Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Timppa - 25.06.08 - klo:14:29
-
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) haluaisi edelleen, että tutkijat perehtyisivät niin kutsuttuun Tiitisen listaan. Vanhasen mukaan asian ympäriltä saataisiin purettua paljon mystiikkaa, jos tutkijoille annettaisiin mahdollisuus tutkia tätä osuutta Suomen lähihistoriasta. Hän sanoo olleensa samaa mieltä jo viime kesänä, kun paine listan julkistamiseen kasvoi.
Helsingin hallinto-oikeus linjasi tiistaina, että suojelupoliisin on annettava kopio Tiitisen listasta sitä pyytäneelle toimittajalle. Lista on annettava kuukauden päästä, jos osapuolet eivät valita ratkaisusta.
Listalla on tiettävästi parinkymmenen ihmisen nimet, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin. Supo on tähän asti kieltäytynyt julkaisusta.
– Supo joutuu nyt ratkaisemaan, valittaako se asiasta. En lähde kesken oikeusprosessin antamaan asiasta neuvoja, Vanhanen sanoi eduskunnassa.
Pääministeri itse ei ole nähnyt Tiitisen listaa, ja se on hänen mukaansa ollut tietoinen päätös.
– Haluan, että voin käsitellä asiaa periaatteellisella tasolla tietämättä, keitä henkilöitä se koskee.
*****Mitä tutkimista nimilistassa on???!!!

