Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Opelmies - 02.01.13 - klo:12:57
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)

Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
-
Aiheeseen liittyen:
http://www.egorazzi.com/2012/12/peput-py%C3%B6riv%C3%A4t-vinhasti-aerobic-videolla-t%C3%A4t%C3%A4-lajia-kannattaa-harkita.html
-
Oikein pallista nykii kun ajattelee tota tilannetta 8)
-
Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan.
Heh, jopa "Irina 500" näki, että ny on tulosa niin käetön kuski, että pakko mennä neuvommaan... ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D
-
Suomineidot eivät ole erityisen naisellisia, jykeväleukaisia ja varreltaan vantteria. Johtuuneeko geeneistä vai mistä? Naiset ovat naisellisempia heti suomen rajojen ulkopuolella. Sitä parempia mitä kauemmaksi mennään.
Suomalainen nainen on enempi semmonen työhevonen, venäläinen vähänniinkin lämminverinen 8)
Työhevonen on hyvä kun menee työhommiin, luotettava ja uuttera, mutta jos haluaa kunnon kyydit, niin kannattaa nousta lämminverisen selkään ;D ;D ;D

yhellä äijällä oli venäläinen 90-luvun maajoukkuetason hiihtäjä eukkona, oli kuulemma eestä ku leijona ja takaa ku ajokoira.. :D
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
sait hyviä kuvia runkkuarkistoon.. ;D
-
Aiheeseen liittyen:
http://www.egorazzi.com/2012/12/peput-py%C3%B6riv%C3%A4t-vinhasti-aerobic-videolla-t%C3%A4t%C3%A4-lajia-kannattaa-harkita.html
Kiusauksen tunnusmerkit täyttyy.
-
Kyllä naapurimme osaavat pukeutua. Kulttuuriero on huomattava ja lomalla kun ollaan niin halutaan pukeutua vielä paremmin. Tosin itse en lähtisi talvikaljamille seikkailemaan korkokengissä.
-
Nyt kyllä täytyy laittaa vähäsen jäitä näihen liian innostuneitten jäpikkäisten hattuloihin: katella voipi (ja koeajella) mutta kuitille ei kannata ottaa, se on nimittäin kuitille oton jälkeen pari vuotta ja perse on niin leviä ettei ovista sovi. Tulleepi kotimaista ikävä ::)

Ja kotimaisellako muka ei leviä?
Vai johtuskohan se siitä että jos sen ryssän motivoi olemaan hyvänäköinen, niin kaverit *****ilee että se *****a.
-
mitäs se herra 47 sanoikaan, kuhan asettuvat jonoon ja alkaa niistä sit valkkaan! soomiäijille kelpaa vähemmänkii nätti riihiseinästä revästy kuhan lupaa! ja venakko ei leviä yhtä nopsaan kuin kotimainen, tänään nätti ja huomenna on jo kanta leviny!
-
Aenaki syvässä Savossa kelpaa mikä tahansa, olipa akanluuska tai missin mitoissa. ;D
Ainakin jos kysyy onko nainen hyvännäköinen ja kaunis, saa vastaukseksi: "Suattaap se olla vuan suattaap se olla olemattannii."

Mutta on siellä tosi paljon haaskan näkösii naisii ::)
-
Aenaki syvässä Savossa kelpaa mikä tahansa, olipa akanluuska tai missin mitoissa. ;D
Ainakin jos kysyy onko nainen hyvännäköinen ja kaunis, saa vastaukseksi: "Suattaap se olla vuan suattaap se olla olemattannii."
Ja on siellä tosi paljon haaskan näkösii naisii ::)
Ainahan toivotaan kauneutta ja huumorintajua... :D
-
Suomineidot eivät ole erityisen naisellisia, jykeväleukaisia ja varreltaan vantteria. Johtuuneeko geeneistä vai mistä? Naiset ovat naisellisempia heti suomen rajojen ulkopuolella. Sitä parempia mitä kauemmaksi mennään.
Geeneistä ja ruokavaliosta.Pätee samat opit kuin hiehon kasvatukseen ;D

Ja lautasen koosta. Meillä suomessa kahvikupin lautaset ovat suuremmat mitä heillä ruoka lautaset.

