Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: kylmis - 26.01.12 - klo:20:29

Otsikko: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: kylmis - 26.01.12 - klo:20:29
Vein kaverille kuorman polttopuita ja samalla juttu eteni seuraavanlaiseen tapaukseen. Asuu suuren kunnan reuna-alueen lähiössä. Lienee perustettu joskus 50-luvulla. Rintamamiestyylistä asutusta. Tontilla on kokoa ja oli ollut myös vanhoja puita. Päätti laittaa kaikki 14 koivua sileäksi. Ei siinä mitään. Kunnasta joutui hakemaan luvan puiden kaadoille ja naapureita kuulemaan ja lopuksi suorittamaan 100e:n lupamaksun. Oli hiukan näreissään tästä viimeksi mainitusta, kun sellainenkin kehdattiin vielä ottaa.

Vanhan kansan ihmisenä tuollainen 600mk tuntuu aika paljolta siitä, että saat luvan toimia omassa pihassasi ja kaataa omalla tontillasi olevia omia puita.

Täytyy sanoa, että kyllä me olemme vajonneet hyvin alas tässä sosialismin suossa. Mitä iloa on omistaa yhtään mitään, kun ei sillä omaisuudellaan saa tehdä mitä huvittaa. Tuntuu siltä, että tehdään mitä tahansa, niin sosialismi voittaa aina. Ei ihme, että yhteiskunta taantuu koko ajan ja ihmisistä tulee aina vain kädettömämpiä kun ei täällä voi enää toteuttaa itseään. Olet koko ajan järjestelmän armoilla. Kyllä siinä väkisin menee mielenkiinto tehdä yhtään mitään, kun joudut yksinkertaisten asioiden takia pyörittämään jos jonkinlaista karuselliä. Sinällään pieniä asioita, mutta kertoo siitä kuinka ollaan koko ajan yhteisön armoilla. Ei sovi meikäläiselle. Yksilönvapauksia pitäisi saada lisää. :-*
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Lehtimäki - 26.01.12 - klo:20:31

ja  silti  vaadit  lisää  eu:ta :(
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: JoHaRa - 26.01.12 - klo:20:31
Olisi sanonut että koivut ovat lahoja ja hän pelkää niiden kaatuvan tielle. Ja... äkkiähän koivusta lahon saa  ;)
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: kylmis - 26.01.12 - klo:20:35
Eu:sta on ollut paljon hyötyä meille.
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: nilihaara - 26.01.12 - klo:20:44
Vein kaverille kuorman polttopuita ja samalla juttu eteni seuraavanlaiseen tapaukseen. Asuu suuren kunnan reuna-alueen lähiössä. Lienee perustettu joskus 50-luvulla. Rintamamiestyylistä asutusta. Tontilla on kokoa ja oli ollut myös vanhoja puita. Päätti laittaa kaikki 14 koivua sileäksi. Ei siinä mitään. Kunnasta joutui hakemaan luvan puiden kaadoille ja naapureita kuulemaan ja lopuksi suorittamaan 100e:n lupamaksun. Oli hiukan näreissään tästä viimeksi mainitusta, kun sellainenkin kehdattiin vielä ottaa.

Vanhan kansan ihmisenä tuollainen 600mk tuntuu aika paljolta siitä, että saat luvan toimia omassa pihassasi ja kaataa omalla tontillasi olevia omia puita.

Täytyy sanoa, että kyllä me olemme vajonneet hyvin alas tässä sosialismin suossa. Mitä iloa on omistaa yhtään mitään, kun ei sillä omaisuudellaan saa tehdä mitä huvittaa. Tuntuu siltä, että tehdään mitä tahansa, niin sosialismi voittaa aina. Ei ihme, että yhteiskunta taantuu koko ajan ja ihmisistä tulee aina vain kädettömämpiä kun ei täällä voi enää toteuttaa itseään. Olet koko ajan järjestelmän armoilla. Kyllä siinä väkisin menee mielenkiinto tehdä yhtään mitään, kun joudut yksinkertaisten asioiden takia pyörittämään jos jonkinlaista karuselliä. Sinällään pieniä asioita, mutta kertoo siitä kuinka ollaan koko ajan yhteisön armoilla. Ei sovi meikäläiselle. Yksilönvapauksia pitäisi saada lisää. :-*
   
