Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Eemeli - 09.02.12 - klo:10:14
-
Alkaa kovasti toistaa itseään.
Metri-mauri valmisteli kaupan allekirjoitusta vaille ja nyt kaikki onkin muiden syytä.
Samoin kepun ollessa hallitusvastuussa oli parashanketta ja kuntien liitoksia ja nyt asia onkin päinvastoin.
Olisi minkkimarilla sen vertta munaa tunnustaa mistä asia nyt kiikastaa.
Itsekkin olen kyllä sitä mieltä, jotta esitetty karttaharjoitus on täysin pölvästi. Vanha kuntajako kuin haulikolla ammuttu, tämä uusi kuin tilkkutäkki.
Mihin kummassa 5 miljoonan maassa tarvitaan edes noin 70 kuntaa.

Kun noita valtuuston pöytäkirjoja katselee, niin ei todella mihinkään :D
-
Kertokaas Eemeli ja Sepeteus, miksi Suomeen on muotoutunut nämä lähes 400 kuntaa. Jokin tarve lienee ollut. Väkeä näiden kuntien muotoutumisen aikaan on ollut paljon alle 5 miljoonaa.

Mitä aikakautta sä elät? Olisiko yhteiskuntakin ihan pikkuhitusen muuttunut noista 400-kunnan ajoista? Häh?

maksamaan kokoomuksen tekemät virheet.
mutta valitettavasti niitä ei riitä mikään maksamaan vaikka olisi
miljardi kuntaa
-
Kertokaas Eemeli ja Sepeteus, miksi Suomeen on muotoutunut nämä lähes 400 kuntaa. Jokin tarve lienee ollut. Väkeä näiden kuntien muotoutumisen aikaan on ollut paljon alle 5 miljoonaa.
Mitä aikakautta sä elät? Olisiko yhteiskuntakin ihan pikkuhitusen muuttunut noista 400-kunnan ajoista? Häh?
Kyllähän tämä kuntauudistus on ihan realismia. Suomalainen yhteiskunta oli aivan toisenlainen niinä aikoina kun nuo noin 400 kuntaa ovat muodostuneet, silloin koko Suomi oli asuttuna ihan toisella tavalla kuin nykyään, silloin maalla asui paljon enemmän ihmisiä kuin nykyään ja kuntajako oli hyvin luonteva sen aikaisiin tarpeisiin nähden. Silloin ei myöskään yhteiskunnan palvelurakenne ja julkinen sektori olleet läheskään niin raskasrakenteisia kuin nykyään.
1950-1960 luvuilla tyypillisessä pienessä maalaiskunnassa oli kunnanlääkräri, nimismies, pieni poliisiasema pidätysselleineen, siinäpä se melkien oli sen ajan julkisen sektorin palvelut. Kunnantaloilla ei ollut paljon porukkaa, ja yleensäkin kuntien tarjoamat palvelut ja kuntien tehtävät olivat murto-osa nykyisestä.
Me olemme itse halunneet hyvinvointiyhteiskunnan ja vaadimme siltä jos jonkinlaisia palveluita, meidän on siten nieltävä ne ikävätkin asiat, joita on seurauksena, kun näitä palveluita yhteiskunnalta edelleen halutaan.
-
mauri aloitti kunta uudistuksen mutta kako jatkaa tuhoa kuten kävi kemiran takauksessa kun häkämies lahjoitti yhtiön yaralle jote älä sää eemeli vääristele asioita :o
-
Töölöön pitkäsääri olisi kuntauudistuksen upottamassa Atlantiin ja repimässä kuntajakokarttaa, vaikka keskustapuole on sanonut minkkimarin suulla rakentavansa koko Suomea ei repivän.
Ja mitä muuta kuin repimistä minkkimarin uho on pelätessään lopunkin vallankiiman loppuvan.
Mikä on kepuluusereiden vastine väistämättömään rahapulaan. Onko kepuluusereiden ideologiana vielä edellisten eduskuntavaalien mantra, Kreikan tie, voimme ottaa pohjattomasti lisää ulkomaanvelkaa, kyllä talouskasvu hoitaa homman, vaikka oma puolue on konkurssissa.
Vahva näyttö kepulipuolueelta miten taloushallinto on hanskassa.
