Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Courtney1 - 23.03.12 - klo:14:26
-
Eli Kauheeta Draamaa Yhdessä Näytöksessä.
Sinä aamuna nuoren de Citonnin sininen veri tuntui kuohuvan kovempaa kuin ennen. Hän seuraili varovasti silkkilakanoiden välistä huoneessa puuhailevan ranskalaisen sisäkön aamutoimia, kun tyttönen avasi pitkät, raskaat samettiverhot, jotta iltapäivän auringonsäteet herättäisivät Nuoren Herran lopullisesti…
Vaimon minä tarvitsen, ajatteli de Citonni ponnekkaasti ja kohensi asentoaan, jolloin sisäkkö riensi oitis pöyhimään tyynyjä herransa takaa.
-Mutta keneltä pyytäisin apua? Ajatteli Citonnin de ääneen ja upputui pohdiskeluun…
-Timppa? Eieiei, ei salamakaan iske kahdesti samaan paikkaan. Kun on yhden valtakunnan kaunottaren löytänyt, ei hän voi toista enää löytää…
-JoHaRa? Eieiei, ei JoHaRan löytämä nainen säästyisi neitseenä Tuomiokirkon alttarille saati Ritarihuoneen juhlasaliin asti. Kuka nainen voisi vastustaa nuolikiveksien mahtia?
-plini+ Eieiei, ei EIEI! Yksikään morsion sukulaisnainen ei säästyisi tältä painijalta. Kaatuisi matkansa varrelta kaikki liikennemerkit ja heinäseipäätkin, nekin, joissa jo on tapit paikoillaan! Palkollisten reikäleivätkin asettaisin suureen vaaraan!!
-Sorkkis? Eieiei, ei en minä nyt sentään mikään sikopaimen ole!
-Kurttu? Eieiei, ei Kurtun Sihteeriopistossa opiskelevista ystävättäristä ole jalosukuiselle orhille rouvaksi. Korkeintaan noihin sisäkön vaativiin tehtäviin…
de Citonni mietti ja mietti. Hikikarpalot valuivat otsaltaan, hänen ponnistellessaan kerrankin työssä, vaikkakin ajatussellaisessa. Sitten hän keksi ilmiselvän ratkaisun!
-Wenzel Hagelstam! Siinäpä vasta mies, joka on sivistynyt sielustaan ja ymmärtää kauneuden ja arvokkaan tavaran päälle. Denzelistä Citarin de saisi oivan puhemiehen!
Kuten de Citonnin suvussa oli jo vuosisatojen ajan toimittu, sulhanen tapasi morsion vasta häissä, kirkon jyhkeässä ja arvokkuutta huokuvassa atmosfäärissä. Ja siellä hän oli, tarkasti valikoitu Nuori Armo, tuleva Madame de Citonni! Häät ja juhlallisuudet sujuivat mallikkaasti kuten tapana oli ja illan tullen Wenzel-Denzel tuli suutelemaan de Citonnin sinettisormusta, varovasti kumartuen ja nöyränä tiedustellen, josko Nuori Herra oli tyytyväinen puhemieheensä?
-Nyt tiedän, että totisesti sinä, ystäväiseni Wenzel, tiedät kaiken ajan patinoimasta tavarasta ja tiedän myös sen, että toteutat lausumiasi oppeja kaikilla elämän osa-alueilla! Todellakin, mitä painavampi esine on, sitä arvokkaampi se on, niin myös tuoreehko nuorikkoni!
Mitä me, rahvas, voimme oppia tästä tarinasta? Ainakin sen, että Courtney on bitch ja sen, että on se hyvä, että me tavalliset kuolevaiset voidaan tehdä niinkin tärkeä päätös kuin puolison valinta itse baarissa, ihan tuhannen kännissä !!!
(http://images.tvtome.com/tv/images/genie_images/story/2012_usa/g/GoT_s2/Tyrion_Lannister_600.jpg)
Nuori de Citonni syvällisissä mietteissä
-
...ja pöytälevyn korkeus lattiasta 54cm...laatukalusteet vaativaan makuun...kidset.fi
-
Hääparille vilpittömät onnentoivotukset!
-
Mainittakoon että nuolukivissäni on myös sangat kivien kannatteluun 8)
-
Oivoi sentään, nyt olikin tullut katkos telebotskisessa yhteydessä nuoren de Citonnin sielunmaisemaan ja osa Hänen pohdinnoistaan jäi pois. Mutta ei hätää automaattikirjoitus ja spiritismi toimivat taas, joten tässä osa de Citonnin puuttuvista jorinoista !!!
-Cosmic Cowboy? Eieiei, ei muuten mitään, oikein mukava ja raamikas kaveri...mutta se musiikkimaku, fy fan! Aina ja aina vaan sitä Sleepy Sleepersee!
-Greenpwr? Oih, siinäpä vasta tosiMIES! Mutta miten taipuu häneltä rokkenroll eiku ruåtti !?!
-
Tässä Cortsu viittaa taas simmoon. ;D