Se on kylmäverinen työhevonen, kun vertaa venäläiseen ;D ;D ;D
-
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Hyin mielen kiintoonen tieto... 🎅
Pitää laittaa tää alkuperäinen tähän.
Vääristelyn mestari Antisiionistitesantti.
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Jahas. Opelmies toivoi ryssiä Suomeen.
Mitäs sanot tähän, apilas jr?

Tässähän Apilas jr riemuitsee venäläisten olosta maassamme.😮😮😮
Eipä siis ole ihme, ettei hänelle oikein maistu protestoida Venäjän kumppanin Iranin ihmisoikeusrikkomuksia.
😎😎😎
-
On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Hyin mielen kiintoonen tieto... 🎅
Vääristelyn mestari antik.
BTW: tunnekko nää tuon nimimerkki Sepedeuksen, ko jaksoit kuiten kommentoia tähän...? 🎅
👍👍👍🤣🤣🤣
-
Antitesantille lukemista.
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Kaverinsa Fuller mainittu.

Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä rehveraatti nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
Jumalauta, Siitari ...😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮
-
Seppo...😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮
-
NATZIII ;) ;) :D :D ;) ;) ;) ;) :D ;) :) ;)
-
ja jossain etelän koulussa on kivaa kun on 92% ulkomaisia opiskelijoita pitääkin saaha lisää oppimaan kunnon tappelutaitoja..
-
Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä rehveraatti nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
Ei pohjalaaset ol tommottii putinin lakeijoi .
Sanos muuta + ligöörit sille... 🎅
-
Seppo...😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0e31ed7e-a40c-4139-b01b-326319e6493b
😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮😮
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Opelmiehelle on niin hyvä kuva ryssistä Suomessa, ettei Opelmies missään nimessä voi alkaa osoittamaan mieltä ryssien kumppania Irania vastaan.
😎😎😎
Opelmiehelle ryssien ystävät ovat hänenkin ystäviään!!
😎😎😎👍👍👍
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Seppo Siitari, mitäs olet oikein itsestäsi meille kirjoittanut???
🤔🤔🤔😮😮😮😮😮😮😮😮

Seppo hei, mä luulen että pohjanmaalla on erilainen käsitys ryssistä kuin sinulla on.
Onko Seppo vielä riittänyt sinulle passattavia ryssiä? Siellä Mikkelin seudulla?
-
https://yle.fi/a/74-20197909
Pohoojanmaan ryssänpassaajat.

Seppo.....???😮😮😮😮😮
-
Seppo?🤔🤔🤔🎅🎅🎅
-
Siitari on hiljaista poikaa...harmittaako köyhää vanhusta, että tuli taannoin kerrottua meille liikaa?
😁😁😁
-
Natzipaska tuli tänne kertomaan suuresta sotapäälliköstä. Saanu päähänsä Kellokosken sairaalassa.
Jos olisit oikeesti kapteeni, niin et kyllä olis sillä tänne tullu kehumaan.
Että semmosta tänään 🤠🤠🤠🤠🤠

Seppo kuolee kateuteensa vielä.😎😎😎
Vanhus parka...
No, Seppo, mites on riittänyt tienaurauksia ryssien datsoille??
😁😁😁🎅🎅🎅
-
btw, utimissa oli juttua kuin pennut loppuu suomessa 10 vuoten sisällä. tulipa mielenpäälle: miks niitä etes tarttee? kun kansa pärjää vähemmälläkin väjellä.. ainakin yhen mukaan. olkos sitä vajaa 3 miljuunaa kun oli reilu sata vuotta sitten.?

No nyt oli yksi persu ruvennut lisääntymään.
-
Natzipaska tuli tänne kertomaan suuresta sotapäälliköstä. Saanu päähänsä Kellokosken sairaalassa.
Jos olisit oikeesti kapteeni, niin et kyllä olis sillä tänne tullu kehumaan.
Että semmosta tänään 🤠🤠🤠🤠🤠
Seppo kuolee kateuteensa vielä.😎😎😎
Vanhus parka...
No, Seppo, mites on riittänyt tienaurauksia ryssien datsoille??
😁😁😁🎅🎅🎅
Seppo, onko lumet aurattu ryssien poluilta?
Kelpaako passata, vanhus?
-
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0e31ed7e-a40c-4139-b01b-326319e6493b
Semmosta.

