Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: vms1 - 28.07.12 - klo:09:47
-
miten pitää toimia jotta oma ympäristö ja toiminta näyttäisi siistiltä ja asialliselta. Tällä tarkoitan sitä että koneet olisi ehjät ja siistit samoiten kuin pihat ja rakennukset. Romut olisi toimitettu kierrätykseen ja muut koneet olisi katonalla siistissä järjestyksessä. Turha on huudella kustannuksista koska paljon on kysymys pelkästä asenteesta ja toimintatevasta. Nykyään kun maatalouden ulospäin antava kuva on yhä tärkeämpi niin jotenkin vaan pitäisi saada paikat pysymään asiallisina. Toki julkisivun ehostus pitää myöskin tarkoittaa sitä että koko toiminta on samalla tasolla. Mistä vaan inspiraatio kaikkeen

Vähentämällä unelmointia ja täppäröintiä, keskittymällä olennaiseen. ;D
-
Huomannu, et kun raha-asia menee niin pahaksi, etei voi mitään, niin sitten innostuu raivaamaan! Tosin kaikki eii ihan itsestä kiinni, asuu täällä muitakin.
Palkitsee kyllä henkisesti kun saa nurkkia vähän kondikseen ja saa tavallaan kaaoksen kiinni. JOspa joskus pääsis vähän ohi ja sais etumatkaa...
-
Monesti miettinyt asiaa ja todennut että ainakin yleisesti karjatalouspaikoissa ei ole resursseja nurkkien hoitoon, kun työ tuppaa viemään ajan ja energian. Rakennusten maalipinnat kauhtuvat, romua kertyy nurkkiin ja piha sekä puutarha on heinittynyt ja sotkuinen. Tämä on tietysti ymmärrettävää, kun navettatyöt vievät kovin paljon aikaa.
Itselläni on ollut viime ja tänä kesänä työn alla kaikkien rakennusten maalaus. Seuraava tavoite olisi pihan vesitalouden kuntoon saattaminen, eli routivan pintamaan vaihtaminen ja salaojittaminen. Osittain viime vuonna jo sitä tehtiinkin ja ennen niin märkä ja routiva kohta pihasta muuttui kuivaksi ja kantavaksi. Jos tilan julkisivun haluaisi pitää loistokunnossa, se vaatisi jatkuvaa työtä sekä myöskin tietysti rahaa.
-
Jos kattoo noita lopettaneita tiloja, siellä yksi tai kaksi asukasta saa käytännössä kaiken aikansa kulumaan siinä että kynsii nurkkia. Se vaan yksinkertaisesti ottaa aikaa, ja joskus se on tehtävä.
Joku voi saada itselleen kunnossa olevat nurkat, joita voi aika pienillä panoksilla pitää siistinä. Jos taas tilanne on niinkuin minulla että käsiin jäi paikat kuin pommin jäljiltä, vie se yksinkertaisesti aikaa saada asiat ojennukseen. Edellistä sukupolvea vaan ei yksinkertaisesti kiinnostanut/ ei ollut aikaa pitää huolta rakennuksista ja tontista. Mutta kuten jo sanottu, henkisenäkin asiana tärkeä ja kun saa yhden kohdan kuntoon, toinen on helpommin tehty.
Itselläni karjanhoito vie niin paljon aikaa että sen vuoksi puuha on h-i-d-a-s-t-a.. olispa kiva kun olis joku kaverina nurkkia siistimässä.. :-[
-
Vinnamo ehti ensin tiivistään olennaisen. Karjapaikoissa ei vaan ehdi eikä jaksa aina kaikkee. Ja kun joka päivä liikutaan niin nurkat kuraantuu äkkiä ja muoveja ym roskaa tulee koko ajan lisää. Tuolla maailmalla kun näkee oikein siistejä pihoja niin sitten ne ei ookkaan yleensä maataloja vaan o.k.taloja. Palkkatyöläisillä on aikaa haravoida niitä nurkkia. Ja eläkeläisillä. Yleensä nurkat siistiytyy eläkkeen myötä. Toisaalta tommonen steriilinpuhdas tyhjä piha näyttää aika kuolleelta ja elottomalta. Tommonen kesäasunnon pihapiiri joka on hoidettu viimesen päälle mutta koskaan ei näy ketään niin näyttää ainakin mun silmään sekin vähän kolkolta.
-
Kannattaa tehdä koneille oma, reilun suuri alue minne ne voi jättää ja mistä ne on helppo ottaa, etteivät ne ole esim. pajan edessä niin että kun yhtä tarvitsee niin viittä on siirrettävä. Ei omissa nurkissakaan hurraamista ole mutta parempaan päin silti menossa. Mulla ei sentään traktorin paripyörät nojaile juhannuksena tuvan kuistiin. :D Moommalandialaiset tekee toki sen hehtaarin konehallin, mielummin kaksikerroksisena.. 8)
-
Niin ja se vastaus mielipiteen lisäksi: Järjestelmällisyys tekemisissä. Roskat aina heti niille kuuluvaan paikkaan ja koneita ei vaan jätä siihen etupihalle. Mulla on takapihalla kunnon sorakenttä sitä varten. Ja lanailee ja sorittaa sitä pihaa välillä.
-
Pihaan täytyisi saada vaihtolava, jolle voisi viedä välittömästi törkytavaran, kun sellaista syntyy. Kun on liikaa tilaa käytettävissä, niin käytännössä se johtaa mittavien romuvarastojen syntymiseen. Minulla ainakin puimalato ja ladot täynnä vähän sitä sun tätä. Koneitten pesuun auttaisi, kun tekisi pesupisteen, joka olisi betonilaatta ja sen vieressä joku kaappi vesipisteellä, jossa olisi painepesuri valmiina. Kun kamat on helposti otettavissa esille, niin pesuja ehkä viitsisi tehdä helpommin. Nyt pitää viritellä pesuria, sähköjohtoa ja vesiletkua jne. Eihän siihen tahdo olla motivaatiota, kun alkutoimenpiteet vie niin kauan.
-
Kannattaa tehdä koneille oma, reilun suuri alue minne ne voi jättää ja mistä ne on helppo ottaa, etteivät ne ole esim. pajan edessä niin että kun yhtä tarvitsee niin viittä on siirrettävä. Ei omissa nurkissakaan hurraamista ole mutta parempaan päin silti menossa. Mulla ei sentään traktorin paripyörät nojaile juhannuksena tuvan kuistiin. :D Moommalandialaiset tekee toki sen hehtaarin konehallin, mielummin kaksikerroksisena.. 8)
Olen tullut siihen tulokseen, että ei enää ikinä konehalleja vaan konekatoksia. Siten, että maksimissaan kaksi konetta peräkkäin. Tällä tavoin helpommin otettavissa käyttöön ja tulee ajettuakin ne suojaan helpommin. Nyt täytyisi vaan olla inspiraatiota tehdä se konekatos :D
-
[

