. reilu satkuhan niille otuksille, joilla bisnestä tehhään, on teipattava perssiiseen. nehän vois haalata kuvaushaaskaksi itäsuomeen, vastuuthan loppuu sen jälkeen ku perävalot katoo.. :D
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Kaupoi - 05.01.13 - klo:08:41
Neliakselisella nupilla missä nosturi takana olisi aika paljon nopeempi kerätä ja sitten ilmatiiviit säiliöt että voisi jättää laatikon kärryyn kun keräis toista kuormaa. Yhdistelmän kuorma hieman kasvaisi ja tehostuisi huomattavasti. Isännät tämänkin leikin maksaa joten hieman kannattaisi elää niiden mukaan.
Vähän tähän tyyliin kuulemma homma ainaki tääläpäin nykyään toimii. Maakunnassa kiertää nuppiauto(t) keräämässä ja yhistelmät kulettelee täyet vaihtolavat laitokselle päin ja jättää tyhjät lavat vaihtopaikalle.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: sjk - 05.01.13 - klo:08:45
Eikö näillekin aloille olisi saatavissa jonkinnäköistä kilpailua. Honkajoki on kait kuitenkin huomattavaa voittoa tuottava yritys joten luulis jotain muutakin toimijaa voivan kiinnostaa. Lauhaluoman kuljetusliikkeen luulen olevan kilpailutettu mutta luulis siellä olevan hieman parantamisen varaa. Ensiksi kannattaisi miettiä kuka palvelee ketä. Joku aika sitteen meinas palaa käämit kun sattui eräs "palvelualtis" kuski paikalle. Ensiksi epäili pehmeyttä eikä oikein uskonut isäntää ja sitten valitti huonoa paikkaa yleensäkin. No joutuhan se peruttaa kerran eikä päässy ajamaan lenkkiä. No oikeassahan kuski oli että  jos joutuu tällaisiin paikkoihin niin kusee aikataulut mutta mitä  minä sille voin että kolmiakselinen veturi jonka pällä kolmiaksselinen puoliperä on nyt vaan lähes huonoin yhdistelmä kulkunsa puolesta minkä saa. Neliakselisella nupilla missä nosturi takana olisi aika paljon nopeempi kerätä ja sitten ilmatiiviit säiliöt että voisi jättää laatikon kärryyn kun keräis toista kuormaa. Yhdistelmän kuorma hieman kasvaisi ja tehostuisi huomattavasti. Isännät tämänkin leikin maksaa joten hieman kannattaisi elää niiden mukaan.
Eiköhän valtio maksa osan.200euroo se minusta on per raato.Tuonko kertoo 50:llä,niin selviää paljonko koko kuorma maksaa.Ei tarvitse ihmetellä,miksi sairaseläinkuljetus ei kannata.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Tapani - 05.01.13 - klo:08:59
Ilmankos kaikki eläinperäinen jäte on kuskattava Honkajoelle, kun katsoo omistajat

Honkajoki Oy on omistus on jakautunut seuraavasti

    ATRIA OYJ (50 %)
    HKSCAN FINLAND OY (50 %)

Sitten myyvät tulevan tavaran lannoitteena viljelijöille. Eipähän kilpailuvirasto tartu tommosiin asioihin.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: nautafarmari - 05.01.13 - klo:12:39
Eikö näillekin aloille olisi saatavissa jonkinnäköistä kilpailua. Honkajoki on kait kuitenkin huomattavaa voittoa tuottava yritys joten luulis jotain muutakin toimijaa voivan kiinnostaa. Lauhaluoman kuljetusliikkeen luulen olevan kilpailutettu mutta luulis siellä olevan hieman parantamisen varaa. Ensiksi kannattaisi miettiä kuka palvelee ketä. Joku aika sitteen meinas palaa käämit kun sattui eräs "palvelualtis" kuski paikalle. Ensiksi epäili pehmeyttä eikä oikein uskonut isäntää ja sitten valitti huonoa paikkaa yleensäkin. No joutuhan se peruttaa kerran eikä päässy ajamaan lenkkiä. No oikeassahan kuski oli että  jos joutuu tällaisiin paikkoihin niin kusee aikataulut mutta mitä  minä sille voin että kolmiakselinen veturi jonka pällä kolmiaksselinen puoliperä on nyt vaan lähes huonoin yhdistelmä kulkunsa puolesta minkä saa. Neliakselisella nupilla missä nosturi takana olisi aika paljon nopeempi kerätä ja sitten ilmatiiviit säiliöt että voisi jättää laatikon kärryyn kun keräis toista kuormaa. Yhdistelmän kuorma hieman kasvaisi ja tehostuisi huomattavasti. Isännät tämänkin leikin maksaa joten hieman kannattaisi elää niiden mukaan.

