Tuli nyt vasta katsottua tuo mtv3 45min jossa oli myös tuo ”Elisa” osuus.
Ja sitten kysymys: kiusataanko tällä palstalla? Itse olen siinä uskossa etten minä ainakaan, mutta sekin on kuulemma kiusaamista ettei puutu kiusaamiseen – silloin hyväksyy hiljaisesti? – vai hyväksyykö?
Tällä palstalla osa porukasta tuntee tai tietää toisensa jolloin nimimerkin takana oleminen ei takaa tuntemattomuutta.
Vai onko kaikki vaan ”läppää” – Elisan kohdalla näin ei ollut – kukaan ei vaan olevinaan tiennyt.
Entäs sit tämä että jos mää kysyn vaikkapa Hornetin lento-ominaisuuksista yhdellä moottorilla niin
alta sekunnin joku seppä on kyselemässä että miks sää semmosen suihkuhävittäjän ostit.
;D
Tai sit se että tyypit soittaa mulle kännykkään niin AINA ensmäinen kysymys kuuluu "Misä sää olet?"
Mitä h elvetin merkitystä mun olinpaikalla useinkaan on.
Kiusaamista.
;D
Ohjelmaa en katsonut.
Aihe on vakava ja on todella vaikeaa huomata, että joku kokee olevansa kiusattu, jos han ei itse sitä julki tuo.
Työikäisistä tiedän kolme tapausta, jotka johtaneet itsemurhaan. Nämä kaikki kolme olivat ulkoisesti hyvin toimeentulevia ja mielestäni ulospäinsuuntautuneita.
Heillä oli suunnitelmia (ehkä liiankin suuria) elämälle eteenpäin ja sitten kun kuuli heidän ratkaisunsa niin tuntui kummalliselta että mikä juuri heidät sai ajautumaan tuohon ratkaisuun. Silloin ajattelin että kaikki ei todellakaan ole sitä miltä ulospäin halutaan antaa vaikuttaa.
Lasten ja nuorten kohdalla sitten olenkin yrittänyt keskustella kaikenlaisista asioista, että vaan ajoissa huomaisi jos jotkin asiat mieltä painaa.
Nyky-yhteiskunta vaan on aina enemmin yksilön suorittamiseen painoittunut. Nuorilla on hirveät paineet pärjätä ja olla hyväksyttävä muitten nuorten keskuudessa.
päätään aukoo niin siinä on aina se riski, et napsahtaa viimeisen kerran...Ohjelmaa en katsonut.
Aihe on vakava ja on todella vaikeaa huomata, että joku kokee olevansa kiusattu, jos han ei itse sitä julki tuo.
Työikäisistä tiedän kolme tapausta, jotka johtaneet itsemurhaan. Nämä kaikki kolme olivat ulkoisesti hyvin toimeentulevia ja mielestäni ulospäinsuuntautuneita.
Heillä oli suunnitelmia (ehkä liiankin suuria) elämälle eteenpäin ja sitten kun kuuli heidän ratkaisunsa niin tuntui kummalliselta että mikä juuri heidät sai ajautumaan tuohon ratkaisuun. Silloin ajattelin että kaikki ei todellakaan ole sitä miltä ulospäin halutaan antaa vaikuttaa.
Lasten ja nuorten kohdalla sitten olenkin yrittänyt keskustella kaikenlaisista asioista, että vaan ajoissa huomaisi jos jotkin asiat mieltä painaa.
Nyky-yhteiskunta vaan on aina enemmin yksilön suorittamiseen painoittunut. Nuorilla on hirveät paineet pärjätä ja olla hyväksyttävä muitten nuorten keskuudessa.
Jos ei verbaaliset kyvyt riitä nitistämään kiusaajia, voi tarvittaessa turvautua väkivaltaan, omalla vastuullla tietysti."Oli käynyt selväksi ettei asiat ratkea puhumalla" >:(
Entäs sit tämä että jos mää kysyn vaikkapa Hornetin lento-ominaisuuksista yhdellä moottorilla niin
alta sekunnin joku seppä on kyselemässä että miks sää semmosen suihkuhävittäjän ostit.
;D
Tai sit se että tyypit soittaa mulle kännykkään niin AINA ensmäinen kysymys kuuluu "Misä sää olet?"
Mitä h elvetin merkitystä mun olinpaikalla useinkaan on.
Kiusaamista.
;D
Entäs sit tämä että jos mää kysyn vaikkapa Hornetin lento-ominaisuuksista yhdellä moottorilla niin
alta sekunnin joku seppä on kyselemässä että miks sää semmosen suihkuhävittäjän ostit.
;D
Tai sit se että tyypit soittaa mulle kännykkään niin AINA ensmäinen kysymys kuuluu "Misä sää olet?"
Mitä h elvetin merkitystä mun olinpaikalla useinkaan on.
Kiusaamista.
;D
No sie olet kiusaanu kiitettävästi, ainaki noita protkoparooneja ????
Nykyään varmaan koetaan työelämässä sekin kiusaamiseksi jos joutuu pomon käskystä ihan oikeasti jotain tekemään palkkansa eteen.Minä kyllä aatelin lähinnä tätä agronettiä – ahde vs räty on sitten erikseen!
