Mikäs tässä ollessa jauholakkina. Laihot sivusta ku seinää ja päältä ku pöytää. Satotasot kevätviljoilla 5000kg----->, syysvehnillä 7000kg---->.
Kerrankin työlle maksetaan palkka. Tosin kohta keskusliikkeet kuppaa tulot apulantana ja pöönä.
Mikäs tässä ollessa jauholakkina. Laihot sivusta ku seinää ja päältä ku pöytää. Satotasot kevätviljoilla 5000kg----->, syysvehnillä 7000kg---->.Onnittelen hyvistä kasvustoista. Viljanviljelijöille ainakin minä suon hyvän tuloksen, tosin tällä kertaa se hyvä ei taida tulla kaikkien osaksi - joidenkin pelloille on tullut vettä liikaa. Mulli ja lehmämiehet ostavat viljan edullisesti Hankkijalta, eli heihin kohonnut hinta ei kolahda. Sikafarmarit ovat sitten oma lukunsa. Taidat olla Loimaalta tai Kyrönmaalta, ainakin siellä on tapana saada hyviä satoja vuodesta toiseen

Kauppa välittää kahukauraa parhaillaan hintaan 192-196 €/tn :(
Viljatilan tulos on vielä täysi arvoitus. Hinta nousee juu ja tuotantopanokset sen mukana... mutta jos tästä tuleekin katovuosi, niin jäljelle jää vain tuo kohonneiden kustannusten aiheuttama "verotushyöty" ja kovat alvipalautukset :(

Näinhän se oikeasti on, kaupassa on kalliimpaa. "Viherlinjalaiset" ovat vain tottuneet pitkät ajat alihintaiseen viljaan, se on ollut heidän etunsa - saa nähdä miten pitkään se voi jatkua. Ei nurmenviljelijöillä näytä olevan todellista haluakaan panostaa viljanviljelyyn. Niin tai näin jokainen tuottajakin tarvitsee kohtuukorvauksen työstään - se tulee oikeudenmukaisen tuotteenhinnan kautta.Mikäs tässä ollessa jauholakkina. Laihot sivusta ku seinää ja päältä ku pöytää. Satotasot kevätviljoilla 5000kg----->, syysvehnillä 7000kg---->.Onnittelen hyvistä kasvustoista. Viljanviljelijöille ainakin minä suon hyvän tuloksen, tosin tällä kertaa se hyvä ei taida tulla kaikkien osaksi - joidenkin pelloille on tullut vettä liikaa. Mulli ja lehmämiehet ostavat viljan edullisesti Hankkijalta, eli heihin kohonnut hinta ei kolahda. Sikafarmarit ovat sitten oma lukunsa. Taidat olla Loimaalta tai Kyrönmaalta, ainakin siellä on tapana saada hyviä satoja vuodesta toiseen
Kerrankin työlle maksetaan palkka. Tosin kohta keskusliikkeet kuppaa tulot apulantana ja pöönä.
Tuo että pellolta pöytään olis tavara muka kalliimpaa ku keskusliikkeen siilon kautta, ei pidä paikkaansa. Kyllä kauppa kuppaa välistä. Tällä hetkellä on tuoresäilöntä dan cornissa ja happomakkarassa suosittua. Kyllä toi hinta kurittaa ostoviljaan tuudittautuneita tiloja, alkaa se 500-600e/ha olemaan "halpa" vuokra jos joutuu ostamaan 180euron ohraa tai kauraa......
...Simonkadulla lippu puolitangossa...miltäs vesilahden viljapellot näyttää, tuleeko ennätyssato :-\ :-\ :-\ :-\
Mikäs tässä ollessa jauholakkina. Laihot sivusta ku seinää ja päältä ku pöytää. Satotasot kevätviljoilla 5000kg----->, syysvehnillä 7000kg---->.Onnittelen hyvistä kasvustoista. Viljanviljelijöille ainakin minä suon hyvän tuloksen, tosin tällä kertaa se hyvä ei taida tulla kaikkien osaksi - joidenkin pelloille on tullut vettä liikaa. Mulli ja lehmämiehet ostavat viljan edullisesti Hankkijalta, eli heihin kohonnut hinta ei kolahda. Sikafarmarit ovat sitten oma lukunsa. Taidat olla Loimaalta tai Kyrönmaalta, ainakin siellä on tapana saada hyviä satoja vuodesta toiseen
Kerrankin työlle maksetaan palkka. Tosin kohta keskusliikkeet kuppaa tulot apulantana ja pöönä.
Kauppa välittää kahukauraa parhaillaan hintaan 192-196 €/tn :(
Viljatilan tulos on vielä täysi arvoitus. Hinta nousee juu ja tuotantopanokset sen mukana... mutta jos tästä tuleekin katovuosi, niin jäljelle jää vain tuo kohonneiden kustannusten aiheuttama "verotushyöty" ja kovat alvipalautukset :(
Täällä ainakin näyttää siltä että viljanhinta nousee ja kustannukset myös, mutta sato laskee. Osa varmaan ajetaan kylmästi pyöräpaaluun.

