Agronet

Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: ENTER - 23.01.12 - klo:09:31

Otsikko: Velkatakaukset yhtäsuuret kuin Suomen valtion budjetti.
Kirjoitti: ENTER - 23.01.12 - klo:09:31
"Taloudessa osaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta rangaistaan. Kun Suomi liitettiin puoliväkisin ja ilman kansanäänestystä EU:n rahaunioniin Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla, kummallakaan nykyisellä presidenttiehdokkaalla ei ollut pienintäkään käsitystä tulevista ongelmista.

Heillä oli vain fundamentaalinen usko ns. ”vapauden” kaikenkattavaan positiiviseen voimaan. Jo EU:ta perustettaessa sen toiminta-ajatus perustui neljään perusvapauteen, joista pääomien vapaa liikkuvuus oli ylivoimaisesti tärkein.

Pääministeri Jyrki Katainen on osoittanut ns. “vastuullista johtajuutta” kun hän on ollut rakentamassa tukipaketteja toisensa perään. Helsingin sanomat laski, että Suomi on pannut nimensä 51 miljardin euron sitoumuksiin, joka on kutakuinkin sama summa kuin valtion tulevan vuoden budjetti.
Nykyisestä finanssikriisistä julkisuudessa käytettävät velka-, laina- ja pelastusrahastojen rahasummat ovat niin järkyttävän suuria, että eivät edes poliittiset päättäjät saati tavallinen kansalainen kykene ymmärtämään niiden suuruusluokkia."

http://ariojapelto.blogspot.com/2012/01/talousromahdusta-ei-voi-enaa-estaa.html

kertokaa tästä eteenpäin

erkkomafia ei sitä tule tekemään

jäläki on hirviääää

Otsikko: Vs: Velkatakaukset yhtäsuuret kuin Suomen valtion budjetti.
Kirjoitti: SAS - 23.01.12 - klo:10:23
Aamulla uutiset huusivat :euromyönteiset ehdokkaat toiselle kierrokselle .Suomi on tuhon tiellä.
Otsikko: Vs: Velkatakaukset yhtäsuuret kuin Suomen valtion budjetti.
Kirjoitti: Lehtimäki - 23.01.12 - klo:10:50
Aamulla uutiset huusivat :euromyönteiset ehdokkaat toiselle kierrokselle .Suomi on tuhon tiellä.

miksi  kepu  tukee  tuota  ???
Otsikko: Vs: Velkatakaukset yhtäsuuret kuin Suomen valtion budjetti.
Kirjoitti: ENTER - 23.01.12 - klo:12:13
"Kriisiä ei saatu padotuksi, vaikka meidän ”talousosaajamme” Jyrki Katainen ehti mainostaa, että ”markkinavoimat on saatu selätettyä”.

 Kriisi levisi Irlantiin, kun sikäläiset poliitikot lupasivat konkurssikypsille pankeille ”piikin auki”. Pankkien pelastaminen kävi ylivoimaiseksi Irlannin valtiolle. Sinne kerättiin EU:lta 85 miljardin lainapaketti."

kyllä näkkyy nuo osaajat olevan ihan muualla ku suomessa

oottavat vaan ja naureskelevat että millon se pölijä taas tullee rahasäkin kans :o

esittelleen niskalenkkejä
Otsikko: Sosiaalielätit...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 23.01.12 - klo:12:18
"Kriisiä ei saatu padotuksi, vaikka meidän ”talousosaajamme” Jyrki Katainen ehti mainostaa, että ”markkinavoimat on saatu selätettyä”.
Kriisi levisi Irlantiin, kun sikäläiset poliitikot lupasivat konkurssikypsille pankeille ”piikin auki”. Pankkien pelastaminen kävi ylivoimaiseksi Irlannin valtiolle. Sinne kerättiin EU:lta 85 miljardin lainapaketti." kyllä näkkyy nuo osaajat olevan ihan muualla ku suomessa oottavat vaan ja naureskelevat että millon se pölijä taas tullee rahasäkin kans :o esittelleen niskalenkkejä