-
Kertokaas Eemeli ja Sepeteus, miksi Suomeen on muotoutunut nämä lähes 400 kuntaa. Jokin tarve lienee ollut. Väkeä näiden kuntien muotoutumisen aikaan on ollut paljon alle 5 miljoonaa.
Koskas ne muodostui? Ne muodostuivat silloin kun hevosella liikuttiin paikasta toiseen. Ei siihen ole niin hirveän pitkä aika, kun tiet oli tavella tukossa. Vielä 40 luvulla lapion kassa avasivat pahimmat paikat maaliskuussa. :D
-
Yara ja kunta uudistus:
Kokoomus lahkoitti norjalaisille kemiran lannoitetollisuuden! Miksi? Äkkiä tänne kaikki mulle peraatteella kun tehdään niin näin käy!
Kuntauudistus. Kokoomuksen ehdotus, minkä ei ole edes tarkoitus mennä läpi. Todellinen tavoite kuntamäärissä on 130-140 kuntaa. Kokoomukselta unohtui taas kerran maaseutu ajattelussa kokonaan. Mitä suurenkaupungin valtuusto välittää pienen maalaistaajaman asioista? Niin, ei mitään. Eli syrjäseudut syrjistyy entisestään. Palvelut kyllä pystytään tarjoamaan, mutta vain kaupungin keskustassa asuville!!
Näin se kokoomuus palvelee maaseutua!
-
Kertokaas Eemeli ja Sepeteus, miksi Suomeen on muotoutunut nämä lähes 400 kuntaa. Jokin tarve lienee ollut. Väkeä näiden kuntien muotoutumisen aikaan on ollut paljon alle 5 miljoonaa.
Mitä aikakautta sä elät? Olisiko yhteiskuntakin ihan pikkuhitusen muuttunut noista 400-kunnan ajoista? Häh?
----------------näin se on,ajat on nyt toiset 8)Ei Suomella ole enää varaa tällaiseen tilkkutäkkiin. :-[

voipi simmo käydä niin että maksaja huomaa että tilkkutäkki olikin
halvempi kuin kokopeitto ,,,,isompi porukka keksii paljon turhia kuluja lisää,,,
kohta on teilläkin kaupunginorkesteri ja - teatteri ,,,,eikä ne tule siihen nurkallesi
vaan ison taajaman asukkaat saavat lisää elättäjiä :P
-
Yara ja kunta uudistus:
Kokoomus lahkoitti norjalaisille kemiran lannoitetollisuuden! Miksi? Äkkiä tänne kaikki mulle peraatteella kun tehdään niin näin käy!
Kuntauudistus. Kokoomuksen ehdotus, minkä ei ole edes tarkoitus mennä läpi. Todellinen tavoite kuntamäärissä on 130-140 kuntaa. Kokoomukselta unohtui taas kerran maaseutu ajattelussa kokonaan. Mitä suurenkaupungin valtuusto välittää pienen maalaistaajaman asioista? Niin, ei mitään. Eli syrjäseudut syrjistyy entisestään. Palvelut kyllä pystytään tarjoamaan, mutta vain kaupungin keskustassa asuville!!
Näin se kokoomuus palvelee maaseutua!
Lopettakaa jo se Kemirasta vouhkaaminen. Totuushan oli, että Kemira ei pystynyt enää euroopassa lannoitteilla kilpailemaan ja suomen markkinat ovat supistumaan päin.
lannoiteteollisuudella ei ole mitään jakoa suomen pärjäämisen kanssa. :D
-
Kuinkas yllättäen minä-itte katos ja heti samassa eemeli otti puheeksi yaran :)
Aikamoinen sattuma :)
-
voipi simmo käydä niin että maksaja huomaa että tilkkutäkki olikin
halvempi kuin kokopeitto ,,,,isompi porukka keksii paljon turhia kuluja lisää,,,
kohta on teilläkin kaupunginorkesteri ja - teatteri ,,,,eikä ne tule siihen nurkallesi
vaan ison taajaman asukkaat saavat lisää elättäjiä :P
Just näin meillä Salossa kävi. Liitoksen aikaan olin liitokselle varovaisen myönteinen. Nyt kun alakaa seurauksia näkyä olen kääntänyt takkini kielteiseksi. Itsellä tässä ei ole kyse luottamushenkilöpaikoista, en ole koskaan ollut kunnallisvaaliehdokkaana, vaikka politiikassakin olen mukana pyörinyt.