Paalissa pysyvän kokoviljasäilörehun markkinahinta ja rehuarvo ovat noin 50% korjuukustannuksista :-\

heh ...
http://www.vyr.fi/www/fi/markkinatietoa/kotimaan_hinnat/Joopa Kaura satamassa 175, Hampurissa skandilaatu 250... :o
Sika ja protkoparonit viljelee itte viljansa omilla vuokrapelloillaan. ;)
Eihän hinnannousu heille mitään vaikuta.
Br paroonit muuten viljelee nykyään esim ohraa. Olisko kyseessä uuden tuotteen lanseeraus?
Mallasbroileri?
"Syö mallasbroileria ja olet kännissä kuin käki. " ;D ;D ;D
Kyllä me osataan - sanailla toisillemme. Jospa olisimme yhtä taitavia kaikessa. Jos kaura tai ohra on Saksassa noin kallista, niin voisko joku valistaa miten niiden kannattaa syöttää sitä eläimillä, jotka tuottavat lihaa ? Rahdata sitten liha Suomeen ja myydä polkuhintaan ???

Kerran kuullu perusteen korkealle vuokralle ja maanhinnalle. Vastaaja tuumas että mitä jos tilanne onkin se että rehuvilja maksaa 400e/tonni?Jotta tuottoarvoon nähden kalliin pellonvuokran ja -hinnan funktio onkin olla ikään kuin vakuutus sille, ettei koskaan tee tulosta? Oli viljan hinta sitten ylhäällä, tahi alhaalla..?
Osta siinä sitten 500000-2000000kg rehuviljaa................... ::)
http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt+meita+uhkaa+maitokriisi++merkit+ilmassa/a2137184?s=u_id-2000111_2

On se jännä ku viljan hinta vähän nousee ni eri tuotantosuunnilla pukka riisiä. No, on tässä ollut yhtä riisiä jauhopuolella jo reilun15-vuotta.
Viljan hinta on maatalouden arvon perusta. Viljan hinnan nousun myötä nousevat kaikkien tuotteiden hinnat, jollakin aikavälillä.http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt+meita+uhkaa+maitokriisi++merkit+ilmassa/a2137184?s=u_id-2000111_2
On se jännä ku viljan hinta vähän nousee ni eri tuotantosuunnilla pukka riisiä. No, on tässä ollut yhtä riisiä jauhopuolella jo reilun15-vuotta.
ja kun taas maito niin kyllä sitten huutoa riittää!
Se on vaan hassu juttu vaikka alkutuotteesta saatava perushinta laskee, ei mikään muu laske. 6-12kk jaksolla saattaa tippua jokusen prosentin. Ennen ruoka-alvihässäkkää nousi kaikki kaupan ruokatavara reilusti yli sen alvarin alennuksen.Viljan hinta on maatalouden arvon perusta. Viljan hinnan nousun myötä nousevat kaikkien tuotteiden hinnat, jollakin aikavälillä.http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt+meita+uhkaa+maitokriisi++merkit+ilmassa/a2137184?s=u_id-2000111_2
On se jännä ku viljan hinta vähän nousee ni eri tuotantosuunnilla pukka riisiä. No, on tässä ollut yhtä riisiä jauhopuolella jo reilun15-vuotta.
Viljan hinta on maatalouden arvon perusta. Viljan hinnan nousun myötä nousevat kaikkien tuotteiden hinnat, jollakin aikavälillä.Uutisis sanottiin että possun ja broiskun lihan hinta nousee. Ei ilmeisesti vaikuta nautaeläimiin nämä viljan hinnat :-\

Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Viljan hinta on maatalouden arvon perusta. Viljan hinnan nousun myötä nousevat kaikkien tuotteiden hinnat, jollakin aikavälillä.Uutisis sanottiin että possun ja broiskun lihan hinta nousee. Ei ilmeisesti vaikuta nautaeläimiin nämä viljan hinnat :-\
Kuulehan Hevosenperse, ei se lehmäkään pelkällä säilörehulla lypsä... ::) :oEikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Viljan hinta on maatalouden arvon perusta. Viljan hinnan nousun myötä nousevat kaikkien tuotteiden hinnat, jollakin aikavälillä.Uutisis sanottiin että possun ja broiskun lihan hinta nousee. Ei ilmeisesti vaikuta nautaeläimiin nämä viljan hinnat :-\
Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Ootko sä nyt ihan tosissas ???
Arkimarket laitto tänään uudet hinnat:
http://www.agrimarket.fi/Maatalous_ja_Elaimet/Vilja/Hintaseuranta/Viljan_hintanoteeraukset/

"Agrimarketin Verkkokaupan taustajärjestelmän yöajot ovat käynnissä"
Minkähänmoinen tausta"järjestelmä" siellä on saatika millaset on ajot :D
En ole ihan tosissani. Olen kyllä kuullut niistä hämmästyttävän suurista viljamääristä, joita naudoille syötetään. Jos on kannattavaa niin ok.Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Ootko sä nyt ihan tosissas ???
Eiköhön lihapuolen naudoilla jokunen kilo ohraa ja kauraa kulu. 200 taitaa popsia reilu n.500000kg.En ole ihan tosissani. Olen kyllä kuullut niistä hämmästyttävän suurista viljamääristä, joita naudoille syötetään. Jos on kannattavaa niin ok.Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Ootko sä nyt ihan tosissas ???
Viljan hinnan nousu on kyllä täysin ansaittu lisä viljanviljelijöille. Lihan, kaiken lihan ja ilmeisesti myös maidon hinnan täytyy nousta, jos viljan hinta nousee. Kuinkahan paljon viljan kulutuksen pitäisi laskea, että kysynnän väheneminen näkyisi viljan hinnassa.
Lainaus Iltalehdestä:elikkä hätäilyn makua hinnankorotuksissa,hyvä syy nostaa apulantojen hintaa ;D
" Missään päin pohjoista pallonpuoliskoa ei ole odotettavissa huippusatoa viljasta. Monin paikoin ei ole luvassa edes normaalia satoa, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n vilja-asiamies Max Schulman."
Paskan marjat. Ei ainakaan tämän seudun kasvustojen perusteella voi sanoa huonoksi tulevaa satoa. Tietty jos suulmanni on ennustaja kuten SAS, ja tietää että ukkonen kaataa kasvustot ja syksy mräkä, sitten voidaan puhua huonosta sadosta. Tämän hetkiset odotukset kerrassaan loistavia, ja kurkkaus VYRin sivuille tuo konekiiman Varsinais-Suomalaisen jauholakin mieleen.... ;D
En ole ihan tosissani. Olen kyllä kuullut niistä hämmästyttävän suurista viljamääristä, joita naudoille syötetään. Jos on kannattavaa niin ok.Viljan hinnan mukana nousee rehujen, apulantojen ja polttoöljyn hinta, sekö ei vaikuta maito- ja nautatiloihin suuresti?
Viljan hinnan nousu on kyllä täysin ansaittu lisä viljanviljelijöille. Lihan, kaiken lihan ja ilmeisesti myös maidon hinnan täytyy nousta, jos viljan hinta nousee. Kuinkahan paljon viljan kulutuksen pitäisi laskea, että kysynnän väheneminen näkyisi viljan hinnassa.
Lainaus Iltalehdestä:elikkä hätäilyn makua hinnankorotuksissa,hyvä syy nostaa apulantojen hintaa ;D
" Missään päin pohjoista pallonpuoliskoa ei ole odotettavissa huippusatoa viljasta. Monin paikoin ei ole luvassa edes normaalia satoa, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n vilja-asiamies Max Schulman."
Paskan marjat. Ei ainakaan tämän seudun kasvustojen perusteella voi sanoa huonoksi tulevaa satoa. Tietty jos suulmanni on ennustaja kuten SAS, ja tietää että ukkonen kaataa kasvustot ja syksy mräkä, sitten voidaan puhua huonosta sadosta. Tämän hetkiset odotukset kerrassaan loistavia, ja kurkkaus VYRin sivuille tuo konekiiman Varsinais-Suomalaisen jauholakin mieleen.... ;D
Eiköhön lihapuolen naudoilla jokunen kilo ohraa ja kauraa kulu. 200 taitaa popsia reilu n.500000kg.En ole ihan tosissani. Olen kyllä kuullut niistä hämmästyttävän suurista viljamääristä, joita naudoille syötetään. Jos on kannattavaa niin ok.Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Ootko sä nyt ihan tosissas ???
Viljan hinnan nousu on kyllä täysin ansaittu lisä viljanviljelijöille. Lihan, kaiken lihan ja ilmeisesti myös maidon hinnan täytyy nousta, jos viljan hinta nousee. Kuinkahan paljon viljan kulutuksen pitäisi laskea, että kysynnän väheneminen näkyisi viljan hinnassa.
Vain SAS tietää syksyn säät ,mutta enpä kerro vielä. ;DNiin minäkin ennustan säätä, ennustus osuu aina kohilleen, säät vain vähän vaihtelevat.
Eipä sitä paljon eteenkä ole jääny...............Eiköhön lihapuolen naudoilla jokunen kilo ohraa ja kauraa kulu. 200 taitaa popsia reilu n.500000kg.En ole ihan tosissani. Olen kyllä kuullut niistä hämmästyttävän suurista viljamääristä, joita naudoille syötetään. Jos on kannattavaa niin ok.Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Ootko sä nyt ihan tosissas ???
Viljan hinnan nousu on kyllä täysin ansaittu lisä viljanviljelijöille. Lihan, kaiken lihan ja ilmeisesti myös maidon hinnan täytyy nousta, jos viljan hinta nousee. Kuinkahan paljon viljan kulutuksen pitäisi laskea, että kysynnän väheneminen näkyisi viljan hinnassa.
Koko kasvatusaikana (0-18kk) voi mennä lähelle tuota määrää jos oikein ylisyöttää.
Mun näkemäni ennätys.... Oli sellainen, että sonneille (n.13-15 kk), annettiin 8,5 kg lehmien hyvälaatuista täysrehua päivässä ::) Kyllähän ne kasvoivat, mutta kasvoiko isännän tilin saldo ;D

