Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: jeep - 22.11.12 - klo:16:07
-
http://yle.fi/uutiset/kymmenen_tyhmaa_kysymysta_kreikan_velkakriisista/5560889

Ainakaan vastaukset eivät olleet kovin tyhmiä. Varsinkaan yksi.
Kun puhutaan kahdeksasta tai kymmenestä miljardista, ollaan maan tuloveron kanssa samassa suuruusluokassa. Summa on niin tolkuttoman iso, ettei sellaista voitaisi käytännössä maksaa. Mikäli takuusummia ruvettaisiin penäämään, tilanne olisi Euroopassa jo kaoottinen valmiiksi ja olisimme syvällä kuopassa. On toki hyvä, jos markkinat uskovat takuupakettiin. Suomi joutuisi joka tapauksessa ottamaan sen velaksi, ei sellaiseen lisävelkaan olisi mahdollisuutta. Tärkeämpää tässä tilanteessa on ollut ilmaista, että olemme Euroopassa yhteisvastuullisia. Tosiasiassa emme tule näkemään sitä päivää, että noin suuret vakuudet tulisi maksettaviksi, emme Suomessa emmekä muuallakaan Euroopassa.
Siis kaikkille täällä, jotka väittävät että Suomi olisi syytänyt rahaa Kreikkaan tai muuallekkaan. Suomesta ei ole lähtenyt senttiäkään. Eikä lähde. Jos takuut laukee, niin Suomi ei niitä pysty maksamaan.
Ainut mitä Suomi realistisesti tukee 142 tissinkoittajat. ;D
-
Siis tuohan oli sitä samaa bulshttiä mitä on esitetty koko kriisin ajan, eikä kriisi ole noilla lääkkeillä hoitunut, joten ton kaverin puheet kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Ensinnäkään kreikan konkurssi ei olisi vaikuttanut yhtään mitään, Islantio meni konkurssiin ja nyt seisoo omilla jaloilla, Latvia kävi konkassa ja pari vuotta sitten Argentiina kynti kanssa kunnolla ja nyt sen talous pyörii etelä-amerikan maista ehkä parhaiten :o :o :o
Kysymys mikä pitäisi esittää on se, että kun kokoaja lasketaan mitä kustannuksia meille syntyy jos Kreikka menee konkursiin, että tuleeko Kreikan pelastaminen meille kalliimmaksi kuin konkurssi, se miten kreikalla muuten menee tossa tilanteessa, ei oikeastaan merkitse mulle hevonhelvettiä, mulle on ihan sama miten noi huijarit hommansa taaplaa, kunhan vaan ite en joudu maksumieheksi ::) ::) ::)

Tukee Suomi muitakin ja runsaammin mitä tissinkoittajat saa .
Sie et varmaan oo huomannu et sieki jottain saat . Määhän pankkitililles kattomaan .
-
Siis tuohan oli sitä samaa bulshttiä mitä on esitetty koko kriisin ajan, eikä kriisi ole noilla lääkkeillä hoitunut, joten ton kaverin puheet kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Ensinnäkään kreikan konkurssi ei olisi vaikuttanut yhtään mitään, Islantio meni konkurssiin ja nyt seisoo omilla jaloilla, Latvia kävi konkassa ja pari vuotta sitten Argentiina kynti kanssa kunnolla ja nyt sen talous pyörii etelä-amerikan maista ehkä parhaiten :o :o :o
Kysymys mikä pitäisi esittää on se, että kun kokoaja lasketaan mitä kustannuksia meille syntyy jos Kreikka menee konkursiin, että tuleeko Kreikan pelastaminen meille kalliimmaksi kuin konkurssi, se miten kreikalla muuten menee tossa tilanteessa, ei oikeastaan merkitse mulle hevonhelvettiä, mulle on ihan sama miten noi huijarit hommansa taaplaa, kunhan vaan ite en joudu maksumieheksi ::) ::) ::)
Luulisi että sullekin olis näinä 2,5 vuotena selvinnyt mitä tässä pelastetaan. Tässä on koko ajan pelastettu euroopan pankkeja sekä Euroa. Kreikkaa ei todellakaan ole pelastettu. Nyt neuvotellaan siitä, kuinka paljon annettaan anteeksi veronmaksajien vastuulle siirrettyjä luottoja. Tätä valuuttarahasto vaatii. Kreikka ei koskaan pysty maksamaan lainojaan. Yksi asia mitä pelastetaan ,on euroopan poliitikkojen uskottavuutta.
Argentiina ja Islanti voitiin ajaa konkurssiin vasta kuin valta vaihtui. Konkurssi on yksi vaihtoehto, mutta en ole varma haluatko sitä euroopan mittakaavassa. Haluat säilyttää oman tilanteesi kuten Matti moka Vanhanen valehteli. Kreikan tukeminen on Suomelle bisnestä ;D