Siitarin Seppo huolehtii, että Mikkelissä ryssien kelpaa olla ja elellä.
😎😎😎
-
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0e31ed7e-a40c-4139-b01b-326319e6493b
Sitä odotellessa.s🤠🤠🤠🤠

Ei ole tuokaan Suomen etu, mutta ymmärrän toki vanhan vallankumouksellisen ilon levottomuuksien lisääntymisestä.🎅🎅😁
-
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Tässä se oikeesti, kun tuo Antisiionistitesantti jättää tärkeemmät pois ;) :D ;D ::) 🎅
Miksi?
-
Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä ytinkohtat rehveraattina elikkä lyhennelmänä nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
-
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0e31ed7e-a40c-4139-b01b-326319e6493b
Sitä odotellessa.s🤠🤠🤠🤠
Ei ole tuokaan Suomen etu, mutta ymmärrän toki vanhan vallankumouksellisen ilon levottomuuksien lisääntymisestä.🎅🎅😁
Natsipaska kyselly koska tullee. Ei tietoo, mut aika lähellä taitaa olla viisaampien mieslestä.
Menneekö sit osuustoiminta sellu ja juusto sinne. Nähdään sit.

Toivot Yhdysvaltoihin sisällissotaa, jotta Oltermannin vienti sinne loppuisi?🎅🎅😁
-
Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä ytinkohtat rehveraattina elikkä lyhennelmänä nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
Seppo kertoo siinä olevansa vankkumaton ryssän ystävä ja palvelija.
😮😮😮🎅🎅🎅

https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011776362.html
-
Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä ytinkohtat rehveraattina elikkä lyhennelmänä nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
Seppo kertoo siinä olevansa vankkumaton ryssän ystävä ja palvelija.
😮😮😮🎅🎅🎅
Seppo, ryssän ystävä, auttaja ja kommunisti jo kolmannessa Siitarin sukupolvessa.🎅🎅🎅😎😎😎

Sulla on sama ongelma kuin mäkihyppääjillä. Pikkunen pili.
https://yle.fi/a/74-20208796
🎅🎅🎅😎😎😎
-
Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä ytinkohtat rehveraattina elikkä lyhennelmänä nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
Seppo kertoo siinä olevansa vankkumaton ryssän ystävä ja palvelija.
😮😮😮🎅🎅🎅
Seppo, ryssän ystävä, auttaja ja kommunisti jo kolmannessa Siitarin sukupolvessa.🎅🎅🎅😎😎😎
Seppo, miksi haluat ryssät Suomeen?
Kerro, Mikkelin Siitari meille.

Kerro miksi haluat olla rasisti natzi?
Onko se syndrooma pienestä pilistä syy. Vähän viittaa siihen tuo keksity kertomus. Minä olen kapteeni.
https://yle.fi/a/74-20208796
-
Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä ytinkohtat rehveraattina elikkä lyhennelmänä nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
Seppo kertoo siinä olevansa vankkumaton ryssän ystävä ja palvelija.
😮😮😮🎅🎅🎅
Seppo, ryssän ystävä, auttaja ja kommunisti jo kolmannessa Siitarin sukupolvessa.🎅🎅🎅😎😎😎
Seppo, miksi haluat ryssät Suomeen?
Kerro, Mikkelin Siitari meille.
Seppo Siitari, kerro Mikkelille ja koko Suomelle...🎅🎅🎅
-
Seppo...😮😮😮
-
Seppo...???😮😮😮
-
Seppo?😮😮😮🎅🎅🎅😼😼😼
-
Natzihomolla Seppoo ikävä.
Olisko hää siellä levähdyspaikkalla.
Mee sinne huutelemaan.
-
Natzihomolla Seppoo ikävä.
Olisko hää siellä levähdyspaikkalla.
Mee sinne huutelemaan.
Vaan sinulla, Seppo, se onkin ryssiä ikävä.
😎😎😎😼😼😼
-
Seppo?😮😮😮
-
Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä.
Täsä ytinkohtat rehveraattina elikkä lyhennelmänä nimimerkki Sepedeuksen muistelmizta... ;) :D ;D ::) 🎅
Seppo kertoo siinä olevansa vankkumaton ryssän ystävä ja palvelija.
😮😮😮🎅🎅🎅
Seppo, ryssän ystävä, auttaja ja kommunisti jo kolmannessa Siitarin sukupolvessa.🎅🎅🎅😎😎😎
Seppo, miksi haluat ryssät Suomeen?
Kerro, Mikkelin Siitari meille.
Seppo, miksi haluat ryssät Suomeen?
Kerro meille, Siitari.🎅🎅🎅
-
Seppo???😿😿😿🎅🎅🎅