SONNIA EI KANNATTA KASVATTAA ENÄÄ MUULLA KUIN HYVÄLAATUISELLA JA OIKEAAN AIKAAN KORJATULLA SÄILÖREHULLA. EIKÄ KYLLÄ KOHTA LEHMIÄKÄÄN KANNATA LYPSÄTTÄÄ VILJALLA/TÄYSREHULLA.
Jaa-a. Tässäkin taas monta eri näkemystä. ???Eipä sitä paljon eteenkä ole jääny...............Eiköhön lihapuolen naudoilla jokunen kilo ohraa ja kauraa kulu. 200 taitaa popsia reilu n.500000kg.En ole ihan tosissani. Olen kyllä kuullut niistä hämmästyttävän suurista viljamääristä, joita naudoille syötetään. Jos on kannattavaa niin ok.Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Ootko sä nyt ihan tosissas ???
Viljan hinnan nousu on kyllä täysin ansaittu lisä viljanviljelijöille. Lihan, kaiken lihan ja ilmeisesti myös maidon hinnan täytyy nousta, jos viljan hinta nousee. Kuinkahan paljon viljan kulutuksen pitäisi laskea, että kysynnän väheneminen näkyisi viljan hinnassa.
Koko kasvatusaikana (0-18kk) voi mennä lähelle tuota määrää jos oikein ylisyöttää.
Mun näkemäni ennätys.... Oli sellainen, että sonneille (n.13-15 kk), annettiin 8,5 kg lehmien hyvälaatuista täysrehua päivässä ::) Kyllähän ne kasvoivat, mutta kasvoiko isännän tilin saldo ;D
SONNIA EI KANNATTA KASVATTAA ENÄÄ MUULLA KUIN HYVÄLAATUISELLA JA OIKEAAN AIKAAN KORJATULLA SÄILÖREHULLA. EIKÄ KYLLÄ KOHTA LEHMIÄKÄÄN KANNATA LYPSÄTTÄÄ VILJALLA/TÄYSREHULLA.
Eipä sitä paljon eteenkä ole jääny...............Eiköhön lihapuolen naudoilla jokunen kilo ohraa ja kauraa kulu. 200 taitaa popsia reilu n.500000kg.En ole ihan tosissani. Olen kyllä kuullut niistä hämmästyttävän suurista viljamääristä, joita naudoille syötetään. Jos on kannattavaa niin ok.Eikös nauta ole nurmensyöjä ???? Miten se viljan hinta vois vaikuttaa naudan hintaan ????Ootko sä nyt ihan tosissas ???
Viljan hinnan nousu on kyllä täysin ansaittu lisä viljanviljelijöille. Lihan, kaiken lihan ja ilmeisesti myös maidon hinnan täytyy nousta, jos viljan hinta nousee. Kuinkahan paljon viljan kulutuksen pitäisi laskea, että kysynnän väheneminen näkyisi viljan hinnassa.
Koko kasvatusaikana (0-18kk) voi mennä lähelle tuota määrää jos oikein ylisyöttää.
Mun näkemäni ennätys.... Oli sellainen, että sonneille (n.13-15 kk), annettiin 8,5 kg lehmien hyvälaatuista täysrehua päivässä ::) Kyllähän ne kasvoivat, mutta kasvoiko isännän tilin saldo ;D
"Minkä eteensä jättää, sitä ei takaansa löydä" ???
Jaaha koskahan YARA ulosmittaa viljamiesten ylimääräiset rahat – kun kerran rahoo on tulossa.