Räty on selvä kiusaaja. Pitää Ahdetta puutteessa...Nykyään varmaan koetaan työelämässä sekin kiusaamiseksi jos joutuu pomon käskystä ihan oikeasti jotain tekemään palkkansa eteen.Minä kyllä aatelin lähinnä tätä agronettiä – ahde vs räty on sitten erikseen!
Toivottavasti en ole ::)”Toivottavasti” no et varmasti ole, ihan leikilläni minä niistä biiseistä kirjoittelin.
... vaikkakin Huima biisi osiota kuormitan ???
Ainakin he jotka jo tietävät musiikkimakuni voivat jättää linkin aukaisematta ja säästävät korviaan ;)
Luulisi sen olevan vaikeata joka päivä tehdä?Tuli nyt vasta katsottua tuo mtv3 45min jossa oli myös tuo ”Elisa” osuus.
Ja sitten kysymys: kiusataanko tällä palstalla? Itse olen siinä uskossa etten minä ainakaan, mutta sekin on kuulemma kiusaamista ettei puutu kiusaamiseen – silloin hyväksyy hiljaisesti? – vai hyväksyykö?
Tällä palstalla osa porukasta tuntee tai tietää toisensa jolloin nimimerkin takana oleminen ei takaa tuntemattomuutta.
Vai onko kaikki vaan ”läppää” – Elisan kohdalla näin ei ollut – kukaan ei vaan olevinaan tiennyt.
On se kuules niinkin, että jos olis herkkänahkainen niin ittes sais tappaa joka päivä. ;D
Yksilöillä on erilainen sietokyky.
No jos siitä elisasta: 45min - 3poikaa odotti koulun jälkeen ja löi ja kaatoi elisan maahan sitten sitä potkittain maahan päin – Ei tuossa verbaalisuus paljon auttanut?Ohjelmaa en katsonut.
Aihe on vakava ja on todella vaikeaa huomata, että joku kokee olevansa kiusattu, jos han ei itse sitä julki tuo.
Työikäisistä tiedän kolme tapausta, jotka johtaneet itsemurhaan. Nämä kaikki kolme olivat ulkoisesti hyvin toimeentulevia ja mielestäni ulospäinsuuntautuneita.
Heillä oli suunnitelmia (ehkä liiankin suuria) elämälle eteenpäin ja sitten kun kuuli heidän ratkaisunsa niin tuntui kummalliselta että mikä juuri heidät sai ajautumaan tuohon ratkaisuun. Silloin ajattelin että kaikki ei todellakaan ole sitä miltä ulospäin halutaan antaa vaikuttaa.
Lasten ja nuorten kohdalla sitten olenkin yrittänyt keskustella kaikenlaisista asioista, että vaan ajoissa huomaisi jos jotkin asiat mieltä painaa.
Nyky-yhteiskunta vaan on aina enemmin yksilön suorittamiseen painoittunut. Nuorilla on hirveät paineet pärjätä ja olla hyväksyttävä muitten nuorten keskuudessa.
Jos ei verbaaliset kyvyt riitä nitistämään kiusaajia, voi tarvittaessa turvautua väkivaltaan, omalla vastuullla tietysti."Oli käynyt selväksi ettei asiat ratkea puhumalla" >:(
Nyrkkirauta, pamppu, putken pätkä, pistooli, sumutin?No jos siitä elisasta: 45min - 3poikaa odotti koulun jälkeen ja löi ja kaatoi elisan maahan sitten sitä potkittain maahan päin – Ei tuossa verbaalisuus paljon auttanut?Ohjelmaa en katsonut.
Aihe on vakava ja on todella vaikeaa huomata, että joku kokee olevansa kiusattu, jos han ei itse sitä julki tuo.
Työikäisistä tiedän kolme tapausta, jotka johtaneet itsemurhaan. Nämä kaikki kolme olivat ulkoisesti hyvin toimeentulevia ja mielestäni ulospäinsuuntautuneita.
Heillä oli suunnitelmia (ehkä liiankin suuria) elämälle eteenpäin ja sitten kun kuuli heidän ratkaisunsa niin tuntui kummalliselta että mikä juuri heidät sai ajautumaan tuohon ratkaisuun. Silloin ajattelin että kaikki ei todellakaan ole sitä miltä ulospäin halutaan antaa vaikuttaa.
Lasten ja nuorten kohdalla sitten olenkin yrittänyt keskustella kaikenlaisista asioista, että vaan ajoissa huomaisi jos jotkin asiat mieltä painaa.
Nyky-yhteiskunta vaan on aina enemmin yksilön suorittamiseen painoittunut. Nuorilla on hirveät paineet pärjätä ja olla hyväksyttävä muitten nuorten keskuudessa.
Jos ei verbaaliset kyvyt riitä nitistämään kiusaajia, voi tarvittaessa turvautua väkivaltaan, omalla vastuullla tietysti."Oli käynyt selväksi ettei asiat ratkea puhumalla" >:(
Ei tälläistä voinut edes kuvitella minun kouluaikanani – ei jätkät pahoinpidelleet tyttöjä
(http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/1/138128/1329150767_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg)
Tuulia vissiin kiusasi simmon ulos, kun kertoili Teuvo H:n toilailuista. ???