[/quote]
Juuri näin. Mulla on halli ja sen täyttäminen syksyisin on sen verran työläs projekti ettei sitä kesällä tee. Katoksia tulee jos lisää tilaa teen. Roskalavasta täysin samaa mieltä.
-
Kannattaa tehdä koneille oma, reilun suuri alue minne ne voi jättää ja mistä ne on helppo ottaa, etteivät ne ole esim. pajan edessä niin että kun yhtä tarvitsee niin viittä on siirrettävä. Ei omissa nurkissakaan hurraamista ole mutta parempaan päin silti menossa. Mulla ei sentään traktorin paripyörät nojaile juhannuksena tuvan kuistiin. :D Moommalandialaiset tekee toki sen hehtaarin konehallin, mielummin kaksikerroksisena.. 8)
Olen tullut siihen tulokseen, että ei enää ikinä konehalleja vaan konekatoksia. Siten, että maksimissaan kaksi konetta peräkkäin. Tällä tavoin helpommin otettavissa käyttöön ja tulee ajettuakin ne suojaan helpommin. Nyt täytyisi vaan olla inspiraatiota tehdä se konekatos :D
Näin juur. Ja mitä näistä emännän nurkista oon oppinu, niin heti vaan tarpeex kauas konesysteemit. Navettakin on parikymmentä vuotta sitten vielä tehty ihan liian lähelle!
Ite oon yrittäny pitää "yksityispuolen" vapaana isoista koneista (yksityistie jakaa pihan). Ja mukulat toistaiseksi vielä tappelee nurmikonleikkusta ajettavalla koneella. Tää on nyt kahdeksas kesä mulla näissä nurkissa ja tuntuu et hullummaksi vaan muuttuu!
Ainoo vaan, että kun ei ole edes aarin kokoista länttiä tasaista vaan vähän viettää koko tontti. Ja pari edellistä sukupolvea on tienvarteen tehny kaikki (pienet) rakennuksetkin. Maitoauton takia pitää joka toinen päivä miettiä mihin härveleitä pysäköi. Suunnitelmia on, tulis rahaa vaan jostain... :-[
-
Niin ja se vastaus mielipiteen lisäksi: Järjestelmällisyys tekemisissä. Roskat aina heti niille kuuluvaan paikkaan ja koneita ei vaan jätä siihen etupihalle. Mulla on takapihalla kunnon sorakenttä sitä varten. Ja lanailee ja sorittaa sitä pihaa välillä.
Hyvä pointti. Kun kerran lipsuu, lipsuu toisenkin. Ja pian "ei enää ole aikaa" laitella nurkkia, kun pitäis tehdä viikkojen talkoot..
-
Vinnamo tiivisti hyvin perimmäisen ongelman, eli ajan ja jaksamisen puutteen. Toinen hyvä pointti jonka minäkin allekirjoitan, on tuo pihasuunnittelu. Ittellä on puulaani mäjellä useamman sadan metrin päässä pajalta ja elukkasuojasta ja pääasialliset koneiden säilytyspaikat vieläkin etempänä. Entinen navetta/rehuvarastorakennus jakaa sitten elukkatouhut ja talon pihapiirin erilleen, joten paikat pysyy suht siistinä.
Toki tässä järjestelyssä joutuu kuskaamaan tavaraa ja työkoneita ym. pidempiä matkoja, mut se vaiva on nähtävä ettei nurkat ole täynnä epämääräistä roinaa. Sitten kun nurkat ja hoidettavat nurmet ym.on selkeän muotoiset, niin ne on nopeat ja helpot siistiä säännöllisesti. Selkeä pohjaratkaisu pihoissa helpottaa tietysti myös talven lumitöitä.
Helevetisti nuo toimet vaan ottaa aikaa ja materiaalejakin/työtä. Mut kerran kun tekee esim. nuo pihojen pohjaukset kunnolla, niin ei tarvi asiaan enää senkoommin palata. Pikkutoimilla mennään siitä etiäppäin.
-
Aika laiskasti ovat tukitarkastajat puuttuneet ympäristön siisteyteen vaikka periaatteessa ympäristötuesta pystyttäs leikkaamaan, jos on ympäristö "kauheen" näkönen. Yhen tapauksen tiijän, että ovat antaneet korjaus kehotuksen, mutta siihempä se jäi. Sen tilan pihassa kyllä sais viikon tehä töitä ja tuskin näkys vielä missään :)
-
Tämmöset siisteysasiat vaikuttaa aika helvetisti työtehoon, kun tavarat on paikallaan, löytyy sieltä missä niiden kuuluukin olla, ei ole romuja ja roskia kierrettävänä jne... niin hommat menee kuten on ajatellu, ainaki joskus ...
Ite oon kans semmonen häsyäjä, että tarvittisin toisen miehen perään joka pistäisi paikkoja kuntoon ja keräilisi roskia ja työkaluja talteen ....
Nykkin on leka hukassa, miten mies voi hukata lekan, eihän sitä viitti edes mukanaan kantaa ????
-
Monesti miettinyt asiaa ja todennut että ainakin yleisesti karjatalouspaikoissa ei ole resursseja nurkkien hoitoon, kun työ tuppaa viemään ajan ja energian. Rakennusten maalipinnat kauhtuvat, romua kertyy nurkkiin ja piha sekä puutarha on heinittynyt ja sotkuinen. Tämä on tietysti ymmärrettävää, kun navettatyöt vievät kovin paljon aikaa.
Itselläni on ollut viime ja tänä kesänä työn alla kaikkien rakennusten maalaus. Seuraava tavoite olisi pihan vesitalouden kuntoon saattaminen, eli routivan pintamaan vaihtaminen ja salaojittaminen. Osittain viime vuonna jo sitä tehtiinkin ja ennen niin märkä ja routiva kohta pihasta muuttui kuivaksi ja kantavaksi. Jos tilan julkisivun haluaisi pitää loistokunnossa, se vaatisi jatkuvaa työtä sekä myöskin tietysti rahaa.
Täysin totta ja purkaa pois tarpeettomat rakennukset, ne ei tuota mitään vaan kuluttavat jos kunnossa haluaa pitää.
Itse miettinyt samaa. Kunnollinen pihasuunnittelu jossa kartoitetaan pihan liikenteen,työkoneiden ja varastojen tarve ja niiden keskinäinen liikenne. kaikille tavaroille omat paikkansa. Tavaroiden paikallaan pysyminen on kiinni siitä kuinka sujuvaa niiden paikoilleen laittaminen on.
Ihan ensin kannattaa lähteä tuumamaan kokonaisuutta. Kuten on jo tullut huomattua joka piha tarvitsee oman systeemin. tekee sitten suunnitelman mukaan ajan ja taloudellisten resurssien puitteissa. tärkeintä on että suunnitelma jota toteuttaa, niin silloin tietää minkäläinen siitä tulee.
-
juuu! tuo leka on muuten niiiin tuttu juttu! tossa etin männä päivänä lekaa kuin köpsä konsanaan ja kun kaikki paikat missä käytetty aiemmin koluttu, niin huomasin että siitähän puuttui varsi kun ei ole kaupassa ollut varsia myynnissä! ja koivukalikkaa ei ole hollilla! ... noooo, muistin sitten että noita lasikuituvarsillisia pitäis olla halkokoneen lavalla ja sieltä löysin sitten sen moskankin jota hakenut kanssa muutaman päivän! semendia tekee tehtävänsä!
ihan samoin kuin se että hakee toisesta työpisteestä jotain avainta tms. ja kun on ovella niin ei muistakaan mitä hekemassa ja ei niin hirmu kiire ole mutta joutua pitäis! joskus vielä ottaa niin pattii että oksaa ehtii!
-
Kesälomalla jos sellaista viettää vaikka ne paripäivää niin vaan romut kärryyn. Sitten joku 6 kasettia mursketta pihaan ja niitä iltahommina levittelemään.. Kyllä se on niin paljon mukavampi tehdä töitä ja herätä aamulla kun on paikat siistinä.
-
Kun joskus keväällä muistaisi laittaa jotkut merkkikepit koneiden kohdille, niin löytyisi sitten kesällä helpommin nokkosvitikosta. :(