  Ei mene kauaa aikaa kun kaikki uudistushakkuut menevät luvanvaraisiksi joista myös peritään maksu johonkin kassaan.  Senverran paljon on kuulunut puhetta pilatuista mökkimaisemista että juuri nää kaupunkilaiset ajaa vihreiden avustuksella tätä asiaa.   Eli sosialisointi jatkuu meidän sivistymättömien mailla.
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Lehtimäki - 26.01.12 - klo:20:46
Eu:sta on ollut paljon hyötyä meille.

juu  ne  laskut  tuppaa  tuleen aina  jälkikäteen  8)
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Ala-Pertti - 26.01.12 - klo:21:45
Kaikkeen toimintaan ei vaan pidä kysyä lupaa.
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: SAS - 26.01.12 - klo:21:52
Ei kannata kysellä,en ole vuosikymmeniin kysellyt vaan toimiut oman suunnitelman mukaan .Täältä saa nopean lähdön jos tulee marisemaan.Purin rakennuksia enkä kysellyt keltään,eikä minulta kyselty mitään. ;)
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Ala-Pertti - 26.01.12 - klo:22:05
Ei kannata kysellä,en ole vuosikymmeniin kysellyt vaan toimiut oman suunnitelman mukaan .Täältä saa nopean lähdön jos tulee marisemaan.Purin rakennuksia enkä kysellyt keltään,eikä minulta kyselty mitään. ;)

Juuri noin. Minä roudasin viimme kesänä kaatopaikalle vaimolta kysymättä sen kasvihuoneen, eikä se sanonut mitään.

Kahteen viikkoon.
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: jariman - 26.01.12 - klo:22:09
   
  Ei mene kauaa aikaa kun kaikki uudistushakkuut menevät luvanvaraisiksi joista myös peritään maksu johonkin kassaan.  Senverran paljon on kuulunut puhetta pilatuista mökkimaisemista että juuri nää kaupunkilaiset ajaa vihreiden avustuksella tätä asiaa.   Eli sosialisointi jatkuu meidän sivistymättömien mailla.

****
Juu, ja milläs muulla ku mökkiläisellä on kiirus ensiksi
myrskyn jälkeen mökilleen paikat tarkistaan, ja homma etenee
niin, että just auton mentävä väylä tielle, sitten menee palokunta,
pari metriä lisää tien raivausta leveysuunnassa, ja lopuksi
menee metsänomistaja,  kiroo ko hätähousut, tuulikaadoista
ei tule kun polttopuuta tai kuitua, en meinaan edelliset apteeranneet
tuulikaadot siihen malliin, ettei takuulla tule tukin mitoituksen
täyttävää osuutta :o
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Sepedeus - 26.01.12 - klo:22:12
Ei kannata kysellä,en ole vuosikymmeniin kysellyt vaan toimiut oman suunnitelman mukaan .Täältä saa nopean lähdön jos tulee marisemaan.Purin rakennuksia enkä kysellyt keltään,eikä minulta kyselty mitään. ;)

Juuri noin. Minä roudasin viimme kesänä kaatopaikalle vaimolta kysymättä sen kasvihuoneen, eikä se sanonut mitään.

Kahteen viikkoon.