Täällä tais käydä sama kuski. Pihaan tultaessa noustaan mäen päälle, talvikeleillä, kuorma täynnä ylempänä moitittu yhdistelmä(aihettakin moittia), ongelmiahan siitä seurasi.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Rampe - 05.01.13 - klo:15:52
Saisivat vielä pitää kaluston niin kunnossa, ettei liemet valu pihaan.. Se on kaukana hygienisyydestä jos vähän takaovesta falskaa  ::)
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: meedio - 05.01.13 - klo:17:24
Luvatut noutoajat ei kyllä meillä ole koskaan toteutuneet, kolmessa (arki)vuorokaudessa luvataan talvella ja kahdessa kesällä, nytkin taas neljäs vuorokausi menossa, eikä ole vielä mitään käsitystä milloin haetaan. Kesälläkin helposti menee yli viikon!! 

Valvooko joku oikeasti näitä??

Ei ainakaan Evira, tai sitten niillä ei ole halujakaan valvoa, maajussin tekemisiä kyllä kyylätään viimeiseen asti!

Nykyään, kun puoliperävaunulla haetaan (meillä ei ole valitettu olosuhteista, mutta ei ole kyllä aihettakaan), homma on paljon siistimpää kuin silloin vaihtolavan laskuaikaan. Silloinhan aina perälaudan raosta valui pihamaalle sellaista lientä, jota en todellakaan olisi halunnut, eikä olisi saanutkaan valua. Lavojen katot oli ihan karsaat ja aina rikki. Nyt kun itse lastaavat, pysyy ilmeisesti paremmin ehjinä, kun ei piikeistä kippailla sarvia läpi laitojen ja pressukatteiden, eikä lavan nostovaiheessa sonnien sarvet mene perälaudasta läpi.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Doksa - 05.01.13 - klo:17:58
Honkajoki Oy:n 2011 päättyneellä tilikaudella liikevaihto oli 28107 (1000 euroa) ja tilikauden tulos yli kolme miljoonaa euroa. Mielestäni niiden pitäisi maksaa raakaa-aineestaan eikä periä siitä mitään maksuja.
Meillä päin kyllä noudot sujuvat hyvin ja aikataulussa.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Rampe - 05.01.13 - klo:18:57

*** Kyl se puolikaskin osaa sopat valuttaa pihaan. Siitä voi saada mukavan "tuliaisen" farmille, kun ei tiedä mitä tautilaisia siellä kuormassa on   :(
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: nautafarmari - 05.01.13 - klo:19:13

[/quote]

*** Kyl se puolikaskin osaa sopat valuttaa pihaan. Siitä voi saada mukavan "tuliaisen" farmille, kun ei tiedä mitä tautilaisia siellä kuormassa on   :(
[/quote]

Yhtä lailla noistakin "valuu", pressukatot ei ole ehjiä vaikka ite lastaavat.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Terminator II - 06.01.13 - klo:10:06
HONKAJOKI OY:N päästä on tarkastajat niin hyvin voideltu ettei kyllä sanomista löydy! Aikoinaan joku olisi pistänyt krematorion etelä-Suomeen pystyyn ja suunitteli hävittävänsä MKE-jätettä. Ei saanut jostain kumman syystä lupia hommaan.

Minä olen ollut pitkän aikaa sitä mieltä että HONKAJOKI OY:N pitäisi maksaa raaka-aineesta viljeliöille ja se valtion tuki poistaa tältä raatokeräilyltä. Apulanta bisnes taittiin jostain kumman syystä eriyttää toiseen firmaan, olisikohan tulos näyttänyt vielä parempaa tulosta kuin 3 miljoonaa euroa. Luomuviljeliänä en ole tilannut viljo-lannoiteita enkä ikinä tilaa kun saa varmasti parempiakin lantoja kaupasta.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Cynic - 06.01.13 - klo:10:22
Lisäksi ei ihmisravinnoksi menevät raadot saa kuljettaa ilman piirturin asettamia ajoaikarajoitteita (työaikalaki tosin pätee kuitenkin) joten tässä olisi omatoimiselle yrittäjälle kultakaivos.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Tike - 06.01.13 - klo:10:49
Lisäksi ei ihmisravinnoksi menevät raadot saa kuljettaa ilman piirturin asettamia ajoaikarajoitteita (työaikalaki tosin pätee kuitenkin) joten tässä olisi omatoimiselle yrittäjälle kultakaivos.
Aika pitkiä pätkiä tuntuivat ajelevan samoilla silmillä kuskin mukaan.  :o
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Oksa - 06.01.13 - klo:12:58
jossain lehestä luin juuri männä päivänä tosta lauhaluoman touhusta, sanoivatten että klo 6- 22 ajavat mutta olen muutaman kerran ollu siirtämässä raatoa parempaan paikkaan klo 3 yöllä!

                toi on monipoli johon ei evira saa puuttua tahi saabi kerätä raatot ite.          ei soomi mikään oikeusvaltio ole.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Terminator II - 06.01.13 - klo:13:48
Lisäksi ei ihmisravinnoksi menevät raadot saa kuljettaa ilman piirturin asettamia ajoaikarajoitteita (työaikalaki tosin pätee kuitenkin) joten tässä olisi omatoimiselle yrittäjälle kultakaivos.

Sama se on teuraspuolellakin. Jos noudatat ajoaika lakia, niin rikot eläinsuojelu lakia ja jos noudatat eläinsuojelu lakia, niin rikot ajoaika lakia. ;D

Eihän meijeri autollakaan mene ajoajaksi kuin se mikä on letkan siirto siitä meijeriin kun perävaunu on kytketty ja matka meijeriin alkaa. Keruu ei ole meijeri autoilla ajoaikaa. ;D
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Rimuli - 07.01.13 - klo:01:28
Honkajoki Oy:n 2011 päättyneellä tilikaudella liikevaihto oli 28107 (1000 euroa) ja tilikauden tulos yli kolme miljoonaa euroa. Mielestäni niiden pitäisi maksaa raakaa-aineestaan eikä periä siitä mitään maksuja.
Meillä päin kyllä noudot sujuvat hyvin ja aikataulussa.

Kyllä huomaa, että on valtion tukema monopolifirma, liikevoitto yli kymmenen prosenttia, huhhuh.
 Eihän maatilatkaan pyydä rahaa myymistään tuotteista vaan maksavat niiden antamisesta jos kannattavuus on tuota luokkaa.
Tämä riistäminen pitäisi saada loppumaan, monen karjatilan talous olisi ihan eri mallilla, jos Honkajoen laskut olisi 10% pienemmät, eli tekisivät talkoilla.
Nyt kaikki kenellä on määräysten mukainen laitos ja ovat aiheetta hävinneet kilpailun näille voitelijoille niin yhdessä tekemään valitusta.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Tapani - 07.01.13 - klo:05:31