Sosiaalieläteille keputolloille toikaan ei merkkaa mitään... ku mitään ei makseta, mihinkään yhteisiin hommiin ei osallistuta... pelkkiä rosvoja ja rikollisia koko kepulollojen elättisakki.
Otsikko: Vs: Sosiaalielätit...
Kirjoitti: Lehtimäki - 23.01.12 - klo:15:12

nyt  taas   et  muista  mitä  kiviniemi  vaati  vaalikeskutelussa,,,,,,,,vastuunkantoa
ilman   vakuuksia  ja  takauksia :P
Otsikko: Vs: Sosiaalielätit...
Kirjoitti: ENTER - 23.01.12 - klo:16:50

tietojen mukaan kiviniemi ei oo antanu sinne

chillinkin cillinkiä :o

ei ensimmäisen ensimmäistä
Otsikko: Keputollo pääministeri...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 23.01.12 - klo:18:26
nyt  taas   et  muista  mitä  kiviniemi  vaati  vaalikeskutelussa,,,,,,,,vastuunkantoa ilman   vakuuksia  ja  takauksia :P
tietojen mukaan kiviniemi ei oo antanu sinne chillinkin cillinkiä :o ei ensimmäisen ensimmäistä

Pääministeri vastaa Suomen EU-politiikasta... oli hän keputollo eli ei... ja oli antamisen perään kyselijä keputollo eli ei.
Otsikko: Vs: Sosiaalielätit...
Kirjoitti: Lehtimäki - 23.01.12 - klo:18:28
"Kriisiä ei saatu padotuksi, vaikka meidän ”talousosaajamme” Jyrki Katainen ehti mainostaa, että ”markkinavoimat on saatu selätettyä”.
Kriisi levisi Irlantiin, kun sikäläiset poliitikot lupasivat konkurssikypsille pankeille ”piikin auki”. Pankkien pelastaminen kävi ylivoimaiseksi Irlannin valtiolle. Sinne kerättiin EU:lta 85 miljardin lainapaketti." kyllä näkkyy nuo osaajat olevan ihan muualla ku suomessa oottavat vaan ja naureskelevat että millon se pölijä taas tullee rahasäkin kans :o esittelleen niskalenkkejä

Sosiaalieläteille keputolloille toikaan ei merkkaa mitään... ku mitään ei makseta, mihinkään yhteisiin hommiin ei osallistuta... pelkkiä rosvoja ja rikollisia koko kepulollojen elättisakki.

nyt  taas   et  muista  mitä  kiviniemi  vaati  vaalikeskutelussa,,,,,,,,vastuunkantoa
ilman   vakuuksia  ja  takauksia :P

tietojen mukaan kiviniemi ei oo antanu sinne

chillinkin cillinkiä :o

ei ensimmäisen ensimmäistä

muisteles  ny  tarkemmin     minkä  esityksen  tuo   kuollut  hallitus  antoi uudelle
eduskunnalle  :P
Otsikko: Vs: Sosiaalielätit...
Kirjoitti: ENTER - 23.01.12 - klo:18:51

jyrki muistaakseni on kehuskellu niillä niskalenkeillä :o

"Taloudessa osaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta rangaistaan. Kun Suomi liitettiin puoliväkisin ja ilman kansanäänestystä EU:n rahaunioniin Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla, kummallakaan nykyisellä presidenttiehdokkaalla ei ollut pienintäkään käsitystä tulevista ongelmista."

ja keskusta yritti estää kaikin keinoin tuota mutta ei onnistunu

sillä tuhon voima oli niin valtava :o

http://www.youtube.com/watch?v=nVyuJcHtglw

siinä on tojisteet taas :o

Otsikko: Yritys ja tulos...
Kirjoitti: Aulis Anttila - 23.01.12 - klo:19:42
keskusta yritti estää kaikin keinoin

Joo... ja ku tuloksia kattoo ni just siks keputollot on oppositiossa  :P ;D
Otsikko: Vs: Sosiaalielätit...
Kirjoitti: Lehtimäki - 23.01.12 - klo:19:45
"Kriisiä ei saatu padotuksi, vaikka meidän ”talousosaajamme” Jyrki Katainen ehti mainostaa, että ”markkinavoimat on saatu selätettyä”.
Kriisi levisi Irlantiin, kun sikäläiset poliitikot lupasivat konkurssikypsille pankeille ”piikin auki”. Pankkien pelastaminen kävi ylivoimaiseksi Irlannin valtiolle. Sinne kerättiin EU:lta 85 miljardin lainapaketti." kyllä näkkyy nuo osaajat olevan ihan muualla ku suomessa oottavat vaan ja naureskelevat että millon se pölijä taas tullee rahasäkin kans :o esittelleen niskalenkkejä

