Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: juumassi - 30.05.08 - klo:13:06
-
Asiasi on todella tärkeä mutta millä se saataisiin valtamedioihin?
kuka uskaltaisi kertoa totuuden asiasta?
kun nykypoliitikoilla on oma lehmä ojassa
-
Media vaikenee ja ... agronetin ylläpito poisti sähköpostini (MMM:n tiedotuksen kanssa) foorumista Vapaa sana. Kirjoitus ehti jo pitkälle pois näkyvistä.
Kaikki julkisen hallinnon [=ministerit, kansanedustajat ja virkamiehet (varsinkin MMM:n uutistiedotus)] yhteiskunnallisia asioita käsittelevät viestit ovat julkisia.
Ainoa ongelma ko. viesteissä oli, että kyselin, milloin MMM:n tiedotus aikoo kertoa komission viimeisestä päätöksestä.
MUOKATEN LISÄTTY:
MMM:n "tiedotuksen" taustalla tietenkin on kiusallinen asia pääministerin ja MMMin osalta. Ainut 141-asiantuntija-virkamies MMM:ssä on Esa Hiiva.
--
Media vaikenee myös A.-P.Pietilän kirjasta "Pankkikriisin peitellyt paperit".
En ole asiaa etukäteen mainostanut, koska Pietilä ei halunnut.
Kirjan painokset on kuitenkin loppuunmyyty. Tilasin kirjan julkaisemista seuraavana päivänä. Vielä ei ole tuullut.
Kirja kertoo myös Koiviston konklaavista. Ainoastaan Taloussanomat ja kirjan julkaisupäivänä (to 22.5.) Ylen Ajantasa klo 14:n jälkeen on siitä maininnut.
Voi, että sapettaa demareiden touhu!
Muokaten lisätty:
Katsokaa Taloussanomien linkit os:
http://www.promerit.net/forum/index.php?PHPSESSID=b5eef9fb00995a45b50a28f1f6dc79ad&topic=933.0
Terveisin Jorma
-
Eiköhän MTK ole niin hyvin Suomen Keskustan talutusnuorassa joten vaikeneminen on vain luonnollinen jatkumo. Uskomatonta miten kaupungistunutta Keskustaa mainostetaan kirkkain silmin omana puolueena. Lobbaus on tuntematon käsite vielä edunvalvonnan saralla. Ehkä sen löytämiseen asti voidaan aikaa kuluttaa toistellen hyväksi todettuja mantroja. ;D
-
Ja kovin kummasti vähittäiskauppa ja energia-ala on päässyt kyykyttämään kuluttajaa.
Tuskin vallan haaliminen olisi onnistunut ilman poliittisia päättäjiä.
Samoin mtk;kin on kovin hampaaton raaka-aineita ostavan teollisuuden toimista.
Tavallinen kansa on kaiketi ymmärtänyt väärin ja harhaan johdettu, kenen etua nämä etujärjestöt ajaa.
-
Asiasi on todella tärkeä mutta millä se saataisiin valtamedioihin?
kuka uskaltaisi kertoa totuuden asiasta?
kun nykypoliitikoilla on oma lehmä ojassa
Olen viikkoja odottanut erään päätoimittajan yhteydenottoa. Kyseessä olisi yhteinen audienssi Heikki Haaviston luokse.
Täytyy varmaan laittaa kirje Hintsaan, kun ei mitään kuulu.
-
MTK:n nykyinen puheenjohtaja Michael Hornborg on täysin pelkkä harmiton hymypoika, joka on vallanpitäjille harmiton poikanen, joka on myöntyväisyyskampanjallaan hävittänyt täysin MTK:n arvovallan.
-
Asiasi on todella tärkeä mutta millä se saataisiin valtamedioihin?
kuka uskaltaisi kertoa totuuden asiasta?
"Talonpoikaismarssia" olen parin kaverin kanssa suunnitellut viime elokuusta lähtien.
Mutta ongelma on tässä:
Väkeä pitää saada vähintään 5 tuhatta, mieluummin yli 10 tuhatta, jotta valtaa pitävät ottavat asiat tosisaan.
Perinteistä mielenosoitusta ei järjestä.
Ainut "banderolli" olisi Suomen lippu kulkueen edessä.
Asia olisi tiivistettävä korkeintaan viiden minuutin puheeksi Suurkirkon rappusilta.
Media saa vielä tiivimmän paketin etukäteen tiedoksi siitä, miksi ollaan koolla.
Puheen jälkeen on yleisöllä puheenvuoro, eli kysymysten tekeminen.
MTK:lla olisi resurssit, mutta tahto puuttuu.

toi on ihan hyvä idea mutta siihen pitäis sitoutua. kyllä etukäteen on suomalaisilla viljelijöillä kova uho päällä mutta sitten kun pitäisi toimia niin ketään ei näy missään.