Juu, tuo firma vie osan voitosta. Myrkkyfirma ja löpöfirma loput. Suurimmaksi vaikutukseksi jää se, että kotieläintilojen kustannukset nousevat mutta tulot ei :P
Eli tuskin tästä on kenellekään mitään hyötyä.

Paitsi Yaralle.

Kun raha liikkuu, niin talous kasvaa ...
. Ukkosta ei tarvita koska kaikki kaatuu. Märkyys ei haittaa vieläkään ja ei tule haittaamaankaan JOS ei tule viime syksyn kaltaista sadekautta. Kaikki mahollisuudet täälläkin totaaliseen perseelleen menoon. Ensin kunnon ukkoskuuro-->kaikki maahan-->märkä syksy---> kaikki itää sihen paikkaan..... On se silti kiva vähän fiilistellä........ ;D ;D ;D
Juu, tuo firma vie osan voitosta. Myrkkyfirma ja löpöfirma loput. Suurimmaksi vaikutukseksi jää se, että kotieläintilojen kustannukset nousevat mutta tulot ei :PÄläs ny. Kyllä töllijuicella on tippa kikulin nokassa tuosta hyvästä. Aina kun kotieläintiloja potkitaan, niin lirahtaa :D :D :D
Eli tuskin tästä on kenellekään mitään hyötyä.
Jaaha koskahan YARA ulosmittaa viljamiesten ylimääräiset rahat – kun kerran rahoo on tulossa.
Jaaha koskahan YARA ulosmittaa viljamiesten ylimääräiset rahat – kun kerran rahoo on tulossa.
Antaa mitata vaan! Korkojen kanssa! ;D
Toi oli hyvä pointtiJuu, tuo firma vie osan voitosta. Myrkkyfirma ja löpöfirma loput. Suurimmaksi vaikutukseksi jää se, että kotieläintilojen kustannukset nousevat mutta tulot ei :PÄläs ny. Kyllä töllijuicella on tippa kikulin nokassa tuosta hyvästä. Aina kun kotieläintiloja potkitaan, niin lirahtaa :D :D :D
Eli tuskin tästä on kenellekään mitään hyötyä.
Kyllähän hyvä mieli on hyötyä.
Jaaha koskahan YARA ulosmittaa viljamiesten ylimääräiset rahat – kun kerran rahoo on tulossa.
Antaa mitata vaan! Korkojen kanssa! ;D
Ei auta Stiinamaria... jarat on jo ostettu.
;D ;D ;D ;D
Löpön hintakin pompsahti! Nousua 10kunta senttiä muutamassa viikossa....

Isännät tilaa tavaraa kuivuriehdolla, niin saa öljyfirmat hyvän koron ::)
17senttiä kolmessa viikossa.
Löpön hintakin pompsahti! Nousua 10kunta senttiä muutamassa viikossa....
Onkos tossa joku MTK-etu kun noin kallista oli? ;D
..Viikko sitten 3000 litran erä: 1,05 €/ltr alv 23 %.
Pottupellot on veten vallassa, vain kattila puuttuu alta. Ens talvena ei ryssille pottuja liikene Lapväärtistäkään.Kaikki viedään siemenperunoita myöden ja ens vuonna vain kauraa kylvöön. Tasataan tilit jalostavan teollisuuden kans tänä syksynä oli sen verra kylmää kyytiä tuo viime talvinen 0,06 senttiä kg perkele.
Lainaus Iltalehdestä: