Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 20.06.08 - klo:08:08

Otsikko: Silmät aukeavat
Kirjoitti: Aulis Anttila - 20.06.08 - klo:08:08
Suomen Gallupin tekemän kyselyn mukaan 42 prosenttia kansalaisista katsoo pääministeri Matti Vanhasen onnistuneen tehtäviensä hoidossa melko huonosti tai erittäin huonosti. Vuosi sitten tyytymättömiä oli 14 prosenttia, joten heidän osuutensa on vuodessa kasvanut 28 prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä tyytymättömien osuus on suurempi kuin koskaan aikaisemmin.

Hallitukselle antoi melko tai erittäin huonon arvosanan 38 prosenttia kansalaisista, kun viime joulukuussa tyytymättömiä oli 35 prosenttia ja vuosi sitten 21 prosenttia. Vuoden aikana tyytymättömien osuus on kasvanut 17 prosenttiyksikköä. Hallituspuolueista erityisesti keskustan arvostus on vähentynyt. Nykyisen hallituksen vuoden kestäneen taipaleen aikana keskustaan kohdentuva tyytymättömyys on lisääntynyt 20 prosenttiyksikköä. Vuosi sitten 25 prosenttia suomalaisista koki keskustapuolueen onnistumisen hallituksessa melko huonoksi tai erittäin huonoksi. Viime joulukuussa tyytymättömiä oli 35 prosenttia ja nyt jo 45 prosenttia.
=
Vihdoinkin suomalaisten silmät alkavat aueta...
Otsikko: Vs: Silmät aukeavat
Kirjoitti: Eemeli - 20.06.08 - klo:08:22
keskustan ja Kokoomuksen yhteistyö toimii ja keskustalla monta kokenutta kehäkettua hallituksessa, mutta vanhanen ei osaa hyödyntää käytettävissä olevia voimavaroja.

Johtajuus ja jämäkkyys hukassa, samalla arka.

Tää ei oo yhtään kivaa mies silloin, kun pitäisi lyödä nyrkkiä pöytään.