Islanti on kokoajan tehny selväksi, että se ei lähde maksamaan jenkkipankkien saatavia, eikä niiden luomia kuplia paikkaamaan, maa seisoo nyt jo tukevasti omillla jaloilla.
Argentiinan ongelmat oli vähän suurempia, koko talouselämä piti palauttaa raiteilleen, mutta nyt sielläkin menee paljon paremmin ;D
Irlantia on tuettu ja se on tehnyt jotain ongelmien ratkaisemiseksi, joten siinä mielessä tuki oli paikallaan, Portugalia on tuettu ja se on myös syöny lääkkensä, saa nyt nähdä selviääkö se sillä, Espanja on vielä lähtöruudussa, tosin sillä on kyllä omia varojakin enempi kuin muilla, mutta siitä ei kukaan tiedä miten homma etenee, ainakin se itse yrittää ratkaista ongelmia 8)
Ei mua häiritse se, että kreikkalaiset ei halua maksaa veroja, mutta se mua häiritsee, että kako/demarit ajaa linjaa, joissa me maksamme Kreikan julkisen sektorin ylläpidän verovaroilla ja vielä velaksi :o :o :o
Kreikkaa on autettu kun se on apua tarvinnut, nyt on aika tehdä jotain myös kreikkalaisten itse ::) ::) ::)

Suomihan selviää vastuistaan, kun eroaa eurosta ja ilmoittaa ettei maksa mitään ulkomaista velkaa takaisin. Näihän Argentiina teki.

Argentiina vain ilmoitti, ettei toistaiseksi lyhennä lainojaan, mutta nyt se on taas lyhentänyt niitä ihan normaalisti ja palannut kansainvälisten rahoituslaitosten asiakkaaksi.
Argentiinan ongelmat olivat samat kuin Suomella, liian vahva oma valuutta ja kilpailukyvytön tuotantosektori, molemmat asiat on nyt korjattu 8)

http://www.talouselama.fi/uutiset/olkaa+lopulta+rehellisia+kreikkarahat+ovat+mennytta/a2156807

Argentiinasta sen verran että sehän otti julmetun riskin. Vähän huonommalla tuurilla tilanne voisi siellä olla todella paha.
Mitä taas liian vahvaan valuuttaan ja kilpailukyvyttömyyteen tulee niin yksi suurimpia ongelmia tai kilpailukyvyttömin sektorin on jättituella pyörivä tundramaatalous. Jos se ei ole kilpailukyvyttömyyttä että maatilojen liikevaihdosta keskimäärin puolet on tukea joka vuosi niin mikä sitten. Siinä on meillä jotka työskentelemme teknologiateollisuuden vientiteollisuudessa täysi työ että saadaan pidettyä Oy Suomi Ab nenä veden pinnan yläpuolelle. Onneksi kaikki eivät ole yhtä kilpailukyvyttömiä kuin maatalous tai oltaisiin jo kreikan tiellä. Paitsi sillä omalla valuutalla ja devalvaatiopolittiikalla tietty...

Suomalainen maatalous ei ole kyllä niitä kilpailukykyisimpiä maailmassa muutenkaan, en tiedä onko Suomesta oikeastaan koskaan viety maailmallle varsinaisesti elintarvikkeita, jos jotain hetkittäistä Pietarin vientiä ei lasketa varsinaiseksi maataloustuotteiden vienniksi :o :o :o
Suomen ongelmat on ihan muualla, kuin tuetussa kotieläintuotannossa pohjois-suomessa, sen merkitys vientituotteena ei ole koskaan ollut kovin merkittävä ::) ::) ::)

