Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: millamagia - 29.11.12 - klo:17:38
-
..alue on sulanut viime kesän aikana pohjoisnavalla :o Meille tulee kohta tukalat oltavat,jossei saastuminen lopu :( Ennen oli sentään vuoden ajoissa selvä ero,mutta nyt on syksyä jatkunut keväästä asti, Kun olin kersa,niin isä teki hevosella talvitien kouluun,joka oikaisi joen ja suon yli ja matka lyheni .Oli se helpotus,kun lokakuussa koulumatka lyheni puolella ja sitä kesti huhtikuuhun saakka.Nykyään ei tuo joki ole jäätynyt kuin joulu-tammikuussa ja sulanut jo maaliskuussa. Muutama vuosi eteenpäin,niin joki ei kerkeä jäätyä ollenkaan :o
Rannikoilla asuvat joutuvat muuttamaan sisämaahan.Entä sitten maanviljely?
Jo viime kesä näytti,millaista on jos kesällä sataa joka päivä.Ei juuri naurattanut. Isot traktorit ryösi pelloilla akseleita myöten ,samoin puimurit. Isot maatilat on heti pulassa. :o
Ilmastomuutoksen nopeus on yllättänyt tutkijatkin. Mutta taitaa olla myöhäistä.Ihmiset on tottuneet ajamaan autoilla ja lentämään lentokoneilla .Kuka siitä nyt luopuis.Herrojen vouhotuksia,sanoo joku.
Ihmiskunta on kuitenkin nyt suurten muutosten edessä.
-
Kyllä se taas talavela jäätyy ;D ;D ;D
-
Kyllä se taas talavela jäätyy ;D ;D ;D
-entä jossei jäädy ::)
-
Kyllä se taas talavela jäätyy ;D ;D ;D
-entä jossei jäädy ::)
Pohjoisnapa ei vaikuta merenpinnan korkeuteen milliäkään, vaikka sulaisi yhtenä päivänä kokonaan pois, pohjoisnapa on vedessä kelluvaa jäätä ja se vesimäärä mikä siinä jäässä on, ottaa senverran tilaa mitä se jää sitä vapauttaa sulaessaan, voit kokeilla asiaa itekkin, laita juomalasiin vettä ja jäätä niin paljon kuin mahtuu, laita jäitä ihan pohjia myöten, odota sitten sen jään sulamista ja kato nouseeko vedenpinta juomalasissa, ei muuten nouse milliäkään, se laskee pikkasen, koska vesi on jäätä tiiviimpää 8)
-
no
perämeren rannikko nousee sentin joka vuosi :)
-
Merijää vähentyy kiihtyvällä tahdilla, ei vain tasaisella vauhdilla. Jään sulaminen eri puolilla maapalloa on nostanut merenpintaa viimeisen vuosisadan aikana noin 20 senttimetrillä.
NASA on varoittanut, että kahden asteen lämpeneminen voi johtaa muutamassa vuosisadassa jopa kymmenien metrien merenpinnan nousuun. Joidenkin skenaarioiden mukaan vedenpinta voi nousta vuosisadassa jopa viisi metriä, kun lämpeneminen kiihtyy nykyistä tahtia.
WMO:n mittausten mukaan maapallon keskilämpötila on ollut vuonna 2012 lähes puoli astetta korkeampi kuin pitkäaikainen keskiarvo.
Ennätyksellisen korkeita lämpötiloja on mitattu mm. Grönlannissa, Kiinassa ja Siperiassa, jossa on mitattu jopa yli 9 asteen ylityksiä pitkäaikaiseen keskiarvoon. Metaanin vapautuminen tundralta ja valtamerien syvänteistä lähestyykin paljon nopeammin kuin on osattu odottaa. Tutkijoiden mukaan maapallo saattaa olla elinkelvoton jo 2100 luvulla.
Grönlannin ja etelänapamantereen sulamisvedet nostaa merenpintaa, mutta pohjois-navan sulaminen ei nosta, koska pohjoisnapa on meressä kelluvaa jäätä 8)
Noi kaksi muuta jäätikköä ovat mantereella olevia jäätiköitä, joten vaikutus on sitä kautta toinen 8)

Vesi kun laajenee niin .....
Vuoristoissa olevay jäätiköt sulaa ....
Mikään ei pysäytä kasvihuoneilmiötä enää .
Merien nousu siis pinnan nousu on 60%:tia nopeampaa mitä YK on laskenut .

