Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 16.11.12 - klo:12:10
-
Ne kunnanjohtajatko niitä pipejä kuntalaisiaan hoivaa. Vai mistä on kyse?
kepuluusereille kuin punainen vaate. Ikäänkuin kuntaliitos olisi kaiken pahan alku.
Yhtään rakentavaa ehdotusta kepuluusereilta ei tule. Kunnanjohtajia puolustetaan kansalaisten eduista ja kustannuksista välittämättä.
Kaiken tärkein kepulle nämä pienet konkurssikypsät kepukunnat, joiden luottamustoimiin saadaan näitä kepun mittapuun mukaan kunnan kulmakiviä. Kun isä ja isän isäkin ollut, vaikkei jälkipolvella olisi minkäänlaisia edellytyksiä yhteisten asioiden ajamiseen.
kepuluuserille tuntuu olevan kaikkein tärkein asia, kenen leima on jatkohoitopaperissa.
-
Kun osoitat matemaattisesti todeksi muodostuvat säästöt, níin kuntaliitokset ovat enemmän kuin ok.
90% liitoksista ei ole tuonut odotettuja säästöjä, enkä oikein usko näidenkään siihen kykenevän. Tosin kuutosen matikalla ei taida parempaan arvioon päästäkään ;D
Sinänsä on hienoa, että näistä meidän kepuvetoisista perslävistä päästään eteenpäin. Se vaan mietityttää, kun saitin kokkareitten mielenmaisemaa kattelee, että meneekö homma ojasta allikkoon. Eemelit ja tönöjuicet on keskivertokepupelleä selvästi tyhmempiä ja kaunaisempia :D :D :D
-
kunnissa kuulemma kakolit ja sossutkin vastustaa kuntaliitoksia
justiin ratiossa arvostelivat
hitlerimäistä hallituksen vallankiimaista rosvopolitiikkaa :)
ja kun täälläkin kahtoo kakolien kuntaliitoksia koskevia kirjoituksia
ei niistä juuri muuta löydy perustetta kuin ääretön vallankiima :) :)
-
kunnissa kuulemma kakolit ja sossutkin vastustaa kuntaliitoksia
justiin ratiossa arvostelivat
stalinististä bolshevistien vallankiimaista rosvopolitiikkaa :)

piti hieman korjata
-
Kuntataloudessa varsinainen hallinto vie budjettivaroista noin 2 %, joten ei se potkujen antaminen kunnanjohtajalle ja parille pikkupomolle paljon tähän kuntatalouden krooniseen alijäämäisyyteen auta. Lisäksi kun on keksitty tämä 5 vuoden irtisanomissuoja, niin pikimiten menot lisääntyvät, kun työntekijät huomaavat olevansa suojatyöpaikassa, josta tulee sitten viiden vuoden siirtymäkauden jälkeen varmat potkut, teki sitten jotain tai oli tekevinään.
Olemme luoneet vaan suuren määrän "ilmaisia" palveluita, joihin meillä yksikertaisesti ole varaa, siitä on pohjimmiltaan kysymys, ei niinkään kuntakoosta. Palveluita tullaan kuntauudistuksen jälkeen karsimaan rankalla kädellä ja kaikesta huolimatta kunnallisvero tulee nousemaan useita prosenttiyksiköitä. On tämä kuitenkin yhdenlaista kansalaisten hämäämistä, kun vakuutellaan, että kaikki on entisellään, kunhan vaan saadaan suurempi kuntakoko.
-
kunnissa kuulemma kakolit ja sossutkin vastustaa kuntaliitoksia
justiin ratiossa arvostelivat
stalinististä bolshevistien vallankiimaista rosvopolitiikkaa :)
ja kun täälläkin kahtoo kakolien kuntaliitoksia koskevia kirjoituksia
ei niistä juuri muuta löydy perustetta kuin ääretön vallankiima :) :)
piti hieman korjata
joo vähän säätää :)
mä löysin linkin missä kokoomuspolitiikko esittelee kuntie pakkopakkovallankiimaperusteet kannattajilleen :)
http://www.youtube.com/watch?v=gyrc8fnI-6c