Äläs nyt, valiolaisethan jatkuvasti hehkuttaa miten hyvää tiliä maitotuotteiden viennillä Venäjälle tehdään... Tilat... Kokonaan toinen juttu on että mikä on vaikutus kansantalouteen...
Ja sehän se on että jos sijoittaisi miljardin joka vuosi tuotekehitykseen ja uusiin teknologioihin niin todennäköisesti rahat saisi paljon paremmin takaisin kuin maataloudesta. Siis kun kansantaloutta ajatellaan. Tietysti aina tulee hutejakin mutta pääsääntöisesti jos autat pienen uutta teknologiaa kehittelevän yrityksen (Talvivaara?) pienellä sijoituksella alkuun niin parin vuoden päästä se maksaa veroja ja sen työntekijät samoin ja kyseinen pieni sijoitus saadaan nopeasti takaisin vaikka ei laskettaisi edes kerrannaisvaikutuksia. Sen sijaan maatalouteen tarvitaan toiminta-avustusta puolet liikevaihdosta vuodessa. Joka ainoa vuosi. Ja veroina tulee takaisin vain murto-osa.

Joo, mutta aimo, kyllä sinä sen tiedät, että mikään ei mene noin, ei maatalouden rahat ole automaattisesti tuotekehityksen rahoja :(
Tottakai me voimme laskea, että jos kehitysapuun sijoitettu miljardi sijoitetaan tuotekehitykseen, niin saadaan sitä ja tätä, mutta politiikassa asiat ei ole noin yksinkertaisia, eikä ole koskaan olleetkaan 8)
Se että meillä tuetaan maataloutta kansallisista varoista, perustuu puhtaasti liittymissopimukseen, se että kansallisia varoja ei makseta koko maahan, perustuu tuohon samaan sopimukseen :o :o
-
Se että meillä tuetaan maataloutta kansallisista varoista, perustuu puhtaasti liittymissopimukseen, se että kansallaisia varoja ei makseta koko maahan, perustuu tuohon samaan sopimukseen :o :o :o
Liittymissopimuksessa on määritelty ainoastaan maksimi jonka saa maksaa. Missään ei ole määritelty että se maksimi on myös minimi joka täytyy maksaa. Liittymisopimuksen perusteella ei tarvitse maksaa senttiäkään kansallista tukea. Kun vain löytyisi tarpeeksi poliitikkoja joilla on selkärankaa tunnustaa se. Otetaan EU-tuki, maatalous supistuu omavaraisuudessa Ruotsin tasolle mutta se kestetään ja sijoitetaan säästyneet varat uuden teknologian kehitykseen. Varmasti olisi sillä reseptillä Suomi paremmassa jamassa 20-25 vuoden päästä.
-
Niin ja kun ruokailematonta ihmislajia ei vielä ole löydetty, on sapuska kansalle tuotettava jossain. Jos ruoka tuodaan pelkästään ulkomailta on vastaavasti saatava vientituloja jostakin menojen katteeksi. Siksi jokainen valtio pyrkii tuottamaan mahdollisimman paljon tarvitsemastaan ruuasta itse. Eipä ole kovin korkeatasoista matematiikkaa. ;)
-
Se että meillä tuetaan maataloutta kansallisista varoista, perustuu puhtaasti liittymissopimukseen, se että kansallaisia varoja ei makseta koko maahan, perustuu tuohon samaan sopimukseen :o :o :o
Liittymissopimuksessa on määritelty ainoastaan maksimi jonka saa maksaa. Missään ei ole määritelty että se maksimi on myös minimi joka täytyy maksaa. Liittymisopimuksen perusteella ei tarvitse maksaa senttiäkään kansallista tukea. Kun vain löytyisi tarpeeksi poliitikkoja joilla on selkärankaa tunnustaa se. Otetaan EU-tuki, maatalous supistuu omavaraisuudessa Ruotsin tasolle mutta se kestetään ja sijoitetaan säästyneet varat uuden teknologian kehitykseen. Varmasti olisi sillä reseptillä Suomi paremmassa jamassa 20-25 vuoden päästä.
Suomella ei tässä asiassa, kuten ei yleensäkään missään asiassa ole yhtä etua, mutta pohjois-suomi on silloin varmasti huonommalla tolalla >:( >:( >:(
Mikä varmasti on teidän todellinen tarkoituskin :o :o :o
Tämähän se on tämän vesilahden jääränkin ajatusmalli, kun hällä on navetta palanu, niin se pitää polttaa muiltakin 8) 8) 8)
-
Suomalainen maatalous ei ole kyllä niitä kilpailukykyisimpiä maailmassa muutenkaan, en tiedä onko Suomesta oikeastaan koskaan viety maailmallle varsinaisesti elintarvikkeita, jos jotain hetkittäistä Pietarin vientiä ei lasketa varsinaiseksi maataloustuotteiden vienniksi :o :o :o