Joo, eilen etsin mun juontokouraani. Ei näkynyt milliäkään koko kourasta niin hyvin oli hautautunut ohdake-nokkos-pujo kasvustoon. Jos ei olisiollut mitään muistikuvaa minne sen jätin, niin siellä olisi vieläkin...
-
miten pitää toimia jotta oma ympäristö ja toiminta näyttäisi siistiltä ja asialliselta. Tällä tarkoitan sitä että koneet olisi ehjät ja siistit samoiten kuin pihat ja rakennukset. Romut olisi toimitettu kierrätykseen ja muut koneet olisi katonalla siistissä järjestyksessä. Turha on huudella kustannuksista koska paljon on kysymys pelkästä asenteesta ja toimintatevasta. Nykyään kun maatalouden ulospäin antava kuva on yhä tärkeämpi niin jotenkin vaan pitäisi saada paikat pysymään asiallisina. Toki julkisivun ehostus pitää myöskin tarkoittaa sitä että koko toiminta on samalla tasolla. Mistä vaan inspiraatio kaikkeen
Sä ite tavallaan vastasit jo kysymykseesi tuossa viimeisessä lauseessa. Ei se tartte muuta kuin ahkeran käsiparin tai mieluummin vaikka kahdet.
-
Njoo, no kyllähän noi on niitä hommia, joista ensimmäisenä joustetaan jos resurssit ja aika kortilla.
Vaihtoehdot on joko ottaa siitä stressiä ja murehtia sitä niin kauan, että henkinen tuska nousee niin suureksi, että tulee laitettua paikat kuntoon, tai sitten lopettaa murehtiminen joutavista 8)