Sitoutumisesta:
Ennen varsinaista marssia toivoisin sitoutumista viemään viestiä agronetin ulkopuolelle.
Näin saadaan viestiä eteenpäin ja painettakin MTK:n johtoon ja mediaan.
Olen omalla nimelläni mukana.
Enää ei saa kylähullun leimaa, joten rohkeasti kaikki mukaan!
Henkseleitä paukuttelematta voin omalta osaltani voitokseni mainita Ylen lamauusinnat, Seppo Konttisen lamakirjan "Salainen pankkituki" ja myös A.-P. Pietilän kirjan, jonka johdosta kuuden vuoden (toukokuusta 2002 ensin syksyyn 2007 ja lopullisesti toukokuuhun 2008) työ lopulta kantoi hedelmää ja samalla "kylähullun leima" poistui minun ja muutaman muun otsalta.
Katsokaa Ylen TV1:n lamaohjelma huomenna klo 18.30 alkaen.
Voin toimia verkoston kerääjänä.
Jonkin verran olen vuosien varrella saanut yhteydenottoja.
Kuten olette huomanneet, en riepottele kenenkään viljelijän nimiä keskusteluissa.
Terveisin Jorma
jorjaa(a)suomi24.fi

[/quote]
siitä sinulle kiitos.
Taidat olla tän saitin asiallisin keskustelija/kirjoittaja.
-
Satakunnan Kansa kertoo tänään (10.6.), s. 11:
Pääotsikko:
"Etelän lihantuottajat pelkäävät markkinakuilun yhä syvenevän
142-neuvottelut: Suomen esitys lähtee komissiolle ehkä jo ennen juhannusta"
"Valtio ja MTK eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, millaisen esityksen Suomi antaa EU:n komissiolle pohjoisesta 142-tuesta"
Väliotsikot:
Markkinakuilu kasvaa
Kova pala MTK:lle
Kommentti:
Totuuden peittely Suomen EU-neuvotteluista ottaa koville!
EU-sopimuksen mukaan myös 142 on vain siirtymäkauden tuki.
-
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite%2FAMLayout&cid=1194598748899&p=1192553427666&pagename=SKAWrapper
No kyllä Säteri on vielä pikkuisen tukea saanut.
http://www.iltalehti.fi/taulukko/?maataloustuet
Ei se mitenkään laimenna haastattelun painavaa asiaa. Lihanautapuolella tukiero on tällä hetkellä ratkaisevan suuri.

Toinen on maito... Pohjoisilla alueilla saa tupla hinnan kun laskee tuen mukaan. Ja kun siellä samperi sataakin niin että ruoho kasvaa! :P ::)

koko suomi pitäis saada c-alueeksi.
-
koko suomi pitäis saada c-alueeksi.
C-alue lähestyy EU-oikeudellisesti a-b -aluetta.
Loppuvuodesta 2003 MTK:n liittokokouksessa kähistiin C-alueen tukien leikkaamisesta a-b:n kustannuksella.
Kyse olikin EU-leikkauksesta eikä kansallisesta tahdosta.
Suomi on joutunut viiden vuoden välein antamaan komissiolle raporttia myös 142-tuesta!
Maaseudun Tulevaisuus 22.6.2008:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/05/fi_FI/Pohjoinen_tuki_komissiolle/
-
niin... sika/siipikarja tuotannon volyymi kasvanut aika huimasti sekä ab että c-alueella. Revippä siitä perustelut tukien tarpeelle.

Niin unohtamatta 550€/hehtaari ja 13000€/hehtaari... Rehuomavaraisuuden ja lannanlevitysalan turvaamiseksi.. ;D
Joka keksii oikeat perustelut, kannattaa kokeilla jo ikiliikkujan keksimistä.. ::)
-
Tiedoksi uusille kirjoittajille ja lukijoille. Siis ylös Juumassin alustus.