Suomen ongelmat on ihan muualla, kuin tuetussa kotieläintuotannossa pohjois-suomessa, sen merkitys vientituotteena ei ole koskaan ollut kovin merkittävä ::) ::) ::)
Äläs nyt, valiolaisethan jatkuvasti hehkuttaa miten hyvää tiliä maitotuotteiden viennillä Venäjälle tehdään... Tilat... Kokonaan toinen juttu on että mikä on vaikutus kansantalouteen...
Ja sehän se on että jos sijoittaisi miljardin joka vuosi tuotekehitykseen ja uusiin teknologioihin niin todennäköisesti rahat saisi paljon paremmin takaisin kuin maataloudesta. Siis kun kansantaloutta ajatellaan. Tietysti aina tulee hutejakin mutta pääsääntöisesti jos autat pienen uutta teknologiaa kehittelevän yrityksen (Talvivaara?) pienellä sijoituksella alkuun niin parin vuoden päästä se maksaa veroja ja sen työntekijät samoin ja kyseinen pieni sijoitus saadaan nopeasti takaisin vaikka ei laskettaisi edes kerrannaisvaikutuksia. Sen sijaan maatalouteen tarvitaan toiminta-avustusta puolet liikevaihdosta vuodessa. Joka ainoa vuosi. Ja veroina tulee takaisin vain murto-osa.
En usko tuohon, teoriassa ehkä, mutta käytännössä ei, koska helpolla rahalla on sellainen ominaisuus, että se tekee laiskaksi. Jos teknologiateollisuudelle lankeaisi tuotekehitysrahaa joka vuosi miljardi euroa kuin manulle illallinen, niin mihinkähän se raha lopulta valuisi? juuri paine tuloksen tekoon sysäää teknologiateollisuutta uusiin innovaatioihin ja tuotekehitykseen, sen sijaan ilmainen ja automaattinen raha vain passivoisi ja laiskistaisi ja johtaisi näennäistuotekehittelyyn ja näennäisinnovointiin, vähän siis samalla lailla kuin maataloudessa joidenkin kohdalla näennäisviljelyyn.
-
Siis tuohan oli sitä samaa bulshttiä mitä on esitetty koko kriisin ajan, eikä kriisi ole noilla lääkkeillä hoitunut, joten ton kaverin puheet kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Ensinnäkään kreikan konkurssi ei olisi vaikuttanut yhtään mitään, Islantio meni konkurssiin ja nyt seisoo omilla jaloilla, Latvia kävi konkassa ja pari vuotta sitten Argentiina kynti kanssa kunnolla ja nyt sen talous pyörii etelä-amerikan maista ehkä parhaiten :o :o :o
Kysymys mikä pitäisi esittää on se, että kun kokoaja lasketaan mitä kustannuksia meille syntyy jos Kreikka menee konkursiin, että tuleeko Kreikan pelastaminen meille kalliimmaksi kuin konkurssi, se miten kreikalla muuten menee tossa tilanteessa, ei oikeastaan merkitse mulle hevonhelvettiä, mulle on ihan sama miten noi huijarit hommansa taaplaa, kunhan vaan ite en joudu maksumieheksi ::) ::) ::)
Luulisi että sullekin olis näinä 2,5 vuotena selvinnyt mitä tässä pelastetaan. Tässä on koko ajan pelastettu euroopan pankkeja sekä Euroa. Kreikkaa ei todellakaan ole pelastettu. Nyt neuvotellaan siitä, kuinka paljon annettaan anteeksi veronmaksajien vastuulle siirrettyjä luottoja. Tätä valuuttarahasto vaatii. Kreikka ei koskaan pysty maksamaan lainojaan. Yksi asia mitä pelastetaan ,on euroopan poliitikkojen uskottavuutta.
Argentiina ja Islanti voitiin ajaa konkurssiin vasta kuin valta vaihtui. Konkurssi on yksi vaihtoehto, mutta en ole varma haluatko sitä euroopan mittakaavassa. Haluat säilyttää oman tilanteesi kuten Matti moka Vanhanen valehteli. Kreikan tukeminen on Suomelle bisnestä ;D
Islanti on kokoajan tehny selväksi, että se ei lähde maksamaan jenkkipankkien saatavia, eikä niiden luomia kuplia paikkaamaan, maa seisoo nyt jo tukevasti omillla jaloilla.
Argentiinan ongelmat oli vähän suurempia, koko talouselämä piti palauttaa raiteilleen, mutta nyt sielläkin menee paljon paremmin ;D
Irlantia on tuettu ja se on tehnyt jotain ongelmien ratkaisemiseksi, joten siinä mielessä tuki oli paikallaan, Portugalia on tuettu ja se on myös syöny lääkkensä, saa nyt nähdä selviääkö se sillä, Espanja on vielä lähtöruudussa, tosin sillä on kyllä omia varojakin enempi kuin muilla, mutta siitä ei kukaan tiedä miten homma etenee, ainakin se itse yrittää ratkaista ongelmia 8)