Tyypillinen luomumiehen asenne... ;D
-
Ei kai kaikki tarvii olla niin justiinsa, jos se tila on jonkun pikkutien päässä ja ainut vieras on postikuski joka nakkaa laskut laatikkoon.
Asia erikseen jos isompi tie menee ihan tilan vierasta tai tie tilan läpi.
Voihan ne kesällä koneet olla ulkona kun laittaa vähän syrjäsempään paikkaan ja talveks romut katokseen.
Ja toisekseen jos tie menee vieresta niin pikkumuksuilla on naama ikkunassa, kun haluaavat nähdä sen ison traktorin....
-
Museoviratohan tukee... ainakin näitä rantaruottalaisten perintökartanoiden korjausta ym.
Pari vuotta sitten oli FST5:lla uutisissa kova poru kun museovirasto aikoi leikata korjausavustuksia ja eräskin isäntä valitti että milläs nyt enää pidät pihapiirin kunnossa kun rahaa ei valtiolta tule ja renginpito ei kannata?
-
Täp täp.. Suomalaanen jyväjuice jaksaa selittää miten markit sotkeentuu. ;D ;D Ottakaa ny helekutis kiinni ne konnat jotka niitä markkia kulukoo sotkemas ja tuomas konehien romuja sinne, tänne ja tonne.. ;D ;D
-
Moommalandialaiset tekee toki sen hehtaarin konehallin, mielummin kaksikerroksisena.. 8)
Olen tullut siihen tulokseen, että ei enää ikinä konehalleja vaan konekatoksia. Siten, että maksimissaan kaksi konetta peräkkäin. Tällä tavoin helpommin otettavissa käyttöön ja tulee ajettuakin ne suojaan helpommin. Nyt täytyisi vaan olla inspiraatiota tehdä se konekatos :D
[/quote]
Oikeaoppinen konehalli on niin avara, että käytetyimmät koneet/kärrit ovat siltä aina noukittavissa perään ilman ylimääräisiä manöövereita. Vastaavasti pesua ja huoltoa lukuunottamatta, koneet ovat töiden välillä aina paikallaan konehallissa. Edellyttää hallilta riittävästi sekä ovia että leveyttä.
Toinen asia on sitten, että missä kulkee taloudellinen optimi... ::)
-
Sitten ihmettelette miten duunariviljanviljelijällä ei ole aikaa lomailla! Kun niitä nurkkia joutuu pitämään kunnossa ja siistinä. Ei ole rahaa rakennuttaa uutta kuten maitotiloilla.

Sää oot kyl yks oikeen ***** kommunisti. ;D ;D

"tykkää"

Kuin myös!
-
Kerran kun laittaa kuntoon ni sen jälkeen on helppo pitää paikat siistinä. Pihoille kunnon perustus, salaojitus, suodatinkankaat ja sepelit niin ei tarvi joka vuos murehtia.
Roskien ja romujen kerääntyminen nurkkiin on täysin kiinni omasta asenteesta eikä ajan riittävyydestä tai rahapulasta.

Ei auta. Valvatti leijuu voikukan kanssa sun suodatinkankaan kasvualustaan, sielläkin on enemän seleeniä ja ravinteita kun sun pellossa.
-
Pitää pihalla kukkia olla :P
-
Pitää pihalla kukkia olla :P
Pellosta puhumattakaan..................... Saunaa ja Voita.............. ;D
-
Miten mun ravinteettomalla pellolla voi kasvaa saunakukkaa tai valvattia? ???