Seppo, kerropa meille ryssäfanituksestasi.
🎅🎅🎅
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Apilaa jr...huhuu...
🤣🤣🤣

Huhuu, apilas jr...😎😎😎

Seppo...???🎅🎅🎅
-
Ryssän kätyri konkkaan.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011830393.html
Lohifirmakin kohta nurin. Ryssältä mikään onnistu.
https://www.hs.fi/talous/art-2000011528817.html
-
mutta onhan sentäs meitä päämionisteri sanonu että suomeen tarvitaan 210 tuhatta ulkomailta että pysyy etes jollain lailla työllisyys kunnossa! mistä hää lie nuo luvut saanu??? kun ei noille suomityöttömillekään töitä löytä.. nooo, eipä ole miun harmi!!!
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Apilas jr ( entinen Opelmies) iloitsee ryssistä Suomessa, kuten kunnon kommunistivihreän kuuluukin tehdä.
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Seppo todistaa väkevästi ryssien passauksestaan.
😮😮😮

Seppo kertoi, kuinka hän nuoli ryssien perseet.
Slurps!😁😁😁😁🎅🎅🎅🎅🎅

Jumalauta, Seppo!!!😮😮😮😮😮😮😮😮

Pikkulinnut lauloivat, että tässä on se venäläisnainen, jonka persettä Opelmies/voortimies/apilas jr ihaili ja jonka sääriä Sepe Siitari kuolisi avattuaan hänelle aurakalustollaan tien Suomeen!😁😁😁
https://vm.tiktok.com/ZNRajec5T/
Tervetulua, kelpaa passata.

...Seppo...???
-
Monikultturisuuden ilot
https://yle.fi/a/74-20212696
https://yle.fi/a/74-20207247
https://yle.fi/a/74-20138738
https://yle.fi/a/74-20202352

Seppo, onko ryssiä riittänyt?
🤔🤔🤔

Huh huh...
😮😮😮
-
Seppo...???

Ryssät rikastuttavat Opelmiehen elämää. Seppo komppaa toveriaan.
Ei ihme, että " Fuck Putin" ei Opelmiehelle maistu.😁😁😁😁😁
-
Tui tui...
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Pikkulinnut lauloivat, että tässä on se venäläisnainen, jonka persettä Opelmies/voortimies/apilas jr ihaili ja jonka sääriä Sepe Siitari kuolisi avattuaan hänelle aurakalustollaan tien Suomeen!😁😁😁
https://vm.tiktok.com/ZNRajec5T/
Tervetulua, kelpaa passata.
🤣🤣🤣
Jumalauta, Sepe!
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Uoppelmanne ja EläkelllllllläisSeppo ryssien pauloissa.

Seppo kehuu osaavansa ryssän passaamisen.
😮😮😮
-
Rauha fullerin sielulle.
-
Rauha fullerin sielulle.
Sinähän et kommunistiateistina ihmisen sieluun usko.
Kelpaa olla uskomatta.
🎅🎅🎅😎😎😎
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Å huh...

Huh huh...olipa Opelmies innoissaan ja iloissaan ryssistä Suomessa...😮😮😮😎😎😎
Eipä ihme, että "Fuck Putin" ei löydy hänen sanavarastostaan...
Taitaa olla putinisteja täynnä koko vihreä liike!
🤔🤔🤔
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Eläkelllläisvilllljellllijä näki ryssän reiden.
Vanhus sekosi innostaan.
😎😎😎🎅🎅🎅🤣🤣🤣
-
Ei Suomessa mitään monikutturisuuden iloja ole.
Vaan tämä persujen aiheuttama ongelma.
https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000011886244.html
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Opelmies/apilas jr iloitsee ryssistä Suomessa.😮😮😮
Ootko Opelmies ryssän passaaja kaiken muun lisäksi?🤔🤔🤔
Ei ihme, että "Fuck Putin " ei kuulu sanavarastoosi.
😎😎😎
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Vanhus sekosi maatuskan reidestä.
😮😮😮❤️❤️❤️