...mulle on opetettu joskus ruottin kiälisiä harmituksen ilmauksia, mutta käytön puutteessa unohduksiin painuneet...jäwliga...ehh...
-
Oivoi sentään, nyt olikin tullut katkos telebotskisessa yhteydessä nuoren de Citonnin sielunmaisemaan ja osa Hänen pohdinnoistaan jäi pois. Mutta ei hätää automaattikirjoitus ja spiritismi toimivat taas, joten tässä osa de Citonnin puuttuvista jorinoista !!!
-Cosmic Cowboy? Eieiei, ei muuten mitään, oikein mukava ja raamikas kaveri...mutta se musiikkimaku, fy fan! Aina ja aina vaan sitä Sleepy Sleepersee!
-Greenpwr? Oih, siinäpä vasta tosiMIES! Mutta miten taipuu häneltä rokkenroll eiku ruåtti !?!
Makuasioista en kiistele sukkahousuihin pukeutuvien miesten kanssa, mutta parisuhdevinkkiä pukkaa suolen täydeltä:
http://www.youtube.com/watch?v=X3ZXqKZXrcE
Kun avioelämä ahdistaa, maiseman vaihdos on paikallaan:
http://www.youtube.com/watch?v=CLKa1oI2_Xc&feature=related
Tässä viimeinen oljenkorsi, ei ehkä aateliseen makuun:
http://www.youtube.com/watch?v=zQJ0POG00LU

Oletteko Te perverssi :o
-
Oletteko Te perverssi :o
Musiikkimakuko on johtanut tuohon hypoteesiin? The Shit-Onni?
http://www.youtube.com/watch?v=CbjAaJPYGZI

Noooo, lärvi kii "paiskis"

Sliippari-levyjä omistavana voin sanoa että "osuma" ;D

Joskus, kun oikein tarkkaan sihtailee, saattaa osua :D
-
;D Onpas sadunkertoja Kul.....eiku Kyllitäti unta nähnyt....Mutta mitäs nuoruudesta. Eiköhän Curttu rueta jo suunnittelemaan yhteistä vanhuutta. ;D
http://www.youtube.com/watch?v=4swNII8GLQE
Omat hampaat olis plussaa! Kyl minusta hyvä omaisuud...eiku omaishoitaja tulis :D
-
Monet tilaavat puolisoja netitse, ihan ulkokin mailta asti. Se on kyllä uhkarohkeaa. Minulle kun on opetettu, että postimyyntiliha saattaa olla pilaantunutta. Ja aina ei saa sitä mitä tilaa. Joskus liha voi olla väärää lajia. Tilaa kalkkunan ja saakin sian. Tai sitten sitä lihaa tuleekin monin verroin enemmän kuin oli tarkoitus. :'(
-
Kuva olis kiva – siis tuosta ajan patinoimasta nuorikosta? vaikka yhdessä de Citonnin kanssa.
-
;D Onpas sadunkertoja Kul.....eiku Kyllitäti unta nähnyt....Mutta mitäs nuoruudesta. Eiköhän Curttu rueta jo suunnittelemaan yhteistä vanhuutta. ;D
http://www.youtube.com/watch?v=4swNII8GLQE
Omat hampaat olis plussaa! Kyl minusta hyvä omaisuud...eiku omaishoitaja tulis :D
...ja kun huolella ja lemmellä sitä omaisuud...:tta hivelee, niin sehän saattaa kasvaa, ei yllättäviin, vaan toivottuihin mittoihin...
-
Monet tilaavat puolisoja netitse, ihan ulkokin mailta asti. Se on kyllä uhkarohkeaa. Minulle kun on opetettu, että postimyyntiliha saattaa olla pilaantunutta. Ja aina ei saa sitä mitä tilaa. Joskus liha voi olla väärää lajia. Tilaa kalkkunan ja saakin sian. Tai sitten sitä lihaa tuleekin monin verroin enemmän kuin oli tarkoitus. :'(
Joo, Argonetitse tilaaminen ainakin olis tosi uhkarohkeeta :o