mitä teuvo h on toilaillut ???

e-e-ei mitään. ;D
Elokuvassa (Revolution Road) ja tuossa edellisessä viestissäni laittamani yksi monista hyvistä kohtauksista, jossa se vanhemman pariskunnan poika joka on päässyt mielisairaalasta onkin yllättäen ainoa joka laukoo suustaan totuutta ja järkeä, muut kun elävät tekopyhässä nukkekoti maailmassa. Hyvä leffa, kannattaa katsoa, jotenkin niin vaan aikaansa edellä ja tätä päivää tuollaiset täydelliset ihmiset ja ympäristö, hullu oot jos olet vain ihminen.
Laitan tämän vielä tähänkin viestiin.
http://www.youtube.com/watch?v=8I-56Xyr0Bw
Umpi hullu ::) :)
mutta eikös nyt tullu ilimi että suurin kiusaaja onkii hesari-lehti! kirjuuttaa paskaa senkun kerkiää! mikälie lautakasajournalistien salajuoni!
Rädylle sääli pisteitä?mutta eikös nyt tullu ilimi että suurin kiusaaja onkii hesari-lehti! kirjuuttaa paskaa senkun kerkiää! mikälie lautakasajournalistien salajuoni!
Kenenkähän asialla hesari oikein on, ei ne tommosta vahingossa tee ????
HS on oikeudenmukaisuuden asialla. Tässä tapauksessa. Jonkun se täytyi ääneen sanoa.
HS on oikeudenmukaisuuden asialla. Tässä tapauksessa. Jonkun se täytyi ääneen sanoa.Oho sä olet kääntynyt ahteelaiseksi?

Tarkotatako, että on oikeus antaa potkut naiselle, jos se ei anna pomolle piparia ????
Kuten ennen ....

Eivaan tuo seksisuhdemahdollisuuskin täytyi jonkun julkistaa.
Vai oletkö todella noin naiivi ettet ymmärrä tuon olevan ihan nykyäänkin normaalia.
Jos miespuolinen alainenkin lakkaa antamasta päällikkönaiselle kikua niin kyl ne potkut vaan tahtoo tulla syystä tai toisesta.
HS on oikeudenmukaisuuden asialla. Tässä tapauksessa. Jonkun se täytyi ääneen sanoa.Oho sä olet kääntynyt ahteelaiseksi?
En ole miksikään kääntynyt vaan katotaan ny mitä täst vielä ilmenee...
Räty sanoi itte että poliisitutkinnassa sitten faktat tulee ilmi. Mutta ei välttämättä julki.

Hilkan kyyneleet juoksevat vielä vuolaina :'(

Ihan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?

Lihavoidut kohdat on niitä jotka vaikuttaa epäuskottavilta?Ihan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?
Ihan oikeista aiheista kyllä mielelläni keskustelen asiallisesti.
Olen ollut joskus kiusattuna sekä kiusaajana.
Kuka ei olis ollu.
Eikä tunnu missään.