Vesi laajenee jäätyessä, vesi tiivistyy sulaessa ja sen tiiveys on suurin + 4 asteessa jolloin se on myös raskainta ja painuu pohjaan, kun vesi kylmenee niin sen tilavuus kasvaa ja jäätyessä on on huomattavasti keveämpää kuin + 4 asteisena, tämän takia vedet jäätyy pinnasta päin eikä pohjasta päin :o ;D ::)
Kun jää sulaa, niin se vie vähemmän tilaa kuin jäänä, voit tehdä yksinkertaisen kokeen eli jäädytä ämpärillinen vettä, niin näet kuinka jää halkaisee ämpärin, eli sen tilavuus kasvaa kun se jäätyy 8)
Vedessä oleva jää ei nosta veden pintaa sulaessaan, näin se on 8) ::) :o ;D
-
Maapallolla on ennenkin tapahtunut suuria lämpötilamuutoksia, vaikka ihminen ei ole silloin vaikuttanut.
-
Mites ne nuo aurinkon pilkut on olleet vähissä, vaikka pitäisi olla jo maksimissa. Tuon ison lampun vaikutusta ilmastoon on vähätelty, vaikka lienee oleellinen osa kuumumista, tai jäähtymistä?
-
****
Maapallolla on ennenkin tapahtunut suuria lämpötilamuutoksia, vaikka ihminen ei ole silloin vaikuttanut.
****
Mutta ei koskaan tällaisella nopeudella. Nykisenkin kaltaiseen muuokseen on aiemmin mennyt tuhansia vuosia.
No eihän sitä oikeastaan tiedetä, miksi mammutit hävisi tai dinosaurukset katosi, eikä sitäkään kuinka nopeasti se tapahtui ::) ::) ::)
Ehkä asialla oli meteoriitti, tulivuori, asteroidi, auringon purkaus tai joku muu syy :o
-
Vesi laajenee jäätyessä, vesi tiivistyy sulaessa ja sen tiiveys on suurin + 4 asteessa jolloin se on myös raskainta ja painuu pohjaan, kun vesi kylmenee niin sen tilavuus kasvaa ja jäätyessä on on huomattavasti keveämpää kuin + 4 asteisena, tämän takia vedet jäätyy pinnasta päin eikä pohjasta päin :o ;D ::)
Kun jää sulaa, niin se vie vähemmän tilaa kuin jäänä, voit tehdä yksinkertaisen kokeen eli jäädytä ämpärillinen vettä, niin näet kuinka jää halkaisee ämpärin, eli sen tilavuus kasvaa kun se jäätyy 8)
Vedessä oleva jää ei nosta veden pintaa sulaessaan, näin se on 8) ::) :o ;D
Sinä varmaan kohta väität, että saunan lämpötila tippuu löylyä heittäessä, vaikka jokainen saunassa käynyt tietää, mitä tapahtuu ::) ::)

Toi on kyllä ihan peruskoulun perusfysiikkaa, taisi jäädä sulta aikanaan väliin ;D ;D ;D

Sisäpiirit pitävät Emo-Heikkiä koulutettuna miehenä, käynyt kansakoulun kahteen kertaan :D

Esi-isät söi mammutit pois kuleksimasta.
-
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288520216706.html?pos=ok-nln
Kylmä talvi tulossa.
Sitä se ilmaston lämpeneminen teettää.
;D
-
misä se kylymä talvi on tulossa? että tietää tehä halkoja tarpeeks!

Luvian kohdalla menossa ylöspäin kovaa vauhtia.
;D
-
Meren pinnannousu on vain yksi ongelma muiden joukossa jota napa-alueiden sulaminen aiheuttaa. Kun pohjoisnavalta alkaa tulvimaan urakalla kylmää merivettä niin sillä on ihan omat seurauksensa ilmastoon ja ekosysteemeihin... :(

Se kylmä vesi jäähdyttää taas maapallon.
Ja pelastumme lämpenemiseltä.

niin, täällä pohjoisessa saattaa tulla hitusen liiankin viileää...
-
Maapallolla on ennenkin tapahtunut suuria lämpötilamuutoksia, vaikka ihminen ei ole silloin vaikuttanut.
Ja ihminen ei silloin ole ollut myöskään niistä kärsimässä. Idioottimainen vertaus joka toistuu valitettavan usein...
Se muutos on myös aina muokannut maapalloa ja ollut dramaattinen kaikille elolliselle. Ja on vain valitettava fakta että meidän maailmamme ei, ainakaan vielä, selviä nopeasta ja voimakkaasta ilmastonmuutoksesta kunnialla.
-
--Emo yrittää kaikessa olla viisaampi ko muut :(
-
Vesi laajenee jäätyessä, vesi tiivistyy sulaessa ja sen tiiveys on suurin + 4 asteessa jolloin se on myös raskainta ja painuu pohjaan, kun vesi kylmenee niin sen tilavuus kasvaa ja jäätyessä on on huomattavasti keveämpää kuin + 4 asteisena, tämän takia vedet jäätyy pinnasta päin eikä pohjasta päin :o ;D ::)
Kun jää sulaa, niin se vie vähemmän tilaa kuin jäänä, voit tehdä yksinkertaisen kokeen eli jäädytä ämpärillinen vettä, niin näet kuinka jää halkaisee ämpärin, eli sen tilavuus kasvaa kun se jäätyy 8)
Vedessä oleva jää ei nosta veden pintaa sulaessaan, näin se on 8) ::) :o ;D
Sinä varmaan kohta väität, että saunan lämpötila tippuu löylyä heittäessä, vaikka jokainen saunassa käynyt tietää, mitä tapahtuu ::) ::)
Toi on kyllä ihan peruskoulun perusfysiikkaa, taisi jäädä sulta aikanaan väliin ;D ;D ;D
Sisäpiirit pitävät Emo-Heikkiä koulutettuna miehenä, käynyt kansakoulun kahteen kertaan :D
Kertaus on opintojen äiti, sanoo sananlasku ;D ;D ;D
-
--Emo yrittää kaikessa olla viisaampi ko muut :(
Miten niin yrittää :o :o :o
-
Sadanta lisääntyy, miten aiotte varautua siihen viljelyhommissanne?