Ne kun ei vaadi muuta ku pyhää henkeä ja mielikuvitusta kasvaakseen.
Vitut sadosta, pääasia että tuet juoksee ja on helppoa.....................
-
Todettakoon tähän sen verran mitä on tullut seurattua ja omasta kokemuksesta että asioissa on puolensa. Päätoiminen maanviljelijä laittelee monesti sellaisia asioita nurkissa ja laskee sen vielä työaikaan mitä ns duunari tekee töistä päästyään työajan jälkeen ja vapaa-ajalla. Vaikkapa asuinrakennuksen katon voi päätoiminen viljelijä (ajankäytöstä ja muista töistä riippuen tietty) tehdä päivähommina kun taas ns duunari tekee sen aina vapaa-ajallaan joko lomalla tai iltaisin. Aimo joutunut itsekin tämän kanssa painimaan kun työpäivät on vähintään sen 8 tuntia ja tulee sitten noita pakollisia poissaoloja mm Levin korruptioreissuja, ulkomaanmatkoja ja muuta hauskaa ja joutuu olemaan poissa nurkista.
Kuinkas paljon perus duunarilla olikaan lomapäiviä? Lasketaan siihen vielä päälle viikonloput, jotka karjatilallinen on töissä. Jos joskus tulee päivähommina tehtyä vaikka sitä kattoremonttia niin se tarkottaa sitä, että illalla ja viikonloppuna ollaan pellolla tai pihatossa.
Miten mun ravinteettomalla pellolla voi kasvaa saunakukkaa tai valvattia? ???
Ne kun ei vaadi muuta ku pyhää henkeä ja mielikuvitusta kasvaakseen.
Vitut sadosta, pääasia että tuet juoksee ja on helppoa.....................
Eikö sulle juokse tukia ollenkaan?
Tolla "vitut sadosta" -asenteella kun viljelee niin käy niinkuin sulle kävi vuos sitte. Helppoa on mutta silti sun luomuilu meni täysin vituiks. Se kertoo paljon sun ammattitaidosta ;D
-
Kuinkas paljon perus duunarilla olikaan lomapäiviä? Lasketaan siihen vielä päälle viikonloput, jotka karjatilallinen on töissä.
Karjatilallispariskunnalla on niitä lomapäiviä kyllä, eli jos haluat jostakin epäreiluudesta puhua, nin tietenkin pitää verrata valtionlaitoksen työntekijää 7 viikon lomallaan ja kasvinviljelijää, joka ei saa mitään.
Esimerkiksi yksityisten alojen yrittäjillä mitään lomaa oikeasti ole, jos meinaa kisassa pysyä mukana.
Tolla "vitut sadosta" -asenteella kun viljelee niin käy niinkuin sulle kävi vuos sitte. Helppoa on mutta silti sun luomuilu meni täysin vituiks. Se kertoo paljon sun ammattitaidosta ;D
Mutta riittääkö SKN:n oma mahdollisesti epäonnistunut toiminta kumoamaan hänen väitteensä ?
-SS-
-
jos rikkaruhot ei kalliomurskeessa viihdy niin koivu lähtee siemenestä oikein mainosti.
-
Asfalttia leveästi pihaan ja nurkka pieliin niin rupiaa pysymään paikat kunnossa ja koneet puhtaina ;D ;D

Täytyy se asfalttikin aina välillä siivota. Tai kohta on sellainen mäski päällä että se ja sama onko päällystettä..
-
Sitten ihmettelette miten duunariviljanviljelijällä ei ole aikaa lomailla! Kun niitä nurkkia joutuu pitämään kunnossa ja siistinä. Ei ole rahaa rakennuttaa uutta kuten maitotiloilla.
Eikö duunari ilman maatilaa joudu minkäänlaisiin toimiin ympäristönsä puolesta? Teettääkö se kaiken akallaan tai jollain muulla taholla että saa itte "lomailla".
Minä kai koen lomailuna senkin kun saa joskus puuhastella kaikessa rauhassa omissa nurkissaan ilman minkäänlaista hötkyä johonkin suuntaan. Ja jos sattuu että saa vieläpä jotain näköisääkin aikaiseksi niin sehän se vasta onkin mannaa sielulle ja hyvä rentootumismuoto.
Mutta otsikon kysymykseen. Voi olla vaikeata, kun ei se näytä kaikilla onnistuvan täällä maan kamarallakaan. Asia selvinnee sitten aikanaan jos sinne sattuu päätymään.
Duunarilla ei ole kuin se omakotitalo, piha ja autotalli hoidettavana. Maatilalla on useita tuotantorakennuksia ja lääniä hieman enemmän. Minulla menee jo pelkän nurmikon leikkaamiseen 4 tuntia! Lisäksi sen duunin ohella täytyy hoitaa myös viljelytyöt että ei mielestäni voi verrata.

http://fmg.fi/fi/tuotteet/harja-laitteet

http://www.veljeksetkulmala.fi/pelastus/moottoriruiskut/index.php?id=14 ???
-
Kyllä mä vaan olen lomalla silloin kun leikkaan ruohoa tms. nurkkahommia.
Kahdesta työstä yhtäaikaa. Siis tuplasti lomalla. ;D Palkkatyöstä ja maanviljelystä. Ei ilikiä tehä työaikana vapaa-ajan harrastushommia.
No minä kyllä ajelen virman piikkiin 8) Kun on nuo rakennukset mäelle aikaisempien isäntien toimesta sillätavoin aseteltu, että yksityispuolen ja virman puolen erottelu on suht hankalaa, niin minusta ruohonleikkuu kuuluu tilan yleiseen siisteyteen.
Joku tarkastaja taisi haastattelussa taannoin kommentoida, että kyllähän sen näkee yleensä jo pihaan ajaessa tilan yleisilmeestä mitä on odotettavissa.
-
Pihan tila heijastelee usein isännän korvien välin tilaa... ;D ;D
Totta puhuen, on tämä hamstraajien rotu, ne käy huutokaupoissa ostamassa kaikenlaista roinaa.."kun kerta halvalla saa"... vaikkei mitään niillä tavaroilla tekisikään... "aika tavaran perii" hokevat vaan ja niiden pihat on kaikkein kauheimpia.
Mutta järjestelmällisyys on kaiken A ja O... pitää olla se siisti etupiha, jossa ei maatalouspuoli näy, sitten varsinainen työpiha, jossa koneet on väliaikaisessa parkissa niiden käyttökausina, sitten suojaisa takapiha, josta ei näy etupihalle eikä tielle, siellä voi olla sitten sitä rojua ja niitä koneita jotka ei katon alle mahdu, ihanne olisi tietysti se, että kaikki mahtuisi katon alle, mutta taloudellisesti ei ole järkevää rakentaa halleja kaikille mahdollisille tavaroille.
-
Sitten ihmettelette miten duunariviljanviljelijällä ei ole aikaa lomailla! Kun niitä nurkkia joutuu pitämään kunnossa ja siistinä. Ei ole rahaa rakennuttaa uutta kuten maitotiloilla.
Eikö duunari ilman maatilaa joudu minkäänlaisiin toimiin ympäristönsä puolesta? Teettääkö se kaiken akallaan tai jollain muulla taholla että saa itte "lomailla".
Minä kai koen lomailuna senkin kun saa joskus puuhastella kaikessa rauhassa omissa nurkissaan ilman minkäänlaista hötkyä johonkin suuntaan. Ja jos sattuu että saa vieläpä jotain näköisääkin aikaiseksi niin sehän se vasta onkin mannaa sielulle ja hyvä rentootumismuoto.
Mutta otsikon kysymykseen. Voi olla vaikeata, kun ei se näytä kaikilla onnistuvan täällä maan kamarallakaan. Asia selvinnee sitten aikanaan jos sinne sattuu päätymään.
Duunarilla ei ole kuin se omakotitalo, piha ja autotalli hoidettavana. Maatilalla on useita tuotantorakennuksia ja lääniä hieman enemmän. Minulla menee jo pelkän nurmikon leikkaamiseen 4 tuntia! Lisäksi sen duunin ohella täytyy hoitaa myös viljelytyöt että ei mielestäni voi verrata.
Ilmeisesti leikkuukalusto sota-ajalta? 120cm pöydällä varustettu linkku-husky syö tuossa ajassa isolla pykälällä 3ha nurmea.

