Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Aulis Anttila - 23.05.08 - klo:18:32
-
Kädenvääntö pääministeri Matti Vanhasen ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen välillä päättyi yllättäen, kun Korhonen ilmoitti, että Vanhanen onkin oikeassa.
- Asia on tismalleen niin kuin Vanhanen sanoo, Korhonen selitti Iltalehdelle perjantain kriisikokouksen jälkeen. Vanhasella ei ollut tietoa vaalirahaa jakaneesta yhdistyksestä eikä sen taustavaikuttajista.
Pääministerin ja puoluesihteerin kärhämä nousi kuumaksi puheenaiheeksi aiemmin perjantaina, kun Ilta-Sanomat kertoi, että Korhosen mukaan Vanhanen tiesi jo aikaa sitten kohutun Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen perustamisesta. Vanhanen puolestaan oli kiistänyt jyrkästi tienneensä mitään yhdistyksestä tai sen lahjoittajista, jotka jakoivat rahaa myös hänen omaan vaalikampanjaansa. Korhosen mukaan hän ei silti yritä perua puheitaan.
- Olen sanonut samalla tavalla alusta pitäen. Puheitani on vain tulkittu väärin, Korhonen selitti

eli vanhanen puhus totta koko ajan
-
Jos edes jonkun silmissä on ollut vähänkään uskottavuutta kepulien politiikasta, mureni sekin.
Eihän tähänkään asti kepuleilla ole ollut yhtään edustajaa, jonka sanaan luottaa, mutta menivät tuonkin tosiasian itse todistamaan.
Ainahan kepulit ovat puhuneet tänään tätä, huomenna toista, siten jotta vallan kiima säilyisi.
Jos toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää, mutta rupeavat riitelemään vielä keskenään.
-
Kädenvääntö pääministeri Matti Vanhasen ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen välillä päättyi yllättäen, kun Korhonen ilmoitti, että Vanhanen onkin oikeassa.
- Asia on tismalleen niin kuin Vanhanen sanoo, Korhonen selitti Iltalehdelle perjantain kriisikokouksen jälkeen. Vanhasella ei ollut tietoa vaalirahaa jakaneesta yhdistyksestä eikä sen taustavaikuttajista.
Pääministerin ja puoluesihteerin kärhämä nousi kuumaksi puheenaiheeksi aiemmin perjantaina, kun Ilta-Sanomat kertoi, että Korhosen mukaan Vanhanen tiesi jo aikaa sitten kohutun Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen perustamisesta. Vanhanen puolestaan oli kiistänyt jyrkästi tienneensä mitään yhdistyksestä tai sen lahjoittajista, jotka jakoivat rahaa myös hänen omaan vaalikampanjaansa. Korhosen mukaan hän ei silti yritä perua puheitaan.
- Olen sanonut samalla tavalla alusta pitäen. Puheitani on vain tulkittu väärin, Korhonen selitti
eli vanhanen puhus totta koko ajan
Juu... nii ai... puhus ;D :D :o ::)