Agronet
Keskusteluaiheet => Yleistä maa- ja metsätaloudesta => Aiheen aloitti: kantola - 25.03.12 - klo:22:01
-
Kuunnelkaa!!!!!!!!!!!! http://yle.fi/radio1/asia/brysselin_kone/eu-saadosten_syovereissa_34885.html (http://yle.fi/radio1/asia/brysselin_kone/eu-saadosten_syovereissa_34885.html)
Etenkin maaseudulla EU:n byrokratian ja sääntelyn koukerot määrittävät jo kovin monin tavoin tavallisten unionin kansalaisten elämää ja rahanansaintakeinoja. Kokemuksistaan kertoo EU-kansalainen, maanviljelijä ja hanketoimija Lea-Elina Nikkilä.
Hanketoimija ja maanviljelijä Lea-Elina Nikkilä Leivonmäeltä on ollut mukana hanketoiminnassa jo vuodesta 1994 eli jo vuotta ennen Suomen EU-jäsenyyttä kun asioita jo ennakolta kokeiltiin. Koko tuon ajan hanketoiminnan byrokratia on muuttunut entistä hankalammaksi. Alkuaikojen innostuksen jälkeen moni onkin jo väsynyt hanke-elämään ja vetäytynyt pois.
Maatalouspolitiikaa ollaan taas uudistamassa ja tarkoitus on ollut maksaa tulevaisuudessa maataloustukia ympäristönsuojeluperustein. Minkälaista kehitystä ympäristölle ja maataloudelle uudesta maatalouspolitiikasta on odotettavissa? Miltä EU:n toiminta ylipäänsä näyttää aktiivisen maaseutuasukkaan silmin?
-
Kuuntelin kans ton jutun klapinteossa. Jäi vähän semmonen
fiilis, että jossain hankkeissa on vain tarkotus työllistää
väkee eikä tuloksista oo niin välii. Ei tuo paperisota niin
paha oo kun ei ole liian tiukkapipo suomalainen. Pelimies
kääntää kaiken parhainpäin.
-
http://areena.yle.fi/radio/1903671 (http://areena.yle.fi/radio/1903671)
Kovasti kyseenalaistaa haastattelija suomen maataloutta ???
-
eihän suomessa mitään yritystoimintaa tartte, ostetaan halvemmalla rajojen takaa. joillain on todella ihmetystä herättävä katsantokanta elämään itsenäisesssä maassa.
tulee mieleen aikoinaan talojussin riemu kun sai virosta tuotettua maitoa.....!
eikös pimeimmässä avrikassa olekii kansat hyvillään kun saavat jopa rytkyt päällensä ruuasta puhumattakaan poistumatta paskamajoista, ei ole hääppösiä ruttokansantulot tuolla, ja kansa heti kuolemassa kun vähän tuulee/ei sada/sataa/vituttaa!
-
Hanketoiminta on osa hallinnon paisuttamista, saaa nähä millä sitten eletään, kun pääosa porukasta on hallinnon leivissä ???
Suomessa on suhteessa enempi virkamiehiä, kuin on paljon parjatussa kreikassa :o
-
Hanketoiminta on osa hallinnon paisuttamista, saaa nähä millä sitten eletään, kun pääosa porukasta on hallinnon leivissä ???
Suomessa on suhteessa enempi virkamiehiä, kuin on paljon parjatussa kreikassa :o
Italian nokittaminen velkakriisin takia on myös kyseenalaista. Siellä on pienemmät palkat kuin meillä, toimeentulotuki on 0 ja työttömyyskorvaus on maksimissaan 2 kk. Suomen pohjoismainen hyvinvointi ei ole kestävällä pohjalla. Köyhyys- ja kannustinloukkokeskustelu täällä on lähinnä säälittävää petosta.
-
Hanketoiminta on osa hallinnon paisuttamista, saaa nähä millä sitten eletään, kun pääosa porukasta on hallinnon leivissä ???
Suomessa on suhteessa enempi virkamiehiä, kuin on paljon parjatussa kreikassa :o
Tsot, tsot, tää on herkkä juttu! Kuntien eläkevakuutuksen johtaja vasta todisteli syksyllä, ettei kunnissa ole mitään eläkepommia: ei niin kauan kuin kunnallisten työpaikkojen määrä pysyy 400.000 henkilössä....
::) ??? :o :-[ :( :(