Kuski sillä on sota-ajalta... :P
-
. Minulla menee jo pelkän nurmikon leikkaamiseen 4 tuntia! Lisäksi sen duunin ohella täytyy hoitaa myös viljelytyöt että ei mielestäni voi verrata.
Ilmeisesti leikkuukalusto sota-ajalta? 120cm pöydällä varustettu linkku-husky syö tuossa ajassa isolla pykälällä 3ha nurmea.
Asenne se sieltä on ;)
Mutta itse asiaan. Ajanpuute on varmasti yksi suurimpia syitä. Meillä pihat jäi vähälle huomiolle sillon, kun lapset oli pieniä. Sittemmin maatalous on muuttanut muualle, mutta pihat on sielläkin vähän sitä ja tätä. Uudella markilla taas ei yhden ukon törinät paljoa auta, vaan siisteyden ja järjestyksen viesti pitäis saada kaikille nurkissa koluaville perille ja selväksi. Siinä on tekemistä ja paljon vielä..... ::)
-
Sitten ihmettelette miten duunariviljanviljelijällä ei ole aikaa lomailla! Kun niitä nurkkia joutuu pitämään kunnossa ja siistinä. Ei ole rahaa rakennuttaa uutta kuten maitotiloilla.
Eikö duunari ilman maatilaa joudu minkäänlaisiin toimiin ympäristönsä puolesta? Teettääkö se kaiken akallaan tai jollain muulla taholla että saa itte "lomailla".
Minä kai koen lomailuna senkin kun saa joskus puuhastella kaikessa rauhassa omissa nurkissaan ilman minkäänlaista hötkyä johonkin suuntaan. Ja jos sattuu että saa vieläpä jotain näköisääkin aikaiseksi niin sehän se vasta onkin mannaa sielulle ja hyvä rentootumismuoto.
Mutta otsikon kysymykseen. Voi olla vaikeata, kun ei se näytä kaikilla onnistuvan täällä maan kamarallakaan. Asia selvinnee sitten aikanaan jos sinne sattuu päätymään.
Duunarilla ei ole kuin se omakotitalo, piha ja autotalli hoidettavana. Maatilalla on useita tuotantorakennuksia ja lääniä hieman enemmän. Minulla menee jo pelkän nurmikon leikkaamiseen 4 tuntia! Lisäksi sen duunin ohella täytyy hoitaa myös viljelytyöt että ei mielestäni voi verrata.
Ilmeisesti leikkuukalusto sota-ajalta? 120cm pöydällä varustettu linkku-husky syö tuossa ajassa isolla pykälällä 3ha nurmea.
Kuski sillä on sota-ajalta... :P
Tai duunilla tienattu tontti aivan järjettömän suuri, isompi ku naapurin tissinkoittajalla........... ;D
-
Resurssipulaan on useampi kirjoittaja viitannut. Niin se varmaan on...
Vuosia sitten pääsin vierailemaan kanadalaisella maitotilalla. Kysyimme isännältä, että pitääkö hän maidosta saamaansa hintaa hyvänä? Hän esitti vastakysymyksen: "Mitä luulette, olisiko heidän nurmikot trimmattu huonolla hinnalla?"
-
Yksi asia mikä helpottaisi paljon olisi että olisi aivan kaikelle oma paikka nimetty mihin ei saisi tulla mitään muuta. Samoiten niin että kaikki laitettaisi juurikin omalle paikalle olisi ne missä kunnossa tahansa. Silloin ympäristö siistiytysi hyvin äkkiä. Sitten viellä kestopäällysteet teille ja selkeät nurmialueet niin vois olla aika paljon helpompaa. Se on ainakin meillä suuri syy epäsiisteyteen että sen tuotteen paikalleen laittaminen vaatii jonkin muun tuotteen siirtämisen jolloin se paikalleen asetettava tuote tulee laitettua johonkin muualle.