Juu ,silloinkin sopivat sosialistien kanssa kenen kanssa pakkoliitokset tehdään ,mutta riitautuivatkin lopulta. ::) :P
Kaatuukohan meidänkin hallitus miten pian ? :P :P :P ;D
-
Kaikille ei siis kelpaa palveluiden tason paraneminen koko suomessa nykyiseltä tasolta? Uudistuksella saavutetaan yhä parempi palveluiden taso.
uskotko tosiaanki tuota paskaa
miten ennen pystyty palvelut hoitaan ja vielä koko suomi rakentamaan ilman velkaa
kakojen aikana ei pystytä suomessa enään tekemään mitään
ja velka vain kasvaa
kakon jälki on hirvittävä

Kyllä sullaki menee apilaksen jäläkiä tuo mieli ;D
Vastaukset kysymyksiin: ennen palvelutaso oli matalampi. Esim vanhustenhoito ei ole koskaan ollut niin hyvää ja kattavaa kuin tänä päivänä.
Suomea ei tarvi rakentaa, se on jo rakennettu. Kun saatais pidettyä yllä ja hieman kehitettyä. Siihen ei kaivata puolueuskovia pellejä ;)

Joo, mutta selitäpä tämä sille tallitytölle. Näyttäis olevan samanlainen änkyrä, kuin Lehtomäki.

Normijärjellä varustetulla olisi riittävät valmiudet oppia. Nää vesaisista/kotkista/mitähittoaniitäonkaan-nuorisojärjestöistä pullahtaneet ammattipsykopaatit ei siihen enää kykene ;D
-
kakon jälki on hirvittävä
[/quote]

------Entteri potee kaksisuuntaista mielialahäiriötä,johon kuuluu mailman näkeminen pelkästään mustavalkoisena.Minun elämä on täynnä erilaisia värisävyjä,enkä millään usko,että Enterin tapaiset pystyy itse mihinkään muutoksiin.,saati rakentamaan jotakin kestävää. :(
Entterit osaa pelkästään syytellä ja sillä ei kyllä pitkälle potkita.Rakentavaa keskustelua on turha edes odottaa.Tämä jatkuva "kikkeliskokkelis"on vähän samaa,kuin pikkulapsi heittää hiekkalaatikolla hiekkaa silmille ja parkuu:" Mä en leiki sun kanssas ikinä" :o

"YLE Uutiset kertoi tänään, että Kokoomus on kierrättänyt vaalirahaa Paasikivi-opiston kautta. Elinkeinoelämän keskusliiton TT-säätiö tuki Kokoomuksen vaalityötä aiemmin kerrotulla reilulla 150 000 eurolla nimenomaan Paasikivi-opiston yhdistyksen kautta."
paasikivi opisto unohtu sulta :o
-
kakon jälki on hirvittävä
Kyllä sullaki menee apilaksen jäläkiä tuo mieli ;D
------Entteri potee kaksisuuntaista mielialahäiriötä,johon kuuluu mailman näkeminen pelkästään mustavalkoisena.Minun elämä on täynnä erilaisia värisävyjä,enkä millään usko,että Enterin tapaiset pystyy itse mihinkään muutoksiin.,saati rakentamaan jotakin kestävää. :(
Entterit osaa pelkästään syytellä ja sillä ei kyllä pitkälle potkita.Rakentavaa keskustelua on turha edes odottaa.Tämä jatkuva "kikkeliskokkelis"on vähän samaa,kuin pikkulapsi heittää hiekkalaatikolla hiekkaa silmille ja parkuu:" Mä en leiki sun kanssas ikinä" :o
[/quote]
-kaksisuuntaista mielialahäiriötä,sanoiko lääkärisi sulle noin ja kun opit uuden hienon sanan niin nyt sen käyttöön tuli tilaisuus ;D ;D
-
kunnissa kuulemma kakolit ja sossutkin vastustaa kuntaliitoksia
justiin ratiossa arvostelivat
stalinististä bolshevistien vallankiimaista rosvopolitiikkaa :)
ja kun täälläkin kahtoo kakolien kuntaliitoksia koskevia kirjoituksia
ei niistä juuri muuta löydy perustetta kuin ääretön vallankiima :) :)
piti hieman korjata
joo vähän säätää :)
mä löysin linkin missä kokoomuspolitiikko esittelee kuntie pakkopakkovallankiimaperusteet kannattajilleen :)
http://www.youtube.com/watch?v=I3cFGOLS-BU katainen puhuu taas piti korjata koska sää opit käteisen velat sosialisoidaan kansalle opit tulee bolshevisteiltä ???