emo-heikki
Vieras
Vs: Monikulttuurisuuden ilot!
Vastaus #5 02.01.13 - klo:17:27
Lainaus käyttäjältä: Pointer - 02.01.13 - klo:16:48
Suomineidot eivät ole erityisen naisellisia, jykeväleukaisia ja varreltaan vantteria. Johtuuneeko geeneistä vai mistä? Naiset ovat naisellisempia heti suomen rajojen ulkopuolella. Sitä parempia mitä kauemmaksi mennään.
Suomalainen nainen on enempi semmonen työhevonen, venäläinen vähänniinkin lämminverinen
Työhevonen on hyvä kun menee työhommiin, luotettava ja uuttera, mutta jos haluaa kunnon kyydit, niin kannattaa nousta lämminverisen selkään
Kirjattu
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Vanhus sekosi maatuskan reidestä.
😮😮😮❤️❤️❤️
😎😎😎
Hyästikö tuli aurattua desanteille tiet auki?
🤔🤔🤔
Ja näki vielä paljaan maatuskan reidenkin kaupan päälle.
Kyllä kelpasi katsella!
😎😎🎅🎅🎅😁😁😁
-
emo-heikki
Vieras
Vs: Monikulttuurisuuden ilot!
Vastaus #3 02.01.13 - klo:16:38
Oikein pallista nykii kun ajattelee tota tilannetta

Käytkö mainitsemallasi " runkilla"
😁😁😁🎅🎅🎅Seppo??
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Opelmies iloitsee ryssistä Suomessa.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤔🤔🤔🤔🤔
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Seppo ja maatuskan paljas reisi.
Seppo sen näki ja Seposta tuli kreisi.

Oho...Seppo...

Hyvää pääsiäistä kaikille ja Sepolle paljaat reidet ja " runkit" kaupanpäälle.
😎😎😎🎅🎅🎅

.

https://areena.yle.fi/1-71698742
Natzi parempi mies.
-
https://areena.yle.fi/1-71698742
Natzi parempi mies.
Natsin avulla USA pääsi viimeksi kuuhun. Armstrong ei kuitenkaan suostunut siihen, että hän olisi von Braunin kehotuksesta kuuhun astuessaan ojentanut käsivartensa ja lausunut ensi sanoikseen kuussa: "Heil Hitler"

USA:ssa oli tai on paljon natzeja.
Oli todella tipalla että liittyi euroopan sotaan. Jos Japani ei olis hyökännyt Pearl Harboriin niin tuskin.
Norjan kuninkaalla oli iso rooli asiassa, kun oli ameriikassa sotaa paossa.
-
"Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)"
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Å huh...😮😮😮

Uppista.