Tästä se lähtee. Kun saisi pihalle siirrettyä sen pajan työkaluseinän ajatuksen. Kun sain ruuveja pariin riviin, seinään kirjoitettua numerot 6--24 järjestykseen, niin avaimet rupesivat löytymään ihan eri lailla...
Petri

Pyllistys. 4-55mm ;D

Mihis isommat lenkit sit?
-
Kannattaa tehdä koneille oma, reilun suuri alue minne ne voi jättää ja mistä ne on helppo ottaa, etteivät ne ole esim. pajan edessä niin että kun yhtä tarvitsee niin viittä on siirrettävä. Ei omissa nurkissakaan hurraamista ole mutta parempaan päin silti menossa. Mulla ei sentään traktorin paripyörät nojaile juhannuksena tuvan kuistiin. :D Moommalandialaiset tekee toki sen hehtaarin konehallin, mielummin kaksikerroksisena.. 8)
Mulla kun on tota heinähommaa kesäsin ja sesonkiväkeäkin niin ohjeistin ajamaan koneet työn jälkeen ihan vaan pellolle parkkiin koska muuten ne on satavarmasti just siinä mihin taas kohta pitäis mennä a syystä b toisella
3 ha pelto on riittänyt toistaaseks, mutta saapi nähä kuin käyp ens kesänä.
Kuplahallin tilaamista olen suunnitellu
-
Maatila on aika paikallinen kohde. Itse olen miettinyt siirtäväni pajakaluston pakuun. Saapi ovet lukkoon ja ovat aina lähtövalmiina jos tarvis tulee tuolla tien päällä. varustukseen iso ja pieni kulmahiomakone agrikaatti, kompura, inventteri, pultti,mutteri laatikosto hydraullikan nipat ja muut tarvikkeet. tietysti kattava avain valikoima. jos tien päällä probleemia ilmetyis rimpuuttas emännälle ett tuoppas se paja tänne. Kotonakin saa työkaluvaunun siihen viereen kun huoltoa tekee.

Joskus myydään autoja maininnalla "Rekisteröity huoltoautoksi".
http://www.nettiauto.com/mitsubishi/pajero/4980047
On tiemmä veroetua.
http://www.trafi.fi/tieliikenne/verotus/ensirekisteroinnin_jalkeinen_autovero/huoltoauto_2
-
Mä en ole koskaan osannu aatella ruohonleikkuuta työksi. Vaikka kuinka olis virman ympäristöstä kyse. :-\
Meillä oli aikoinaan pomo jonka mielestä työkohteelta toiselle siirtyminen työaikana firman autolla oli taukoaikaa. Joillekin kuitenkin ajamisesta maksetaan joten kai se on työtä!

Se riippuu naamasta. Asialliselle ja ahkeralle työntekijälle se on työaikaa ja persekenttäänkommarille pakkotaukoa :D
-
tuo siisteys lähtee siitä asenteesta alkaen, josei ikinä jaksa tai huvita laittaa mitää paikoilleen, ei ne ikinä siä tuu olemaan.. sitte taas kun aina laittaa heti kaikki niikun ne kuuluu niin työt on helpompi ja nopiampi alakaa ja jää sitte sitä aikaa laittaa työn loputtua taas kaikki järjestykseen.. riittää jo kun romut ja roskat on pois näkyvistä, koneet eres rivis vaikka oliski näkyvis, ja heinikot lyhyehköjä.. koko ajanhan on jotaki nassaroomista mutta ei se tarvi mikää mallipuutarha olla..
-
Konekenttä kannattaa ruutata Rounupilla ni löytyy koneet helpommin. Puomit kun vetää ylös suurinosa mahtuu olemaan paikoillaan.
-
Juuri menossa omassakin pihassa "operaatio nurkat edes hieman siistin näköiseen kuntoon". Aina oikein hävettää kun joku "ulkopuolinen" käy pihassa kuivurin kulmilla ja kaiken maailman ryjää koko ympäristö täynnä. Miten sitä ehtiikään sotkea kaikki paikat niin perusteellisesti?

Niin, yhtä kauan se sotkeminenkin vie aikaa kuin siistinä pitäminen. ;)
Toiminta mallista kaikki on kiinni.
-
Mä olen huomannut että järjestyksen ylläpysymistä auttaa paljon jos ei ole juurikaan ylimääräistä tilaa käytettävissä.
Jossain hallissakin kun on väljempää tulee helposti jätettyä lava keskelle lattiaa kulmittain tms. Sitten jossain vaiheessa havahtuu että joka paikka on täynnä vaikka oikein mitään ei kumminkaan ole varastossa.
Jos taas tilaa ei yksinkertaisesti ole ylimääräistä on tavarat pakko pitää järjestyksessä että mistään ylipäätään tulee mitään.