Ei mua häiritse se, että kreikkalaiset ei halua maksaa veroja, mutta se mua häiritsee, että kako/demarit ajaa linjaa, joissa me maksamme Kreikan julkisen sektorin ylläpidän verovaroilla ja vielä velaksi :o :o :o
Kreikkaa on autettu kun se on apua tarvinnut, nyt on aika tehdä jotain myös kreikkalaisten itse ::) ::) ::)
Suomihan selviää vastuistaan, kun eroaa eurosta ja ilmoittaa ettei maksa mitään ulkomaista velkaa takaisin. Näihän Argentiina teki.
Argentiina vain ilmoitti, ettei toistaiseksi lyhennä lainojaan, mutta nyt se on taas lyhentänyt niitä ihan normaalisti ja palannut kansainvälisten rahoituslaitosten asiakkaaksi.
Argentiinan ongelmat olivat samat kuin Suomella, liian vahva oma valuutta ja kilpailukyvytön tuotantosektori, molemmat asiat on nyt korjattu 8)
http://ariojapelto.blogspot.fi/2010/05/ennustukset.html
-
Suomalainen maatalous ei ole kyllä niitä kilpailukykyisimpiä maailmassa muutenkaan, en tiedä onko Suomesta oikeastaan koskaan viety maailmallle varsinaisesti elintarvikkeita, jos jotain hetkittäistä Pietarin vientiä ei lasketa varsinaiseksi maataloustuotteiden vienniksi :o :o :o
Suomen ongelmat on ihan muualla, kuin tuetussa kotieläintuotannossa pohjois-suomessa, sen merkitys vientituotteena ei ole koskaan ollut kovin merkittävä ::) ::) ::)
Äläs nyt, valiolaisethan jatkuvasti hehkuttaa miten hyvää tiliä maitotuotteiden viennillä Venäjälle tehdään... Tilat... Kokonaan toinen juttu on että mikä on vaikutus kansantalouteen...
Ja sehän se on että jos sijoittaisi miljardin joka vuosi tuotekehitykseen ja uusiin teknologioihin niin todennäköisesti rahat saisi paljon paremmin takaisin kuin maataloudesta. Siis kun kansantaloutta ajatellaan. Tietysti aina tulee hutejakin mutta pääsääntöisesti jos autat pienen uutta teknologiaa kehittelevän yrityksen (Talvivaara?) pienellä sijoituksella alkuun niin parin vuoden päästä se maksaa veroja ja sen työntekijät samoin ja kyseinen pieni sijoitus saadaan nopeasti takaisin vaikka ei laskettaisi edes kerrannaisvaikutuksia. Sen sijaan maatalouteen tarvitaan toiminta-avustusta puolet liikevaihdosta vuodessa. Joka ainoa vuosi. Ja veroina tulee takaisin vain murto-osa.
Tämä kaikki edellä on suoraan Kokoomuksen puolueohjelmasta siitä salaisemmasta.
-
Siis tuohan oli sitä samaa bulshttiä mitä on esitetty koko kriisin ajan, eikä kriisi ole noilla lääkkeillä hoitunut, joten ton kaverin puheet kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Ensinnäkään kreikan konkurssi ei olisi vaikuttanut yhtään mitään, Islantio meni konkurssiin ja nyt seisoo omilla jaloilla, Latvia kävi konkassa ja pari vuotta sitten Argentiina kynti kanssa kunnolla ja nyt sen talous pyörii etelä-amerikan maista ehkä parhaiten :o :o :o
Kysymys mikä pitäisi esittää on se, että kun kokoaja lasketaan mitä kustannuksia meille syntyy jos Kreikka menee konkursiin, että tuleeko Kreikan pelastaminen meille kalliimmaksi kuin konkurssi, se miten kreikalla muuten menee tossa tilanteessa, ei oikeastaan merkitse mulle hevonhelvettiä, mulle on ihan sama miten noi huijarit hommansa taaplaa, kunhan vaan ite en joudu maksumieheksi ::) ::) ::)
Luulisi että sullekin olis näinä 2,5 vuotena selvinnyt mitä tässä pelastetaan. Tässä on koko ajan pelastettu euroopan pankkeja sekä Euroa. Kreikkaa ei todellakaan ole pelastettu. Nyt neuvotellaan siitä, kuinka paljon annettaan anteeksi veronmaksajien vastuulle siirrettyjä luottoja. Tätä valuuttarahasto vaatii. Kreikka ei koskaan pysty maksamaan lainojaan. Yksi asia mitä pelastetaan ,on euroopan poliitikkojen uskottavuutta.
Argentiina ja Islanti voitiin ajaa konkurssiin vasta kuin valta vaihtui. Konkurssi on yksi vaihtoehto, mutta en ole varma haluatko sitä euroopan mittakaavassa. Haluat säilyttää oman tilanteesi kuten Matti moka Vanhanen valehteli. Kreikan tukeminen on Suomelle bisnestä ;D
http://www.talouselama.fi/uutiset/olkaa+lopulta+rehellisia+kreikkarahat+ovat+mennytta/a2156807
http://ariojapelto.blogspot.fi