Nyt on jäänyt tämän juonten taisteluparittelijoilla tasauspyörästön lukko päälle, kummallakin. Suomessa ei tätä ehkä ole huomattu, täällä on niin paljon vielä sinitukkaisia moderneja gootti-Punk Eco-taistelija-vegaanipalestiinahuivillisia vaikuttajia toimituksissa, että emme ole saaneet vaihtoehtoista todellisuutta nähtäväksemme, paitsi jos bbc:stä, hesarista ja EU-parlamentin arkistoista katsoo:
Meillä vielä puolustetaan rus--vihreiden miehien kolonnan maassa oleskelua: Ongelmaksi ehkä tuleekin nyt Euroopan Äärioikeistolainen Unioni, EU-parlamentin merkittävällä enemmistöllä jyräämät päätökset ovat pöyristyttäviä, mm:
Nopeammat rajamenettelyt (Seulonta ja käsittely ulkorajoilla)
Pakollinen solidaarisuusmekanismi (Taakanjako tai taloudellinen korvaus)
Eurodac-tietokannan laajentaminen (Sormenjälkien ja kasvokuvien rekisteröinti)
Kriisitoimet ja turvapaikanhakijoiden välineellistämisen estäminen (Vastaus Venäjän hybridivaikuttamiseen)
Palautusten tehostaminen (Yhteistyö kolmansien maiden kanssa)
Turvallisten maiden yhteinen lista (Nopeutetut hylkäyspäätökset tietyille kansallisuuksille)
Palautuskeskukset EU:n ulkopuolella (Tutkinnassa olevat "Return Hubs" -mallit)
Vuotuinen yhteisvastuureservi (Jäsenmaiden sitoumukset vuodelle 2026)
Viisumipolitiikan kiristäminen (palautusten helpottamiseksi)
Sitten mielenkiintoista on, että Angela Merkelin puolue (muistatteko vielä, maahanmuuttajien kasaantuminen miljoonittain Saksaan 2015 alkaen) on joutunut tekemään laitaoikeistolaisen päätöksen: Saksa palauttaa 800 000 syyrialaista ensimmäisessä aallossa suoraan turvalliseksi katsottuun kotimaahansa.
Kolmanneksi, Iso-Britanniassa sikäläinen poliisihallinto on päättänyt ottaa käyttöön uuden priorisoinnin (Common Sense Policing), joka lyhyesti on tämä: "Britannian poliisi lakkaa tuhlaamasta aikaansa neonväritukkaisten ja nenärenkaallisten non-binary-henkilöiden tehtailemiin rikosilmoituksiin, että joku kaljoissaan on kirjoittanut n-sanan nettiin.
Neljänneksi: jotkut Euroopan valtiot ovat lähteneet siitä, että paikallinen lainsäädäntö ratkaisee ensisijaisesti käytäntöjä, eikä politisoidun uskonnollisen yhteisön oman lainsäädännön määräykset voi kaapata paikallista hallintoa ja julkista tilaa. Tämä siis tarkoittaa, että esimerkiksi Sveitsin kantonit kielsivät kansanäänestyksellä ns. burkhan käytön julkisissa laitoksissa. Pohjoismaista esimerkiksi Tanska on uskaltanut olla äärioikeistolainen myös, ja kielsi burkhan asiattoman käytön.
Suomi puolustaa viimeisenä lukkona Eurooppaan saapuneita uudisasukkaita, jonkunhan on puolustettava.
Tai jotain.
-SS-
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Apilas jr iloitsee kovin ryssistä Suomessa.
Kuten punavihreän kuuluukin.
😎😎😎
Fuck Putin...why not???
Tui tui...
😎😎😎
-
https://yle.fi/v/video/91-20219771
Nyt tuli Riikka Burralle moka. En huomannut että olis yhtään kertaa sanonut " maahanmuutto"
Orbolle tuli vielä pahempi moka. Ei ymmärtänyt mitä on tullut tehtyä.
"Työttömyysturvan 300 euron suojaosa poistui 1.4.2024 alkaen. Aiemmin 300 euron kuukausitulot eivät pienentäneet työttömyysetuutta, mutta nyt kaikki ansiotulot vähentävät etuutta ensimmäisestä eurosta lähtien. Yli 300 euron tuloista 50 % vähentää edelleen päivärahaa, mutta suojaosan poisto laskee soviteltua päivärahaa enintään 150 eurolla."
Pitäis muistaa mitä on tehnyt.
-
eihän sitä nyt kaikkea jaksa muistaa kun on niiiiin paljon asioita jotka olis pitäny tehä, mutta uotetaan!
-
Pitäis muistaa mitä on tehnyt.
Tätä vaatimme myös nimimerkiltä Sepedeus... 🎅
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Apilas jr iloitsee kovin ryssistä Suomessa.
Kuten punavihreän kuuluukin.
😎😎😎
Fuck Putin...why not???
Tui tui...
😎😎😎
Tui tui...😎😎😎
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Uppista apilas jr: n myönteiselle asenteelle ryssiä kohtaan.

😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎😎

Tui tui, apilas jr...😎😎😎
Ootko niitä ihania ryssiä vielä Suomessa nähnyt? Vesilaitosten ympärillä? Telemastojen juurilla?
Ihana monikulttuurisuus-...😎😎😎
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Sepon riemua.😎😎😎

Seppo...

Up Apilas jr: n ilolle ryssistä Suomessa
😎😎😎
Jaa niin, meinas unohtua:
Tui tui.
Yv: nä.