Sosiaalieläteille keputolloille toikaan ei merkkaa mitään... ku mitään ei makseta, mihinkään yhteisiin hommiin ei osallistuta... pelkkiä rosvoja ja rikollisia koko kepulollojen elättisakki.

nyt  taas   et  muista  mitä  kiviniemi  vaati  vaalikeskutelussa,,,,,,,,vastuunkantoa
ilman   vakuuksia  ja  takauksia :P

tietojen mukaan kiviniemi ei oo antanu sinne

chillinkin cillinkiä :o

ei ensimmäisen ensimmäistä

muisteles  ny  tarkemmin     minkä  esityksen  tuo   kuollut  hallitus  antoi uudelle
eduskunnalle  :P

jyrki muistaakseni on kehuskellu niillä niskalenkeillä :o

"Taloudessa osaamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta rangaistaan. Kun Suomi liitettiin puoliväkisin ja ilman kansanäänestystä EU:n rahaunioniin Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla, kummallakaan nykyisellä presidenttiehdokkaalla ei ollut pienintäkään käsitystä tulevista ongelmista."

ja keskusta yritti estää kaikin keinoin tuota mutta ei onnistunu

sillä tuhon voima oli niin valtava :o

http://www.youtube.com/watch?v=nVyuJcHtglw

siinä on tojisteet taas :o

ei  kepueliitti   euroa  vastustanut  ,,,,kansa   vastusti  mutta  päätös   tehtiin
eduskunnassa  :P
Otsikko: Vs: Velkatakaukset yhtäsuuret kuin Suomen valtion budjetti.
Kirjoitti: ENTER - 31.01.12 - klo:10:49

Suomen kriisivastuut pian 50 miljardia euroa

Euroalueen kriisitoimien toteutuneet määrät ja kaavaillut enimmäismäärät sekä Suomen osuus Taloussanomien laskemin likiarvoin 1/2012.

Hätärahan lähde   Yhteensä, mrd eur    Suomen osuus, mrd eur

EKP                          1000                       18

ERVV                        750                         14

EVM                          700                        13

IMF, EU ym.                190                         2

Suorat hätäluotot        120                         2

Yhteensä                    2760                      49

Käyttämättä                750                        14

Lähde: VM, EKP, IMF, Deutsche Bank, Taloussanomat

Suomen esitys, josta puhutaan Suomen neuvotteluvoittona, on kaksipiippuinen juttu koska samalla Suomi todennäköisesti menetti mahdollisuutensa vedota perustuslakiin  ja jättäytyä sitä kautta kokonaan pois hankkeesta.

Mukana olo tietää Suomelle sitä, että Suomi osallistuu yhä suuremmilla summilla EVM:n sekä Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausväline ERVV:n maksuihin heinäkuusta alkaen.

Tällä hetkellä Suomen valtion vastuulla on muiden maiden velkoja noin 36 miljardia erilaisten laina-, takaus-, rahoitusvastuu- ja muiden järjestelyiden kautta, eikä luvussa ole mukana korkokuluja. Koska kriisin ratkaisuyritykset ovat vain onnistuneet laajentamaan kriisin kokoa, Suomen takaus- ja muut vastuut tulevat kasvamaan entisestään.

EVM.n mukanaan tuomat uudet sitoumukset lisäävät Suomen velkataakkaa noin 50 miljardiin.  Lisäksi kansainvälinen valuuttarahasto IMF haluaa jo ennestäänkin velkaisten EU-maiden kasvattavan IMF:n lainarahastoja, koska kehittyvät maat eivät ole halukkaita kustantamaan ”kehittyneiden maiden” elämäntyyliä.

elikkä suomi ei oo enään kehittyvä maa

koska haluaa yhäkki tehä niskalenkkejä :o

on se sitä ideologiaa :o

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=2415