Pitää varmaan lisätä LHP:tä ;D ;D ;D
-
****
Maapallolla on ennenkin tapahtunut suuria lämpötilamuutoksia, vaikka ihminen ei ole silloin vaikuttanut.
****
Mutta ei koskaan tällaisella nopeudella. Nykisenkin kaltaiseen muuokseen on aiemmin mennyt tuhansia vuosia.
No eihän sitä oikeastaan tiedetä, miksi mammutit hävisi tai dinosaurukset katosi, eikä sitäkään kuinka nopeasti se tapahtui ::) ::) ::)
Ehkä asialla oli meteoriitti, tulivuori, asteroidi, auringon purkaus tai joku muu syy :o
Esi-isät söi mammutit pois kuleksimasta.
Tuo mammutin kaato varmaan edesauttoi pyörän keksimistä – kun koti luolaan 5 tn mammuttia raahasivat

Se oli varmaan helepompi siirtää se koko leiri siihen mammutin viereen, kuin mammutti vetää sinne keittokodalle :o :o :o
-
on keksitty uusi uskonto,ilmastouskonto :o ::)
-
kattokaa uusin ais eis 4:nen niin tiiätte paaaljon enemmän! ite katoin ton aamuyön tunteina ja tykkäsin! heleketti että myö ku ollaan tyhmiä; bing!
-
http://timoteus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/timoteus
-
on keksitty uusi uskonto,ilmastouskonto :o ::)
Näin se on, kyse on pohjimmiltaan siitä, että ilmiö mikä voi olla ihan normaali luonnonilmiö pidetään automaattoisesti ihmisen aiheuttamana, mehän emme oikeastaan tiedä mikä on ilmaston vaihteluväli tuhansien vuosien perioodilla, me tiedämme sen etä ilmasto säännöllisesti vaihtelee noin 70 vuoden ja 300 vuoden jaksoissa, mutta vaihteleeko se vielä pitemmisääkin jaksoissa ja kuinka paljon vaihtelee, sitä ei tiedetä 8) 8) 8)
-
"Ilmastonmuutos tarkoittaa Maan ilmastossa tai paikallisissa ilmastoissa tapahtuvaa muutosta. Ilmasto on kautta aikojen vaihdellut luonnollisista syistä, jotka liittyvät muun muassa merien lämpömekanismeihin, Maapallon rataan, mannerlaattojen liikkeisiin, Auringon aktiivisuuteen, vulkaaniseen toimintaan ja asteroiditörmäyksiin.
Kasvihuoneilmiö on planeettojen kaasukehien ominaisuus, jonka seurauksena pinnan lämpötila nousee korkeammaksi kuin ilman kaasukehää. "Kasvihuoneilmiöksi" sitä kutsutaan, koska ilmakehän kaasujen ajatellaan toimivan samoin kuin lasikaton kasvihuoneessa, joka päästää auringon valon läpi Maata lämmittämään, mutta estää lämmön karkaamisen takaisin avaruuteen. Kasvihuonekaasut ovat kaasuja, jotka aiheuttavat kasvihuoneilmiön; tärkeimpiä niistä ovat vesihöyry, hiilidioksidi ja metaani . Kasvihuoneilmiö on Maan elämän perusta. Ihmisten aiheuttamia ylimääräisiä kasvihuonekaasuja ovat hiilidioksidi, metaani, CFC-yhdisteet, typpioksiduuli ja otsoni."
Ihan paskapuhetta kasvihuoneilmiö.
Yhtälailla se kaasu ilmakehässä heijastaa auringon säteilyä ulospäin.
Ja jos jotain lämmön nousua on niin se johtuu siitä että aurinko paistaa tehokkaammin.
-
on keksitty uusi uskonto,ilmastouskonto :o ::)
Juu. Natsiuskonto meillä on jo ollut, samoin salaliittouskonto ja muutama muú hörhöily ;D ;D
Seuraavaksi kehitetään vanhoja uskontoja radikaalimpaan suuntaan, tässä apilakselle uusi innostumisen aihe: http://www.luominen.fi/ (http://www.luominen.fi/) Siellä kerrotaan maailmanlaajuisesta ateistien salaliitosta ja kiinassa toimivasta fossiilitehtaasta. Sopii sulle kuin nenä päähän ;D ;D ;D ;D

pidä hyvänäsi ei näy ilmastouskontosi uppoavan juuri muihinkaan ;D
-
Sadanta lisääntyy, miten aiotte varautua siihen viljelyhommissanne?
Kylvetään vain poudalla tai sitten poreammeessa.
-
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090814341218_uu.shtml Jääkylmä talvi edessä
siinä on agron jyygille ilmastonläpenemis uskontoa ;D ;D