Tekihän Aarnio hyääkin. Muistona euroopan suurin vaneritehdas.
https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011611943.html
-
tulipa mielenpäälle kun kuuntelin uutimia; vuosaaren 11 vuotias tyttö on kylvänny kauhua... ja isä on sanonu et on hyin kasvatettu.. onkohan mahollisesti joku ulkomainen?? mut onko nykysuomessa et noin pikkulikka voip saaha kokonaisen kaupuntiosan " kauhun " valtaan ??? miten lie tuo instassa tahi tikotokissa???
-
mannei ja somppui
hae juutuupist LEVOTON VUOSAARI (TYTTÖJENGI & "PEUKKUTORNI")

Kyllä.
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Maatuskan reisi lisää Siitarin tuskaa.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on joutunut vastaamaan ennen eduskuntavaaleja 2023 esitettyyn kommenttiinsa, jossa hän kritisoi kokoomuksen halua leikata pienituloisilta, todeten sen olevan perussuomalaisille sopimaton linja. Hallituskaudella Purra on perustellut tehtyjä säästöjä taloudellisella välttämättömyydellä, kiistäen luvanneensa, ettei leikkauksia kohdistuisi pienituloisimpiin.
Keskeiset havainnot aiheesta:
Ennen vaaleja: Purra totesi maaliskuussa 2023, että "kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – se ei meille käy".
Hallituksessa: Hallituksen (Orpo) säästötoimet, kuten toimeentulotuen ja muiden etuuksien leikkaukset, ovat kohdistuneet pienituloisiin, mikä on herättänyt kritiikkiä.
Perustelut: Purra on perustellut leikkauksia välttämättömillä sopeutustoimilla julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Reaktiot: Kritiikissä on nostettu esiin ristiriita vaalilupausten ja toteutuneen politiikan välillä, kun taas hallitus painottaa talouden kokonaiskuvaa.
Purra on korostanut Ylen Ykkösaamussa, ettei hän ole luvannut leikkausten olevan täysin osumatta pienituloisiin, vaan kyse on ollut kokonaislinjasta
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Siitari meni sekaisin kun näki maatuskan reiden.😎😎😎

Natzipaskalla alias Persporari meni sekaisin kun näki maatuskan reiden.😎😎😎
Ei pääse fantasiasta eroon.
Luulisin et venakko on samanlainen kuin muslimi. Sulla nuo rajoitteet estää. No fantasiat riittää noi pienmunaselle. 😛😛😛
-
Opelmiehellä oli tänään etuoikeus todistaa, kuinka ulkomaiset vieraamme rikastuttavat elämäämme. Opelmiehen edellä paikalliseen markettiin asteli arviolta 4-kymppinen venäläisnainen. Takapuolesta sopivan tiukat housut, sekä käärmennahkabootsit toivat naisen täydelliset muodot esille harvinaisen selvästi.
Voi Timppa, kun olisit ollut näkemässä!! Käteni hapuili jo kännykkäkameraa housuntaskusta, jotta olisin saanut jakaa tämän ihmeen muiden foorumilaisten kanssa. Valitettavasti itsesuojeluvaisto astui siinä vaiheessa kehiin, naisen vierellä nimittäin kulki verkkaripuseroon pukeutunut, etäisesti Tony Sopranoa muistuttanut mies. :'(
Pienestä takaiskusta huolimatta, Opelmiehen verkkokalvoille tallentunut kuva tuon naisen täydellisestä takapuolesta antoi Opelmiehelle hyvän mielen näin alkaneen vuoden kunniaksi. :)
Kyllä nää venäläiset naiset osaavat olla niin naisellisia. Meikälle sattui lähes samanlainen juttu, kun kävin äsken auraamassa tietä niiden datsalle. Emäntä pyyhkäs ovesta ulos neuvomaan kuinka aurataan. Sääret paljaa ja todella vähissä pukineissa. Luultavasti suoraan sängystä. Hoh hoijjaa, Fuller olis joutunu runkille jo seuraavan mutkan takana. ;D On se hyvä ,ettei venäläiset mee pohojanmaalle. Me osataan täällä tää niiden passaaminen. Nää porukat kun ei oo ihka köyhimmästä päästä. ;)
Siitari meni sekaisin kun näki maatuskan reiden.😎😎😎
Melkoinen oman elämänsä Seppo tuo Siider.
🤔🤔🤔🎅🎅🎅

"Vuoden 1918 tapahtumissa kuoli Suomessa kaksi henkeä, joiden sukunimi oli Siitari. Kuolleet kuuluivat punaisiin."
Venäjäksi Сийтари ("Sijtari") tarkoittaa nimeä Siitari. Jotkut nimet voidaan kirjoittaa venäjäksi useammallakin eri tavalla.😎😎😎
https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/siitari.html

Seppo.🎅🎅🎅

Seppo, ryssän passaaja.