Jännä, miten ihmiset kokee saman asian eri tavalla. :) Itseäni ahistaa suunnattomasti jos ei ole väljää, ja sitähän ei ole koskaan. Ahtaat pihat ja toimimattomat rakennukset ja jos halli alkaa täyttyä, tulee sitä huomaamattaan jotenkin välinpitämättömäksi.
Minusta kaaos ruokkii itseään, mutta niin myös siisteys. Itselläni toimii juuri se että turha roina kokonaan pois ja väljyyttä tilalle, oikein inspiroi jatkossa pitämään sen kohdan parempana. Tästä syystä markilta löytyy kahdenlaisia alueita: niitä jotka on jo ehtinyt tehdä mieleisekseen ja niitä, jotka ovat sullottu täyteen kuin turusen pyssy..
-
kyllä siinä töitä joutuu tekemään paljon että pihan saa kohtuu siistiksi. kalusto pestään ja huolletaan sesongin jälkeen ja viedään halliin omille paikoilleen. traktorit ja työkoneet tankataan päivän jälkeen ja laitetaan pihaan hyvään järjestykseen. kyllä sen pihan vaan lypsykarjatilallakin saa järjestykseen. hyvässä järjestyksessä olevalta pihalta ja halleista työnteko vaan käy nopeammin, ei mene aikaa kinttaita etsiessä hukkaan. :). tavarat laitetaan takaisin sinne mistä on otettukkin. vaikka tavaraa joutuu käsittelemään paljon ja kalustoakin on. silti piha on siisti. roskat ja romut kerätään omiin tynnyreihinsä.
-
Asfaltti on epäilemättä paras pinnoite noille piha-alueille, mutta mikä olisi paras vaihtoehto noille reuna-alueille jos haluaisi ne pysyvän siistinä, mutta ruohonleikkuu ei oikein kiinnostaisi...
Olisiko musta maanrakennuskangas ja sen päälle hake tai kuorike (kauanko kestää ennen ku mätänee?) vai esim. 0-100 murske tai seulanpäänkivi? Hmmm... :-\
-
Murske ja glyfosaatti.. ;D
-
Murskeessa on hiekkaa ja sihen tulee ruoho ennen pitkää. Suosiolla vain nurmi, on helppohoitoisin. Nurmikonleikkuussa kaikenmaailman puskat ja puut moninkertaistavat leikkuuajan, tiedän kokemuksesta.
-
Piennaralueita pihapiirissä voi rikkaruohoaineella ruiskuttaa niin pysyy pujot ym horsmat kurissa.
Suulin edustoja ym sepelialueita rounrupilla kurittaen pysyy siistinä.
-
Asfaltti on epäilemättä paras pinnoite noille piha-alueille, mutta mikä olisi paras vaihtoehto noille reuna-alueille jos haluaisi ne pysyvän siistinä, mutta ruohonleikkuu ei oikein kiinnostaisi...
Olisiko musta maanrakennuskangas ja sen päälle hake tai kuorike (kauanko kestää ennen ku mätänee?) vai esim. 0-100 murske tai seulanpäänkivi? Hmmm... :-\
Hake tai kuorike on niitä viimeisiä vaihtoehtoja, tai siis ne ei ole vaihtoehtoja. Seulanpääkivi ei ole vaihtoehto.

Kyllä se nurmi ajanoloon, siistein on.

Ymmärsitköhän nyt oikein? Tarkoitin tässä siis sellaisia nurmikon korvaavia alueita joissa ei tarvitse liikkua millään.

En oikein ymmärrä, että oikeasti tulee sellaisia alueita, joilla ei tarvitse liikkua ollenkaan koskaan millään...
Petri
-
Asfaltti on epäilemättä paras pinnoite noille piha-alueille, mutta mikä olisi paras vaihtoehto noille reuna-alueille jos haluaisi ne pysyvän siistinä, mutta ruohonleikkuu ei oikein kiinnostaisi...
Olisiko musta maanrakennuskangas ja sen päälle hake tai kuorike (kauanko kestää ennen ku mätänee?) vai esim. 0-100 murske tai seulanpäänkivi? Hmmm... :-\
Hake tai kuorike on niitä viimeisiä vaihtoehtoja, tai siis ne ei ole vaihtoehtoja. Seulanpääkivi ei ole vaihtoehto.
Ymmärsitköhän nyt oikein? Tarkoitin tässä siis sellaisia nurmikon korvaavia alueita joissa ei tarvitse liikkua millään.
Jos ei tarvitse liikkua niin seulanpää menee. Hake tai kuorike kasvaa nokkosta ja horsmaa parin vuoden päästä. Seulapääkin vaatii huoltoa kun kivien välit täyttyy puunlehdillä yms ja taas alkaa rikkaruohot rehottamaan.
-
Jos on sellasia alueita, jossa ei tarvi liikkua ikinä millään niin miksi sen pitää olla tyhjä kaikista kasveista? ???
http://www.naturcom.fi/tuotteet/niitty.php
http://www.naturcom.fi/tuotteet/maisema.php
http://www.naturcom.fi/tuotteet/tieluiska.php

Häirihtöö ajaattelua, kunoo kaikeen näkööösii kauhtanoota nurukiiis.
-
Aina kasvaa jotain jos ei liikuta. Ihan vaan nurmisiementä ja muutama niitto kesän mittaan. Muuten levittää vaan rikkakasveja. Pohja vaan siihen kuntoon että voi niitellä traktorilla. Ittelläkin tota tonttia pari hehtaaria niin ei sitä kaikkee millään huskvarnalla...
-
Mulla on tuohon konepihalle kasvanut jo mukava nurmikko ja ajattelinkin nyt keräillä kaikki kivet ja muut isot moskat sieltä pois jotta saan sen pidettyä leikkurilla siistinä. Toinen vaihtoehto olisi taas tilata mursketta ja lanailla, mutta tuntuu turhalta kun nurmi sen kuitenkin taas valtaa ja lanailun jälkeen siellä on epämääräisiä kasoja joka taas haittaa ruohonleikkurin käyttöä. Pelkästään sen vuoksi en murskaa jaksa traktorin perään ottaa.