 Etkä saanutkaan kolmeen viikkoon mitään. ;)
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Heino Leino - 26.01.12 - klo:22:13
eikaet se puhumattomuus sitä meinaa, tarvihe ku aluhousun kuminauhasta nykästä ja löysätä... jne
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Sepedeus - 26.01.12 - klo:22:18
eikaet se puhumattomuus sitä meinaa, tarvihe ku aluhousun kuminauhasta nykästä ja löysätä... jne

   Tarkootat sie niitä bulgariasta tulevia pitkäpunttisii alushousui joita torilla myydään. Niitä seksintappajii ;)
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Ala-Pertti - 26.01.12 - klo:22:27
Ei kannata kysellä,en ole vuosikymmeniin kysellyt vaan toimiut oman suunnitelman mukaan .Täältä saa nopean lähdön jos tulee marisemaan.Purin rakennuksia enkä kysellyt keltään,eikä minulta kyselty mitään. ;)

Juuri noin. Minä roudasin viimme kesänä kaatopaikalle vaimolta kysymättä sen kasvihuoneen, eikä se sanonut mitään.

Kahteen viikkoon.

 Etkä saanutkaan kolmeen viikkoon mitään. ;)

Voeveekkoset.

Sain käydä mato-ongella ihan yksin ja sain myös hommata tarpeet uuteen kasvihuoneeseen. Myös yksin. ;D
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Sepedeus - 26.01.12 - klo:22:29

 No siinä meni kaks viikkoo nopsaan.  ;)
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: apilas - 26.01.12 - klo:22:36
Eu:sta on ollut paljon hyötyä meille.

juu  ne  laskut  tuppaa  tuleen aina  jälkikäteen  8)

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=9&id=2408 kyllä se lasku saapuu aina yllättäen ja pyytämättäkin :o :o :o
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: Oksa - 27.01.12 - klo:08:20
ja aina niin ihanan isoina! :o
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: bouli - 27.01.12 - klo:08:41
Niin just...
Noita vastauksia kun lukee missä kommentoidaan että mitään keltään kannata kysellä yms. sen kun kaataa vaan.
Taitaa porukalta unohtua että tuossa tapauksessa ollaan erittäin todennäköisesti asemakaava-alueella ja siellä toimitaan ihan erilaisilla säännöillä kuin täällä korvessa.
jos niitä puita menee ilman maisema lupia kaatelemaan sen ihan takuulla löytää jossain vaiheessa edestään ja todennäköisesti maksaakin enemmän kun tuon 100euroa..
Otsikko: Vs: Kun ei saa mitään tehdä vapaasti...
Kirjoitti: AimoMela - 28.01.12 - klo:09:18
Niin just...
Noita vastauksia kun lukee missä kommentoidaan että mitään keltään kannata kysellä yms. sen kun kaataa vaan.
Taitaa porukalta unohtua että tuossa tapauksessa ollaan erittäin todennäköisesti asemakaava-alueella ja siellä toimitaan ihan erilaisilla säännöillä kuin täällä korvessa.
jos niitä puita menee ilman maisema lupia kaatelemaan sen ihan takuulla löytää jossain vaiheessa edestään ja todennäköisesti maksaakin enemmän kun tuon 100euroa..

Juuri näin. Kun ollaa ihmisten ilmoilla niin se on ihan eri asia kuin metsäläiset puuhailee korvessa. Aimolla toistaiseksi lähin pienhkö kaava-alue on muutaman sadan metrin päässä, jonkun sortin suojeltavia tosin valitettavasti kaikki tontin rakennukset. Tontin vielä edellisellä kerralla onnistui pysyttämään kaava-alueen ulkopuolella.

Mutta tämä on vähän sellainen kaksieräinen miekka tämä että tarvitaanko lupia ja mihin ja valvotaanko toimintaa ja mitä tekee jne. Meinaan on Aimokin asunut alueella jonne sisäänmenotien varressa oli ihan normaali omakotitalo. Jonka tonttia joku keksi alkaa käyttää romuvarastona. Oli parhaimmillaan autoja neljässä kerroksessa ja sitä rataa. Se meinaan vähän pistää silmään tuollaisella muuten vehreällä ja siistillä omakotialueella. Eli ei se että omistaa jotakin oikeuta tekemään ihan mitä tahansa jota kylmis aloituksessa tuntunee kaipailevan. Koska kaikki eivät itse sitä tajua ja ymmärrä niin pitää sitten valitettavasti olla näitä sääntöjä ja lupia ja valvontaa.