ja rahat sosialisoijaan pankkiirelle
oppi tulee kokoomusbolseideologiasta :o
-
Ainakin näillä kulmilla kunnallisvaaliehdokkaat vastustivat kuntaliitoksia yhtä lailla, oli ehdokas sitten hallituspuolueen tai opposition edustaja. Eikä kyse ole mistään köyhistä pikkukunnista vaan ihan vauraista ja suuren väestömäärän omaavista paikkakunnista. Sama tilanne oli jokaisessa kunnassa, paitsi yhdessä isommassa joka koko ajan on havitellut ympäryskuntia itseensä liitettäväksi. Ihan mielenkiintoinen tilanne tulee, aikooko edustajat pitää vaalilupauksensa vai olla lojaaleja maan hallitukselle.
-
"Tutkija: Hallituksen kuntapolitiikka täysin sekaisin
Tampereen yliopiston kuntajohtamisen ja kunnallispolitiikan professori Arto Haveri arvostelee hallituksen kuntarakennepolitiikkaa. Haverin mukaan keskeisimmästä kysymyksestä eli kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta ei ole edelleenkään linjauksia.
Hallituksen kuntapolitiikka näyttää menevän päivä päivältä enemmän sekaisin. Ensinnäkin, että esitystä pantattiin vaalien jälkeiseen aikaan, ja kun sitten tuotiin esitys kuntarakenneuudistuksesta, niin se pakottaa käytännössä kaikki kunnat monimutkaisiin selvityssulkeisiin - ihan riippumatta siitä, miten nämä kunnat ovat asiansa hoitaneet ja kuinka siellä pystytään palvelut järjestämään.
Käsittämättömänä Haveri pitää linjausta, jonka mukaan kuntien pitäisi itse pääosin tuottaa palvelunsa.
- Tähän asti on ajettu vuosia - nimenomaan kokoomuksen vahvalla tuella - monituottajamallia, jossa kunta itse oman tilanteensa perusteella katsoo, mikä on paras tapa järjestää paikallisesti palvelut: onko se oma tuotanto, vai yksityisen yritysten tuella, vai kuntien yhteistyönä järjestetty palvelu."
siinäpä asiantuntijan lausunto jälleen kikkeliskokkelis järettömästä
vallankiima politiikasta :o
http://yle.fi/uutiset/tutkija_hallituksen_kuntapolitiikka_taysin_sekaisin/6379528
-
Ne kunnanjohtajatko niitä pipejä kuntalaisiaan hoivaa. Vai mistä on kyse?
kepuluusereille kuin punainen vaate. Ikäänkuin kuntaliitos olisi kaiken pahan alku.
Yhtään rakentavaa ehdotusta kepuluusereilta ei tule. Kunnanjohtajia puolustetaan kansalaisten eduista ja kustannuksista välittämättä.
Kaiken tärkein kepulle nämä pienet konkurssikypsät kepukunnat, joiden luottamustoimiin saadaan näitä kepun mittapuun mukaan kunnan kulmakiviä. Kun isä ja isän isäkin ollut, vaikkei jälkipolvella olisi minkäänlaisia edellytyksiä yhteisten asioiden ajamiseen.
kepuluuserille tuntuu olevan kaikkein tärkein asia, kenen leima on jatkohoitopaperissa.
Jeps, antaa kepun junailla itsensä sivuraiteelle ihan vapaasti!