-
voipi simmo käydä niin että maksaja huomaa että tilkkutäkki olikin
halvempi kuin kokopeitto ,,,,isompi porukka keksii paljon turhia kuluja lisää,,,
kohta on teilläkin kaupunginorkesteri ja - teatteri ,,,,eikä ne tule siihen nurkallesi
vaan ison taajaman asukkaat saavat lisää elättäjiä :P
[/quote]
---------------voihan vastustaa näitä kuntaliitoksia vaikka kuinka,mutta lopputulos on sama.Koska kunnat on liian velkaisia,niin niiden on pakko yhdistyä.Jos ei suosiolla,niin sitten pakolla.Mnä en näe mitään järkeä vastustaa sitä,mikä on väistämätöntä,se on hölmöä 8) Täällä keskikylällä kun asuu,niin näkee paljon sellaista,mistä ei ennen syrjäkylällä asuessa tiennyt mitään.Tämäki kunta elää yli varojensa koko ajan. >:(
-
Tätä kunta uudistuksen vastustamista perustellaan maaseudun palveluitten alasajon pelolla. Mutta voisiko joku kertoa mitä palveluja me saamme tänne maaseudulle kunnan taholta? Kirjastoauto taitaa ajaa jokatoinen viikko, siinä se. Kaikki muu on itse hankittava kymmenien tai satojen kilometrien päästä itse. Se on yks ja sama jos joutuukin ajamaan sinne nykyisen naapurikaupungintalolle hoitamaan asioita tai terveyskeskukseen.
-
paitti jos matka lisääntryy muutamalla sadalla kilsalla!! just jooo!

Missä päin Suomea on se uusi suurkunta, jossa rajoilta kuntakeskukseen/palveluihin matka lisääntyy usealla sadalla kilometrillä?
-
voipi simmo käydä niin että maksaja huomaa että tilkkutäkki olikin
halvempi kuin kokopeitto ,,,,isompi porukka keksii paljon turhia kuluja lisää,,,
kohta on teilläkin kaupunginorkesteri ja - teatteri ,,,,eikä ne tule siihen nurkallesi
vaan ison taajaman asukkaat saavat lisää elättäjiä :P
---------------voihan vastustaa näitä kuntaliitoksia vaikka kuinka,mutta lopputulos on sama.Koska kunnat on liian velkaisia,niin niiden on pakko yhdistyä.Jos ei suosiolla,niin sitten pakolla.Mnä en näe mitään järkeä vastustaa sitä,mikä on väistämätöntä,se on hölmöä 8) Täällä keskikylällä kun asuu,niin näkee paljon sellaista,mistä ei ennen syrjäkylällä asuessa tiennyt mitään.Tämäki kunta elää yli varojensa koko ajan. >:(
[/quote]
niin simmo ,,,siellä keskikylällä näet mihin syrjäkylällisten verorahat käytetään :P
-
Kuinkas yllättäen minä-itte katos ja heti samassa eemeli otti puheeksi yaran :)
Aikamoinen sattuma :)
- ;D
-
niin simmo ,,,siellä keskikylällä näet mihin syrjäkylällisten verorahat käytetään :P
[/quote]
-----elä nyt höpäjä.Täällä säilyy kaupat keskustassa,vaikka liityttäis mihin.Tuo kirjasto vois olla auki yhtenä päivänä viikossa,se riittäis.Nyt kun terveyskeskus on jo siirretty kunnan taloon,niin kirjaston vois siirtää kans sinne ja purkaa tuo valtava monitoimitalo,josta on vain suuret kulut.Ihan älytöntä,että näin pienessä kunnassa on tuollainen monitoimitalo,peräti suuruuvenhulluutta >:( >:( >:(
-
niin simmo ,,,siellä keskikylällä näet mihin syrjäkylällisten verorahat käytetään :P
purkaa tuo valtava monitoimitalo,josta on vain suuret kulut.Ihan älytöntä,että näin pienessä kunnassa on tuollainen monitoimitalo,peräti suuruuvenhulluutta >:( >:( >:(
Se on kyllä ihan muiden kuin syrjäkylällisten verorahat joilla nuo monitoimitalot ja kunnantalot ja muut on rakennettu. Karua kertomaa on tuo
http://www.veronmaksajat.fi/File/c1d5bd10-17a4-404d-8aef-a207847ffb47/Kuntien_verot_2011.pdf
sivulla 12 Kuvio 8 Kuntien verotulot ja valtionosuudet maakunnittain.