Johara ei ole kommentoinut lainkaan vaikka muuten läppä lentää?
Jaa JoHaRako ?Lihavoidut kohdat on niitä jotka vaikuttaa epäuskottavilta?Ihan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?
Ihan oikeista aiheista kyllä mielelläni keskustelen asiallisesti.
Olen ollut joskus kiusattuna sekä kiusaajana.
Kuka ei olis ollu.
Eikä tunnu missään.
;D
Johara ei ole kommentoinut lainkaan vaikka muuten läppä lentää?
So what!
Ja voi kokeilla niin se on sama lihavoituna.
;D
Jaa lihavoituna JoHaRako ?Lihavoidut kohdat on niitä jotka vaikuttaa epäuskottavilta?Ihan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?
Ihan oikeista aiheista kyllä mielelläni keskustelen asiallisesti.
Olen ollut joskus kiusattuna sekä kiusaajana.
Kuka ei olis ollu.
Eikä tunnu missään.
;D
Johara ei ole kommentoinut lainkaan vaikka muuten läppä lentää?
So what!
Ja voi kokeilla niin se on sama lihavoituna.
;D
Istuu ooppelissa lasit huurussa . Mutisee : Minä vihaan sorkkista . ;D ;D
Ihan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?
Ihan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?
Timppa sortaa kaikkia, etenkin Kariniemen sopimustuottajia, jotka ajavat komeilla vihreillä koneilla. Sitten vielä erästä Czepeliä joka vei hänen naisensa.
S aatana naisvaras Czepel!!!! :D
Mitäs se haittaa, jos joku eunukki vie haaremista yhden? Kuka sitä edes huomaa, paitsi jos on kysees lempivaimo :DIhan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?
Timppa sortaa kaikkia, etenkin Kariniemen sopimustuottajia, jotka ajavat komeilla vihreillä koneilla. Sitten vielä erästä Czepeliä joka vei hänen naisensa.
Timppa sortaa kaikkia, etenkin Kariniemen sopimustuottajia, jotka ajavat komeilla vihreillä koneilla. Sitten vielä erästä Czepeliä joka vei hänen naisensa.Mitäs se haittaa, jos joku eunukki vie haaremista yhden? Kuka sitä edes huomaa, paitsi jos on kysees lempivaimo :D
Hei 42!Onko tuo viestisi ”homokortin” esiin veto? tuupin tyyppi on aika ruma – se myönnettäköön.
Ala sinäkin heteroksi!
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=JDw4l6PqoD0
;D
Tämä jos mikä on kiusaamista. Just opin Maas.Tullista, että Evira vaatii Broil€rBaroneilta osaamistodistuksen vappuun mennessä. Voi olla vaikeaa :'(Timppa sortaa kaikkia, etenkin Kariniemen sopimustuottajia, jotka ajavat komeilla vihreillä koneilla. Sitten vielä erästä Czepeliä joka vei hänen naisensa.Mitäs se haittaa, jos joku eunukki vie haaremista yhden? Kuka sitä edes huomaa, paitsi jos on kysees lempivaimo :D
Broil€rBaron vie kaiken ja Czepel ei kysy lupaa. :'(
Mitäs se haittaa, jos joku eunukki vie haaremista yhden? Kuka sitä edes huomaa, paitsi jos on kysees lempivaimo :DIhan meinasi unohtua tämähän on se kiusausketju . Olen huomannut timpan olleen aika aktiivinen tämän kiusaus asian ympärillä – miksiköhän – johtuuko se siitä että timppa tuntee olevansa kiusaaja?
Timppa sortaa kaikkia, etenkin Kariniemen sopimustuottajia, jotka ajavat komeilla vihreillä koneilla. Sitten vielä erästä Czepeliä joka vei hänen naisensa.
Broil€rBaron vie kaiken ja Czepel ei kysy lupaa. :'(Tämä jos mikä on kiusaamista. Just opin Maas.Tullista, että Evira vaatii Broil€rBaroneilta osaamistodistuksen vappuun mennessä. Voi olla vaikeaa :'(
Tuulia on kiusaaja. On kiusannu simmon agrosta pois. Tuulian siis pitää taas lähtee, ku on ollu tuhma. :( ???--------älähän luule ittestäs liikoja.Täällä on ollut pahempiakin kiusaajia,ku sinä.Mulla vaan on keväällä muuta tekemistä,mielenkiintoista tekemistä 8)

Simmon viestien luku alkaa komeasti - ootko muuten vm 42 vai jälkeenTuulia on kiusaaja. On kiusannu simmon agrosta pois. Tuulian siis pitää taas lähtee, ku on ollu tuhma. :( ???--------älähän luule ittestäs liikoja.Täällä on ollut pahempiakin kiusaajia,ku sinä.Mulla vaan on keväällä muuta tekemistä,mielenkiintoista tekemistä 8)