Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: ENTER - 11.02.12 - klo:17:18

Otsikko: Vaasan malli
Kirjoitti: ENTER - 11.02.12 - klo:17:18
"Hallintouudistus tähtäsi ainoastaan kokoomuksen Markku Lumion yksinvaltaan. Järkiperusteita sille ei ollut. Maksuvälineenä enemmistön saamisessa "uudistuksen"taakse käytettiin mm. Kaupunkisuunnitteluviraston amputointia.

Vahingollisen uudistuksen päätavoite oli siis kokoomuksen vallan pönkittäminen ja Lumion nostaminen yksin valtaan ja ainoaksi poliittisesti valituksi johtajaksi.

Vaikka minua on kulisseissa ja vähän julkisuudessakin jostain "ajojahdista" syytetty, en tunne sellaiseen osallistuneeni. Olen Lumion aikakaudella ollut eri mieltä ASIOISTA, en ole mihinkään henkilökohtaisiin vainoamisiin osallistunut.

Lumion eroa alkoi valmistella yksimielinen kaupunginhallitus Lumion puoluetoverin johdolla. Yksimielinen, puoluetovereitakin koostuva Tarkastuslautakunta teki työtään ja teetätti erilaisia selvityksiä Lumion vahingossa esiin putkahtaneista toimista. Vasabladetin Mayvor Stagnäs teki tapahtumista Vaasassa uraauurtavaa tutkivaa journalismia.

Tuomitseminen on nyt jätettävä tuomioistuimelle, mikäli poliisitutkimus syytteeseen johtaa. Lumio itse ei koe mitään laitonta tehneensä. Jäämme odottamaan.

Jotain on kuitenkin tapahtunut kun kh yksimielisesti aloitti erottamisprosessin ja Lumio itse katsoi parhaaksi kiirehtiä eroamaan.Pari "läheltä piti" -tilannetta oli tosin aikaisemminkin."


kokoomuksella näköjään koko maan tapa olla ruikkimassa joka nurkkaan

ylä ja
ala tasanteella
Otsikko: Vs: Vaasan malli
Kirjoitti: Vihtori se Sika - 11.02.12 - klo:22:39
Toivottavasti saavat pesänsä puhdistettua Vaasassa.
Otsikko: Vs: Vaasan malli
Kirjoitti: ENTER - 12.02.12 - klo:00:07
"Vahingollisen uudistuksen päätavoite oli siis kokoomuksen vallan pönkittäminen"

joo ja nyt tämä on
menossa koko valtakunnan mittakaavassa
Otsikko: Vs: Vaasan malli
Kirjoitti: totuuden torvi - 12.02.12 - klo:09:22
Kerro miksi  Vähänkyrön   keskustakin on sen takana aivan eriskummallinen tilanne.   ???????????????????
Otsikko: Vs: Vaasan malli
Kirjoitti: ENTER - 12.02.12 - klo:11:38
Kerro miksi  Vähänkyrön   keskustakin on sen takana aivan eriskummallinen tilanne.   ???????????????????

mitä siellä tapahtuu
Otsikko: Vs: Vaasan malli
Kirjoitti: totuuden torvi - 12.02.12 - klo:13:14
Luulin että olet Vähäkyröläinen että osaat kertoa mikä siellä on totuus.