Agronet-tilauskuponki pahkis-mallia, yksi ruutu, vieressä teksti: Laittakaa ihan mitä vaan, kyllä minä sen maksan...
-
Nuori De Citonni kirvesmessuilla, ei näy vipukirvestä ???
(http://images.wikia.com/gameofthrones/images/2/2b/BaelorTyrion1.jpg)

On kyl niin reippaita renkipoikia, et ei mee kun yks *****n luikaus siihen kun poppelikuja on halkoina :D

epäilen että cittari vie renkinsä hakkaamaan metsää ja senjälkeen se raivataan ::)
-
Cittarilla mukava mennä nukkumaan kun joku, jossain päin Suomea, tämän karun tähtitaivaan alla ajattelee häntä suurella rakkauden lämmöllä rinnassaan. Aaaah miten romanttista! :-*
-
Monet tilaavat puolisoja netitse, ihan ulkokin mailta asti. Se on kyllä uhkarohkeaa. Minulle kun on opetettu, että postimyyntiliha saattaa olla pilaantunutta. Ja aina ei saa sitä mitä tilaa. Joskus liha voi olla väärää lajia. Tilaa kalkkunan ja saakin sian. Tai sitten sitä lihaa tuleekin monin verroin enemmän kuin oli tarkoitus. :'(
Kai siinä postin kotiinkannossa on jokin raja, että täytyy kirjeluukusta sopia. ::) :-\
Tilaa valmiiksi jauhettuna ???
-
Eli Kauheeta Draamaa Yhdessä Näytöksessä.
Sinä aamuna nuoren de Citonnin sininen veri tuntui kuohuvan kovempaa kuin ennen. Hän seuraili varovasti silkkilakanoiden välistä huoneessa puuhailevan ranskalaisen sisäkön aamutoimia, kun tyttönen avasi pitkät, raskaat samettiverhot, jotta iltapäivän auringonsäteet herättäisivät Nuoren Herran lopullisesti…
Vaimon minä tarvitsen, ajatteli de Citonni ponnekkaasti ja kohensi asentoaan, jolloin sisäkkö riensi oitis pöyhimään tyynyjä herransa takaa.
-Mutta keneltä pyytäisin apua? Ajatteli Citonnin de ääneen ja upputui pohdiskeluun…
-Timppa? Eieiei, ei salamakaan iske kahdesti samaan paikkaan. Kun on yhden valtakunnan kaunottaren löytänyt, ei hän voi toista enää löytää…
-JoHaRa? Eieiei, ei JoHaRan löytämä nainen säästyisi neitseenä Tuomiokirkon alttarille saati Ritarihuoneen juhlasaliin asti. Kuka nainen voisi vastustaa nuolikiveksien mahtia?
-plini+ Eieiei, ei EIEI! Yksikään morsion sukulaisnainen ei säästyisi tältä painijalta. Kaatuisi matkansa varrelta kaikki liikennemerkit ja heinäseipäätkin, nekin, joissa jo on tapit paikoillaan! Palkollisten reikäleivätkin asettaisin suureen vaaraan!!
-Sorkkis? Eieiei, ei en minä nyt sentään mikään sikopaimen ole!
-Kurttu? Eieiei, ei Kurtun Sihteeriopistossa opiskelevista ystävättäristä ole jalosukuiselle orhille rouvaksi. Korkeintaan noihin sisäkön vaativiin tehtäviin…
de Citonni mietti ja mietti. Hikikarpalot valuivat otsaltaan, hänen ponnistellessaan kerrankin työssä, vaikkakin ajatussellaisessa. Sitten hän keksi ilmiselvän ratkaisun!
-Wenzel Hagelstam! Siinäpä vasta mies, joka on sivistynyt sielustaan ja ymmärtää kauneuden ja arvokkaan tavaran päälle. Denzelistä Citarin de saisi oivan puhemiehen!
Kuten de Citonnin suvussa oli jo vuosisatojen ajan toimittu, sulhanen tapasi morsion vasta häissä, kirkon jyhkeässä ja arvokkuutta huokuvassa atmosfäärissä. Ja siellä hän oli, tarkasti valikoitu Nuori Armo, tuleva Madame de Citonni! Häät ja juhlallisuudet sujuivat mallikkaasti kuten tapana oli ja illan tullen Wenzel-Denzel tuli suutelemaan de Citonnin sinettisormusta, varovasti kumartuen ja nöyränä tiedustellen, josko Nuori Herra oli tyytyväinen puhemieheensä?
-Nyt tiedän, että totisesti sinä, ystäväiseni Wenzel, tiedät kaiken ajan patinoimasta tavarasta ja tiedän myös sen, että toteutat lausumiasi oppeja kaikilla elämän osa-alueilla! Todellakin, mitä painavampi esine on, sitä arvokkaampi se on, niin myös tuoreehko nuorikkoni!
Mitä me, rahvas, voimme oppia tästä tarinasta? Ainakin sen, että Courtney on bitch ja sen, että on se hyvä, että me tavalliset kuolevaiset voidaan tehdä niinkin tärkeä päätös kuin puolison valinta itse baarissa, ihan tuhannen kännissä !!!
(http://images.tvtome.com/tv/images/genie_images/story/2012_usa/g/GoT_s2/Tyrion_Lannister_600.jpg)
Nuori de Citonni syvällisissä mietteissä
Onkos tällainen yksityishenkilöistä otettujen kuvien julkaisu julkisilla palstoilla sallitua ilman kuvauksen kohteen lupaa? Minä kysyn vaan............. Olisi ainakin pitänyt sumentaa kasvot tunnistamattomiksi. :o >:(
;D
Ovatko patukat pöydällä jotain dildoja ??? ;D

Mites se oli..? Kissanluukku/kirjeluukku ja Jonnumies? Cittarihan kerran valitti että Timppa on taas pienentänyt kissanluukkua, eikä hän pääse frouva T:n kans kahveelle.

Kyl de sittari pääsee aina xenan kans kahveelle. ;D

"Se seisoo oven takan ja jos kärki näkyy kissanluukust, ni Peuramies on kysees."
- Ai niin ja ripakin oli vielä ruuvattu ylemmäs... :o
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=18497.msg285492#msg285492
-
Kai siinä postin kotiinkannossa on jokin raja, että täytyy kirjeluukusta sopia. ::) :-\
Tilaa valmiiksi jauhettuna ???
Mites se oli..? Kissanluukku/kirjeluukku ja Jonnumies? Cittarihan kerran valitti että Timppa on taas pienentänyt kissanluukkua, eikä hän pääse frouva T:n kans kahveelle.
Hui***** mää luin, että Timppa on taas siementänyt kissanluukkua :o
-
Eli Kauheeta Draamaa Yhdessä Näytöksessä.
Sinä aamuna nuoren de Citonnin sininen veri tuntui kuohuvan kovempaa kuin ennen. Hän seuraili varovasti silkkilakanoiden välistä huoneessa puuhailevan ranskalaisen sisäkön aamutoimia, kun tyttönen avasi pitkät, raskaat samettiverhot, jotta iltapäivän auringonsäteet herättäisivät Nuoren Herran lopullisesti…
Vaimon minä tarvitsen, ajatteli de Citonni ponnekkaasti ja kohensi asentoaan, jolloin sisäkkö riensi oitis pöyhimään tyynyjä herransa takaa.
-Mutta keneltä pyytäisin apua? Ajatteli Citonnin de ääneen ja upputui pohdiskeluun…
-Timppa? Eieiei, ei salamakaan iske kahdesti samaan paikkaan. Kun on yhden valtakunnan kaunottaren löytänyt, ei hän voi toista enää löytää…
-JoHaRa? Eieiei, ei JoHaRan löytämä nainen säästyisi neitseenä Tuomiokirkon alttarille saati Ritarihuoneen juhlasaliin asti. Kuka nainen voisi vastustaa nuolikiveksien mahtia?
-plini+ Eieiei, ei EIEI! Yksikään morsion sukulaisnainen ei säästyisi tältä painijalta. Kaatuisi matkansa varrelta kaikki liikennemerkit ja heinäseipäätkin, nekin, joissa jo on tapit paikoillaan! Palkollisten reikäleivätkin asettaisin suureen vaaraan!!
-Sorkkis? Eieiei, ei en minä nyt sentään mikään sikopaimen ole!
-Kurttu? Eieiei, ei Kurtun Sihteeriopistossa opiskelevista ystävättäristä ole jalosukuiselle orhille rouvaksi. Korkeintaan noihin sisäkön vaativiin tehtäviin…
de Citonni mietti ja mietti. Hikikarpalot valuivat otsaltaan, hänen ponnistellessaan kerrankin työssä, vaikkakin ajatussellaisessa. Sitten hän keksi ilmiselvän ratkaisun!
-Wenzel Hagelstam! Siinäpä vasta mies, joka on sivistynyt sielustaan ja ymmärtää kauneuden ja arvokkaan tavaran päälle. Denzelistä Citarin de saisi oivan puhemiehen!
Kuten de Citonnin suvussa oli jo vuosisatojen ajan toimittu, sulhanen tapasi morsion vasta häissä, kirkon jyhkeässä ja arvokkuutta huokuvassa atmosfäärissä. Ja siellä hän oli, tarkasti valikoitu Nuori Armo, tuleva Madame de Citonni! Häät ja juhlallisuudet sujuivat mallikkaasti kuten tapana oli ja illan tullen Wenzel-Denzel tuli suutelemaan de Citonnin sinettisormusta, varovasti kumartuen ja nöyränä tiedustellen, josko Nuori Herra oli tyytyväinen puhemieheensä?
-Nyt tiedän, että totisesti sinä, ystäväiseni Wenzel, tiedät kaiken ajan patinoimasta tavarasta ja tiedän myös sen, että toteutat lausumiasi oppeja kaikilla elämän osa-alueilla! Todellakin, mitä painavampi esine on, sitä arvokkaampi se on, niin myös tuoreehko nuorikkoni!
Mitä me, rahvas, voimme oppia tästä tarinasta? Ainakin sen, että Courtney on bitch ja sen, että on se hyvä, että me tavalliset kuolevaiset voidaan tehdä niinkin tärkeä päätös kuin puolison valinta itse baarissa, ihan tuhannen kännissä !!!
(http://images.tvtome.com/tv/images/genie_images/story/2012_usa/g/GoT_s2/Tyrion_Lannister_600.jpg)
Nuori de Citonni syvällisissä mietteissä
Onkos tällainen yksityishenkilöistä otettujen kuvien julkaisu julkisilla palstoilla sallitua ilman kuvauksen kohteen lupaa? Minä kysyn vaan............. Olisi ainakin pitänyt sumentaa kasvot tunnistamattomiksi. :o >:(
;D
Juu, mutta kun tuosta pinssistä tunnistaa kuitenkin de Citonnin suvun ::)
Ja arvaappa vaan, kunhan saadaan se omaisuud...omaishoitosopimus tehtyä, niin häämatkalta julkaisen kaikki palmuun kiipeilykuvat yksinoikeudella Agronetissä :D

Nyt ei viitti Okraankaan tulla, ku kaikki tunnistavat. >:( :o
Tervetuloa kerhoon >:( Aina kulkee se kameraryhmä, vai mikä kemeraryhmä se oli, mukana ja kuvaa sarjaa "Pienten Perhe" >:(
-
Onnea! On se mahtavaa että näitä chat-pariskuntia syntyy täälläkin. Miia Nuutila voi keskittyä uusiin töihin. :'(

Kirjaudunpa heti ulos Victoria Milanista :D
OrgasMiialla jää enämpi aikaa jugurtin syömiseen :D

Ne on de Citonnin lohkokirjanpito.
Niistä mukava näyttää TE-keskuksen tarkastajille Sveriges Lantbrugsuniversitetissa opitulla tarkkuudella tehdyt merkinnät viljelytapahtumista.

Ihana olis semmonen tulostin, jolla sais Wisun pergamenttikäärölle. Ruåttista tilaamalla varmaan sellasen sais? Tuohon ei HP pysty :D
-
Onnea! On se mahtavaa että näitä chat-pariskuntia syntyy täälläkin. Miia Nuutila voi keskittyä uusiin töihin. :'(
Kirjaudunpa heti ulos Victoria Milanista :D
OrgasMiialla jää enämpi aikaa jugurtin syömiseen :D
Nyt odotellaan vain sitä pikku töppösten töpinää... muunkin kuin De Citonnin.

Simmolla jo neulepuikot viuhuu :D

Onko "neulepuikko" jotain kaalimato-kaupan juttuja? :-X

Mulla ei ole mitään tietoa, mitä esim.ompeluseuroissa tapahtuu. Et millai siellä puikotellaan :-X

...ristiinpistoseuroissa ei kahta kertaa samaa patalappua virkata...
-
Ei simmo ny jouda neulomaan, tavaa vävynsä kanssa uutta muslimien parisuhde-kepitys-opasta. :o
http://www.iltalehti.fi/nainen/2012032515368754_na.shtml
Tollanen keppijumppa voi tietysti olla tehokastakin :o
Henk.koht. kerta riittäis. Sit näkyis vaan auton takavalot :o

Tai pannu lappua...

...solo-singerin polkijat ovat ihan kokonaan omatoimisia...nyplätään itse omaa neulatyynyä...

Joskus tuli joululahjaksi anopilta hienot leivinliinat, joissa oli jotain painettuja tekstejäkin tyyliin "Herkkuleipuri" ja "NAM!". Jonnumies katteli niitä hetken ja tiedusteli minulta, että "Onks nää peflettejä?" :-X

Joskus sain anopilta lahjaksi kutomansa villapaidan. Oli liian pieni.
-
Kylillä kirkkopuistossa näin muuten De citonnin sukulaisia? Siellä istuivat penkillä De nco ja De ecu. Joivat kultivoituneen näköisinä jotain hienoa juomaa, La solia. Ilmeet olivat myös aurinkoisia. :'(
-
Onko De Mimoore Citonnin äiti? Eli onko isänsä Bruce Willis? Eli Sorkkis... :-X

Sit on se sarja de Sperate Housewives :-X

Tuskinpa käyttivät de Canteria, de Naturointia vaan :-X
-
Onko De Mimoore Citonnin äiti? Eli onko isänsä Bruce Willis? Eli Sorkkis... :-X
Sit on se sarja de Sperate Housewives :-X
Villissä lännessä oli heillä esi-isiä, niitä De Speradoja. :'(
-
Kuunteleeko De Citonni vielä de lasoulia? :-X

Eiku de Peche Modee :'(
-
Ei simmo ny jouda neulomaan, tavaa vävynsä kanssa uutta muslimien parisuhde-kepitys-opasta. :o
http://www.iltalehti.fi/nainen/2012032515368754_na.shtml
Tollanen keppijumppa voi tietysti olla tehokastakin :o
Henk.koht. kerta riittäis. Sit näkyis vaan auton takavalot :o
Sitähän saa omassa makkarissa harrastaa mitä haluaa ....
Jos on taipumusta semmoseen ????
-
Kuunteleeko De Citonni vielä de lasoulia? :-X
Eiku de Peche Modee :'(
Ei ihme että Citikan traktori on john De ere ???

Oodi sille!
http://www.youtube.com/watch?v=c4r2D2M29jc

MOT :o
:D

Ja pitää De ere Kokkosen ja Spe De Pasasen elokuvista....? Ja siitä "Sekaisin De Marista"-filmistä? :'(
-
Nyt tää julkisuus alkaa jo ujostuttamaan. :o Pitänee vaihtaa nimimerkki tuntemattomampaan. Olisikohan "de Vipukirves" huomaamattomampi? :-\
No aivan varmasti, kohteeseen törmäämisen jälkeen liike-energia DeVipukirves tm:llä kuoleutuu siihen paikkaa, eikä jatka pomppimista julkisuudessa esiin mitä yllättävimmistä paikoista...
-
De Citonnin tila tuskin saa de minimis tukea? ???

De Citonni tänään klo 22.00 telkkarissa:
Nelonen: 4D: Maailman lyhyin mies
...70-senttinen mies oli aina herättänyt paljon huomiota, mutta median kiinnostus mullisti hänen elämänsä.
-
Nyt tää julkisuus alkaa jo ujostuttamaan. :o Pitänee vaihtaa nimimerkki tuntemattomampaan. Olisikohan "de Vipukirves" huomaamattomampi? :-\
Tai De Eppurple ja De Fleppard.

Hyvä on myös De ath
-
Nyt tää julkisuus alkaa jo ujostuttamaan. :o Pitänee vaihtaa nimimerkki tuntemattomampaan. Olisikohan "de Vipukirves" huomaamattomampi? :-\
Serve Se Sitonni! Sannatan sideaasi saihtaa simimerkkisi suntemattomaanpaan.
Ässäpoika
Sauskaa säivän satkoa!

Sujjukko ss-pojjalla siamuodot :o
-
De Citonnin tila tuskin saa de minimis tukea? ???
De Citonni tänään klo 22.00 telkkarissa:
Nelonen: 4D: Maailman lyhyin mies
...70-senttinen mies oli aina herättänyt paljon huomiota, mutta median kiinnostus mullisti hänen elämänsä.
Intiassa on kuulema niin lyhyt jonnumies, ett tukkakin haisee jalkahielle :D

Telkussa kyselivät käsilläänkävelijän harrastuksen keston aikaa, aikoi lopettaa, kun näpit alkaa haista jalkahielle...onko hänellä pohjalliset kämmenälliset vai mitkä ne on...

KERRAN NIMETTÖMÄNÄ PYSYTTELEVÄ de JONNUMIES EKSYI MATKOILLAAN INTIAAN. PALATTUAAN HÄN KERTOI:
· KYLLÄ ENSI KERRALLA TÄYTYY HANKKIA ITSELLEKIN SELLAINEN KASTIMERKKI OTSAAN. VIHREE OLIS KIVA.
· MIKSI, KYSYIVÄT AGRONETKAVERIT?
· NO KATSOKAAS, KUN NIIDEN KANSSA YRITTI JUTELLA, NE OSOITTELIVAT OTSAANSA JA SANOIVAT ETTEI TEIDÄN KANSSANNE VOI PUHUA, KUN TEILLÄ EI OLE TÄÄLLÄ MITÄÄN.

Sortney1 son sitten sauska simimerkki. Ässäpoika sykkää. :)