ylös
-
Media vaikenee myös A.-P.Pietilän kirjasta "Pankkikriisin peitellyt paperit".
En ole asiaa etukäteen mainostanut, koska Pietilä ei halunnut.
Kirjan painokset on kuitenkin loppuunmyyty. Tilasin kirjan julkaisemista seuraavana päivänä. Vielä ei ole tuullut.
Kirja kertoo myös Koiviston konklaavista. Ainoastaan Taloussanomat ja kirjan julkaisupäivänä (to 22.5.) Ylen Ajantasa klo 14:n jälkeen on siitä maininnut.
Voi, että sapettaa demareiden touhu!
Sain Pietilän kirjan odottelun jälkeen ja olen sen lukenut. Hyvää tekstiä.
Kuulin eilen, että todistusaineisto siitä, että presidentti Koivisto ohjasi 1990-luvun laman Suomeen, löytyy eräästä työväen yhdistyksestä.
Lamasta ja devalvaatioista syytettiin Suomen markkaan, josta sanottiin "se on kuin lastu laineilla".
Tosiasiassa Mauno Koivisto on ohjannut Suomen taloutta toukokuusta 1967 alkaen.
Koivisto tuhosi myös Suomen maatalouden. Olisi tuhonnut jo 1960-luvulla, mutta ei raaskinut koska oli paljon pienviljelijöitä, jotka äänestivät demareita.
Nyt muuten on niitä "lastuja laineilla" ympäri maailmaa.
Nyt Suomen tilanne on menossa siihen, että tarvitaan jonkinlainen vallankumous, jotta Suomeen saadaan palautettua itsenäinen päätöksenteko.
Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine oli aamulla TV-uutisissa ja sanoi, ettei Suomen maatalous ole vielä riittävän tehokasta. Jos lihaa ja maitoa ei saada kauppoihin halvemmalla, pitää tuoda ulkoa...
-
"ettei Suomen maatalous ole vielä riittävän tehokasta" Jokainen realisti on elinkeinon sisälläkin on samaa mieltä. Ainoastaan "junamenijo" porukalla tämänkin myöntäminen tihkaisee.... :(

Pitääpä odotella seuraavaa. Katsotaan sitten kun kustannukset laskee. Öljy on tullut kivasti jo alaspäin, pihassa oottaa uusi 5 motin öljysäiliö. ;D
-
Ainoastaan "junamenijo" porukalla tämänkin myöntäminen tihkaisee.... :(
Ei se juna todellakaan minnekään ole mennyt.
Kuvainnollisesti voisi sanoa: se on ajettu pois näkyvistä - kaarteen taakse - sivuraiteelle. Junan kuljettajat toivoivat, ettei petos koskaan paljastuisi.
Aihe kiinnostaa edelleen, ks.
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=5384.msg67645#msg67645

päättävissä elimissä tarvitaan todella isoja henkilövaihdoksia ennenkuin petos paljastuu.
-
ylös luettavaksi
-
Oisko Jormalla sitä tievotus läpyskää ,minkä hallitus jako Suomen kansalle
ennen eu äänestystä.
Ois mukava näin jälestäpäin kahtuva miten se on pitäny kutisa.
Onko kyyti ollu semmosta mitä on luvattu?
Pistä linkkijä tai jottae muuta, ite en oo netistäkkään sitä onnistunu löytään.
-
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite%2FAMLayout&cid=1194598748899&p=1192553427666&pagename=SKAWrapper
No kyllä Säteri on vielä pikkuisen tukea saanut.
http://www.iltalehti.fi/taulukko/?maataloustuet
Ei se mitenkään laimenna haastattelun painavaa asiaa. Lihanautapuolella tukiero on tällä hetkellä ratkaisevan suuri.
Toinen on maito... Pohjoisilla alueilla saa tupla hinnan kun laskee tuen mukaan. Ja kun siellä samperi sataakin niin että ruoho kasvaa! :P ::)
koko suomi pitäis saada c-alueeksi.
Tätähän sitä on yritetty, mutta EU ei ole hyväksynyt sitä.
Mutta jatketaan yritystä, ehkä aluetta voidaan laajentaa ...
Jätetään vaikka Ahvenanmaa ulkopuolelle.
-
Oisko Jormalla sitä tievotus läpyskää ,minkä hallitus jako Suomen kansalle
ennen eu äänestystä.
Ois mukava näin jälestäpäin kahtuva miten se on pitäny kutisa.
Onko kyyti ollu semmosta mitä on luvattu?
Pistä linkkijä tai jottae muuta, ite en oo netistäkkään sitä onnistunu löytään.
Mulla oli pitkään tallessa, mutta lie kadonnut. Tiedän läpyskän kuitenkin erään yhteistyökumppanini arkistossa.
VNK:n pöytäkirjan mukaan läpyskän tekstiä esitteli hallitukselle ministeri Mauri Pekkarinen.
Antti Kuosmanen kertoo kirjassaan läpyskän tekstin muotoilusta jotenkin näin, että oli parempi näin, ettei koko liittymisasiakirjaa tarvinnut kansalle kertoa. Tekstin muotoili Kuosmasen mukaan lehdistöneuvos Reijo Kemppinen.
Eli oli yksinkertaisempaa kysyä kansalta pitäisikö Suomen liittyä EU:n jäseneksi neuvotellun sopimuksen mukaisesti.
Nuo kolme sanaa kirjoitettiin kansanäänestyslain kysymystekstiin.
Miten ihmeessä kansa olisi ollut sopimuksen sisällöstä viisaampi ja siten tiennyt antaa neuvoa eduskunnalle, kun eivät edes kaikki ministerit tienneet, mikä oli neuvoteltu sopimus!
Se suomenkielinen liittymisasiakirja, joka mulla on käytettävissä, on painettu Luxemburgissa vasta v 1996 EIPAn kustantamana.

eikös norjalaiset saaneet liittymisasiakirjan omalla kielellä luettavaksi ajoissa ja väittävät että sen takia norja ei liittynyt unioniin???
pitääkö paikkaansa?