Toivottavasti tuo lainattu kirjoitus on provo. Jos tilalta menee honkajoelle niin paljon elukkaa, että tilan talous kärsii maksuista, niin jossakin on vikaa. Tietysti kärsiihän se talous, jos ei ole ne elukat tuottamassa.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: vms1 - 07.01.13 - klo:12:08
Mä en itseasiassa viitti edes tarkastaa hintoja  mutta jos sanotaan että sen sijaan että honkajoki ottaa isänniltä satasen niin se maksaisi sen saman satasen ja toimisi esim. osuuskuntaperjaatteella eli ei keräis voittoa ja toimisi tuotteen myyntivoitolla (lämpö rehut lannoitteet ym) niin kyllä se vaikuttaisi hieman tilojen talouteen jos jokaisesta kuolleesta elukasta tehtäisi 200 vähemmän taappiota. Nykyäänhän kuollut elukka tekee lähes tonnin tappiota verrattaessa teuraaksi pistettässä. Ymmärrän jollain lailla tiloja jotka käyttää metodia toisen poikimisen jälkeen pois jotta pienennetään riskiä että elukka sairastuu ja kuolee navettaan. Viimeeiseen vaikuttaa viellä toisen poikimisen jälkeen helposti tulevat eläinlääkärikulut kun solua ja poikimahalvausta iskee seuraavilla poikimakerroilla.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: nAGGI-nYLYGGI - 07.01.13 - klo:16:16

Miten vituillaan pitää olla meno, jos 2. poikimakerran jälkeen pitää laittaa elukka pois, kun tulossa parhaaseen tuotokseen. Ei näissä kirjotuksissa oo kyllä mitään järkeä tai sitten oon ite tehny hommat jo pitkään ihan päin helevettiä.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Tpoint - 07.01.13 - klo:17:48
Mä en itseasiassa viitti edes tarkastaa hintoja  mutta jos sanotaan että sen sijaan että honkajoki ottaa isänniltä satasen niin se maksaisi sen saman satasen ja toimisi esim. osuuskuntaperjaatteella eli ei keräis voittoa ja toimisi tuotteen myyntivoitolla (lämpö rehut lannoitteet ym) niin kyllä se vaikuttaisi hieman tilojen talouteen jos jokaisesta kuolleesta elukasta tehtäisi 200 vähemmän taappiota. Nykyäänhän kuollut elukka tekee lähes tonnin tappiota verrattaessa teuraaksi pistettässä. Ymmärrän jollain lailla tiloja jotka käyttää metodia toisen poikimisen jälkeen pois jotta pienennetään riskiä että elukka sairastuu ja kuolee navettaan. Viimeeiseen vaikuttaa viellä toisen poikimisen jälkeen helposti tulevat eläinlääkärikulut kun solua ja poikimahalvausta iskee seuraavilla poikimakerroilla.
[/b]

Laittaako jotkut pois terveen tai vaikka vähän soluttavankin lehmän, joka on poikinut kaksi kertaa?
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: vms1 - 07.01.13 - klo:19:30
Olisin ollut kuulevinani että tällaista ilmiötä olisi hieman liikkeellä. Ennen kun lyttäätte ajatuksen täysin niin miettikää ja laskekaa paljonko pitää vanhan lehmän lypsää enemmän että se tuottaa 1000 euroa enemmän kuin uusi hieho.

No itte olen eläinaineksen vanhenemisen puolella  mutta hieman rupean ymmärtämään systeemiä jossa elukka pyritään laittamaan pois ennen kuin se ehtii ikään jolloin poikimavaikeudet /utarevaihkeudet alkaa. Eläinlääkäri ja honkajoen laskut on huomattavat jos vaihtoehtona on teuras tili.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: nAGGI-nYLYGGI - 09.01.13 - klo:08:55

Minkä takia on oletettava, että poikimisongelmat ja ut- tapaukset lisääntyisivät just tuossa 2 poikimisen jälkeen? Mikä tutkimus tätä tukee. Omassa navetassa (vaikka parsihelvetti onkii) tulehdukset on enemmän kuin sattumanvaraisia ja jos ovat tullakseen, niin tulevat ihan ilmottamatta niin hieholle, kun 6krt poikineellekkii. Mikä suuressa karjassa tekee vanhempien eläimien immuunijärjestelmälle muka hallaa? Onko esim. Adam huomannut omassa toimessaan tällaista tai muut palstan suurtilalliset?
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: timotej - 10.01.13 - klo:13:46
Olisin ollut kuulevinani että tällaista ilmiötä olisi hieman liikkeellä. Ennen kun lyttäätte ajatuksen täysin niin miettikää ja laskekaa paljonko pitää vanhan lehmän lypsää enemmän että se tuottaa 1000 euroa enemmän kuin uusi hieho.