Uusimaa verotulot 4.005 ja valtionosuudet 427 per asukas.
Pohjois-Karjala verotulot 2.667 ja valtionosuudet 2.091 per asukas.
Mutta että aika selkeästi tuo kertoo että kenen rahoilla nuo monitoimitalot on rakennettu. Ja nyt on hirveä haloo kun maksajilla on vähän tullut niin kuin raja vastaan ja haluaisivat käyttää itse maksamiaan verorahoja itselleen tarpeellisiin tarkoituksiin. Tuollaisten monitoimitalojen ja kunnantalojen sijasta.
paljonko valtio tukee hälssinkussä
olevia oopperataloja, eduskuntaa, ym norsunluutorneja
joista ei muualle suomeen ole kuin haittaa
esitäppä näistäkin kuntakohtainen vertailu
luulenpa että sitä ei tule :o
muuten rosvot paljastuisi
-
Kuka elättää ja ketä? Siinäpä kysymys. Oikeaa vastausta siihen tuskin löytyy.
Jos sitten kysytään, että mitä olisi kehäkolmosen sisäpuolella, ilman muuta Suomea. Minun vastaus on, ettei juuri mitään.
Jos taas kysytään mitä olisi Suomessa ilman kehäkolmosen sisäpuolta, niin vastaisin, että paljonkin, se keskittymä olisi vain jossain muualla ja kinaisimme esimerkiksi siitä, että elättääkö vaikka Jyväskylä tai Turku muuta Suomea, vai muu Suomi Jyväskylää tai Turkua.
Eli kyllä se kakku on koko kansan kakku mistä jaetaan.

joo sitä kakkua kokoomus tuhoaa
se kuultiin tänään eduskunnasta käsin kerrottuna
-
niin simmo ,,,siellä keskikylällä näet mihin syrjäkylällisten verorahat käytetään :P
purkaa tuo valtava monitoimitalo,josta on vain suuret kulut.Ihan älytöntä,että näin pienessä kunnassa on tuollainen monitoimitalo,peräti suuruuvenhulluutta >:( >:( >:(
Se on kyllä ihan muiden kuin syrjäkylällisten verorahat joilla nuo monitoimitalot ja kunnantalot ja muut on rakennettu. Karua kertomaa on tuo
http://www.veronmaksajat.fi/File/c1d5bd10-17a4-404d-8aef-a207847ffb47/Kuntien_verot_2011.pdf
sivulla 12 Kuvio 8 Kuntien verotulot ja valtionosuudet maakunnittain.
Uusimaa verotulot 4.005 ja valtionosuudet 427 per asukas.
Pohjois-Karjala verotulot 2.667 ja valtionosuudet 2.091 per asukas.
Mutta että aika selkeästi tuo kertoo että kenen rahoilla nuo monitoimitalot on rakennettu. Ja nyt on hirveä haloo kun maksajilla on vähän tullut niin kuin raja vastaan ja haluaisivat käyttää itse maksamiaan verorahoja itselleen tarpeellisiin tarkoituksiin. Tuollaisten monitoimitalojen ja kunnantalojen sijasta.
Yritysten pääkonttorit ja siten suurimmat palkat ja voitot verotetaan pääkaupungissa. Tuloverot ovat tosin vain pieni osa verokertymästä
-
Se on kyllä ihan muiden kuin syrjäkylällisten verorahat joilla nuo monitoimitalot ja kunnantalot ja muut on rakennettu. Karua kertomaa on tuo
http://www.veronmaksajat.fi/File/c1d5bd10-17a4-404d-8aef-a207847ffb47/Kuntien_verot_2011.pdf
sivulla 12 Kuvio 8 Kuntien verotulot ja valtionosuudet maakunnittain.
Uusimaa verotulot 4.005 ja valtionosuudet 427 per asukas.