Suomen ulkoministeriön asiakirjojen mukaan norjalaiset saivat liittymisasiakirjan omalla kielellään luettavakseen jo huhtikuun puolivälin jälkeen 1994.
Kyseinen asia kertoo norjalaisneuvottelijoiden avoimuudesta ja samalla lopputuloksesta jäsenyyden suhteen.
Norjalaisneuvottelijoilla oli kanttia lähteä maratonista kesken eli ilman sopimusta.
Mauno Koiviston toivomuksesta Suomen oli saatava neuvottelut päätökseen 1.3.1994 mennessä. Koivisto halusi sulan hattuunsa, mutta toisin kävi.
Martti Ahtisaaren tiedetään olleen yhteydessä Saksan (tulevan EU-jäsenmaan) johtoon valittömästi presidentin valan vannottuaan.
Oliko "ja/tai" -sanoilla kikkailu neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi Ahtisaaren käsialaa?
Siitä pitää saada vahvistus.
Suomessa kansanäänestys järjestettin ennen Norjaa, ... jotta tämä tulisi perässä.

siis norjalaiset ymmärsivät mitä eu tuo tullessaan niin hyppäsivät vauhdista pois ja jäivät henkiin. ;D ;D
-
voi kun ei ois liittytty koko mokomaan eu:hun.. turhanpäivänen paskanpuhujain laitos.. ja sitten kun suomi mallioppilas vielä tottelee kaikessa.. yyh.. toista se tuntu olevan italiassa (olinpa siellä kesällä) emäntä jonka tilalla oleilin sanoi että italiassa ihmiset päättävät itse mitä veroja maksavat kun ja jos jaksavat ja eu säädöksiä tottelevat millon tottelevat... :D

tuollaista meininkiä täälläkin pitäisi harrastaa.
-
mutta tuntu ne olevan omat ongelmansa siellä italiassakin ei sen puolee...

mitä ongelmia siellä on?
voitko vähän kertoa.
-
no vaikka siellä aika vapaalla kädellä tunnuttii viljelevän mut kyl siinäki yhteiskunnassa ne huonot puolesa oli.. siellähä sellanen ku mafia oli ihan arkipäivää ja niillehän ne "verorahat" meni.. poliisia sai varoa aika urakalla niistä kun ei koskaa tiedä (kaikki siellä vihas poliisia eritoten carabiniereja joka on samanlainen ku venäjän miliisi)... ja jos siellä oikeesti haluaa olla kunnon kansalainen ja maksaa kaikki verot ja sen sellaset ni ei jää mitää enää kätee eli kaikki sillä makso jotain maksuja oman mielen mukaan ja toivo ettei kukaan tuu kyselemään ja hirmu tiukkoja siellä oltiin noista iäkkäistä kohteista (vanhaa maatilarakennusta ei pysty laajentamaan koska se on liian vanha ja siten suojeltu jne.) ja kilpailu eri alojen kesken oli ihan järjetöntä esim. maatilamatkailua harjoittava tila ei saa tarjota asiakkailleen ruokailua koska sen on kieltänyt ravintoloitsijat jotka on lahjonut riittävästi tausta voimaa itelleen.. hienoa siellä oli tosi lepposaa, EU oli sellanen tausta hääräjä ja rahoittaja ei siinä mut ongelmansa sielläkin..

sehän on ollut ikuinen riesa italiassa se mafia.
-
Itseasiassa toisen maailmansodan aikaanhan Mussolinin fasistihallitus lähestulkoon sai koko mafian nurin Mutta sittenhän väliin tuli Jenkit jotka vapautti Lucky Lucianon vankilasta ihan sitä varten et sai johdettuu Italian vastarintajoukkoja. Organisoi sit samalla Cosa Nostran uudelleen :) Go America..
-
no yllätys yllätys amerikka...... :P
-
no yllätys yllätys amerikka...... :P
miten mahtaa usan ulkopoliittinen linja muuttua uuden pressan myötä?
-
Putin on kumminkin hellä...Ei lähtenyt Buska Jussin linjalle...
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200811148591739_ul.shtml

puska jussi hirtti saddamin sentään kaulasta.....