No itte olen eläinaineksen vanhenemisen puolella  mutta hieman rupean ymmärtämään systeemiä jossa elukka pyritään laittamaan pois ennen kuin se ehtii ikään jolloin poikimavaikeudet /utarevaihkeudet alkaa. Eläinlääkäri ja honkajoen laskut on huomattavat jos vaihtoehtona on teuras tili.

Oletko ottanut laskelmissasi huomioon hiehon hankinta- tai kasvatuskustannuksen? Näistä jälkimmäinen on useasti suurempi, mutta edellisessä päätyminen Honkajoen palvelusten käyttäjäksi on kertaluokkaa suurempi.
Poikimakerroilla ei ole juurikaan korrelaatiota Honkajoen palvelujen tarpeen kanssa sinänsä, mutta toki lehmää on seurattava, jotta voisi käyttää teurastamon palveluita ennen Honkajokea.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: Rampe - 01.02.13 - klo:17:18
Luvatut noutoajat ei kyllä meillä ole koskaan toteutuneet, kolmessa (arki)vuorokaudessa luvataan talvella ja kahdessa kesällä, nytkin taas neljäs vuorokausi menossa, eikä ole vielä mitään käsitystä milloin haetaan. Kesälläkin helposti menee yli viikon!! 

Valvooko joku oikeasti näitä??

Ei ainakaan Evira, tai sitten niillä ei ole halujakaan valvoa, maajussin tekemisiä kyllä kyylätään viimeiseen asti!

Niin nuo luvatut noutoajat..  ::) Tein ilmoituksen sunnuntaina ja auto pihassa tänään perjantaina.
Ei ihan mennyt luvatun 3 vrk:n sisään  :P

Kuormatilan peitto olikin mennyt taas pahaan kuntoon. Hienosti repsotti pressu. Ei viitsinyt edes sulkea "kantta" pihasta lähtiessä. Ilmeisesti lyhyt matka seuraavalle haaskalle  :P
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: cosmic_cowboy - 01.02.13 - klo:21:39
Alalle ovat yrittäneet ainakin Expossu Oy ja Helander & Laaksonen Oy, hakukone tietää tarkemmin.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: meedio - 02.02.13 - klo:00:55
Alalle ovat yrittäneet ainakin Expossu Oy ja Helander & Laaksonen Oy, hakukone tietää tarkemmin.

Tämä on juuri yksi eimerkki, miten maatalousmafia suomessa toimii. En sis tarkoita millän tavalla realistin bisneksiä, vaan tätä johdettua bisneksentekoa maatalouden ympärillä. Uusia toimijoita ei alalle päästetä millään muotoa sekoittamaan suurta bisnestä, joka pyörii lainsäädännöllisesti säädeltynä pakotettuna rahastuskeinona. Ja maksajasta ei ole epäselvää, kun suomesta on kyse.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: kylmis - 02.02.13 - klo:06:22
Ja MTK siunaa koko jutun.
Otsikko: Vs: Kilpailua alueelle Honkajoki/ Lauhaluoma
Kirjoitti: cosmic_cowboy - 02.02.13 - klo:09:21
Alalle ovat yrittäneet ainakin Expossu Oy ja Helander & Laaksonen Oy, hakukone tietää tarkemmin.

Tämä on juuri yksi eimerkki, miten maatalousmafia suomessa toimii. En sis tarkoita millän tavalla realistin bisneksiä, vaan tätä johdettua bisneksentekoa maatalouden ympärillä. Uusia toimijoita ei alalle päästetä millään muotoa sekoittamaan suurta bisnestä, joka pyörii lainsäädännöllisesti säädeltynä pakotettuna rahastuskeinona. Ja maksajasta ei ole epäselvää, kun suomesta on kyse.

Eläinrekisterin käyttö taisi sentään vapautua muillekin kuin MLOY:n ohjelmille? Pahimmillaan jouduin joskus ostamaan uuteen tietokoneeseen puhelinmodeemin kun Elmeri ei osannut käyttää ADSL:ää.

Ketä muistaa:
Kasvinsuojeluoppaat
Typpisalkun
Ympäristönhoitosuunnitelmat
jne