Pohjois-Karjala verotulot 2.667 ja valtionosuudet 2.091 per asukas.
Mutta että aika selkeästi tuo kertoo että kenen rahoilla nuo monitoimitalot on rakennettu. Ja nyt on hirveä haloo kun maksajilla on vähän tullut niin kuin raja vastaan ja haluaisivat käyttää itse maksamiaan verorahoja itselleen tarpeellisiin tarkoituksiin. Tuollaisten monitoimitalojen ja kunnantalojen sijasta.
Eli kun Pohjois-Karjalan pienituloisten kansalaisten kuntia yhdistetään ne alkavat voida paremmmin. ::) Aikatarkkaan tuon taulukon mukaan valtionosuuksilla tasataan kuntalaisten erilaisia tuloja ainakin maakuntatasolla. Jossain varmaankin löytyisi vastaava taulukko myös kuntatasolla. Olisi ihan mielenkiintoinen. Monitoimitaloja sun muuta Pohjois-Karjalassa on ilmeisesti rakennettu vähemmän, koska poistot / henkilö on matalampi.
-
Alkaa kovasti toistaa itseään.
Metri-mauri valmisteli kaupan allekirjoitusta vaille ja nyt kaikki onkin muiden syytä.
Samoin kepun ollessa hallitusvastuussa oli parashanketta ja kuntien liitoksia ja nyt asia onkin päinvastoin.
Olisi minkkimarilla sen vertta munaa tunnustaa mistä asia nyt kiikastaa.
Itsekkin olen kyllä sitä mieltä, jotta esitetty karttaharjoitus on täysin pölvästi. Vanha kuntajako kuin haulikolla ammuttu, tämä uusi kuin tilkkutäkki.
Mihin kummassa 5 miljoonan maassa tarvitaan edes noin 70 kuntaa.
Eikös 65 miljoonan asukkaan ranskassa, vallankumouksen syntymämaassa ole tuhansia pieniä kuntia?
-
Töölöön pitkäsääri olisi kuntauudistuksen upottamassa Atlantiin ja repimässä kuntajakokarttaa, vaikka keskustapuole on sanonut minkkimarin suulla rakentavansa koko Suomea ei repivän.
Ja mitä muuta kuin repimistä minkkimarin uho on pelätessään lopunkin vallankiiman loppuvan.
Mikä on kepuluusereiden vastine väistämättömään rahapulaan. Onko kepuluusereiden ideologiana vielä edellisten eduskuntavaalien mantra, Kreikan tie, voimme ottaa pohjattomasti lisää ulkomaanvelkaa, kyllä talouskasvu hoitaa homman, vaikka oma puolue on konkurssissa.
Vahva näyttö kepulipuolueelta miten taloushallinto on hanskassa.
Älä kepua aina syytä. Eikös kepu asettanut silloin joskus kun oli vallassa tämän kuntatyöryhmän suunnittelmaan kuntauudistusta? Eli kepun aikaansaannosta niinkuin apulantatehtaan myynti, jos kokoomukselaisella ajatusmallilla mennään.
-
Alkaa kovasti toistaa itseään.
Metri-mauri valmisteli kaupan allekirjoitusta vaille ja nyt kaikki onkin muiden syytä.
Samoin kepun ollessa hallitusvastuussa oli parashanketta ja kuntien liitoksia ja nyt asia onkin päinvastoin.
Olisi minkkimarilla sen vertta munaa tunnustaa mistä asia nyt kiikastaa.
Itsekkin olen kyllä sitä mieltä, jotta esitetty karttaharjoitus on täysin pölvästi. Vanha kuntajako kuin haulikolla ammuttu, tämä uusi kuin tilkkutäkki.
Mihin kummassa 5 miljoonan maassa tarvitaan edes noin 70 kuntaa.
Eikös 65 miljoonan asukkaan ranskassa, vallankumouksen syntymämaassa ole tuhansia pieniä kuntia?
eiköös olisi helpompaa,,,,, jos pikku kunta ei pärjää,,, siirtää kalliimmiksi ja
kuitenkin kauempana hoidettavat asiat valtion hoidettavaksi ::)

nyt päinvastoin
pienetkin kunnat joutuvat pelastamaan
valtiota tuho hallituksen ideologian alttarilta