Tienaaja-Puttonen pulpahti pintaan, mistä näitä populisteja nyt taas löytyy... http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/11/22/puttonen-hyvaksy-totuus-suomi-haviaa-kreikka-tukia/201242547/12
-
mutta kuka meillä oikein tekisis sitä teknolokiakehitystä kun meillä ei ole oikeastaan minkäänlaista kehittävää toimintaa! ei paljon ole tullut noista aalto-yliopistoistakaan mitään äväyttävää vaikka miljoonaluokkaa on avústusraha joka sinne pumpataan! kun kattelee esim. intiassa jossa raha tiukalla joka puolella, paitsi aseteollisuudessa, niin kehitystä on joka saralla niin pirusti kun ihmiset haluaa nimeään johonkin holoffeimiin... taimikäsenytoli! eihän meillä ole mitään teknolokiaa joka tukisi esim, enerkiasektoria, ulkoa tulee kaikki keksintö jolla täällä sitten tumpeloidaan biopolttoa! ja suurin osa hesan ympäristön työläisistäkin on virosta kävijöitä !
eli mihin todelliseen laittaisit nuo kaikki verorahat aikuisten oikeesti?

...semmonen puhelin, missä olis pikselinäyttö ja siinä olis semmonen pötkö, joka jahtais semmosia pisteitä ja ne pisteet jatkais sen pötkön pituutta ja lisäis nopeutta, jokohan tämmöseen innovaatioon vois saada muutaman miljoonan kehityspanostusta...
-
Jos teknologiateollisuus jotain uutta keksiikin, niin varsinainen tuotanto tehdään kuitenkin jossain halpamaassa, joten se siitä teknologiateollisuuden tuomasta pelastuksesta. Maatalouden tuesta osa on kuitenkin korvausta siitä, että joudumme tuottamaan kilpailijoita heikommissa olosuhteissa, tämä usein unohtuu näissä tukikeskusteluissa.
-
Tuotekehityksen tukeminen alkaa tuntua melko turhalta, kun homma näyttää aina menevän niin, että kun jotain keksitään, niin se pitää heti myydä ulkomaille. Tuotekehitysraha pitäisi saada jotenkin vastikkeelliseksi eli kun jotain tuottavaa keksitään, niin sen tuotoilla maksetaan sitten ainakin osa tuotekehitysavustuksesta takaisin.

Koko lähtökohta asiassa on ihan väärä, eihän mitään asiaa niin toteuteta että ensin määritellään rahasumma joka siihen käytetään ja mistä se raha otetaan ???
Aina jokaista asiaa lähestytään niinpäin, että ensin määritellään tarve, minkälainen kehitysprojekti ja kuinka paljon rahaa sen tekemiseen tarvitaan, sitten katotaan onko rahaa ja mistä sitä olisi siihen saatavissa, jos tämän jälkeen on perusteltu lisärahoitustarve olemassa eikä sijoittajaa siihen löydy, niin senjälkeen vasta käydään poliittista keskustelua siitä, että siirretäänkä tarvittavat varat joltakin toiselta momentilta ja mikä se momentti on 8)