Pitäähän se tutkia onko siellä kepulaasia :D

****Eikös sen ihan lukemalla siitä näe?
-
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) haluaisi edelleen, että tutkijat perehtyisivät niin kutsuttuun Tiitisen listaan. Vanhasen mukaan asian ympäriltä saataisiin purettua paljon mystiikkaa, jos tutkijoille annettaisiin mahdollisuus tutkia tätä osuutta Suomen lähihistoriasta. Hän sanoo olleensa samaa mieltä jo viime kesänä, kun paine listan julkistamiseen kasvoi. Helsingin hallinto-oikeus linjasi tiistaina, että suojelupoliisin on annettava kopio Tiitisen listasta sitä pyytäneelle toimittajalle. Lista on annettava kuukauden päästä, jos osapuolet eivät valita ratkaisusta. Listalla on tiettävästi parinkymmenen ihmisen nimet, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin. Supo on tähän asti kieltäytynyt julkaisusta. – Supo joutuu nyt ratkaisemaan, valittaako se asiasta. En lähde kesken oikeusprosessin antamaan asiasta neuvoja, Vanhanen sanoi eduskunnassa. Pääministeri itse ei ole nähnyt Tiitisen listaa, ja se on hänen mukaansa ollut tietoinen päätös. – Haluan, että voin käsitellä asiaa periaatteellisella tasolla tietämättä, keitä henkilöitä se koskee.
*****Mitä tutkimista nimilistassa on???!!!
Pitäähän se tutkia onko siellä kepulaasia :D
****Eikös sen ihan lukemalla siitä näe?
Eittämättä... kunhan näkee listan...
-
[/quote]
Eittämättä... kunhan näkee listan...
[/quote]
--listassa komeilee runsaslukuinen määrä A-huuhaa-Anttilan kommariveljiä,todennäköisesti myös huuhaa itsekin
-
Näin on, lista lehtiin ja kuka sillä sivulla uskaltaa ahteriaan pyyhkäistä niin kutsu presidentin linnan 6.12 vastaaotolle.
-
Vanhasen ehdotus on outo. Jos listalla on parikymmentä nimeä, niin kyllä Suomen lukutaitoinen kansa pystyy ne lehdistä lukemaan. Ei siinä mitään tutkijoita lukuavustajiksi tarvita. Nelosen toimittaja on pyytänyt listan. Kyllä telkkarissakin se lista tullaan varmaan lukemaan. Näin lukutaidottomat ja muistamattomat politiikotkin saavat asiasta tiedon.
-
Näistä henkilöistä ei oo tehty edes varsinaista rikostutkimusta, saatika oikeuden päätöstä. Tiedotusvälineet tulevat joukkolynkkaamaan nämä henkilöt. >:( Kuuluuko tälläinen oikeusvaltioon?
Luulin listalla olevan enemmänkin nimiä jotenka näiden osuus olisi aikoinaan kylläkin pystytty tutkimaankin. Nykyään mahdollinen rikos on kai jo vanhentunut.
-
Julkaisun voi ajoittaa kunnallisvaalien alle.. Vai mitä AuA? ;D
-
Tiedotusvälineet tulevat joukkolynkkaamaan nämä henkilöt. Kuuluuko tälläinen oikeusvaltioon?
****Tottakai kuuluu.
-
Julkaisu ajankohta riippuu kuinka pitkää medialla riittää jauhettavaa hiihtoliiton sotkuista... Nythän tietoa on tipulteltu päivittäin niin, että saadaan joka päivä uudet otsikot. (tai no - uudet ja uudet, mutta kuitestkin)
-
Julkaisun voi ajoittaa kunnallisvaalien alle.. Vai mitä AuA? ;D
Ei niistä ensimmäinenkään ehdokkaana ole... ja SuoKusta häviää vaalit ilman listan julkaisemistakin ;D :D :o ::)
-
Näistä henkilöistä ei oo tehty edes varsinaista rikostutkimusta, saatika oikeuden päätöstä. Tiedotusvälineet tulevat joukkolynkkaamaan nämä henkilöt. >:( Kuuluuko tälläinen oikeusvaltioon?
Luulin listalla olevan enemmänkin nimiä jotenka näiden osuus olisi aikoinaan kylläkin pystytty tutkimaankin. Nykyään mahdollinen rikos on kai jo vanhentunut.
listalla olevat henkilöt olivat yhteistyössä vasallitiedustelupalvelun kanssa.
jos lähihistoria olisi mennyt toisin, listan henkilöiden antamien tietojen
perusteella olisi tehty joukkolynkkaus Unkarin kansannousun kukistamisen
mallin mukaan
MT:n Kontro tänään haluaa myös suojella silloisia maanpettureita ???
-
Eikö tässä maassa ole poliisilla muuta tehtävää kuin tutkia 10- 15 vuotta vanhoja asioita?
Isompiakin rikollisia kulkee varmasti markkinoilla. Voi mooses soikoon tätä maata!
-
Näistä henkilöistä ei oo tehty edes varsinaista rikostutkimusta, saatika oikeuden päätöstä. Tiedotusvälineet tulevat joukkolynkkaamaan nämä henkilöt. >:( Kuuluuko tälläinen oikeusvaltioon?
Luulin listalla olevan enemmänkin nimiä jotenka näiden osuus olisi aikoinaan kylläkin pystytty tutkimaankin. Nykyään mahdollinen rikos on kai jo vanhentunut.
listalla olevat henkilöt olivat yhteistyössä vasallitiedustelupalvelun kanssa. jos lähihistoria olisi mennyt toisin, listan henkilöiden antamien tietojen perusteella olisi tehty joukkolynkkaus Unkarin kansannousun kukistamisen mallin mukaan MT:n Kontro tänään haluaa myös suojella silloisia maanpettureita ???
Tietysti... listalla on kepulaisia Jukka Rusin kaltaisia "isänmaan miehiä" >:( :( :o ::)
-
Näistä henkilöistä ei oo tehty edes varsinaista rikostutkimusta, saatika oikeuden päätöstä. Tiedotusvälineet tulevat joukkolynkkaamaan nämä henkilöt. >:( Kuuluuko tälläinen oikeusvaltioon?
Luulin listalla olevan enemmänkin nimiä jotenka näiden osuus olisi aikoinaan kylläkin pystytty tutkimaankin. Nykyään mahdollinen rikos on kai jo vanhentunut.
listalla olevat henkilöt olivat yhteistyössä vasallitiedustelupalvelun kanssa. jos lähihistoria olisi mennyt toisin, listan henkilöiden antamien tietojen perusteella olisi tehty joukkolynkkaus Unkarin kansannousun kukistamisen mallin mukaan MT:n Kontro tänään haluaa myös suojella silloisia maanpettureita ???
Tietysti... listalla on kepulaisia Jukka Ruskin kaltaisia "isänmaan miehiä" >:( :( :o ::)
Eikö sulla ole mitään omia ajatuksia mistään asiasta?
Kommetoit täällä muiden kirjoituksia tuolla räksytys-asenteella, heittelet noita kaavamaisia SuoKusta sitä ja tätä- räksytyksiäsi, mutta ilmeisesti sulla ei ole mitään omia persoonallisia ajatuksia mistään asiasta.
-
Näistä henkilöistä ei oo tehty edes varsinaista rikostutkimusta, saatika oikeuden päätöstä. Tiedotusvälineet tulevat joukkolynkkaamaan nämä henkilöt. >:( Kuuluuko tälläinen oikeusvaltioon?
Luulin listalla olevan enemmänkin nimiä jotenka näiden osuus olisi aikoinaan kylläkin pystytty tutkimaankin. Nykyään mahdollinen rikos on kai jo vanhentunut.
listalla olevat henkilöt olivat yhteistyössä vasallitiedustelupalvelun kanssa. jos lähihistoria olisi mennyt toisin, listan henkilöiden antamien tietojen perusteella olisi tehty joukkolynkkaus Unkarin kansannousun kukistamisen mallin mukaan MT:n Kontro tänään haluaa myös suojella silloisia maanpettureita ???
Tietysti... listalla on kepulaisia Jukka Ruskin kaltaisia "isänmaan miehiä" >:( :( :o ::)
Eikö sulla ole mitään omia ajatuksia mistään asiasta? Kommetoit täällä muiden kirjoituksia tuolla räksytys-asenteella, heittelet noita kaavamaisia SuoKusta sitä ja tätä- räksytyksiäsi, mutta ilmeisesti sulla ei ole mitään omia persoonallisia ajatuksia mistään asiasta.
Kannattais lukea tätä saittia... ja mun tekstejäni täällä... mut siihenhän sä lukihäiriöinen lestisuokusta et kykene... kysy naapurista apua... tiedä vaikka siellä joku osais... edes jotain...

Justiinsa tyypillinen vastauksesi jonkun kommenttiin, luettu on tekstejäsi, ja tuon kummempaan räksytykseen et pysty, tai sitten korkeintaan laitat jonkun kopsauksen tänne, mutta mitään omaa ajattelua sulla ei ole.

Ahah.
-
A.A.... mestari???? Minkä alan?
-
A.A.... mestari???? Minkä alan?
Flyygelin kannella :D :D
-
A.A.... mestari???? Minkä alan?
Flyygelin kannella :D :D
Juu... Suomen mestari... parissa kolmessa eri lajissa ;D :D :o ::)

Auliksen urheiluseura on vetelin kuivat, lajeina munien kohottelu ja
madamen nuohous
-
Lääkärille meni mies valittamaan impotenssi vaivoja . Mies oli Vetelistä . Nainen meni valittamaan sukupuolista kylmyyttään , kotipaikka Alahärmä :D ;D